Hei! Olen itse yli 30-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Vanhempani erosivat, kun olin 7-vuotias ja isäni sai uuden puolisonsa kanssa uudet lapset, kun olin murrosikäinen. Välit omaan isääni ovat pikkuhiljaa laimentuneet lähes olemattomiksi, uudet lapset saivat luonnollisesti hänen huomionsa. Kun olin pieni, isäni ryyppäsi ja oli pois kotoa, käytti myös ruumiillista kuritusta jne.
Myöhemmin, kun olin jo aikuinen, isäni ja hänen uusi puolisonsa päättivät ryhtyä kaiken kukkuraksi sijaisvanhemmiksi. Ensin heille tuli 9-vuotias lapsi, joka oli todella kovia kokenut ja olisi vaatinut erityistä huomiota. Noin vuoden kuluttua he ottivat kaksi pientä lasta, 1 ja 2-vuotiaat. Minä kärsin valtavasti siitä, että isäni halusi olla isä näille "vieraille" lapsille, mutta ei minulle aikanaan. Päätin kuitenkin yrittää edelleen tulla toimeen, mutta kuitenkin kerroin hänelle avoimesti tuntemuksistani, siitä, että minuun sattui todella lujaa se, ettei hän minusta välittänyt, mutta muista lapsista kyllä. Minä yritin olla hänelle kuitenkin jatkuvasti hyvä, lähetin kortteja merkkipäivinä ja ostin pieniä, sydämellisiä lahjoja yms. Halasin, kun tapasimme ja kerroin, että hän on minulle tärkeä. Sitten minusta tuli äiti. Isäni ilmoitti, ettei hän ehdi olemaan isoisä lapsilleni, koska ihmiset eivät ole niin tärkeitä kuin työ ja raha. Vanha isoäitini, isäni äiti, asuu samassa pihapiirissä isäni perheen kanssa. Käyn häntä katsomassa noin kerran kuussa, sillä asun itse eri paikkakunnalla. Kun vierailemme isoäitini luona, minun isäni tulee käymään, jos sattuu huvittamaan. Yleensä hän viipyy 5-15 minuuttia, valittelee kiireitään ja häipyy. Hänelle ei todellakaan tee tiukkaa, vaikka kuluisi vuosi siten, ettei hän näe minua tai lapsiani.
Isän uusi vaimo tekee kaikkensa ärsyttääkseen minua. Kiristää minua minun omalla isälläni ("ei meidän ole pakko olla väleissä, mutta menetät samalla isäsi ja lapset papan." ja isoäidilläni. Isän vaimo on aivan selvästi hyvin, hyvin stressaantunut (yli 50-vuotias, liikapainoinen, kärsii verenpaineesta ja rytmihäiriöistä), sekaisin ja jopa mieleltään sairas. Hänellä ei ole kykyä puhua ja selvittää kanssani asioita, vaan hän lähettelee aivan käsittämättömiä tekstiviestejä eikä suostu vastaamaan puheluihini. Hänen kanssaan on aivan turha yrittää keskustella mistään. Isäni tekee tismalleen tämän naisen ohjeiden mukaan, jopa sanat on suoraan naisen opettamia. Lisäksi nainen uhkailee vanhaa ja kilttiä isoäitiäni, ilmoittaa, mitä tämä saa sanoa ja mitä ei ja vaatii välillä isääni päättämään kumpi lähtee talosta, isoäitini vai äitipuoleni lapsineen. Eli siis uhkailee lähteä ja tekee selväksi, että isoäidistäni on pelkkää haittaa ja työtä.
Olen todella ikävässä tilanteessa. Isänsä rakkauden menettäneenä en ole mikään harvinaisuus tässä maailmassa, mutta varmaankaan kovin monen isä ei ryhdy sijaisisäksi, jos ei pysty/halua/ehdi tapaamaan omiakaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan.
