Miksi SRK ei tunnista ajan merkkejä,lopun ajan enteitä? Teolette edelleen rikollisessa rahaliigassa mukana, te ette tunnusta keskuudessanne olevaa perholaista Korkeimman Jumalan Pojaksi?
Karoliina
Karoliina
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Korkeimman Jumalan Poika on Jumalan lähettiläs, Hän oli aikanaan esim. Martti Luther.
Karoliina
Sulla Kaloriina on kohta eessä hoeto kokkous. 😡✊️
Pian kuullaan Karoliinan lähteneen?
Tarkoitatko Karoliina, että Perhossa asuu nyt Jeesus?
Ainakin jeesustelija
Raamatussa kerrotaan kahdesta Jumalan Pojasta, hän on Korkeimman Jumalan Poika.
Karoliina
Kyllä me kaikki ihmiset olemme täällä samanarvoisia, ei kukaan meistä ole Korkeimman Jumalan Poika, vain Jeesus on. Onko tuossa kuvitelmassa todella kysymys nyt jonkinasteisesta psykoosista?
Hirveää roskaa, Raamatussa todetaan Jeesuksen olevan Jumalan ainoa Poika:
"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1:14.)
"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet" (Joh. 1:18).
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16).
Vanhoillislestadiolaisuuden dilemma on rahan ahneus se on tehnyt liiton Helluntaikirkon ja Saksan Kauppakamarin kanssa rahojen varastamiseksi Taivaalta. Purkakaa sopimus, niin JUmala voi mitätöidä teidän velat, jurididesti lakkauttakaa SRK ja perustakaa kattojärjestö uudella nimellä ja vaihakaa johto. Jatkossa toimintaa pyöritettäisiin JUmalan almuilla.
Korkeimman Jumalan Poikaa piirittää saatanan palvelijat SRK:n johdolla.
Charlotta
Kyllähän jollakin täytyy viirata pahasti päästä, jos pitää itseään Jumalan Poikana - on siis väärä kristus.
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin" (Matt. 24:24).
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut" (Mark. 13:22).
Todella rajua jumalanpilkkaa julistautua Jumalan Pojaksi. Toivottavasti ei sentään Pyhän Hengen pilkkaa, josta ei saa katumusta.
Charlotta tarkoittaa Jeesusta, sitä vl-liikkeessä vainotaa.
Jeesus ei ole Perhossa, vaan istuu Isän oikealla puolella. Hän on omiensa kanssa Henkensä kautta maan päällä (Matt. 28:20), mutta ei suinkaan siinä ruumiissa, jossa hän maan päällä kulki ja jossa hänet otettiin taivaaseen. Jeesus on uskoviensa sydämissä (Room. 8:9) ja evankeliumissa siellä, missä hänen nimeensä kokoonnutaan (Matt. 18:20). Hänen uskovansa ovat Kristuksen ruumis: "Sillä me olemme hänen ruumiinsa jäsenet, hänen lihastansa ja luistansa" (Ef. 5:30).
Jeesus kulkee täällä maanpäällä, meidän ihmisten keskellä. Jeesus tulee ihmisen sydämeen, kun hän uskoo Jeesukseen.
Minä olen saanut kokea sen, että Jeesus on tullut minun sydämeen.
Raamattu on tarkoitettu lähinnä Maapalloa varten, kuitenkin tässäkin galaksissa on elämää viidellä taivaankappaleella. Puhumattakaan muista galakseista, joita on kaikkiaan 23 kappaletta, niistä kerrotaan Taivaan Pyhässä Kirjassa.
CHRISTOS -00 JR
Paikallisessa galaksijoukossakin on yli 50 löydettyä galaksia ja vielä voi olla kymmeniä Linnunradan kiekon takana piilossa.
SRK ON TAIVAAN JOHDOLLA VARASTANUT MINULTA 15 TRILJOONAA 50 VUODESSA, RAHAT ON SAATU TAKAISIN. MINÄ JÄTÄN SRK:N OMAN ONNENSA NOJAAN,YRITTÄKÄÄ SELVITÄ.
KORKEIMMAN JUMALAN POIKA
Lestadiolaisuus uudistui noin 20 vuotta sitten ja on kasvanut maailman laajuiseksi liikkeeksi, meitä on noin 930 miljoonaa.
Tähtiryhmä
15 triljoonaa on iso summa rahaa:
- melkein 2,5 miljoonaa kertaa USA:n liittovaltion budjetti (n. 6,2 biljoonaa euroa)
- melkein 140 000 kertaa maailman maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote (n. 110 biljoonaa euroa)
- 30 000 kertaa maailman yhteenlaskettu yksityinen nettovarallisuus (n. 500 biljoonaa euroa)
Sillä planeetalla, mistä teikäläinen tulee, ollaan varoissaan ja nyt sitten SRK:kin. Kelpaa 15 000 000 000 000 000 000 eurolla hallita Jumalan ja Kristuksen pappeina tuhannen ajastaikaa.
Tehkää SRK varastamisesta parannus, te olette itse eriseura.
Ainoa poika sinä päivänä ssnottiinko ettei voisi toosta tulla? Nimittäin hep. Vitsiviysi.
Koko ketjun sisältö huomioiden voin vain todeta kyseessä olevan puhdas vists vai onko todella niin, että jotkut harhoissaa uskovat asian ja väittämät totuudeksi. Ei tämä käsitykseni mukaan edusta mitään lestadiolaisuuden suuntausta joten onko edessä taas hajoaminen mistä muodostuu taas uusi oma oopin suunta. Tuskin näin kuitenkaan o n, eiköhän hoitokokous hoida tehtävänsä. Onneksi tässä on kyseessä vain varojen anastus eikä kyse ole mistään seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Silloin asai olisi jo vakavammalla pohjalla ja olisi syytä suorittaa rikostutkinta poliisin toimesta. Tämä varojen anastus tuskin tulee etenemään poliisitutkintaan vaikka summa on mitä ilmeisemmin valtava vaikka kyseessä olisi nollavirhe. Nyt saa opinkappaleet kyytiä mikäli väittämät osoitetaan totuudeksi, sitä odotellessa. Rakkautta tähänkin ketjuun Raamatun Uuden Testamentin mukaisesti.
Ei ole mitään varojen anastusta. En tiedä, onko Jumalan Poikana esiintyminen olevinaan vitsi, mutta jos on, huonoa huumoria.
Taivaankin pitäisi muistaa, että pahuudella ei koskaan ansaita hyvää. Jeesuksen kohdalla sitä kokeiltiin ja huonosti kävi.
Jumalan Poika
Saksa lähinnä, osin USA on saanut Taivaallista tietoa käsiinsä apostolien kautta, pois lukien JOhannes,hyödyntäen sitä esim. Keinoälyssä. Ilman Jumalan väliintuloa he tuhoaisivat koko maailman.
Skitsofreenikot pelaa omassa maailmassaan kaikenlaisia pelejä. Skitsofrenian ja erilaisten puhekanavien lisääntymisen myötä maailma uhkaa suistua kaaokseen. Se on iskenyt poliiseihinkin, jonka myötä rikollisuus kasvaa. Kaiken takana on natsiliike, joka hyödyntää anarkiaa.
Lapsuustyypin ja vanhuustyypin skitsofrenia ovat molemmat pään aukileen vaikutksia. Lapsena se kasvaa kiinni ja aukeaa vanhuksena.
Juttua parista taivaasta, helluntaitaivas ja juutalaistaivas ovat lopun ajan luomuksia, ne vois molemmat lopettaa.
Helluntalaisuus ja srk-lestadiolaisuus on seonnut Saatanaan Taivaalta varastamisen seurauksena.
kyllä eivät ovat kaikki muumit laaksossa
panetteluvimma on kova ja saatana seuraa perässä
mongerrus taipuu ja katolinen reformi uudistus on voimissaan
mut hei muistitko laittaa kolehtiin palo heinän moottori huutaa
Taivas on pahoin daastunut synnistä, toipuneeko koskaan.
Etenkin rahassta...................
SRK, Helluntaikirkko ja Saksan Kauppakamari ovat tehneet sopimuksen rahojen varastamisrsta Taivaalta ja sen seurauksena sortuneet Saatanan palvelukseen.
Viittaan edelliseen viestiin, yritys. on minun ja Taivaan, olen Jumalan Poika.
CHRISTOS -00 JR