Oli syrjäinen ja raskas hoitokokous-ilta Oulun rauhanyhdistyksen sisällä, jonne marraskuinen tihkusade ja pimeys olivat laskeutuneet kuin lyijy. Salissa tuoksui märkä villa, kahvi ja painava, ahdistava ilmapiiri. Eturivin pitkissä puupenkeissä istuivat johtavat vanhimmat ja hoitomiehet vakavina, paperiniput ja muistiinpanot tiukasti käsissään.
Yhtäkkiä tuulikaapin ovi naruhti auki. Sisään astui kulunut ja väsyneen näköinen mies. Hänen pitkä, yksinkertainen viittansa oli märkä Oulun loskasta, ja hänen jaloissaan oli tomuiset sandaalit. Hän ei tuonut mukanaan passia, ei puoluekirjaa, ei Volkswagenin avaimia eikä suosituskirjettä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta.
Mies astui lähemmäs keskilattiaa ja katsoi ympärilleen lempeillä, mutta syvään luotaavilla silmillään.
Eturivistä nousi heti vanhempi hoitomies, jonka ilme oli kireä ja tuomitseva. Hän astui miehen eteen, esti tien ja sanoi terävällä, kolkolla äänellä:
"Seis. Kuka sinä olet? Mistä seurakunnasta sinä tulet? Ei tänne noin vain tulla ilman valtakunnan merkkejä ja oikeaa järjestystä. Keneltä sinä olet saanut synninpäästön?"
Mies katsoi häntä suoraan silmiin ja vastasi rauhallisesti:
> "Minä olen totuus ja tie. Minne kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeni tähden, siinä minä olen."
Hoitomiehen kulmat menivät syvälle mutkalle. Hän pudisti päätään halveksivasti ja puhisi:
"Kuulitteko te tuota? Ei mitään mainintaa SRK:n johtokunnasta, ei sanakaan kahdesta kuoresta eikä oikeasta armonjärjestyksestä! Tuohan on pelkkää itseriittoista henkeä ja maallista haaveilua. Väittää olevansa Kristus, vaikka ei ole edes seuroissa käynyt meidän ohjeidemme mukaan!"
Toinen hoitomies nousi penkistä, otti esiin pinon papereita ja huusi:
"Tämä on selvä tapaus! Meidän tarkkailijamme ilmoittivat jo eilen, että täällä pyörii kulkuri, joka opettaa armoa ilman välikäsiä ja kehottaa ihmisiä rukoilemaan kammiossaan. Hän horruttaa seurakunnan rauhaa ja kyseenalaistaa meidän kassakaappisopimuksemme! Ulos! Ulos täältä!"
Salissa alkoi matala mutina. Muutama uskovainen käänsi katseensa pelokkaana lattiaan, toiset nyökkäsivät hyväksyvästi hoitomiesten tiukalle linjalle. Eihän Siioniin voitu ottaa ketä tahansa, joka puhui vain rakkaudesta eikä suostunut alistumaan vanhimpien kuriin.
Mies katsoi heitä surullisena, mutta ei korottanut ääntään. Hän kääntyi hitaasti kohti ovea.
"Te olette lukinneet ovet siltä, joka takoi teille vapauden," hän sanoi hiljaa. "Te vaaditte muureja, mutta unohditte rakkauden."
Hoitomiehet tarttuivat häntä kyynärpäistä ja taluttivat raskaasti kolisten kohti tuulikaappia. Ovi revittiin auki, ja mies työnnettiin ulos Oulun hyiseen lokaan ja pimeyteen.
Kun ovi napsahti kiinni, vanhin kääntyi takaisin saliin, pyyhki käsiään tyytyväisenä ja sanoi jyhkeällä äänellä:
"No niin. Se oli siinä. Pidetään huoli, että tuollaista eksyttäjää ei enää päästetä piha-alueelle. Siionin rauha on nyt pelastettu."
