Ihme

Palstan keskustelun tasosta on ennenkin kirjoitettu, mutta pakko taas palata aiheeseen. Mä en ymmärrä minkä takia jokainen mahdollinen keskustelunaihe vetää sankan joukon vittuilijoita paikalle.

Esimerkiksi joku kirjoittaa olevansa skodalla ajelemassa euroopassa, niin samantien toinen alkaa irvailla sen 1.6 koneelle. Niinkuin skoda olisi ainoa merkki maailmassa, jota tarjotaan ja ostetaan sillä konekoolla.

Suuren suomalaisen ajattelijan Matti Näsän sanoin joku roti tähän on saatava. Menkää vaikka kaupan parkkipaikalle aukoon päätä skodakuskeille, mutta antakaa täällä keskustella rauhassa. Tosin silloin voi vittuilulta mennä pohja, kun skodakuski näkee vittuilijan kulkupelin...

On meinaan kumma, kun tätä palstaa lukee, niin voisi luulla että tämä kansa ajaa joko Skodilla tai AudeillaBMW:illäMersuilla. Eihän se ihan niin kuitenkaan taida olla. Mutta kun isot autot ohittaa matkalla töihin ja takaisin lähiöön, joku mummo kiilaa kassajonossa, pomo haukkuu töissä ja vaimo nalkuttaa kotona, niin onhan se hienoa todistaa miehuutensa olemalla täällä kovaa poikaa. Tuollainen on oikeastaan aika hellyttävää! Voi kunpa voisinkin ottaa teidät kaikki syliin ja paijata hetken. Niin varmasti kaikilla olisi kohta parempi mieli.
121269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No näillähän on pieni vika, mutta helvetin pahassa paikassa! Minkäs sille enää mahdat, kun isällä pääsi lorahtamaan kusta sekaan??!!

Äänestä

Et kyllä löydä muilta palstoilta esimerkiksi tuollaisia ihmeen matkapäiväkirjoja. Myönnä nyt, että on tuo hieman kummallista. Tuskin sen takana on kehua ainakaan sillä, että on matkustanut rajan tuolle puolen.

Äänestä

ei suhtauduta samalla tavalla autoon ja sen ostoon. Täällä puolustellaan ja etsitään syitä siihen, miksi on hankkinut Skodan. Syy provoilemiseen johtuu näistä muutamista hurmoshenkisistä skodisteita, vai liekö niitä vain sittenkin yksi??

Äänestä
  • Niin, ja se jo surkuhupaisa substantiivi: hurmoshenkisyys, on täysin provoilijoiden omaa tulkintaa. Kaikkein hurmoshenkisimpiä tuntuvatkin olevan antiskodistit itse ja sehän tästä tekeekin niin hauskaa ja viihteellistä luettavaa.

    Äänestä

  • Hintalaatumies kirjoitti:

    Niin, ja se jo surkuhupaisa substantiivi: hurmoshenkisyys, on täysin provoilijoiden omaa tulkintaa. Kaikkein hurmoshenkisimpiä tuntuvatkin olevan antiskodistit itse ja sehän tästä tekeekin niin hauskaa ja viihteellistä luettavaa.

    naurut saa kun hurmaskodisti kertoo, kuinka ihmiset ovat kateellisia skodalle. Jää pikku-kalle vitsit toiseksi.

    Äänestä

  • Jotenkin minusta tuntuu että täällä aivan muut kuin skodalla ajavat etsivät syitä, miksi joku on ostanut skodan ja vielä omasta mielestään on tehnyt hyvän kaupan siinä. Minä ainakin tein kun ostin oman 1.8T:n vuosi sitten. Siinä tuli hevosia halvalla...

    Äänestä

  • Parhaat kirjoitti:

    naurut saa kun hurmaskodisti kertoo, kuinka ihmiset ovat kateellisia skodalle. Jää pikku-kalle vitsit toiseksi.

    saa netin parhaimmat naurut. Jotkut hurmoshenkiset uskovat oikeasti Skoodan olevan hyvä auto! Skeida heh heh.

    Äänestä

  • tällä palstalla kirjoitti:

    saa netin parhaimmat naurut. Jotkut hurmoshenkiset uskovat oikeasti Skoodan olevan hyvä auto! Skeida heh heh.

    "saa netin parhaimmat naurut. Jotkut hurmoshenkiset uskovat oikeasti Skoodan olevan hyvä auto!"

    Hehhehheh, vaan itsellesi! Et tiedäkään, kuinka naurettavaksi teet itsesi latelemalla tuollaisia "viisauksia".

    JOS mielestäsi keskiluokan Toyotat, WV:t, Citroenit, Peugeotit, Mazdat, Nissanit ym. ovat hyviä autoja, niin valitettavasti joudut taipumaan siihen, että Skodakin on. Jos taas olet niin vaativainen, että hyvää autoa ei voi saada alle 40 tonnin, niin silloin tämä palsta ei ole sinua varten. Vai oletko niin mustavalkoinen, että on olemassa vain hyviä ja huonoja autoja: Hyvät autot ovat luokkaa 500-bemarit ja siitä ylöspäin ja muut ovat huonoja.

    Itse en tunne olevani millään tavalla hurmoshenkinen skodisti. Sanomani vain on ollut, että nykyään Skoda on hyvä auto, siinä missä muutkin saman hintaluokan menopelit yleensä. Jotkut ylemmän luokan Bemarit, Mersut ym. ovatkin jo luku erikseen, enkä ole Skodaa niihin verrannutkaan. Ne ovat erinomaisia autoja, mutta koska rahaa ei ole ylen määrin tuhlattavaksi, on järkevää tyytyä hyvään.

    Äänestä

  • tuolla ulkona kirjoitti:

    Jotenkin minusta tuntuu että täällä aivan muut kuin skodalla ajavat etsivät syitä, miksi joku on ostanut skodan ja vielä omasta mielestään on tehnyt hyvän kaupan siinä. Minä ainakin tein kun ostin oman 1.8T:n vuosi sitten. Siinä tuli hevosia halvalla...

    Katos täällä on muitakin ... Äläkä unohda varusteita ja monikäyttöä. Itse valisin auton kaavalla
    MAX((tila*varusteet*moottori)/hinta) = 1.8T ocu

    Äänestä

Kun käy muiden merkkien sivuilla, niin siellä keskustellaan lähinnä autoihin tulleista vioista ja mitä niille voisi tehdä. Esim bemari-palstan lukemisesta tulee erittäin hyvälle mielelle. Skodat taas on lähes viattomia, mitä nyt joku aina kertoo mitä kaverin skodassa on vikana. Ja Teuvon huomionkipeät ja -hakuiset "hei ihan oikeesti nää on sattunut kaikki mulle"-viat nyt käy viihteestä. Se varmaan odottelee kutsua Puskuriin tai Koeajo-tv:hen.

Eli muuten ei palsta saisi täytettä, kun teknisiä ongelmia ei esiinny. Mulla ei ole tarvinnu edes polttimoita vaihtaa ekan 100 000 km aikana.

Äänestä

Että japsilla ajan, en mersulla enkä bemarilla:)
Ja jos mersuun tai bemariin vaihtasin, pitäs olla rahaa julmetusti takana ennenkun kokisin saavani niistä kokorahan edestä iloa. Jos sittenkään, koska löytyyhän niistä muistakin merkeistä huippumalleja. Skodaa kohtaan on ennakkoluuloja, myönnän. Johtunee siitä että paljon olen kuullut niistä pahaa. Ja tietysti se vanha maine joka skodalla on, tosin varmaankin pikkuhiljaa pääsemässä eroon siitä maineesta. Itse olen käynyt koeajamassa moniakin autoja, eikä skoda sieltä joukosta ole mitenkää edukseen taikka epäedukseen erottunut. Kaikissa autoissahan on puolensa ja ominaisuutensa, ihan kuin ihmisissäkin=) Eli olipa merkki kun merkki(itse koeajanut tänävuonna 8 autoa, audia,skodaa,mazda,toyota, nissan jne), niin koeajojen perusteella en ainakaan lähtisi mitään paremmusjärjestystä tekemään(ottaen huomioon hinnankin) Sitten luotettavuus tulee selville vasta ajanmyötä, jota ei voi lyhyen koeajon aikana todeta!

Äänestä
  • joukkoon eksynyt ihan asiaa kirjoittava kaveri... minäkin todennäköisesti ajaisin japsilla(mazda/toyota)jos ajaisin bensa autolla...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kuittailua kirjoitti:

Palstan keskustelun tasosta on ennenkin kirjoitettu, mutta pakko taas palata aiheeseen. Mä en ymmärrä minkä takia jokainen mahdollinen keskustelunaihe vetää sankan joukon vittuilijoita paikalle.

Esimerkiksi joku kirjoittaa olevansa skodalla ajelemassa euroopassa, niin samantien toinen alkaa irvailla sen 1.6 koneelle. Niinkuin skoda olisi ainoa merkki maailmassa, jota tarjotaan ja ostetaan sillä konekoolla.

Suuren suomalaisen ajattelijan Matti Näsän sanoin joku roti tähän on saatava. Menkää vaikka kaupan parkkipaikalle aukoon päätä skodakuskeille, mutta antakaa täällä keskustella rauhassa. Tosin silloin voi vittuilulta mennä pohja, kun skodakuski näkee vittuilijan kulkupelin...

On meinaan kumma, kun tätä palstaa lukee, niin voisi luulla että tämä kansa ajaa joko Skodilla tai AudeillaBMW:illäMersuilla. Eihän se ihan niin kuitenkaan taida olla. Mutta kun isot autot ohittaa matkalla töihin ja takaisin lähiöön, joku mummo kiilaa kassajonossa, pomo haukkuu töissä ja vaimo nalkuttaa kotona, niin onhan se hienoa todistaa miehuutensa olemalla täällä kovaa poikaa. Tuollainen on oikeastaan aika hellyttävää! Voi kunpa voisinkin ottaa teidät kaikki syliin ja paijata hetken. Niin varmasti kaikilla olisi kohta parempi mieli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu