Sovin tapaamani naisen kanssa ensimmäisillä ja hyvin romanttisilla treffeilla, että menemme toisille treffeille karaokepaikkaan kahden päivän kuluttua, samana iltana, kun hän oli menossa sinne oman työporukan kanssa. Itselle ne ekat treffit olivat parhaat ja intiimeimmät treffit vuosiin ja eukko sai alustavan leiman "ehkä vaimomatskua", kun olin 100% sinkku sillä kohtaa.
Siellä tanssikapakassa hän ei kuitenkaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota, ei ollut tunteakseen eikä nähdöäkseen vaan, hain tanssimaan ja hän ei jutellet, vastasi vain yksisanaisesti kysymyksiin. Lisäksi hän alkoi tanssimaan ja viettämään aikaa iltaa kokonaan toisen miehen kanssa riemumielin ja suhtautui minuun kuin ventovieraaseen, huolimatta hänen itsensä ehdottamasta tapaamispaikasta sinä iltana.
Kolmen suora tuli siinä täyteen sinä hetkenä.
- Aikaisemman kesän pyöritin isotissistä työharjoittelijaa, joka asui vakituisemmin toisessa kaupungissa ja kävi viikonloput siellä, työskennellen viikot enempi puhutussa pikkukaupungissa. Olisi siinä pitänyt itse tajuta, että hänellä ukko odotti siellä kotipuolessa viikonloput. No, oli siinä omat riemunsa silloin kesällä, vaikka en nyt tieten tahtoen varattua pimpsaa olisi välittänyt kuluttaa.
- Tuli syksy ja pidin elokuun ekan viikon lomaa ja lähdin ihan lainamökille kalastamaan ja viettämään enimmäkseen eräjormalomaa. Just ennen lomaa varsin pitkäaikaisen tutun naisen kanssa illan päätteeksi pitkään pohdittiin, lähtisikö hän jatkoille kanssani kämpille... Ei sitten lähtenyt, mutta fiilikset olivat sen verran hyvät molemmilla, että sovittiin treffit samaiseen menopaikkaan ekalle illalle, kun palaan kaupunkiin. Daami kyllä saapui paikalle, mutta toisen äijän käspuolessa. **ddu!
- Kolmantena sitten tuo aluksi kertomani keissi.
Arvon Lyylit!
- Jos joskus saatte *askamaista kohtelua tapauilujuttujen tiimoila kumppaneiltanne, kelatkaas oma historianne siinä kohtaa myös pikakelauksella läpi ja miettikää, onkos asiat menneet tyylikkästi ja hienotunteisesti läpi omalta kohdaltanne. "Kolmen suoran" jälkeen en ole kehenkään luottanut tapailujutuissa kuin vähintään melkoisella varauksella.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos totta puhutaan, niin en olisi tuollaista kieltä naisista käyttävän kanssa lähtenyt edes ensimmäisille treffeille.
Ensin eukko ja sitten isotissinen. Eiköhän kerro kaiken, miten vähän arvostat naisia.🚩
Kylä, "kolmen suoran" jälkeen en ole erityisen ylevästi naissukukunnasta ajatellut.
Mutta jatkakaa vaan ulkiukkojenne rakentelua. Se kun kertoo teistä itsestänne enemmän kuin arvaattekaan.
Ensimmäiset treffit eivät voi edes olla romanttiset, koska silloin ei edes tunne toista. Elät jotain ihan toista todellisuutta kuin naiset.
Tässä et voi puhua kuin omasta puolestasi😎
Miksi oletat, että ikimaailmassa olisin käyttänyt karkeaa kieltä ennen itseeni kohdistuneita törkeyksiä?
Olkiukko & "se koira älähtää...."🎵 ?
Ei vaan puhuin naisten näkemyksestä suhteessa sinun käsitykseesi. Naiselle asiat eivät ole romanttisia ennen luottamuksen syntymistä.
Myös tässä, et voi puhua kuin omasta puolestasi😎
Vähän tulee fiilis, että ladyt on halunnut näpäyttää sinua, ehkä huonon käytöksen tms. vuoksi.
Sama täällä, pelkkää arvailua sinulta ja jätät ydinkysymyksen ja tässä esimerkiksi ukkoaan pitkään ja huolella kesäharjoittelupaikassa pettäneen naisen käytöksen huomoimatta.
Mistähän syystä?
Oliko isotisu varattu, vai vain sanoi olevansa varattu?
Oli varattu ja asuivat yhdessä.
Asia alkoi paljastumaan, kun kuuman ja kostean kesän (ma-to) mittaan ei saanut sitten millään järjestettyä aikaa yhteiselle viikonlopulle ja esimerkiksi ehdottamalleni tanssiristeilylle lähdölle. Yksi asia,mikä tapauksessa tönäisi itseä oli se, etten huomannut daamin käytöksessä pienintä vihjettä siitä, ettei daami ollutkaan sinkku. Jotenkin olin kuvitellut sen verran tuntevani naisihmisten käyttäytymistä.
Mainittakoon näille olkiukkojen rakentelijoille, että hänen kanssaan etenin mielestäni hyvin, hyvin korrektisti ja herrasmiesmäisesti ja niinpä 'kylään kutsu' tulikin hänen puoleltaan.
Vaikutat liian hyvältä, että olisit totta.
Jaa, kävit ihan kylässä juttelemassa suhteen tilasta, onko esim. avoin suhde ja noin? Mutta eihän sille minkään voi, jos leidit toteavat sinun olevan enemmän kaverimatskua kuin "aviomiesmatskua".
Tuommoisia ne naiset on. Pitää vaan joko hyväksyä tai sitten pysyä kaukana niistä.
Olisit kuitenkin kyllästynyt niihin.