Onko ketään suomalaista musliminaista,joka kertoisi minulle miten osaan esim. pukea huivin päähäni niin, ettei se näytä tyhmältä? Ja onko hyvä peittää kasvonsa vai ei?
muslimi naisen vaatteet
77
5593
Vastaukset
- Lakikirja
velvollisuutta käyttää rättiä päässä tai vielä vähemmän naamalla. Kannattaa myös muistaa, että kulttuurien kohtaaminen tapahtuu vain siinä tilanteessa, että kummatkin lähestyvät toisiaan, eikä pelkästään niin että me yritämme lähestyä sitä toista kulttuuria. Se on nähty, että se toinen (paha)kulttuuri käyttää vain hyväkseen meidän hyväsydämmisyyttämme ja vieraanvaraisuuttamme. Heillä ei ole pienintäkään aikomustakaan kävellä meidän perässämme meidän viitoittamaamme tietä. Mutta toisaalta on huomattu myös se, että nämä kulttuurit ovat niin kaukana toisistaan, että lähentyminen on sama kuin yrittäisi survoa nelikulmiota pyöreästä reiästä laatikkoon.
- Fairoz
sinä puhut suomessa,mikä kulttuuri täällä on ettei se voi kohdata toista kulttuuria?Minun asia jos haluan vetää jonkin rätin naamalleni tai päähäni.Tunnen paljon muslimeita,jotka ovat aivan pöyrityneitä siitä, minkälaista kieltä täällä esim.käytetään,joka toinen sana on v.....Lapset juovat jo 12v.ja harrastavat seksiä siinä sivussa,minua hävettää tämä "kulttuuri". Ja vieraanvaraisuutta tästä "pahasta"kulttuurista löytyy enemmän kuin arvaatkaan.
- Lakikirja
Fairoz kirjoitti:

Minäkin tunnen paljon länsimaalaisia, jotka hämmästelevät sen toisen kulttuurin uskonnon nimissä tehtävää brutaalia väkivaltaa, naisten kohtelua, yhteisöjen ghettoutumista, rasismia vähemmistöjä kohtaan ja yleistä mustavalkoajattelumallia. Siinä on niitä omituisia tapoja ja kulttuurieroja.
- Fairoz
Lakikirja kirjoitti:

puheesi rasismista vähemmistöjä kohtaan ja mustavalkoajattelumallistasi.Sinä mitä ilmeisemmin toteutat sitä itse,taidatkin haluta jotain muuta,ehkä vetää sen rätin päähäsi myös.Ihailet kaukaa,mutta rohkeus ei riitä.