Vanhin sijaislapsista joutui mielisairaalaan ja suljetulle osastolle noin 15-vuotiaana. 2-vuotiaana otettu lapsi jäi jo ekaluokkalaisena luokalleen ja on selvästi jälkeenjäänyt ja pelokas. Nuorin, alle vuoden ikäisenä tähän perheeseen tullut, huohotti oman 2-vuotiaan tyttäreni päällä pusua pyydellen. Onneksi ehdin ajoissa paikalle. Äitipuoleni mielestä syy oli pelkästään minun, koska päästin lapseni leikkimään tuon heidän sijaispoikansa kanssa.
Tuossa perheessä ei ole kaikki kohdallaan. Ulkoiset puitteet, mersu pihassa ja paksu lompakko sekä emännän lukuisat luottamustehtävät eri hyväntekeväisyysjärjestöissä ovat kuitenkin vahvempia asioita viranomaisten silmissä kuin minun, katkeraksi ja lapselliseksi, isänsä menettämäksi lapseksi tituleeratun ihmisen sanat. Haluaisin ottaa yhteyttä johonkin viranomaiseen, mutta en todellakaan uskalla. Minä nimittäin uskon, että "äitipuoleni" pystyy mihin vain, jopa väkivaltaisiin tekoihin, sillä hän on aivan varmasti mieleltään sairas ja hyvin, hyvin tasapainoton ihminen.
Miksi tällainen perhe saa toimia sijaisvanhempina? Pitäisikö minun rohkaistua puhumaan asiasta jollekin viranomaistaholle ja jos, niin mille ja miten toimia?
Myöhemmin, kun olin jo aikuinen, isäni ja hänen uusi puolisonsa päättivät ryhtyä kaiken kukkuraksi sijaisvanhemmiksi. Ensin heille tuli 9-vuotias lapsi, joka oli todella kovia kokenut ja olisi vaatinut erityistä huomiota. Noin vuoden kuluttua he ottivat kaksi pientä lasta, 1 ja 2-vuotiaat. Minä kärsin valtavasti siitä, että isäni halusi olla isä näille "vieraille" lapsille, mutta ei minulle aikanaan. Päätin kuitenkin yrittää edelleen tulla toimeen, mutta kuitenkin kerroin hänelle avoimesti tuntemuksistani, siitä, että minuun sattui todella lujaa se, ettei hän minusta välittänyt, mutta muista lapsista kyllä. Minä yritin olla hänelle kuitenkin jatkuvasti hyvä, lähetin kortteja merkkipäivinä ja ostin pieniä, sydämellisiä lahjoja yms. Halasin, kun tapasimme ja kerroin, että hän on minulle tärkeä. Sitten minusta tuli äiti. Isäni ilmoitti, ettei hän ehdi olemaan isoisä lapsilleni, koska ihmiset eivät ole niin tärkeitä kuin työ ja raha. Vanha isoäitini, isäni äiti, asuu samassa pihapiirissä isäni perheen kanssa. Käyn häntä katsomassa noin kerran kuussa, sillä asun itse eri paikkakunnalla. Kun vierailemme isoäitini luona, minun isäni tulee käymään, jos sattuu huvittamaan. Yleensä hän viipyy 5-15 minuuttia, valittelee kiireitään ja häipyy. Hänelle ei todellakaan tee tiukkaa, vaikka kuluisi vuosi siten, ettei hän näe minua tai lapsiani.
Isän uusi vaimo tekee kaikkensa ärsyttääkseen minua. Kiristää minua minun omalla isälläni ("ei meidän ole pakko olla väleissä, mutta menetät samalla isäsi ja lapset papan." ja isoäidilläni. Isän vaimo on aivan selvästi hyvin, hyvin stressaantunut (yli 50-vuotias, liikapainoinen, kärsii verenpaineesta ja rytmihäiriöistä), sekaisin ja jopa mieleltään sairas. Hänellä ei ole kykyä puhua ja selvittää kanssani asioita, vaan hän lähettelee aivan käsittämättömiä tekstiviestejä eikä suostu vastaamaan puheluihini. Hänen kanssaan on aivan turha yrittää keskustella mistään. Isäni tekee tismalleen tämän naisen ohjeiden mukaan, jopa sanat on suoraan naisen opettamia. Lisäksi nainen uhkailee vanhaa ja kilttiä isoäitiäni, ilmoittaa, mitä tämä saa sanoa ja mitä ei ja vaatii välillä isääni päättämään kumpi lähtee talosta, isoäitini vai äitipuoleni lapsineen. Eli siis uhkailee lähteä ja tekee selväksi, että isoäidistäni on pelkkää haittaa ja työtä.
Olen todella ikävässä tilanteessa. Isänsä rakkauden menettäneenä en ole mikään harvinaisuus tässä maailmassa, mutta varmaankaan kovin monen isä ei ryhdy sijaisisäksi, jos ei pysty/halua/ehdi tapaamaan omiakaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan.
Vanhin sijaislapsista joutui mielisairaalaan ja suljetulle osastolle noin 15-vuotiaana. 2-vuotiaana otettu lapsi jäi jo ekaluokkalaisena luokalleen ja on selvästi jälkeenjäänyt ja pelokas. Nuorin, alle vuoden ikäisenä tähän perheeseen tullut, huohotti oman 2-vuotiaan tyttäreni päällä pusua pyydellen. Onneksi ehdin ajoissa paikalle. Äitipuoleni mielestä syy oli pelkästään minun, koska päästin lapseni leikkimään tuon heidän sijaispoikansa kanssa.
Tuossa perheessä ei ole kaikki kohdallaan. Ulkoiset puitteet, mersu pihassa ja paksu lompakko sekä emännän lukuisat luottamustehtävät eri hyväntekeväisyysjärjestöissä ovat kuitenkin vahvempia asioita viranomaisten silmissä kuin minun, katkeraksi ja lapselliseksi, isänsä menettämäksi lapseksi tituleeratun ihmisen sanat. Haluaisin ottaa yhteyttä johonkin viranomaiseen, mutta en todellakaan uskalla. Minä nimittäin uskon, että "äitipuoleni" pystyy mihin vain, jopa väkivaltaisiin tekoihin, sillä hän on aivan varmasti mieleltään sairas ja hyvin, hyvin tasapainoton ihminen.
Miksi tällainen perhe saa toimia sijaisvanhempina? Pitäisikö minun rohkaistua puhumaan asiasta jollekin viranomaistaholle ja jos, niin mille ja miten toimia?
Vastaukset 24
Vanhimmat
yhteyttä vaikka lastensuojelun viranomaisiin,tai lääninhallituksessakin pitäisi olla tarkastaja.
...että tämä kyseinen äitipuoleni saa minut näyttämään hullulta ja epätasapainoiselta, vaikka on sitä itse. Hänen biologiset lapsensa eli minun sisarpuoleni aivan taatusti seisovat hänen tukenaan ja näin tekee myös isäni. Lisäksi ajattelen tietysti sitä häpeää, minkä isoäitini poikansa takia joutuisi kestämään. Eipä silti, hän häpeää varmasti isän perheen touhuja jo nyt aivan riittävästi.
Olen yrittänyt aivan tosissaan KAIKKENI, jotta isä ja hänen vaimonsa ymmärtäisivät tuskani, mutta he vaan eivät sitä ymmärrä. Miten siis minuun voisi jotenkin sattua se, että isäni haluaa olla isä vieraille kun ei sitä halua olla minullekaan. Isä vaan sanoo, että sepä ei minulle kuulu, montako sijaislasta heidän perheessään on ja he ovat nyt hankkimassa uutta lasta tämän mielisairaalaan menetetyn tilalle. tosin isä ei ole sitä minulle kertonut, vaan kuulin sen isoäidiltäni, joka siis ei olisi saanut sitä kertoa, joten en muka tiedä sitä...hehheh.
mitä hän voi tehdä.
jos epäilee/on varma näiden henkilöiden KYVYTTÖMYYDESTÄ SIJAISVANHEMMIKSI, varmaan olisi syytä esittää mielipiteensä sosiaalityöntekijöille eli kyseisen kunnan/kaupungin sosiaalitoimistoon. Varmaan tämä pihapiirissä asuva mummo pystyy myös kertomaan sosiaalityöntekijöille miten asiat ovat.
Mutta miten asiat ovat? Mistä asioista haluat viranomaisille kertoa: siitäkö, ettei isäsi ole sinusta kiinnostunut? Viestissä oli paljon tuosta omasta lapsi-vanhempi-suhteesta, suhteista äitipuoleen, rahasta ja omaisuudesta (mielestäni ne ovat sivuseikkoja jos ajatellaan, että olisi aihetta ilmoittaa jotakin viranomaisille), vaikka kirjoittaja toi ne esille (miksi?).
Mielestäni ei tarvitse kuitenkaan pelätä yhteydenottoa viranomaisiin JOS ON SYYTÄ EPÄILLÄ ETTÄ LAPSILLA ON ASIAT HUONOSTI (ei siis vain siksi, että näillä sijaisvanhemmilla on rahaa, mersu, ylipainoa tai ovat muuten vaan inhottavia sinua tai mummoasi kohtaan). Näillä tiedoilla ei kyllä pysty tekemään arviota siitä, että miten asiat ovat. Voisitko kertoa asiasta lisää?
aiheen aloittajalla on nk. henkiset tummennetut lasit päässä arvioidessaan tilannetta. Jos lapsi pääsee hoitoon sijaisperheestä, se on minun näkökulmastani vain plussaa (olen bio) ja mitä näihin muihin ongelmiin tulee niiden pitäisi ilmetä nimenomaan tässä sijaisvanhemmuudessa. Se minkälainen isä-tytär-suhde on ollut ja on, ei kuulu asiaan lainkaan. Tällä hetkellähän on kyse kahden aikuisen suhteesta ja mennyttä ei takaisin saa.
totta tuo mitä kirjoitit. ei ylipaino, raha tai mersu ratkaise sitä kuka on hyvä sijaisvanhempi.
mutta oliko aloittajan pointti se että nämä sijaislapset reagoivat perheessä? eli yksi suljetulla, toinen jäänyt luokalleen ja kolmas seksuaalisesti aktiivinen. kyllähänn nämäkin voivat kertoa jotain perheestä ettei siellä kaikki ole kunnossa.
mutta vaikea on alkaa kenenkään meistä määritellä onko nämä ongelmat tulleet juuri sijaisperheessä vai onko lapsilla jäänyt jo traumoja biokodissa.
joku intuitio minulla on ettei sijaisperheessä ole kaikki kunnossa. en kuitenkaan halua mustamaalata sijaisia.
ehkä kannattaisi ottaa yhteyttä sossuihin, tai sitten ei. voi olla että asiat vain pahenevat. nimenomaan aloittajan omat henkilösuhteet isään ja "hulluun" äitipuoleen.
niin jos lapsi oirehtii sijaisperheessä niin asiasta on selkeästi kaksi kuppikuntaa: toinen näkee oireet biokodin aiheuttamina, oireet tulevat vain esiin, kun muu elämä rauhoittuu ja lapsella on aikaa ja tilaa työstää tunteitaan ja ongelmiaan, jotka ovat biokodin synnyttämiä.
ja sitten on tämä: sijaisperheet ovat syyllisiä kaikiin ongelmiin, lapsilla ei ollut mitään oireita biokodissaan, joten kaikki on sijaisperheen syytä.
minusta alkuperäisellä on isäongelma. hän kokee tulleensa hyljätyksi ja sivuun sysätyksi, eikä isä ole hänelle muuta pystynyt viestimään.
mutta ihmiset muuttuvat. isä on voinut kasvaa ihmisenä vakkei alkuperäinen sitä tunnusta. äitipuoli voi olla joko kamala tai sellainen kuin muu ympäristö hänet näkee. alkuperäistä vain kaivaa lapsuuden läpikäymätön trauma, joka värittää hänen näkemyksensä.
jos asiassa todella on jotain epäilyttävää, niin rikosilmoitus lapsten kohtelusta vain poliisille ja syyttäjä joutuu ottamaan kantaa onko jotain rikokseen viittavaa tehty.
nyt vain heti maanantaina poliisin puheille, alkuperäinen. ilmoituksen voit tehdä nimettömänäkin.
