Tuolla alhaalla joku aloitti keskustelun siitä, onko kokemus vl:sta hyvä vai huono, siis ulkopuolisen näkökulmasta. Haluan tuoda oman näkemykseni vanhoillislestadiolaisena koko ikäni kokemuksella.
Ensinnäkin, on tosiasia että uskovaiset nuoret voivat paremmin henkisesti. Kotona vanhemmat ovat opettaneet kristilliset arvot, asioista puhumisen taidon, avoimuuden, rehellisyyden ja raittiuden. Kun taas esim. väkivaltaisten televisio-ohjelmien katselu, alkoholin käyttö ja kiroilu on jätetty opettamatta. En sano, etteikä epäuskoistenkin joukossa olisi kunnollisia perheitä, jotka opettavat lapsilleen hyviä arvoja. Mutta yleensä vanhempien oman esimerkin kautta, esim. kielenkäytöstä, television katselusta ja alkoholin juomisesta, lapsi oppii paljon pahuutta. Sen ajan minkä uskovaiset lapset käyttävät seuoroissa käymiseen, yhdessäoloon, virsien ja laulujen laulamiseen sekä asioista puhumiseen, epäuskoiset käyttävät television katseluun tai "bilettämiseen". Tiedän epäuskoisia lapsia, joilla on hyviä ja kehtittäviä harrastuksia, mutta suurin osa valitettavasti seuraa aktiivisesti television väkivaltaisia ja seksistisiä ohjelmia sekä katsoo kauhuvideoita. On turha väitää, että noilla asioilla ei olisi vaikutusta lapsen kehitykseen. Kaikki lähtee kasvatuksesta.
Olen työni vuoksi ollut tekemisissä nuorten kanssa seurakunnan rippileireillä. Ero "omiin" leireihimme on valtava. Toki nuoret ovat myös vl-piireissä villejä siinä iässä, tulee kaikenlaista ongelmaa, yövalvomista, sääntöjen rikkomista jne. On kuitenkin myös keskeisiä kasvatuksesta lähteviä eroja. Seurakunna leireillä kiroilu on suuri ongelma. Lähes jokainen 14-15-vuotias nuori päästelee jatkuvasti suustaan voi vee-ilmaisuja. Jotkut papit ja vetäjät puuttuvat asiaan, mutta useimmat eivät välitä, saattavat vain sanoa: siistipäs suusi. Enkä usko että asiaan voisikaan vaikuttaa millään tavalla tässä vaiheessa. Jos kasvatus on hyväksynyt kirjoilun, sitä on hyvin vaikeaa poistaa enää 15-vuotiaana. Nuori kiroilee huomaamattaankin. Jopa leirin vetäjät puhuvat rumia leiriläisten kuullen. Voi paska, ja voi perse, ovat ihan tavallisia sanoja isostenkin suusta. Kokemusta on. Toiseksi, nuoret pukeutuvat hyvin paljastavasti. Toiset taas ovat verhoutuneet mustiin vaatteisiin japitävät huppua päässä. Jotkut katsovat koko ajan maahan, mikään ei kiinnosta. Lävistykset, korvakorut ja vahva meikkaus on tavallista. Tuntuu pahalta katsoa sellaisia 15-vuotiaita. Taanoin eräs seurakunnan oma pappi sanoi osuvasti kun puhuimme asiasta eräällä leirillä. Puhuimme, että miksi nuoret ovat niin flegmaattisia. "Saatana sen vaikuttaa", hän sanoi vakavana. Kolmanneksi, erittäin harvoilla nuorilla on minkäänlaista kuuluurillista tai muuta sivustystä. Virsistä kukaan ei ymmärrä mitään. Ei osata laulaa, kun ei ole koskaan laulettu. Monet kristinuskon asiat tulevat aivan uutena asiana, kun kotoa ei ole saanut mitään opetusta. Kevyttä musiikkia on kaikki paikat täynnä, jyskettä ja jytää riittää. Jos hengellistä musiikkia kuunnellaan, sekin on jotain raskasta hevigospelia. Tuntuu, että nuorilla ei ole ymmärrystä kauniista musiikista tai virsistä. Virsikirja yritetään muutenkin unohtaa, ja tilalle tuoda "henksuja", joissa on rytmiä ja menoa, mutta ei sisältöä eikä hartautta. Nuoret puhuvat seksistä ja väkivallasta - eikä ihme, jos miettii television antia.
Uskovaisten rippikouluissa ei ole mitään ongelmaa kiroilun suhteen, kukaan ei kiroile. Nuorille on opetettu kristinuskon keskeisten asioiden lisäksi virsien laulu. Musiikkimaku on yleensä klassista. Pukeutuminen on säädyllistä. Television turmiollinen vaikutus ei tuo kielenkäyttöön hävyttömyyttä. Nuoret eivät ole sellaisia EVVK-nuoria, koska kotona asioista on totuttu puhumaan, harvoilla on kokemusta esim. avioeron tuskallisuudesta, mikä on epäuskoisissa kodeissa arkipäivää.
En halua asettaa meitä muiden yläpuolelle. On niitä ongelmia vl-nuorillakin. Tarkoituksena on kuitenkin herättää miettimään kasvatuksen merkitystä ja nykynuorten tilaa. Ja samalla haluan vl-kielteisten ihmisten miettivän, mikä merkitys on liikkeellämme on maassamme. Itse olen kokenut aina olevani turvassa tämän hajoavan maan keskellä. Kun menee la iltana seurareissulla kaupungille kävelemään, näkee tuttaviaan ja ikätovereitaan täydessä kännissä "ottamassa iloa irti elämästä". Mitä elämään jää, jos ilon ottaa irti? Kyllä siinä turvallisuus täyttää mielen, kun itsellä illat kuluvat ystävien kanssa kyläillessä, laulaessa ja jutellessa asioista.
Useat ihmiset mieltävät vl-elämän pelkäksi sääntöjen noudattamiseksi. Itse olen kokenut aina olevani vapaa, vapaa synnistä. Pyhä Henki neuvoo minua, kun joudun syntiin, ei siinä sääntökirjoja tarvita. Uskominen on vapaaehtoista, kodissanikaan ei ole koskaan pakotettu uskomaan tai käymään seuroissa. Minulla on oma halua säilyä uskovaisena, oma halu taistella syntiä vastaan. Kukaan ei määräile elämääni. Tuntuu että paremminkin epäuskoisten elämää määräillään, synti määrää, synti orjuuttaa. Epäuskoisilla näyttää olevan valtava halu kertoa meidän "säännöistämme". Kun sanomme, ettei sellaisia ole, sitä ei uskota. Miksi? Minkä takia asia on teille tärkeä, vaikka olemme onnellisia emmekä tunne että elämäämme säädellään? Ehkä epäuskoiset ihmiset ovat niin vapaita tekemään syntiä, että jos me sanomme jonkun asian synniksi, se on ihmisten elämään puuttumista. Eihän sellainen sovi nyky-yhteiskunnassa. Jokainenhan saa tehdä mitä haluaa, pitää kunnioittaa yksityisyyttä. Mutta Jumala ei kunnioita yksityisyyttä, kun ihminen elää synnissä. Jokainen ihminen - olkoon kuinka itsenäinen hyväksyvä tahansa - joutuu kerran vastaamaan teoistaan suuren Jumalan edessä. Silloin ei voi vedota yksityisyyteen. Ei kysytä, haluatko lähteä, vaan meidät viedään tuomioistuimen eteen. Ehkä tämä maailma hukkuu tähän kaikkeen yksilöllisyyteen ja suvaitsevaisuteen. "Olenko minä veljeni vartija?" kysyi Kainkin.
Ensinnäkin, on tosiasia että uskovaiset nuoret voivat paremmin henkisesti. Kotona vanhemmat ovat opettaneet kristilliset arvot, asioista puhumisen taidon, avoimuuden, rehellisyyden ja raittiuden. Kun taas esim. väkivaltaisten televisio-ohjelmien katselu, alkoholin käyttö ja kiroilu on jätetty opettamatta. En sano, etteikä epäuskoistenkin joukossa olisi kunnollisia perheitä, jotka opettavat lapsilleen hyviä arvoja. Mutta yleensä vanhempien oman esimerkin kautta, esim. kielenkäytöstä, television katselusta ja alkoholin juomisesta, lapsi oppii paljon pahuutta. Sen ajan minkä uskovaiset lapset käyttävät seuoroissa käymiseen, yhdessäoloon, virsien ja laulujen laulamiseen sekä asioista puhumiseen, epäuskoiset käyttävät television katseluun tai "bilettämiseen". Tiedän epäuskoisia lapsia, joilla on hyviä ja kehtittäviä harrastuksia, mutta suurin osa valitettavasti seuraa aktiivisesti television väkivaltaisia ja seksistisiä ohjelmia sekä katsoo kauhuvideoita. On turha väitää, että noilla asioilla ei olisi vaikutusta lapsen kehitykseen. Kaikki lähtee kasvatuksesta.
Olen työni vuoksi ollut tekemisissä nuorten kanssa seurakunnan rippileireillä. Ero "omiin" leireihimme on valtava. Toki nuoret ovat myös vl-piireissä villejä siinä iässä, tulee kaikenlaista ongelmaa, yövalvomista, sääntöjen rikkomista jne. On kuitenkin myös keskeisiä kasvatuksesta lähteviä eroja. Seurakunna leireillä kiroilu on suuri ongelma. Lähes jokainen 14-15-vuotias nuori päästelee jatkuvasti suustaan voi vee-ilmaisuja. Jotkut papit ja vetäjät puuttuvat asiaan, mutta useimmat eivät välitä, saattavat vain sanoa: siistipäs suusi. Enkä usko että asiaan voisikaan vaikuttaa millään tavalla tässä vaiheessa. Jos kasvatus on hyväksynyt kirjoilun, sitä on hyvin vaikeaa poistaa enää 15-vuotiaana. Nuori kiroilee huomaamattaankin. Jopa leirin vetäjät puhuvat rumia leiriläisten kuullen. Voi paska, ja voi perse, ovat ihan tavallisia sanoja isostenkin suusta. Kokemusta on. Toiseksi, nuoret pukeutuvat hyvin paljastavasti. Toiset taas ovat verhoutuneet mustiin vaatteisiin japitävät huppua päässä. Jotkut katsovat koko ajan maahan, mikään ei kiinnosta. Lävistykset, korvakorut ja vahva meikkaus on tavallista. Tuntuu pahalta katsoa sellaisia 15-vuotiaita. Taanoin eräs seurakunnan oma pappi sanoi osuvasti kun puhuimme asiasta eräällä leirillä. Puhuimme, että miksi nuoret ovat niin flegmaattisia. "Saatana sen vaikuttaa", hän sanoi vakavana. Kolmanneksi, erittäin harvoilla nuorilla on minkäänlaista kuuluurillista tai muuta sivustystä. Virsistä kukaan ei ymmärrä mitään. Ei osata laulaa, kun ei ole koskaan laulettu. Monet kristinuskon asiat tulevat aivan uutena asiana, kun kotoa ei ole saanut mitään opetusta. Kevyttä musiikkia on kaikki paikat täynnä, jyskettä ja jytää riittää. Jos hengellistä musiikkia kuunnellaan, sekin on jotain raskasta hevigospelia. Tuntuu, että nuorilla ei ole ymmärrystä kauniista musiikista tai virsistä. Virsikirja yritetään muutenkin unohtaa, ja tilalle tuoda "henksuja", joissa on rytmiä ja menoa, mutta ei sisältöä eikä hartautta. Nuoret puhuvat seksistä ja väkivallasta - eikä ihme, jos miettii television antia.
Uskovaisten rippikouluissa ei ole mitään ongelmaa kiroilun suhteen, kukaan ei kiroile. Nuorille on opetettu kristinuskon keskeisten asioiden lisäksi virsien laulu. Musiikkimaku on yleensä klassista. Pukeutuminen on säädyllistä. Television turmiollinen vaikutus ei tuo kielenkäyttöön hävyttömyyttä. Nuoret eivät ole sellaisia EVVK-nuoria, koska kotona asioista on totuttu puhumaan, harvoilla on kokemusta esim. avioeron tuskallisuudesta, mikä on epäuskoisissa kodeissa arkipäivää.
En halua asettaa meitä muiden yläpuolelle. On niitä ongelmia vl-nuorillakin. Tarkoituksena on kuitenkin herättää miettimään kasvatuksen merkitystä ja nykynuorten tilaa. Ja samalla haluan vl-kielteisten ihmisten miettivän, mikä merkitys on liikkeellämme on maassamme. Itse olen kokenut aina olevani turvassa tämän hajoavan maan keskellä. Kun menee la iltana seurareissulla kaupungille kävelemään, näkee tuttaviaan ja ikätovereitaan täydessä kännissä "ottamassa iloa irti elämästä". Mitä elämään jää, jos ilon ottaa irti? Kyllä siinä turvallisuus täyttää mielen, kun itsellä illat kuluvat ystävien kanssa kyläillessä, laulaessa ja jutellessa asioista.
Useat ihmiset mieltävät vl-elämän pelkäksi sääntöjen noudattamiseksi. Itse olen kokenut aina olevani vapaa, vapaa synnistä. Pyhä Henki neuvoo minua, kun joudun syntiin, ei siinä sääntökirjoja tarvita. Uskominen on vapaaehtoista, kodissanikaan ei ole koskaan pakotettu uskomaan tai käymään seuroissa. Minulla on oma halua säilyä uskovaisena, oma halu taistella syntiä vastaan. Kukaan ei määräile elämääni. Tuntuu että paremminkin epäuskoisten elämää määräillään, synti määrää, synti orjuuttaa. Epäuskoisilla näyttää olevan valtava halu kertoa meidän "säännöistämme". Kun sanomme, ettei sellaisia ole, sitä ei uskota. Miksi? Minkä takia asia on teille tärkeä, vaikka olemme onnellisia emmekä tunne että elämäämme säädellään? Ehkä epäuskoiset ihmiset ovat niin vapaita tekemään syntiä, että jos me sanomme jonkun asian synniksi, se on ihmisten elämään puuttumista. Eihän sellainen sovi nyky-yhteiskunnassa. Jokainenhan saa tehdä mitä haluaa, pitää kunnioittaa yksityisyyttä. Mutta Jumala ei kunnioita yksityisyyttä, kun ihminen elää synnissä. Jokainen ihminen - olkoon kuinka itsenäinen hyväksyvä tahansa - joutuu kerran vastaamaan teoistaan suuren Jumalan edessä. Silloin ei voi vedota yksityisyyteen. Ei kysytä, haluatko lähteä, vaan meidät viedään tuomioistuimen eteen. Ehkä tämä maailma hukkuu tähän kaikkeen yksilöllisyyteen ja suvaitsevaisuteen. "Olenko minä veljeni vartija?" kysyi Kainkin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan on asiaa. Johtopäätöksenä tästä voisi vetää, että kannattaisi yhdistää rippikoulut ja varsinkin niiden kävijät, jotta EVVK-porukka saisi ns. parempia malleja.
mutta. Kyllä rippikoulu on uskovaiselle nuorelle sellainen keidas erämaassa. Että halu varmasti on olla kaltaistensa kanssa edes sen rippikoulu ajan. Kyllä koulussa sitä kiroilua ja haitattelua saa kuulla ihan liikaakin.
Muuten hyvä ja ajankohtainen kirjoitus, MUTTA olisi voinut tehdä enemmän palstajakoa niin lukeminen olisi helpompaa.
Olen varmaan tyhmä kärryiltä pudonnut tyyppi, mutta en tiedä mitä tarkoittaa EVVK- nuori.
Itsekin olisin halunnut aikoinaan käydä rippikoiluleirin, mutta se ei ollut taloudellisesti mahdollista.
Niinpä rippikoulustani ei jäänyt ikävä kyllä mitään "kaunista muistoa". Rippikoulua pidettiin aamulla ennen (keski)koulun alkua klo 8-9 jne.
