Koetteko, että vertailu on kehittävää? Onko turvallista verrata itseään toisiin erilaisen elämän eläneitä? Vaikka he olisivatkin meidän lähisukulaisia tai erittäin hyviä ystäviä tai rakkaita naapureita? Koetteko että vertailu on hyväksi?
Tuntuuko siltä, että asiat edistyy paremmin syyttelemällä omista ajatuksista, teoista, asioista, tunnetiloista toisia? Kannattaisko sittenkin keskittyä siihen, mitä itse tuntee, mikä on jäänyt tekemättä ja minkä vuoksi?
Kuinka herkästi otamme oppia toisten virheistä? Tai iloitsemme toisten ihmisen menestyksestä:) Annammeko arvoa ja kunnioitusta? Elämmekö toisten elämän kautta? Kuvittelemmeko itsemme toisen paikalle, sanoittaen oman elämämme paremmaks ja viisaammaks :)
Tuntuuko siltä, että asiat edistyy paremmin syyttelemällä omista ajatuksista, teoista, asioista, tunnetiloista toisia? Kannattaisko sittenkin keskittyä siihen, mitä itse tuntee, mikä on jäänyt tekemättä ja minkä vuoksi?
Kuinka herkästi otamme oppia toisten virheistä? Tai iloitsemme toisten ihmisen menestyksestä:) Annammeko arvoa ja kunnioitusta? Elämmekö toisten elämän kautta? Kuvittelemmeko itsemme toisen paikalle, sanoittaen oman elämämme paremmaks ja viisaammaks :)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Saisiko tyhjentävästi, mikä on kysymyksesi?
Siellä on ihan sopivasti kysymyksiä :)) voit vastata tyhjentävästi:)
Juuri niin näen myös.
Riippuu elämänvaiheesta.
Aivan varmasti nuorena vertaa itseänsä muihin ja oppii myös samalla, jopa vaatimaan itseltään enemmän.
Mutta, näin yli 60 -vuotiaana, aivan täysin hailee, kaikki nuo.
Sukua ei ole lähellä, naapureita ei tunneta. Elän itselleni, täysin.
Niin tarinoita on maailman sivu luettu ja kaikenlaista uutista/julkaisua / tapahtumakertomusta on saatettu ottaa johdannoksi. Ne on kuitenkin muiden elämäntapahtumia ja muiden oppimiskokemuksia. Itselleen ja Itsensä kanssa ihminen kuitenkin painiskelee koko elämänsä. Alusta loppuun, muiden avulla tai ilman tukea.
Tästä vastauksesta minulle tulee mieleen ihana
Gabriella - elokuvasta Så som i himmelen -
laitanpas tähän jatkoksi linkin jos joku tahtoo elämyksen.
https://youtu.be/_L-GDA7OOLM?si=xugEKaNKXtxfB59K
On laulusta muitakin versioita, ... ja leffasta linkin laitan myös
https://youtu.be/237o48nMqJw?si=gL3Xd_bbnSSNunvT
"som-jag-vill"
Samanlaisia ajatuksia minullakin, koska tykkään yksin olemisesta ja siksi en ole koskaan halunnut uutta suhdettakaan kenenkään kanssa! Eikä sekään tekisi elämästäni mitenkään huonompaa, jos en löytäisi uutta ikäistäni ystävääkään!
Itsenä ja elämänsä vertailu toisiin ei todellakaan kehtitä ketään. Mutta se taitaa kuitenkin olla syy kansansairauteen numero yksi: kateus.
Siitä syntyy todella myös kateutta - kun toisella on ja toisella taasen ei. Mutt ei kaikilla pidäkään olla - toisilla voi olla jotain muuta =) eikä ne korreloi keskenään ?? Eihän ?? Kyll mun mielestä focus pitäs olla itsessä, aikuisena, vanhempana, 60+sarjassa, kaikkine elämän kommervenkkeineen.
Kateus ja Häpeä:) kansan synnit.
Kyllä kai kaikki vertailevat lapsena ja vielä keskenkasvuisena. Itse olin nuori aikuinen, kun hokasin, miten typerää hommaa se oli ja lopetin. Sekä itseni muihin vertaamisen että kateellisuuden, koska kateus vie kalatkin vedestä.
Niin, kaikkihan on suhteellista, eli vertailemalla saa enemmän totuutta ja todellisuutta lähes kaikkeen.
"Itkin kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes näin miehen jolla ei ollut jalkoja."
joo o . mutt kissoja koiria ja hiirulaisia ei kannata verrata keskenään. Ei siitä mitään hyötyy oo :) - turha vääntäminen kääntäminen ja vertailu vie pohjaan itsensä arvostamisesta sellaisenaan. "just the Way ___you are" :)
Panehan korkki kiinni!
Aforismi ei kerro niinkään vertailemisesta kuin siitä, että ihmisen ymmärrys kasvaa, kun hän näkee jotain, mikä 'avaa silmät'. Ts. kolahtaa perille aivoon asti.
En ole joutanut miettiä muita, joku sanoisi että johtuu itsekkyydestä. Ei - se johtuu ajan puutteesta. On mennyt kaikki paukut itsensä kehittämiseen, niin raakile olin. Joten, olen aina verrannut viime vuoden itseäni tämän vuoden itseeni. Useimmiten kohoamista on tapahtunut mutta paikallaan pysymistä, jopa taantumistakin on ollut. Tässä nyt olen, joskus kadun yksittäisiä menneisyyden tapahtumia onneksi vain ohikiitävän hetken tai olen tyytyväinen siihen mitä olen saanut aikaan.
Kyllä vertailu on kehittävää. Minua se on parantanut.
Minusta kanssaihmiseni näyttävät olevan elämäänsä yhtä tyytyväisiä kuin minä. Olen sentään monessa ryhmässä, tapaan useita noin-ikäisiäni lähes päivittäin.
En ole koskaan tuntenut tarvetta vertailuun minkään tai kenenkään kanssa. Olen tyytyväinen, suorastaan ylpeä omassa elämässäni kaikkinensa.
Olen toteuttanut toiveeni ja unelmani ja elämältä olen saanut enemmän, kuin olisin toivonutkaan.
En suinkaan tarkoita, että ei todella rankkojakin aikoja olisi ollut, mutta nekin on menty pohjalla olosta nauttien. Pitää vaan elää täysillä, niin ei tarvitse vertailla.
Tämä olisi mennyt täydestä, mutta puhut soopaa olemisen nauttimisesta "pohjalla". Tai jos nautit, niin olet jotensakin höntsä.
No, ei se synkistely mitään auta. Kun elää pohjallakin täysillä, niin selviää siitäkin. ”Höntsä” olet itse, jos et osaa pohjallaolosta ottaa iloa irti, siitäkin.
Toisinsanoen: et ole ollut pohjalla ikinä.
Pohjalla olen ollut useammankin kerran, siksi olen opetellut ottamaan aina ilon irti niistäkin tilanteista. On ollut pakko. En olisi muuten selvinnyt.
Kuulostaa ja tuntuu siltä, että pohjalla olo on sulle jotain aivan muuta kuin mulle.
Vertailu on kuin urheilua, ei sitä joka päivä viitsi.
Eipä sit jaksa aina voittaakaan, ei edes joka kerta.