Omasta epäonnistumisestaan

Önkin tuottamisesta voisi kyllä Palstan lintmaanihärikön vanhempia voisi kyllä syyttää häirikön ja häiri önkin tuottamisesta kommusosdeemin kasvattamisesta kyllä voisi

Sorry aloittaja, pilaan ehkä toteamaasi.
Mitä enemmän ikää tulee, sitä kiitollisempi ole vanhemmilleni. Olen oppinut elämään viimeisen päälle oikeaa elämää. On tuntuma että olen saavuttanut kaiken mitä halusin, voi olla että enemmänkin.
Ja kenenkäs ansio se on. No vanhempien. Heidän arvomaailmansa, rohkeutensa, tarmokkuutensa, pyrkimisensä ja rakkautensa minua kohtaan. ja mikä erikoisinta, he olivat aivan tavallisia työtä pelkäämättömiä, lähes kouluttamattomia, ilman mitään klamouria ympärillään. Kävin heidän haudallaan, se on harvinaista kun kaukana on. Pidin puheen.

Aika moni poika on isän hylkäämä.

Vanhempieni väheksymisestä huolimatta olen onnistunut elämässäni.
Äitini leimasi minut syylliseksi hänen ja isäni välisiin rettelöihin.
Jos tuota ( minua ) ei olisi niin eivät he riitelisi niin paljon!

Kyllä vanhemmilta saatu kohtelu vaikuttaa kautta elämän.
Jos se on hyvää, on paremmat edellytykset pärjätä.
Lapsena itsetunto rakentuu ja pohja tunne-elämälle.

Jos se on huonoa, ahdistus ja masennus tekee elämästä epävarmempaa ja raskasta.

Haavat voivat umpeutua, mutta arvet jäävät ja ne voivat avautua uudestaan helposti.

Mitä aloitus tarkoittaa? "On harvoin liian myöhäistä ...". Käsittämätöntä.

Monet syyttelevät vanhempiaan milloin mistäkin. Iän myötä huomaa, että ei ole sen kummempi eikä viisaampi ja tekee samoja virheitä. Joten viimeistään vähän iäkkäämpänä kannattaa katsoa vain peiliin eikä syytellä ketään muuta.

Pitkä varjo!
Vahinko, että isäni on haudattu samaan hautaan äitini kanssa.Onneksi hautakivessä nimet ovat rinnakkain joten jouluaattona, pyhäin miesten päivänä ja isäni kuolinpäivänä voin sijoittaa kynttiläni hänen nimensä puolelle.
Varjo haittasi nuoruudessa seurustelukumppanin hakemista.
Missän en onnistunut edes tyydyttävästi.
Vapaaehtoisen intin jälkeen Ruotsissa viettämäni kolme vuotta rakensivat itsetuntoani. Suuren työnantajan esimiesporras tunnusti tekemiseni avaamalla työuraani edistymisportaita.
Kävin Suomessa hankkimassa ammatin 4:ssä vuodessa. Tutustuin vaimooni ja rakensimme oman elämämme.
Väärä vaimon valinta. Olisi pitänyt olla opettaja tai sairaanhoitaja.
Halveksunta ja vähättely ulottui lapsiimmekin. Molemmat saivat lukion päätteeksi matematiikkastipendin. Otaniemessä ja yliopistossa hankkivat ammatit ja työllistyivät välittömästi niihin.
Kokivat samaa väheksymistä kuin minäkin.
82v ukko ja vieläkin v- - ttaa.
Myönteistä. Kaikesta huolimatta olen menestynyt elämässä enkä ole kiitollinen kenellekään.

Olen syvästi katunut, että yritin vielä aikuisenakin olla äitini mieliksi!

Orvolta ei yhtä helposti onnistu.

Olen kiitollinen jokaisesta päivästä ja elän sen täysillä.
Onnistunut ja epäonnistunut, itsehän sen lopulta määrittelet.

Olen täysin samaa mieltä!

Kyllä se kylmyyden sisälle jätti ja luottamuspulan ihmisiin. Itse on täytynyt pärjätä. Ei ole ollut turvaa missään koskaan.

Miun isovanhemmat oli mulle tärkeemmässä roolissa kuin vanhempani. Osaan arvostaa suvun jatkumoa ja yhteisöllisyyttä.
"it takes a village to raise a child" 💖💝💖

Kasvatuksella on jokin merkitys mutta enemmän on omalla asenteella ja ajatusmalleilla

Samanlaisen kurituksen saaneet lapset selviävät kokemuksista eri tavoin ja tähän vaikuttaa juuri omien korvien väli eli miten asiaa käsittelee

Itse ajattelen, että syyttely on aivan turhaa. He toimivat niillä eväillä, mitä olivat saaneet.
Ei kannata syyllistää, maailma oli erittäin toisenlainen heidän nuoruudessaan.

Ikävä kyllä vanhempiaan ei voi valita.

Vaikka olisi ollut minkälaiset olosuhteet ihmisen ei ole pakko olla
lapsilleen paha, mutta jotkut olivat/ovat.