ja vähän perkeleesti.
Kaikki yhteiskunalliset ylimääräiskustannukset
erilaisten terveys yms. häiriöiden ja muodossa johtuu, siitä että myös Suomesta puuttuu laki
ja ohjenuorat, jotka antaa elämän tärkeimmälle suhteelle, eli lapsen ja vanhemman suhteelle tervehenkiset rajat.
Jos puhuisin kuten vanhempani minulle, niin toteaisin runsasta ja kohtuutonta vittuilua
käyttäen, että yhteiskunta on tässäkin asiassa epäonnistunut ja kärsii siitä lopun elämäänsä.
Mutta näin huumorimielessä, niin on iso virhe
antaa lasten kasvaa tavalla, jossa vanhemmalla
on oikeus käyttää mielivaltaa ja lasta henkisenä jäteastiana, samalla itse problem eli vanha sodassapsyykkeensä tuhonnut sukupolvi ei saa itse mitään tukea ja siten ymmärrystä kuinka tarpeettomalla tavalla muut ihmiset kärsivät kun ei itse tunne
kohtuutta tai järkeä.
Suosittelen, että törkeimmät tapaukset
voidaan käsitellä takautuvasti aina vuodesta
1945 lähtien.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.