Mutta ulkona, Raksilan pimeällä hiekkatiellä, tuulen ja eetterisumun keskellä, mies katsahti vielä kerran pimeään rauhanyhdistyksen ikkunaan, pyyhki vettä kasvoiltaan ja lähti kävelemään kohti pohjoista, sinne missä taivas vielä odotti avaajaa.
Yhtäkkiä tuulikaapin ovi naruhti auki. Sisään astui kulunut ja väsyneen näköinen mies. Hänen pitkä, yksinkertainen viittansa oli märkä Oulun loskasta, ja hänen jaloissaan oli tomuiset sandaalit. Hän ei tuonut mukanaan passia, ei puoluekirjaa, ei Volkswagenin avaimia eikä suosituskirjettä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta.
Mies astui lähemmäs keskilattiaa ja katsoi ympärilleen lempeillä, mutta syvään luotaavilla silmillään.
Eturivistä nousi heti vanhempi hoitomies, jonka ilme oli kireä ja tuomitseva. Hän astui miehen eteen, esti tien ja sanoi terävällä, kolkolla äänellä:
"Seis. Kuka sinä olet? Mistä seurakunnasta sinä tulet? Ei tänne noin vain tulla ilman valtakunnan merkkejä ja oikeaa järjestystä. Keneltä sinä olet saanut synninpäästön?"
Mies katsoi häntä suoraan silmiin ja vastasi rauhallisesti:
> "Minä olen totuus ja tie. Minne kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeni tähden, siinä minä olen."
Hoitomiehen kulmat menivät syvälle mutkalle. Hän pudisti päätään halveksivasti ja puhisi:
"Kuulitteko te tuota? Ei mitään mainintaa SRK:n johtokunnasta, ei sanakaan kahdesta kuoresta eikä oikeasta armonjärjestyksestä! Tuohan on pelkkää itseriittoista henkeä ja maallista haaveilua. Väittää olevansa Kristus, vaikka ei ole edes seuroissa käynyt meidän ohjeidemme mukaan!"
Toinen hoitomies nousi penkistä, otti esiin pinon papereita ja huusi:
"Tämä on selvä tapaus! Meidän tarkkailijamme ilmoittivat jo eilen, että täällä pyörii kulkuri, joka opettaa armoa ilman välikäsiä ja kehottaa ihmisiä rukoilemaan kammiossaan. Hän horruttaa seurakunnan rauhaa ja kyseenalaistaa meidän kassakaappisopimuksemme! Ulos! Ulos täältä!"
Salissa alkoi matala mutina. Muutama uskovainen käänsi katseensa pelokkaana lattiaan, toiset nyökkäsivät hyväksyvästi hoitomiesten tiukalle linjalle. Eihän Siioniin voitu ottaa ketä tahansa, joka puhui vain rakkaudesta eikä suostunut alistumaan vanhimpien kuriin.
Mies katsoi heitä surullisena, mutta ei korottanut ääntään. Hän kääntyi hitaasti kohti ovea.
"Te olette lukinneet ovet siltä, joka takoi teille vapauden," hän sanoi hiljaa. "Te vaaditte muureja, mutta unohditte rakkauden."
Hoitomiehet tarttuivat häntä kyynärpäistä ja taluttivat raskaasti kolisten kohti tuulikaappia. Ovi revittiin auki, ja mies työnnettiin ulos Oulun hyiseen lokaan ja pimeyteen.
Kun ovi napsahti kiinni, vanhin kääntyi takaisin saliin, pyyhki käsiään tyytyväisenä ja sanoi jyhkeällä äänellä:
"No niin. Se oli siinä. Pidetään huoli, että tuollaista eksyttäjää ei enää päästetä piha-alueelle. Siionin rauha on nyt pelastettu."
Mutta ulkona, Raksilan pimeällä hiekkatiellä, tuulen ja eetterisumun keskellä, mies katsahti vielä kerran pimeään rauhanyhdistyksen ikkunaan, pyyhki vettä kasvoiltaan ja lähti kävelemään kohti pohjoista, sinne missä taivas vielä odotti avaajaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.