Mitä ajattelet

Minusta nykyään kun aikaa vierii koko ajan enemmän ja enemmän
26365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Häntä on yhtä ikävä tänään kuin eilenkin

9Äänestä

No tää levy on ollu ihan sama koko ajan nii oon tottunu tähän ja vastustan muutosta

Äänestä

entiiä yksin tää loppuelämä menee

Äänestä

Ehkä löydät täältä mieleisen vastauksen niin kuin tähänkin asti ja kysyt täällä jälleen tuota samaa ensi kesänäkin.

3Äänestä

Toivo hieman hiipunut, tunteet ei.

4Äänestä

Mitä paremmin opin tuntemaan sua, sitä enemmän pidän susta.

4Äänestä

Kuin huomaamatta, päivien ketjussa,
silmut aukesivat ja vaihtuivat lehdiksi.
Vuodet tekivät tehtävänsä,
hioivat särmät, syvensivät katseen.

Siinä hän nyt seisoo,
oman elämänsä kynnyksellä,
täynnä tarinoita, joita vasta kirjoitetaan.
Metsä humisee hänen takanaan,
mutta tie edessä on hänen omansa.

Kuinka kaunis hänestä on kasvanut –
kuin salaisuus, joka on vihdoin
uskaltanut tulla näkyväksi.

Näitä joskus mietin, kuinka hän on muuttunut ja kuinka kaunis hänestä on tullutkaan. Hän on ihana nainen ja uskon hänen onnistuneen säilyttämään sen aidon kauneuden ja uskon maailmaan. Jos joskus vielä tapaamme, toivon että:

Kun tapaamme,
maailma hiljenee hetkeksi,
ja arkiset kiireet väistyvät syrjään.
Katseissa on odotusta,
ilmassa ripaus jännitystä,
kuin kääntäisi kirjan uuden sivun.

Sanoja ei tarvita heti,
sillä pelkkä läsnäolo riittää.
Askeleet kohtaavat,
hymy syttyy huulille,
ja tiedämme,
että juuri tässä on hyvä olla.

https://www.youtube.com/watch?v=XAGjPoY2ok8&list=RDXAGjPoY2ok8&start_radio=1

2Äänestä
  • Kauniisti sanottu.

    Äänestä

Sinusta ja teistä en ajattele enää mitään. Saatte ai runoilla vaikka loppuelämänne palstalla ❤️.

2Äänestä
  • Ketkä nyt AI runoilivat? Jännä kun tehdään aina oletuksia ja ollaan niin tietävinään kuka täällä kirjoittaa.

    Äänestä

Entös sinä ap?

Äänestä
  • Ei tuolla ap:lla taida olla omia tunteita ketään tiettyä kohtaan. Kunhan kyselee palstalla ja kuvittelee, että häntä täällä monetkin sitten kaipaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei tuolla ap:lla taida olla omia tunteita ketään tiettyä kohtaan. Kunhan kyselee palstalla ja kuvittelee, että häntä täällä monetkin sitten kaipaa.

    Ahaa, eli sinulla on tälläinen asenne tällä kertaa aapeeäijän galluppia ja galluppeja kohtaan, snadisti kaksisuuntaisen oloinen. Naiselta sivusta

    Äänestä

Tykkään ja ikävöin päivä päivältä enemmän 🫠

Äänestä
  • Sama ❤️

    1Äänestä

Tää on mun koti että olis aika kurjaa lähteä pois

Äänestä

Rillit mut, niin mitäpä sitä ajattelisi.

Äänestä

Ajattelen ihan samoin kuin aina, etten ole koskaan halunnut olla missään tekemisissä kanssasi! Minusta sinun ymmärryksessä on jotain todella pahasti pielessä, koska kun stalkkasit ja näit minun menevän todella monia kertoja kadun toiselle puolelle, jotta minun ei olisi tarvinnut kohdata sinua kasvotusten, et sen jälkeenkään ymmärtänyt sitä, että kun minä pakenin kauemmas sinusta, niin sinä ihan kuin olisit luullut sen olevan jotain leikkiä! Narsistinen ihminen voisi toimia juuri noin! Ja se etten koskaan sanonut sinulle mitään, oli aivan tarkoituksellista toimintaa minun puolelta!

Äänestä
  • Joko alkaa aapeeäijä voimaannuttaa tämä tarina mitä typeryksille myyt, että saisit ihmisiä siirtymään edes kadun toisella puolelle? Ettet itse olisi se kaduilla syystä jos toisesta nk laitakauhuinenja yrität prosessoida hommaa joksikin muuksi mm tämän kerronnan avulla

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Joko alkaa aapeeäijä voimaannuttaa tämä tarina mitä typeryksille myyt, että saisit ihmisiä siirtymään edes kadun toisella puolelle? Ettet itse olisi se kaduilla syystä jos toisesta nk laitakauhuinenja yrität prosessoida hommaa joksikin muuksi mm tämän kerronnan avulla

    Ei urpopetteriteinininjahitler ym palstalaisen prototyyppi tämä ei koske sinua

    Äänestä

Olen tyytyväinen ja sinä olet täydellinen. Sinä riität

Äänestä

Kaikista entisistä ihastuksista ajattelen, ettei he olleet minua varten ja asiat menivät syystäkin niin kuin meni. Tunteet tulee ja menee vaikka pohjalle niiden kanssa joskus vajonnut niin ylöskin on päästy.

Äänestä

Lämpimästi ajattelen vielä.

Äänestä

Haluaisin saada yhteyden muuallakin kuin palstalla. Irl tai somessa. Molemmat kuitenkkin tykätään toisistamme. Olet niin ujo aina että ehkä helpompi somessa aluksi aloittaa vaikka nähdäänkin aika säännöllisesti.

Äänestä

Että ymmärrän hänen käytöstään ja motiivejaan koko ajan enemmän. Etenkin niitä outoja hetkiä. Vetäytymistä, raivokohtauksia, syyttelyitä, turhautumista, epävarmuutta, mustasukkaisuutta, ilkeyttä. Olen saanut perspektiiviä ja tiedonmurusia hänestä ja nähnyt nyt ns. normaalimpaa käytöstä muilta vastaavissa tilanteissa.
Nainen

Äänestä

Luulin aivan väärin perustein häntä lojaaliksi ja kiltiksi mieheksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minusta nykyään kun aikaa vierii koko ajan enemmän ja enemmän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu