Tässä taannoin, jouduttuani tapaturman vuoksi pitkälle sairaslomalle, päätin tarttua härkää sarvista, ja lukea viimeinkin tuon Volter Kilven järkäleen. Vaimo kantoi sen kirjastosta viisto hymy ihanilla huulillaan, ja oli vähällä luvata (sensuroitu), jos pystyisin sen lukemaan.
Alku oli kyllä hankala. Sinnikkäästi avasin kirjan taas uudelleen, ja vähitellen pääsin sisälle sen erikoislaatuiseen maailmaan. Toista viikkoa siinä meni, kustavilaisen laivurin perinteisessä salissa, valoisan kesäpäivän valaistessa marraskuisen olotilani.
Kirjan henkilöt kuvataan tarkkaan. Ei niinkään heidän ulkoisia ominaisuuksiaan, vaan luonnetta, sosiaalisia kykyjä ja muita henkisiä ominaisuuksia. Henkilöt ovat ehdottomasti erityisiä ja oman laatuisiaan, mutta kuitenkin niin perin tuttuja suomalaisia.
Kirjassa on runsaasti tarinoita. Pääosa tarinoista liittyy merenkulkuun ja saaristolaiskulttuuriin. Ne ovat aivan uskomattoman ihania, ja voineekin kysyä, miksi kirjailija ei irrottanut niitä romaanista ja koonnut niistä erityistä kustavilaista novellikokoelmaa. No, en ole mikään esittämään moisia kysymyksiä.
Kilven omalaatuinen kieli ja sanasto tekevät lukemisesta alkuun vaikean. Mahdottomasti uusia sanoja ja ilmauksia, jotka eivät kuitenkaan ole jääneet elämään. Vai ovatko? Mutta kannattaa jatkaa ja yrittää uudelleen. Taatusti erikoinen lukutuokio.
Mitä mieltä naisväki on Alastalon salista? Kilven näkökulma on hyvin miehinen, mutta ei mitenkään naista sortava. Naisen paikka on kotona, ei kuitenkaan hellan ja nyrkin välissä, vaan talon emäntänä ja avainten haltijana.
Ikimuistoisia lukuhetkiä.
Alku oli kyllä hankala. Sinnikkäästi avasin kirjan taas uudelleen, ja vähitellen pääsin sisälle sen erikoislaatuiseen maailmaan. Toista viikkoa siinä meni, kustavilaisen laivurin perinteisessä salissa, valoisan kesäpäivän valaistessa marraskuisen olotilani.
Kirjan henkilöt kuvataan tarkkaan. Ei niinkään heidän ulkoisia ominaisuuksiaan, vaan luonnetta, sosiaalisia kykyjä ja muita henkisiä ominaisuuksia. Henkilöt ovat ehdottomasti erityisiä ja oman laatuisiaan, mutta kuitenkin niin perin tuttuja suomalaisia.
Kirjassa on runsaasti tarinoita. Pääosa tarinoista liittyy merenkulkuun ja saaristolaiskulttuuriin. Ne ovat aivan uskomattoman ihania, ja voineekin kysyä, miksi kirjailija ei irrottanut niitä romaanista ja koonnut niistä erityistä kustavilaista novellikokoelmaa. No, en ole mikään esittämään moisia kysymyksiä.
Kilven omalaatuinen kieli ja sanasto tekevät lukemisesta alkuun vaikean. Mahdottomasti uusia sanoja ja ilmauksia, jotka eivät kuitenkaan ole jääneet elämään. Vai ovatko? Mutta kannattaa jatkaa ja yrittää uudelleen. Taatusti erikoinen lukutuokio.
Mitä mieltä naisväki on Alastalon salista? Kilven näkökulma on hyvin miehinen, mutta ei mitenkään naista sortava. Naisen paikka on kotona, ei kuitenkaan hellan ja nyrkin välissä, vaan talon emäntänä ja avainten haltijana.
Ikimuistoisia lukuhetkiä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaan pitikö puoliso melkein sensuroitu lupauksensa? Sehän meitä eniten kiinnostaa.
Hyvää kannattaa odottaa...
Luin Alastalon salissa viitisen vuotta sitten ja olen ajatellut aloittaa sen taas uudestaan. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kyseessä on todellinen kirjahyllyn jalokivi, joka palkitsee lukijansa, kunhan hän pääsee sisälle kirjan maailmaan. Volter Kilven kieli on myös jotakin sellaista, johon kukaan ei ole hänen jälkeensä yltänyt. Voin suositella kirjaa kaikille kirjallisuudesta innostuneille, joskin lukukokemusta olisi hyvä olla jonkin verran, ennen kuin tämän kirjan kimppuun kannattaa käydä...
Alastalon salissa on monesti valittu Suomen parhaaksi - monen lukijan kiusaksi, tulee mieleen. Sillä onko se sittenkään paras, koska avautuu niin hitaasti. Toisaalta kyllä, niin kuin naisetkin, kun hyvin lämmittää niin paljon saa...
Jos oikein muistan, vain Albatrossin tarina oli varsinaisesti ääneen salissa kerrottu tarina. Muut ovat päänsisäisiä mietteitä, joiden ajatellaan liikkuvan ihmisten mielissä kun he siinä päivän mittaan istuvat, pohtivat ja ottavat mittaa toisistaan, hengessä, vauraudessa, merimiestaidoissa, ymmärryksessä, hevostenkasvatuksessa ja vaikka missä. Päänsisäiset mietiskelyt ovat dialogin paikalla ja siten irrottamattomia osia tarinasta, jonka jännite heikkenisi, jos juttujen eli mielenailahdusten välillä olisi novellin alku ja loppu. Niin luulisin, vaikken minäkään mitään tietysti ymmärrä.
Ja onhan Kilvellä novellejakin, Pitäjän pienimpiä ja Kirkolle ovat oikeastaan novellikokoelmia, vaikka Ylistalossa ollaankin kauan.
Naiskuva on on oman aikansa mukainen, eikä sikäli lainkaan virheellinen. Alastalon salissa he ovat sivuhenkilöitä, mutteivät vaikutusvallattomia. - "Trevligt resa", todellakin.
Muissa Kilven saaristoteoksissa, ainakin Kirkolle -teoksessa naiset saavat kipeitäkin kuvauksia. Ja on tarkka, täsmällinen ja osuva.
Kyllä Kilven naiset saavat miehet hassuiksi, tekemään yhtä jos toista, ja kuten aina, myös jättämään tekemättä sellaista, mitä naiset tahtoisivat. Näkijän työtä, naiskuvakin.
Pitäisi lukea Alastalon salissa. Kirja on ollut "pakko lukea"-listallani lukioajoista lähtien, mutta en vaan ole vieläkään saanut tartuttua siihen. Ehkäpä ensi kerralla lainaan sen kirjastosta, kun nyt sain taas muistutuksen kirjan olemassaolosta.
Yövieraat-teatterin esityksistä Kustavissa taas ensi kesänä, todennäköisesti. Juha Hurme on tehnyt Kilven teksteistä hienoja näytelmiä. Suosittelen, mutta kannattaa lukea näytelmät kirjoista ennen esitystä, on sitten helpompi seurata esityksiä.