Jos lapsilla on ongelmia sijaisperheessä, kaikki selitetään lapsuuden kurjilla olosuhteilla. Sijaishoidon edellytys on, että se on lapselle kotia parempi vaihtoehto. Tätä ei juurikaan mainita.
lastensuojeluilmoituksen nimettömänä. Sosiaaliviranomainen on velvollinen ilmoituksen saatuaan tekemään tarkastuksen perheessä. Nimettömänä voit kertoa myös taustoista, mikä on saanut sinut epäilemään, ettei lapsilla ole perheessä hyvä olla.
se hylätyn lapsen tuska.
Se että hän ei aikoinaan ollut sinulle sellainen isä kun toivoit,ei silti tarkoita sitä etteikö hän kykenisi sijaislapsia kasvattamaan tai rakastamaan niitä sisarpuoliasi.
Hänkin on voinut kasvaa isänä ja ihmisenä.
Sinun kohdallasi lapsuutesi on menetetty,ehkä isäsi ei osaa sen vuoksi solmia sinuun sellaisia välejä nyt kun toivoisit tai kenties et halua antaa hänelle mahdollisuutta vaan käytökselläsi arvostelet ja näytät sen ettei liian liki parane tulla.
Äitipuolesi mersu ja lihavuus ei vaikuta hänen kykyynsä toimia sijaisvanhempana.
Sinun tekstistäsi kuultaa katkeruus ja mitä tulee sijaislasten käytösongelmiin,ne on alkuunpantu biovanhempien luona vai luuletko ettei sijoitetut lapset tule tosi moniongelmaisista kodeista?
Minun mielestäni sinun pitäisi keskittyä omien lapsiesi kasvattamiseen ja anna isäsi ja hänen vaimonsa keskittyä omaan perheeseensä ja sijaislapsiin.
Jos äitipuolesi olisi mielisairas kuten kerroit,kyllä se olisi lukuisissa luottamustehtävissä jo huomattu.
Toisaalta säälittää,toisaalta huvittaa =)
ohjetta minne valittaa.Vähätellään vain.
kunnossa sijaisperheessä niin soitto lastenhuoltoon ja ilmoitus.
En usko kuitenkaan että kyse on mistään muusta kuin alkup. kirjoittajan katkeruudesta että sijaislapset saavat elää hänen isänsä kanssa koska hän itse ei saanut.
Hei,
ja kiitos kaikille vastaustasi. vierailen ensimmäistä kertaa palstallanne, koska en oikein keksinyt muuta paikkaa pohtia tätä asiaa ns. puolueettomasti. Mitä haluaisitte tietää lisää?
Totta on varmasti se, että olen jollain tavalla katkera. Koska isäni ei ole välittänyt koskaan minusta, eikä tee sitä vieläkään. Joku taisi epäillä, etten ole päästänyt häntä lähelleni tai vastaavaa. Se taasen ei ole totta, päin vastoin. Olen yrittänyt kovasti antaa anteeksi hänen tekemiään virheitä ja suorastaan pyytänyt häntä elämääni useita, useita kertoja. Hän aivan varmasti tietää, että olisin toivonut häneltä enemmän ja hän aivan varmasti tietää, että hänen ryhtymisensä sijaisvanhemmaksi satutti minua enemmän kuin mikään muu.
Puheeni mersuista ja paksuista lompakoista tarkoitti sitä, että perhe on erittäin pröystäilevä käytökseltään ja rahankäytöltään. Lapset (biologiset eli nämä sisarpuoleni) on pienestä pitäen opetettu tuntemaan rahan arvo. Tärkeintä on se, että on uusinta mallia oleva polkupyörä/mopo/auto jne. Tämän sanon aivan rehellisesti, niin kuin kaiken muunkin. Eli en provosoi ja yritän tosissani olla avoin kaikille näkökulmille. Otin raha-asiat puheeksi siksi, että luulen hyvän taloudellisen tilanteen olevan yksi tekijä, miksi he ovat saaneet näitä lapsia ottaa ja ehkä joitain heidän mahdollisia puutteitaan (ikä, terveys, ajan puute) saatetaan katsoa läpi sormien, en tiedä.
