Eli tilanne meni astetta pahemmaksi,kun poikaystäväni ilmoitti tänään ettei enää rakasta minua. Oli vieläpä suudellut jonkun bimbon kanssa viime viikonloppuna eikä näytä katuvan asiaa, harkitsee itseasiassa suhdetta hänen kanssaan!! =( Tuo kaikki lisättynä viime päivien tuskaan alkaa olla liikaa... Kaikki ne muistot,ihanat ajat, ovat takana enkä saa enää kuulla kun hän kuiskaa korvaani että rakastaa. *purskahtaa itkuun* Ja kyseessä ei muuten todellakaan ole mikään gigolo, vaan 3-vuotinen ihana seurustelukumppani, jota rakastan sydämeni pohjasta. Viime aikoina hän on kuitenkin muuttunut eikä minun sairauteni ole auttanut asiaa; voisi väittää että olen aika iso syy eroomme. Kertokaa ihmiset,mikä auttaa tähän loputtomaan painajaiseen??
Lisää kuulumisia...
Chi
7385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
minulla heräsi joku tunne lukiessani tekstiäsi. en tiedä oikeastaan mikä sen aiheutti, en ole kokenut vastaavaa kuin ehkä hiuksenhienosti sivuuttaen.. hmm. päähäni tuli myös kysymys, että selittikö poikaystäväsi sitten, että miksi ei enää rakasta? haluaisin lohduttaa sinua jotenkin, mutta en taida löytää sanoja. mutta suosittelen, että haet apua jostain. ihmisen, jolle voit puhua ja joka voi sulle määrätä vaikkapa oikeanlaista lääkitystä. itse olen ollu elämänsyrjässä kiinni paremmalla ja huonommalla menestyksellä masennuslääkityksellä... aallonpohjia siitä huolimatta. lääke auttaa silti selviämään paremmin ja siitä voi aina keskustella lääkärin kanssa.. jos tuntuu pahalla, niin yleensä on vielä monta vaihtoehtoa kokeilematta.
Mulla on jo lääkkeet mutta eihän ne auta tälläseen kriisiin..;( Terapiassakin ramppaan. Kiitos sympatioista! Juttelin äsken miehen kanssa ja ilm. on aivan hukassa itsensä kanssa...niinkuin minäkin. Nuoria kun ollaan,ehkä hänellä on nyt halu kerätä kokemuksia ennen vakiintumista? Oli miten oli,mutta kynnysmatoksi en suostu...
Koita jaksaa! Ero on aina iso asia, mutta selviät siitä kyllä! Minutkin on petetty ja jätetty mennen tullen, mutta elämä voittaa aina!
Lohduttava suukko poskellesi täältä aikuiselta mieheltä:
MUISKIS!! :)
Ihanaa,että on olemassa ihmisiä,jotka jaksavat tukea!
Kun kaikki masentaa, muuta kaikki! Ota mies muutokseen mukaan, jos ei lähde niin muutu/muuta yksin. Siitä ainakin saat lähtöpotkun. Paikalleen ei kannata jäädä, ainakaan samanlaisena; sehän on jo koettu.
Ota ihan uusi rytmi, ota itsesi suurennuslasin alle omaksi projektiksesi ja pyydä miestäsi avuksi. Kirjaa kaikki mielialan muutokset: milloin olet iloinen, mikä tilanne masentaa, mitä syöt, miten liikut, mitä musiikkia kuuntelet ja miten se suhun vaikuttaa jne. Sitten alat harkitusti muuttaa tätä tilastoa seuraavalla viikolla!
Ihan totta, repäise itsesi irti nyt kun sinussa selvästi on muutoshalua. Se vaatii voimia mutta se myös tuo voimia tullessaan, usko vain vahvasti itseesi. Katso taaksepäin mihin kaikkeen olet jo pystynyt :)
p.s. poikakaverisi toiminnasta päättelisin, että hän on huomionkipeä ja tavallaan mustasukkainen masennuksellesi. ehkä hän vain rakastaa sinua niin paljon että tekee sen miten uskoo sinua parhaiten ravistelevansa maanpinnalle. ole hänelle armollinen
Tuli taas tänään hyvin selväksi...Oli uskomattoman kylmä ja lähes ivallinen puhelimessa. Haluaa uuden suhteen uuden ihmisen kanssa. Sanoi,ettei pidä minusta kuin kaverina eikä rakasta millään tapaa. Haluaa olla yksin ja tahtoo,että pysyn poissa. Olen vaan itkenyt ja itkenyt- tuntuu,kuin painajainen ei loppuisi koskaan! Itse mies ottaa kaiken tyynen ivallisesti- hän tekee minulle saman,mitä teki exälleen ja sitä edelliselle...Uusi ihminen kuvioihin, vannotaan rakkautta ja sitten ei kestetä ja tehdään selän takana juttuja. Muuten kyllä ihana mies... Huusin tänään puhelimeen,etten halua nähdä häntä muiden kanssa- mehän vannoimme uskollisuutta! Tähän mies: Joo eiköhän se vala menny rikki ajat sitten(halveksiva äänensävy). Sä olet uskomattoman itsekäs,kun et siedä että olisin muidenkin naisten kanssa!! Joo,niinhän minä tässä tilanteessa olenkin; olen kokonaan riippuvainen hänestä!! Sairastan masennusta ja tulen rikkinäisestä(ja sairaasta) perheestä. Hän on lellinyt minua kuin 5-vuotiasta viime päivät ja sitten pudotti pommin niskaani. Nyt sitten pitäisi osata seistä omilla jaloillaan,ilman ketään tukena? Jos näen yöllä painajaista, kukaan ei kuuntele jos soitan. Hän ei ole antanut minun olla tukenaan,kieltää sen nytkin. On todella ivallinen ja kylmä, hokee ettei rakasta. En voi tehdä mitään,kaikki ajatukset pyörivät tämän painajaisen ympärillä! En näe tulevaisuutta- ennen se oli hänen kanssaan, mutta nyt... No,hän ei rakasta,sillä siisti. Miksen voi jo hyväksyä??
....