Musta on aina tuntunut, ettei kukaan välitä musta. Lapsenakin, kun meitä oli niin monta, ettei vanhempien rakkaus edes tuntunut, se jäi matkalle. NYkyään olen jo tottunut siihen, ettei kukaan välitä, mutta salaisimmissa toiveissa toivon, että joskus tulisi elämään joku, joka välittäisi. Onkohan tuo mahdotonta?
Rakkaus, mitä se on?
Sinnuli
9776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei todellakaan ole mahdotonta! Mä ainaki uskon että jokainen ihminen ainakin jossaki vaiheessa elämäänsä saa tuntea ja vastaanottaa aitoa rakkautta... Rakkaus vaan on niin kummallista että jos sitä etsit ja odotat, se ei osu kohdalle mutta juuri kun olet luopunut toivosta etkä enää etsi sitä, se tulee aivan yllättävältä taholta... Kärsivällisyyttä odottamiseen! Vielä se tulee sinunkin onnesi aika :)
Kyllä mä vaan alan luopua toivosta. Tämänikäisenä ei enää vaan jaksa olla yksin, mä olen aina ollut yksin, mutta raastavaa tämä on :(
Mitäs me yksinäiset!
Minulla on myös ollut niin ettei kukaan koskaan ole oikeastaan osoittanut minulle rakkautta.Silti olen aina uskonut siihen,että jonain kauniina päivänä saan sitä osakseni.Silloin voin antaa tälle jollekin vuosia säästämäni hellyydet kokonaan ja hukuttaa rakkauteen,mutta sitä päivää odotellessa...
Joo, sitä päivää odotellessa :) Sitä mä ihmettelen, ettei kukaan ole koskaan ollut silleen todella kiinnostunut musta. Joku on vähän aikaa leikkinyt ja sitten heittänyt pois. Ehkä olen sitten tukahduttanut heidät liialla rakkaudella ja kiinnostuksella
Itselläni on ollut yksi kiinnostava ihminen jo 4 vuotta,mutta mitään ei ole tapahtunut.Tykkään hänestä aivan mielettömyyteen asti,mutta hänen tunteistaan taas en ole yhtään varma.Kävi niin,että hänen erottuaan seurustelukumppanistaan hän alkoi käymään luonani,mutta miksi?!Ehkä jotain oli kehitteillä,mutta itse sain kehitettyä vain itselleni paniikin.Eihän minusta kukaan voi tykätä oikeasti!Ja homma laimeni.Edelleen soittelemme toisille silloin tällöin ja kyselemme kuulumisia.Arvaa harmittaako?Tälläisen jutun tuo rakastamisen puute minulle aiheutti.En ole mikään itkijä tai katkera sillä tämä oli mielestäni aika huvittava tarina.Onneksi on aina huominen!
Niin, olen huomannut kyllä itsessäni samaa... Sitä epäilee koko ajan, omia "mahdollisuuksia" :) Eräs opiskelukaverini on eräässä kodinkoneliikkeessä töissä ja olisin vähän hänestä kiinnostunutkin. Kun viimeksi kävin siellä, niin juttelimme ainakin tunnin, kunnes häntä hätyytettiin muualle. Nooh, joka tapauksessa päähäni pälkähti, että jospa hän on kaikkille samanlainen, yhtä ystävällinen ja miten hän voisi olla kiinnostunut minusta :) Olen kyllä liian ujo menemään häneltä suoraan mitään kyselemään, joten jääköön kohtalon huomaan tämäkin asia :)
en tiedä mutta haluan kokea sitä
Tähän tunteeseen,että kukaan ei pidä tai rakasta minua auttaa se, että opettelee hyväksymään ja rakastamaan itseänsä oikeasti.Siitä se lähtee vähitellen.
Elämä on vain tyhmää, kun vain itseään voi vain rakastaa...