Jos olisin syntymävuottaan juhlivan Oulun keski-ikäinen, alkuasukasrahvaasta lähtöisin oleva, poliittisin perustein valtaa käyttävä miespäättäjä, miettisin, mitä kaikkea räjähdysaltista Oulussa näköjään edelleenkin hyvinvoivan kansanperinteen mukainen, sitaattihulluuteen liittyvä projektio (psykologiaa) saattaa tuottaakaan viattomien kohteiden käyttäytymisessä.
Olisiko jo viimeinen hetki käynnistää julkinen keskustelu tästä ikiaikaisesti oululaisuuteen liittyvästä käyttäytymisen piirteestä? Kuinka moni tullista tullut on vuosien saatossa joutunut todistamaan oululaisille, voidakseen jäädä paikkakunnalle asumaan, ettei ole sitaattihullu? Herättäkääpä oululaiset, asioista perillä olevat tahot, tämä keskustelu unestaan. Se aihe on teillä kuitenkin aina keskuudessanne. Aika sen todistaa. Taas kerran.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olikohan tässä joku ajatus??
Ei kirkastunut kahdella lukemisella, valitettavasti.