Juups, eli armeijaan lähtö alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja kuinka ollakaan, vuosien varrella minulle on kehittynyt sos. til. pelko. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tuosta armeijasta ei minun kohdallani tule yhtään mitään. Kärsin aivan järkyttävästä esiintymiskammosta, lisäksi kädet tärisevät ruokapöydässä, korttipeleissä ja ihan varmasti käsiteltäessä asetta muiden valvovan silmän alla! Kaiken kukkuraksi olen vapaaehtoisesti hakeutunut elektronisen sodankäynnin aliupseerilinjalle (koska tuo elso-linja kiinnostaa pirusti), mikä vain pahentaa tilannetta entisestään. Nyt toivoisinkin kokemuksia muilta pelokkailta intin kävijöiltä. Ilman psykologin apua en varmaan tule koitoksesta selviämään.
Jännittäjänä armeijaan
tuomittu
52088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Inttiin menon jännittämisen takia. Kaikki ovat nuoria.
Joukossa on monia sosiaaliseti, yhteisöllisesti asennoituvia alokkaita.
Jo kaks viikkoo riitti sopeutumiseen, että miten kuten pärjäsi.
En pyrkinyt edes kaikille tarjoutuville lomille.
reino
Kyllähän tuo itseäkin pelotti mennä armeijaan, mutta
kyllä siellä aika äkkiä vaan oppi tuntemaan olonsa "kotoisaksi" kaikista ennakkoluuloista huolimatta. Luulenpa, että lähes kaikilla inttiin menijöillä on pieni kutina vatsan pohjalla ennen sinne menoa. Kuitenkin, jos se jännittäminen alkaa häiritä hirveästi sitä armeijan käyntiä, niin silloinhan voit käydä sairastuvan lääkärin vastaanotolta pyytämässä jotain lääkkeitä siihen jännitykseen ja käsittääkseni armeijassa taitaa saada lähes kaikki lääkkeet ilmaiseksi!? Armeijassa kasvaa kaiken lisäksi ainutlaaituinen yhteishenki, koska kaikki on mukana siinä samassa "paskassa" ja "vitutuksessa", niin eipä siinä varmaan muita edes hirveästi kiinnosta sinun jännitykset. Nytten vaan herättelemään sitä sisäistä taistelijaa henkiin! :)
kokemuksesta sanoa ettet sinä edes ehdi jännittää siellä. On sen verran vauhdikasta menoa ainakin alkuajat. Tupakaverit tulee tutuiksi aika nopeasti.
Ehditkö vielä anoa lykkäystä jos paineet ovat liian kovat.
Ja voithan tietysti siellä armeijassa sanoa lekurille ettei kestä. Ja saada lykkäystä.
Juu, itelläkin oli samoja tunteita. Mutta kun huomasi että kaikki muutkin jännittivät, se helpotti. Lisäksi siellä on niin paljon muuta ajateltavaa, että kyllä se siitä menee, jännittämisen kyllä unohtaakin. Terveeseen ihmiseen kuuluu jännittäminen, että pärjäät kyllä. Keskity vai esim. ammuttaessa suoritukseen, etkä itseesi, niin onnistut 100 %:sti. Ruokaillesssa on 200 muutakin syömässä, et kiinnitä huomiota edes itseesi. Että turhaan murehdit, itekin pärjäsin silti hyvin. Tsemppiä.
Mä odotin inttiä jopa ihan innolla mutta sitten iski se karu totuus koko touhusta. Aluksi vain kaikki paskahommat ja muu vitutus häiritsi mutta sen jälkeen aloin vähitellen saada eräitä oman tupani kavereita minua vastaa ja myöhemmin myös muista tuvista tyyppejä sekä jopa vanhemmasta saapumiserästä. Mä jaksoin sitä vittuilua ja painostusta 9kk. Intti on ilman tuollaista ylimääräistä simputustakin raskasta, mutta kun se lisätään pakettiin niin täyttä helvettiä se näin suomeks sanottuna oli. Sä joudut nukkumaan ja olemaan niiden samojen tyyppien kanssa aamusta iltaan, mulle se oli totaalisen liikaa mutta silti väkisin ja apua kykenemättömänä hakemaan rämmin sitä 9kk. Sitten riitti, muuten olisin seonnut. 3kk jäi käymättä ja takaisin ei kauheasti ollu motivaatiota mennä. Sivarina loppu aika.
Toi kaikki paska kyllä teki tuhoa mun itsetunnolle ja mielenterveydelle. En halua maalata peikkoja seinälle mutta näinkin voi käydä. Mun neuvoni on että menet sinne kuitenkin, mutta katsot tarkkaan jaksatko ja josset jaksa ja homma alkaa tuntua liian ahdistavalta niin poikki koko homma. Mun kohdalla ei ollut mitään järkeä kuluttaa siellä itseään totaalisen loppuun siinä samalla saaden kivoja kommentteja muilta.