Minusta on ikävää, että jotain teistä naurattaa tilanteeni. Olen toki nyt aikuinen ja itsekin äiti, mutta isän menettäminen ei koskaan ole mikään hauska juttu. Se tuottaa valtavasti tuskaa, etenkin, jos asiasta ei suostuta puhumaan, vaan lakaistaan ongelmat aina maton alle. Otetaan sijaislapsia perheeseen, jossa ei ole AIKAA perehtyä moniongelmaisista kodeista tulleisiin lapsiin. Näiden lasten ongelmat ovat varmasti (ainakin vanhimman, joka siis suljetulla) johtuneet biokodin elämästä, MUTTA jotta näistä haavoista olisi voinut edes hiukan parantua, ei perheen olisi pitänyt ottaa heti perään kahta "suloista pientä lasta" (he olivat toivoneet biologista lasta vielä, mutta eivät saaneet, ja siksi ottivat nämä pienet lapset vielä, vaikka tässä yhdessä isommassakin olisi taatusti ollut tekemistä. lisäksi he ilmoittivat toiseksi syyksi rahan tarpeen.)Kun kaksi pienempää tuli perheeseen, isompaa alettiin morkkaamaan, ainakin minulle ja miehelleni äitipuoleni usein kertoi suureen ääneen, mitä tälle ko. tytölle oli tapahtunut ja kuinka mahdoton ja onneton tapaus hän oli. esim. tämän pienemmän tytön, joka tuolloin oli kai noin 4-5 vuotias, verisiä pikkuhousuja kuulemma löytyi heidän kodistaan piilotettuna. näistä hän syytti tätä vanhempaa tyttöä, joka kuulemma käytti pienen tytön pikkuhousuja silloin, kun hänellä oli kuukautiset. todella omituista mielestäni. tämän nuoremman tytön kanssakin oli jotain "pissavaivaa", josta ravattiin lääkärissä ennen kouluikää. Lisäksi minua ihmetytti jo ennen näiden sijaislasten tuloa perheeseen sellainen seikka, että sisarpuolilleni ostettiin joka joulu tyttö- ja poikakalenterit joululahjaksi. eli siis tällaiset pehmopornokalenterit, joissa naiset poseerasivat tissit paljaana. eli velipuoleni sai sellaisen joka joulu noin 12-vuotiaasta lähtien. voi olla ihan normaalia joissain perheissä, minusta vaan on vähän outoa. olen ehkä turhan konservatiivi.
en siis todellakaan väitä, että talossa on jotain insestiä tai vastaavaa. MUTTA en hirveästi ihmettelisi, vaikka sellaistakin paljastuisi. Todellakin toivon, että EI ole.
POinttini oli lähinnä se, että voiko oikeasti sellainen ihminen ryhtyä sijaisvanhemmaksi, joka ei ole huolehtinut tai antanut rakkautta kaikille omillekaan lapsilleen. Ja kyse on siis ihan tästä päivästä, ei vuosikymmenten takaisista asioista. ELI olen viimeksi tänään puhunut isäni kanssa ja pyytänyt häntä tulemaan minua ja lapsiani katsomaan, mutta hän ei ole halukas tapaamaan meitä, koska en pysty hyväksymään hänen vaimoaan. Ja häntä en pysty hyväksymään, koska hän on TODELLA loukannut minua käyttäytymisellään ja sanoillaan. Olen yrittänyt ottaa häneen yhteyttä sopiakseni asian, mutta hän ei pysty vastaamaan sanoistaan.
Kysykää lisää, jos on jotain kysyttävää. Vastaan mielelläni.
...että tuollainen paskanheitto pitäisi olla lailla kiellettyä. mene ottamaan lääkkeesi ja rauhoitu.
MIKÄ sinusta on paskanheittoa? Voisitko selventää?
...joten hän kyllä pystyy kääntämään vakuuttavasti asian kuin asian edukseen. Luottamustehtävissä hän on varmasti hyvin vakuuttava ja asiallinen, mutta vartin kuluttua kotona saattaa olla kuin myrskyn merkki, itkeä ja huutaa ja syytellä vihollisiaan. Näitä vihollisia hänellä on tietääkseni muitakin kuin minä.
eli tipoitellen näitä tulee mieleeni...
tämän kyseisen perheen sijaisäiti on luonteeltaan/käytökseltään sellainen, että hän aivan käsittämättömän pienistä asioista saattaa suuttua niin, että siitä paisuu valtaisa riita. esimerkiksi kun tämä sijaispoika huohotti minun lapseni päällä pyytäen pusua, minä LUONNOLLISESTI reagoin siten, että marssin lapseni kainalossani ulos talosta ja äkkiä. Hän kertoi minulle heti, että hän kyllä tiesi tällä pojalla olevan näitä ongelmia, ja että "niitä ei olisi pitänyt alunperinkään päästää kahdestaan leikkimään". Minunko se olisi pitänyt tietää?! Eli hän ei todellakaan vaivautunut kertomaan, että tällainen olisi mahdollista, vaan antoi lapseni leikkiä tuon pojan kanssa eikä todellakaan vahtinut heitä tai pyytänyt, että kävisin katsomassa välillä niiden touhuja. Onneksi sitten itse älysin mennä. No, nyt tämä sijaisäiti syyttää siis minua kaiken riidan aloittajaksi, koska minä räjähdin hänen kotonaan. Vaikka minä en siis tehnyt muuta kuin marssin ulos vikkelästi, juuri siksi, ettei tarvitsisi räjähtää.
TÄmä samainen henkilö myös on kykenemätön ja haluton selvittää riitoja oman perheen kesken. Eli esim. minun kanssani (ei suostu keskustelemaan, ei vastaa puhelimeen eikä sähköpostiin) asioista ei voida sopia, vaikka sitä toivoisin. Oman äitinsä kanssa hän oli taannoin puhumatta kokonaan viisi vuotta. Syytä en tiedä. Lisäksi olen sisarpuoleltani kuullut, että hän ns. räjähtelee muillekin ihmisille. Ja esim isoäitini, joka ei TODELLAKAAN vaadi juuri minkäänlaista hoitoa, mutta kaipaisi silloin tällöin seuraa, ei seuraa tai henkistä huolenpitoa pojaltaan tai tämän vaimolta saa lainkaan. Siitä huolimatta tämä sijaisäiti/äitipuoleni suuttui jostain mummuni tekemästä mitättömästä asiasta niin paljon, että uhkaili lähteä, ellei mummu lähde.
ISäni taasen ei suostu puhumaan kanssani asioita selväksi, vaikka olen pyytänyt sitä jatkuvasti. Että hän antaisi minulle muutaman tunnin aikaansa. Ei ehdi. työ on tärkeämpää. hän käy päivätyössä ja on lisäksi maanviljelijä eli tekee lähes ympäripyöreätä päivää. hän ei siis näille sijaislapsillekaan mitään aikaa tai rakkautta varmaan anna, siitä minun ei tarvitse katkera olla. Mutta eihän viranomaiset sitä tiedä.
Ja tämä asia minua askarruttaa eniten:
miten teidän muiden mielestä sellainen ihminen, joka pystyy sanomaan rakkautta anelevalle lapselleen, olkoonkin aikuinen, joka siis pyytää häneltä muutamia tunteja vuodessa itselleen ja lapsilleen (eli isäni toistaiseksi ainoille lapsenlapsille), miten tällainen ihminen voi sanoa EI biologisille lapsilleen, mutta silti hänellä on pokkaa ottaa sijaislapsia perheeseen, miten se on oikeasti mahdollista? Isäni sanoi minulle jokunen viikko sitten puhelimessa, että "en minä sinun rakkauttasi tarvitse, enkä kenenkään muunkaan. En ole ollenkaan tunneihminen, eikä ihmiset ole minulle tärkeitä, minulle tärkeää on työ ja raha." Miten helvetissä tällaisille ihmisille annetaan sijaislapsia? Sitä minä vaan en käsitä.
Jos sijaisvanhemmiksi ryhtynyt perhe, yli 50 v., ei pysty eikä halua olla tekemisissä biologisten lasten kanssa tai edes heidän lastensa kanssa, miten he sitten kykenisivät selvittämään näiden sijaislasten moninaisia ja mutkikkaita ongelmia ja perhesuhteita? En ymmärrä, en...
Luurangot vain kolisevat kaapissa. Jaksamisia!
selvittää tuo soppa. Asia ei tällä palstalla muuksi muutu. Ja itsellesi lohduksi ei ne kaikki muutkaan isät niin häävejä ole. Pääasia on, että itse pärjää oman perheensä kanssa. Katkeruutta ei kannata itsessään viljellä ja ylläpitää. Se syövyttää ilon elämästä.
ylipäätään yrität väkisin tunkeutua hänen elämäänsä?
Anna niiden olla kun eivät ole kiinnostuneita ja elä omaa elämääsi.
Katkeruus syö naista rotan lailla.
Minun äitini ja isäni eivät ole kiinnostuneita minusta eikä lapsistani,näin ollen minä en tunge heidän elämäänsä lapsieni kanssa vaan elämme omaa elämäämme.
Lapsille se on kurjaa kun isovanhemmat eivät välitä mutta minkäs teet kun pakottaa ei voi.
...eli antaa olla koko jutun vaan. Mutta ehkä se on tuo mummu, minkä takia tässä yritän vielä vinkua...
Kiitos muuten kaikille muillekin asiallisille ja myötätuntoisille vastaajille. Saattaahan tämä olla täysin väärä paikka tätä asiaa puida, mutta tosissaan olin kiinnostunut "alan tuntijoiden" mielipiteistä.
Olin aikoinani todella katkera siitä, ettei omat vanhempani olleet kovinkaan kiinnostuneita minusta ja lapsistani. Kun ensimmäinen syntyi luulin, että haluaisivat hoitaa ja tulla katsomaan vauvaa usein. Näin ei käynyt vaan molemmilla oli muita intressejä. Pyysin joskus hoitoapua mutta tyypillinen vastaus oli: itse mekin olemme teidät hoitaneet, nyt halutaan nauttia omasta elämästä. ITSEKÄSTÄ! Pienet lapset ovat heille vaiva ei ilo. Noh, muutaman vuoden sulattelin tätä totuutta ja hoitoapua sain anopilta sekä ystäviltäni. Pyrin tietoisesti eroon katkeruudesta ja ajattelen, etten voi asialle mitään. Tämä on heidän valintansa. Lasten puolesta harmittaa mutta onneksi appivanhemmat välittävät ja auttavat tarvittaessa.
Kokemuksesta voin sanoa, että sitten kun vanhempasi ikääntyvät eivätkä jaksa oikein rientää omissa menoissaan, olisi hauskaa, kun joku kävisi katsomassa.
Kas kummaa, sinä et voi lähteä, kun lapsesi ovat murkkuiässä ja heillä on omat menonsa etkä voi jättää heitä yksin kotiin(jos vanhempasi vaikka ovat toisella paikkakunnalla. Lapsesi eivät ole halukkaita lähtemään mukaan myöskään sen takia, etteivät ole koskaan todella tutustuneet isovanhempiinsa ja kokeneet heitä läheisiksi ja lähipiiriin kuuluviksi.
perhettä saa päästää sijaisperheeksi. Mielestäni sinun pitäisi ottaa yhteyttä sosiaalivirastoon. Tilanteesi on kyllä vaikea,mutta entä jos tekisit nimettömän ilmoituksen jossa kertoisit epäilysi?