Kerroit nuorten kielenkäytöstä, etteivät kiroile. Varmaan se totta onkin, mutta olen Ry:stä sivullisena kuullut paljonkin nk. korvaavien sanojen monipuolista käyttöä. Myös tupakointitottumukset ylittävät mielestäni uskovaiselle nuorelle sopivaisuuden rajan.
Ei
Voisi
Vähempää
Kiinnostaa
Aina sitä jotain oppii netinkin kautta!
EVVK-nuorilla tarkoitin sellaisia, joita ei kiinnosta mikään ja katse on suunnattu maahan. Kaikki eivät ole sellaisia, on paljon reippaitakin nuoria. Mutta valitettavasti minun täytyy todeta, että nykynuorta ei kauheasti kiinnosta uskonnolliset tai kultuurilliset asiat. Ja kun ei ole ollut kiinnostusta, ei ole myöskään tietoa. Siksi voisi sanoa, että puhuttaessa tärkeistä asioista, ko. nuoret ovat myös EVVY-nuoria (ei vois vähempää ymmärtää) :)
Kuvaillessasi rippikouluja ja nuoria rinnastit tahallasi vl-nuoren suoraan epäuskoiseen ja huonosti kasvatettuun nuoreen. Siinä välillä on suuri joukko muiden herätysliikkeiden tai muuten evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimivia uskovia nuoria, joissa ei pitäisi olla mitään moitittavaa.
Ja vaikka ei olisi saanut uskonnollista kasvatusta, on voinut saada muuten hyvän kasvatuksen. Hyviä nuoria, joista monelle seurakunnan rippikoulu antaa lisää hyvää, ehkäpä ratkaisevan uuden suunnan.
Pukeutumisella ja sillä tykkääkö enemmän rokista vai klassisesta, ei ole mitään merkitystä sen kanssa, minkälainen ihmisen rehellinen uskonnollinen vakaumus on. Asia on ihmisen ja Jumalan keskinäinen, ei muiden ihmisten pääteltävissä varsinkaan niin, että ulkonaiset seikat kärjistetään.
"Kuvaillessasi rippikouluja ja nuoria rinnastit tahallasi vl-nuoren suoraan epäuskoiseen ja huonosti kasvatettuun nuoreen."
Puhuin asioista, jotka olen itse kokenut. En tarkoittanut, että jos ei ole vl, ei voisi olla kunnollinen nuori. Kerroin vain, mitä selviä eroja olen huomannut SRK:n ja seurakuntien rippikoulujen välillä. Olen ollut taas tämän viikon riparilla, ja ikävä kyllä täytyy todeta, että harvinaista on jos joku nuori ei kiroile tai puhu sopimattomia. En tiedä, onko kaikille leireilleni sitten osunut niitä "huonosti kasvatettuja nuoria".
"Ja vaikka ei olisi saanut uskonnollista kasvatusta, on voinut saada muuten hyvän kasvatuksen."
Sanoin kyllä, että vl:n ulkopuolellakin on hyviä koteja ja hyvää kasvatusta. On monia vanhemipia, jotka kristillisen vakaumuksen tai muun syyn takia antavat lapsilleen kunnon kasvatuksen. Ja sen kyllä erottaa joukosta. Valtaosa näytää vaan saaneen huonon kasvatuksen, jos kasvatuksen tasoa mitataan kielenkäytöllä, pukeutumisella ja käytäytymisellä.
"Pukeutumisella ja sillä tykkääkö enemmän rokista vai klassisesta, ei ole mitään merkitystä sen kanssa, minkälainen ihmisen rehellinen uskonnollinen vakaumus on. Asia on ihmisen ja Jumalan keskinäinen, ei muiden ihmisten pääteltävissä varsinkaan niin, että ulkonaiset seikat kärjistetään."
Raamattu on hiukan eri mieltä kanssasi. Usko on kyllä henkilökohtainen asia, eikä se perustu ulkonaisiin tekoihin, mutta elävä usko vaikuttaa elämänvanhurskauden eli uskon hedelmät. Eli kyllä ihmisestä VOI päätellä, onko hän uskovainen vai ei. Jeesus sanoi, että uskovaiset eivät ole tästä maailmasta. Paavali kielsi mukautumasta tämän maailman muotoon ja menoon. Paavali sanoi myös, että kun synnit on saatu anteeksi, ei saa enää elää synnissä. Hedelmistä puu tunnetaan, sanoi Jeesus. Hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä, kun taas huono puu huonoja. On siis selvä ero epäuskoisen ja uskovaisen välillä, jonka voi päätellä nimenomaan puun hedelmistä, eli käytöksestä, kielenkäytöstä ja elämisestä yleensä. Nykyajan opetus on se, että kaikki on luvallista, ei ole väliä miten elää, miten pukeutuu, mitä puhuu, mitä kuuntelee, kunhan on uskossa. Elävä usko vaikuttaa kuitenkin Raamtun mukaan sen, että ihmiselle tulee halu elää Jumalan tahdon mukaista elämää, kartaa syntiä, ja se kyllä näkyy uloskinpäin. Ei Jumalan tahdon mukainen elämä, uskoa seuraava elämänvanhurskaus, ole erilainen eri ihmisten kohdalla, niin että ihmisille on eri asiat sallittuja ja kiellettyjä. Seurakunnassa pitää siksi olla yhteinen käsitys oikeasta ja väärästä, jonka Pyhä Henki kirkastaa. Olen kyllä seurakunnan työssä huomannut, että monet jotka sanovat olevansa uskossa, saattavat elää huoruuden synnissä, kiroilla, jopa pilkata Jumalan sanaa. Sellaiset eivät ole hyviä hedelmiä. Eikä hyviä hedelmiä voi saadakaan, jos puu ei ole hyvä. Monet aloittavat parannuksen teon väärästä päästä, korjaavat ensin hedelmiä, vaikka ensin pitäisi korjata puu, ja hyvästä puusta tulee sitten hyviä hedelmiä itsellään.
Rok-musiikki, gospel yms. on rytmimusiikkia, joka lähtee usein ihmisen omasta halusta saada viihdettä ja iskevyyttä. Siinä korostuvat ihmisen nautinnonhalut, seksuaalisuus, jopa väkivalta. Se vetoaa kyllä ihmisen turmeltuneeseen mieleen, mutta erottaa ihmistä vähitellen Jumalasta. Uskova voi tyytyä musiikkiin, joka palvelee musiikin lahjaa ja joka ei tuo mieleen kaikkea törkyä (kuunnelkaapa rock-musiikin sanoja). Paavali kehottaakin uskovia laulamaan kiitosvirsiä, psalmeja ja hengellisiä lauluja. Silloin päätarkoituksena ei ole saada ihmisiä viihtymään kaikenlaisilla rummuilla ja tehokeinoilla, vaan tärkeimmäksi tulee Jumalan ylistäminen ja kiittäminen kauniilla tavalla.
Pukeutuminen on yksi merkittävä asia, joka kertoo ihmisestä paljon. Uskovaisten ei tarvitse pukeutua tämän maailman muodin mukaan, se on juuri sitä Paavalin varoittamaan mukautumista. Onko sinun mielestäsi seksuaalisuuden ylikorostaminen, hävyttämät kuviot tai tekstit, sielunvihollisen merkkien näyttäminen (piikit ja sarvet) tai itsensä lävistäminen pukeutumisessa Jumalaan yhdistävää vai Jumalasta erottavaa?
Vielä kerran: en halua kärjistää, kunnollisiakin nuoria lyötyy onneksi vielä.
"Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa"
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."
"hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio."
"Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti."
"He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."
Seurakunnat järjestävät rippikoululeirejä Suomen koko nuorisolle, joten on päivänselvää, että niissä on suurempi kirjo nuoria kuin vanhoillislestadiolaisten leireillä, joihin tuskin kukaan tulee liikkeen ulkopuolelta.
Näiden kahden rippikoululeirin vertaaminen ontuu siis jo lähtökohdiltaan. Suoranaiseksi vääristelyksi menee, jos vertaamisella pyritään antamaan kuva, ettei seurakuntien rippikouluista löytyisi vastaavia hyvin käyttäytyviä nuoria iso joukko. Osa rippikoululaisista on sitä paitsi muiden herätysliikkeiden rippikoululeireillä, joten senkin vuoksi seurakunnille jää "huonompaa" ainesta.
