MikaSaloCircuitilla kusetetaan!

Raskaasti kusetettu...

Niin, ainakin itselleni jäi erittäin vahva käsitys siitä, että kusettamisen jalo taito heillä on. Ikävää sinänsä viime lauantaina ajella Tampereelta Alahärmään asti toteamaan että varaamamme tunnin ratavuoro Mika Salo Circuitilla jouduttiin siirtämään sateen vuoksi sisätiloihin ja siellä ajettavien sähköautojen pariin. Nielimme pettymyksemme ja totesimme ettei kukaan voi säiden vaihteluille mitään, ei edes MikaSaloCircuitin henkilökunta. Niinpä yritimme keskittyä edes hauskanpitämiseen sisäradalla.

Harjoitus/aika-ajo kesti 10 minuuttia, tämän jälkeen ajettiin takaisin varikolle selvittämään tuloksista lähtöjärjestys varsinaiseen kilpailuun. Kun lähtöjärjestys oli ilmoitettu, ilmoitti henkilökunnan edustaja että varsinaista kilpailua ajetaan 12 kierroksen verran eli saman verran kuin harjoitus/aika-ajoissa. EI HELVETTI..! Tunniksi vuokraamallamme radalla saimme siis ajaa maksamallamme 495 eurolla n 20 minuuttia eli nopeasti laskettuna 10 hengen ryhmämme maksoi 20 euroa/kierros eli 25 euroa minuutti! HEI HALOO..! Kun aikoinamme tuon tunnin ratavuokran varasimme, ei varauksen vastaanootanut puhelinmyyjä missään vaiheessa maininnut että radalla ei saa ajaa kuin 20 minuuttia tuon tunnin aikana. Tämä jos mikä on aivan selvää kusetusta..!

Esimerkiksi Tampereen kupeessa Kaanaassa ulkomikroautoradan tunnin vuokraan kuuluu tunnin ajomahdollisuus, siellä ei laskuteta joutavasta paskanpuhumisesta varikolla, saati ajovarusteiden pukemisesta. Kyllä ainakin täällä Pirkanmaalla tunti on sen tasan tunnin eikä jotain ihan muuta. Täytyy myöntää että melkoinen paskanmaku jäi koko MikaSaloCircuitilla käynnistä, vaikea uskoa että enää toistamiseen sinne palaisimme, saati kellekään paikkaa suosittelisimme.

3

1450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valittaa!!!

      kirjallisesti vaikka salolle, pistätte jokainen vihaisen kirjeen saatte rahat takaisin tai kuponkeja!

      -henkilökuntaa

      • Pitbull

        Älkää valituksianne osoittako Salolle vaan suoraan Lillbackan Jormalle niin uskon että tulostakin voi syntyä. Aina kannattaa lähestyä mieluummin päätä kuin persettä...


    • nikkaraani

      Ulkoautot on niin huonossa kunnossa ja epätasaväkiset ettei niillä kisaaminen aiheuta kuin lisää vitutusta. Toinen menee puolen kilometrin pääsuoralla heittämällä ohitse eikä varsinaisesta kilvanajosta ole mitään tietoa. Lisäksi ulkoautot kulkevat noin 60km/h joka on rataan nähden ihan liian hidas vauhti. Rengastuksetkin on ihan mitä sattuu. Toista se on kaanaassa kun ei meinaa kantti kestää ajaa 90km/h mutkia lävitse, jotka on kuitenkin sillä vauhdilla ajettavissa.

      Kerran tuolla circuitilla kannattaa käydä katsomassa hienoja puitteita, mutta mitään hauskaa hommaa sielä ei mikroautoilu ole, ei sisällä eikä ulkona. Lisäksi hinta on todella suolainen laatuun ja vitutukseen nähden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      472
      6733
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      4008
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2553
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      30
      2164
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      148
      1521
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1376
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1238
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      71
      1214
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1196
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1129
    Aihe