Jotkut ihmiset eivät jää elämään,
vaan jäävät osaksi tunnetta.
Katseeksi, joka viipyy mielessä,
hetkeksi, joka ei koskaan
lakannut merkitsemästä.
He jäävät kohtaamisiin,
joissa jokin oli enemmän
kuin sanat uskalsivat kertoa.
Hiljaisuuksiin, joissa tuntui
kuin olisi ymmärtänyt kaiken,
vaikka mitään ei sanottu ääneen.
He jäävät kysymyksiksi,
joihin aika ei vastaa,
ja muistoiksi, joita ei voi koskettaa,
mutta joita sydän kantaa
kuin jotakin haurasta ja arvokasta.
Ja ehkä kaikkein kipeintä on se,
ettei kaikesta merkityksellisestä
tule koskaan mitään pysyvää.
Joskus kaksi ihmistä
kohtaavat vain hetkeksi,
mutta jokin heissä tunnistaa toisensa
tavalla, jota ei voi selittää.
Sitten elämä jatkaa kulkuaan.
Päivät täyttyvät muusta,
vuodet vaihtavat maisemaa,
ja ulospäin kaikki näyttää unohtuneelta.
Mutta jonnekin jää silti
se ihminen,
joka ei koskaan tullut kokonaan osaksi elämää,
mutta jäi osaksi sisintä.
Ei enää odotuksena.
Ei lupauksena mistään.
Vaan tunteena,
joka kerran oli todellinen.
Ja ehkä jonakin päivänä
muisto ei enää satu.
Se vain hiljaa muistuttaa,
että elämässä oli kerran joku,
jonka kohtaaminen jätti jäljen.
Joku, joka jäi lopulta
vain osaksi tunteita,
muistoja ja kohtaamisia.
Mutta ei koskaan
aivan merkityksettömäksi.
vaan jäävät osaksi tunnetta.
Katseeksi, joka viipyy mielessä,
hetkeksi, joka ei koskaan
lakannut merkitsemästä.
He jäävät kohtaamisiin,
joissa jokin oli enemmän
kuin sanat uskalsivat kertoa.
Hiljaisuuksiin, joissa tuntui
kuin olisi ymmärtänyt kaiken,
vaikka mitään ei sanottu ääneen.
He jäävät kysymyksiksi,
joihin aika ei vastaa,
ja muistoiksi, joita ei voi koskettaa,
mutta joita sydän kantaa
kuin jotakin haurasta ja arvokasta.
Ja ehkä kaikkein kipeintä on se,
ettei kaikesta merkityksellisestä
tule koskaan mitään pysyvää.
Joskus kaksi ihmistä
kohtaavat vain hetkeksi,
mutta jokin heissä tunnistaa toisensa
tavalla, jota ei voi selittää.
Sitten elämä jatkaa kulkuaan.
Päivät täyttyvät muusta,
vuodet vaihtavat maisemaa,
ja ulospäin kaikki näyttää unohtuneelta.
Mutta jonnekin jää silti
se ihminen,
joka ei koskaan tullut kokonaan osaksi elämää,
mutta jäi osaksi sisintä.
Ei enää odotuksena.
Ei lupauksena mistään.
Vaan tunteena,
joka kerran oli todellinen.
Ja ehkä jonakin päivänä
muisto ei enää satu.
Se vain hiljaa muistuttaa,
että elämässä oli kerran joku,
jonka kohtaaminen jätti jäljen.
Joku, joka jäi lopulta
vain osaksi tunteita,
muistoja ja kohtaamisia.
Mutta ei koskaan
aivan merkityksettömäksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
❤️❤️
Oliko kaunis runo?
Laita viestiä rakas minulle! ❤️
M
Aivan ihanasti kirjoitettu, olisin voinut itsekin tuon kirjoittaa erästä miestä ajatellen, mutta en saisi noin hyvää tekstiä aikaiseksi :)
Neljäsosa muistoja
Onko hyvä suhde. Neljäsosa elämästä muistelee. Jää muillekin aikaa.