Emme varmaankaan pääse asiasta yksimielisyyteen ulkonaiseen olemukseen liittyvien jyrkkien tulkintojesi takia. Toivoisin kuitenkin, että arvostat sitä, että seurakunnat ottavat vastuun vaikeammistakin tapauksista nuoria ja iloitset siitä, että meillä Suomessa rippikoulun käy suurempi osa väestöstä kuin meillä on kirkkoon kuuluvia.
Kuten sanoin jo, en halunnut heittää lokaa kaikkien nuorten tai edes seurakunnan rippikoulutyön päällee. On todella hyvä asia, että opetusta annetaan. Ja kokemuksieni perusteella voin sanoa, että opetustyössä on mukana paljon työnsä vakavasti ottavia.
Seurakunnan riparilaiset tulevat sen seurakunnan alueelta. Vanhoillislestadiolaisten ripareille tulee nuoria paljon laajemmalta alueelta, monesta kaupungista. Näin ollen vl:n rippikoulussa on periaatteessa laajempi kirjo nuoria. Tietysti sillä erotuksella, että ko. nuorilla on yhteinen usko ja käsitys käyttäytymisestä.
Tarkoitukseni oli vain havannoida, mikä merkitys kasvatuksella on nuorten käyttäytymiseen.
"Kun menee la iltana seurareissulla kaupungille kävelemään, näkee tuttaviaan ja ikätovereitaan täydessä kännissä "ottamassa iloa irti elämästä". Mitä elämään jää, jos ilon ottaa irti? Kyllä siinä turvallisuus täyttää mielen, kun itsellä illat kuluvat ystävien kanssa kyläillessä, laulaessa ja jutellessa asioista."
Tuossa viimeisessä lauseessa mainitsemasi illanviettotavat eivät valitettavasti juurikaan kuulu 'tavallisten' yläasteikäisten viikonlopun viettoon.
Omasta rippikouluajastani kerron jotain mitä muistan. Olin 'tavallisella' rippileirillä. Olen hiukan yli 30-vuotias joten tästä on jo aikaa. Mutta meno oli jo silloin samanlaista.
Meidät majoitettiin muutaman hengen huoneisiin. Lisäkseni siellä siis asusti isonen, ja 3 muuta tyttöä. Keskustelut koskivat lähinnä: seksiä, poikaystäviä ja ryyppäämistä. Kaikilla oli vakituiset poikaystävät. Paitsi minulla. Olin 14-vuotias ja tunsin itseni todellakin ulkopuoliseksi koska ei ollut silloin kokemusta teemoista: ryyppääminen, seksi, poikaystävät.
Tarkoitan lähinnä että sosiaalinen paine kaikenlaiseen kokeilemiseen on varmaan aika kova jos ei näe ympärillään muunlaista ajattelutapaa. Etenkin kun elämänkokemuksen tuomaa ymmärrystä ei vielä ole. Saattaa luulla olevansa jopa jotenkin poikkeava jos alle 15-vuotiaana ei ole kokenut jo kaikkea. Aika kamalaa.
Tuosta kasvatuksesta, tavallinen koti verrattuna uskovaiseen kotiin. Luulisin että elämänarvojen opetus on olennaisinta. Voi olla että sitä tehdään uskovaisissa kodeissa enemmän. En tiedä. Vanhempien läsnäolo, myös henkinen on tärkeää. Nuoria täytyy kuunnella, mutta kaverivanhemmuuden tielle ei kannata lähteä. Se saa lapsen ja nuoren tuntemaan turvattomuutta. Turvattomuus taas saa etsimään turvallisuutta, liian usein vääristä paikoista.
Kuitenkin aika nuorena, alaikäisenä, liikaa nähneenä voisin sanoa että ne uskovat nuoret ovat varmasti niitä onnellisimpia.
Ei ole niin kiire nähdä ja kokea, ettei voisi jokusen vuoden odottaa mitä elämä tuo tullessaan. Siinä ei ainakaan revi itseään hajalle väärässä seurassa, etsien sitä kateissa olevaa turvallisuutta.
vähän pitkä, mutta mukava lukea :)