Että länsimaissa on uskonto ja politiikka erotettu keskenään. Maissa on otettu käyttöön maallistunut laki, koska se antaa paljon enemmän mahdollisuuksia elämässä ja näin ollen ihmiset saavat käyttää omaa luovuuttaan.
Siinä toisessa kulttuurissa taas ainoa vahva lakikirja on koraani ja oikeastaan koko politiikka perustuu islamiin. Ajatella että arabimaailma oli maapallon kukoistavin kansa sitä ennen. - Lakikirja
Fairoz kirjoitti:
puheesi rasismista vähemmistöjä kohtaan ja mustavalkoajattelumallistasi.Sinä mitä ilmeisemmin toteutat sitä itse,taidatkin haluta jotain muuta,ehkä vetää sen rätin päähäsi myös.Ihailet kaukaa,mutta rohkeus ei riitä.
että täällä suomessa SAA pitää vaikka ganjahattua päässä. Mutta islamilaisissa maissa naisten on PAKKO pitää huivia päässä.
- Fairoz
Lakikirja kirjoitti:
että täällä suomessa SAA pitää vaikka ganjahattua päässä. Mutta islamilaisissa maissa naisten on PAKKO pitää huivia päässä.
todellakaan pakko käyttää huivia,tyttö kun tulee tiettyyn ikään,hän harkitsee laittaako huivin tai ei.Tiedän musliminaisia,jotka eivät halua huivia ja ovat silti hyviä muslimeita.
- Fairoz
Lakikirja kirjoitti:
Että länsimaissa on uskonto ja politiikka erotettu keskenään. Maissa on otettu käyttöön maallistunut laki, koska se antaa paljon enemmän mahdollisuuksia elämässä ja näin ollen ihmiset saavat käyttää omaa luovuuttaan.
Siinä toisessa kulttuurissa taas ainoa vahva lakikirja on koraani ja oikeastaan koko politiikka perustuu islamiin. Ajatella että arabimaailma oli maapallon kukoistavin kansa sitä ennen.täällä politiikka ja uskonto ei ole kytketty toisiinsa,sehän just on niin,kauppamaailma ja kirkko ovat naimisissa,kaikki asiat uskonto politiikka bisnes,yhdessä. Koraani on oikein hyvä lakikirja jos menet esim. oikeuteen suomessa jotain roolia raamattu näyttelee sielläkin.
- realisti*
Ei sosiaaliturvamme ole mitään "hyväntekeväisyyttä", vaan rahastuskeino jolla virkamieskuntamme kiskoo hyötyä veronmaksajista. Sosiaaliturva ei ole hyväntekeväisyyttä vaan veronkantoa.
Typerä ei ole se joka ottaa, vaan se joka maksaa. Pakolaisilla on kaikki oikeudet hyväksikäyttää järjästelmäämme jonka olemme ITSE luoneet. - Lakikirja
Fairoz kirjoitti:
täällä politiikka ja uskonto ei ole kytketty toisiinsa,sehän just on niin,kauppamaailma ja kirkko ovat naimisissa,kaikki asiat uskonto politiikka bisnes,yhdessä. Koraani on oikein hyvä lakikirja jos menet esim. oikeuteen suomessa jotain roolia raamattu näyttelee sielläkin.
Se on kuule ihan faktaa, että politiikka ja uskonto on tehnyt pesäeroa toisiinsa länsimaissa. Ok. Ei absoluuttisesti, sillä onhan suomessakin kristillinen puolue. Jos nyt kuitenkin uskonnolla olisi todellista päätäntävaltaa valtiossa, niin kristillisdemokraatit olisivat suomen vallitseva puolue.
Ja huomaa!!! Täällä suomessa uskonnollisilla on yksi puolue. Monessa islamilaisessa maassa taas on pelkästään uskonnollisia puolueita joista hyvässä lykyssä(joissain tapauksissa) jopa nainen voi niitä äänestää.
Millähän perustelet sitten sen että kirkolla olisi suurta sananvaltaa taloudessa? Mulle ei ainakaan tule kovin montaa yritystä täällä suomessa, jonka kirkko omistaisi.
Siis eihän täälläkään tosiaan ihan absoluuttisesti olla erotettu kirkkoa ja oikeuslaitosta. Mutta jos taas tässäkin tarkastellaan suhteellisuutta moniin islamilaisiin valtioihin, niin eihän se ole mitään siihen verrattuna.
Eihän täällä suomessa hyvänen aika raamatusta lueta lakia vaikka se siellä oikeussalissa onkin. Eikä pappi toimi tuomarina. Islamissa taas uskonoppineet julistaa maailmanlaajuisia fatwoja ja jihadeja toisia ihmisiä kohtaan.
Kerrohan miksi kukoistava, loistokas ja hyvin innovatiivinen arabimaailma luhistui silloin kun ihmiset halusivat yhdistää uskonnon ja valtion? Miksi nämä maat ovat olleet viimeiset vuosisadat hyvin taantuneita ja lähes kivikautisia? Koraanin hyvyys ainoana lakikirjana on aika kyseenalainen.
Ja mitä siihen rasismiin tulee, niin esimerkiksi juutalaiset on jatkuvasti muslimien halveksunnan kohteena. Ja jos amerikkalaiset hyökkää johonkin muslimimaahan, niin minäkin saatan saada siitä vihat niskaani jos satun asumaan islamilaisessa maassa. Tämä siksi, että minua pidetään samanlaisena vääräuskoisena amerikkalaisten tapaan.
Islamilaisissa maissa ei ole seksuaalisia vähemmistöjä. Vai olisko sittenkin, jos ne ihmiset vain uskaltaisi tulla esiin...bla bla bla
Tässäpä sulle esimerkkejä. - Lakikirja
realisti* kirjoitti:
Ei sosiaaliturvamme ole mitään "hyväntekeväisyyttä", vaan rahastuskeino jolla virkamieskuntamme kiskoo hyötyä veronmaksajista. Sosiaaliturva ei ole hyväntekeväisyyttä vaan veronkantoa.
Typerä ei ole se joka ottaa, vaan se joka maksaa. Pakolaisilla on kaikki oikeudet hyväksikäyttää järjästelmäämme jonka olemme ITSE luoneet.puhuin rahasta? Ajattelin lähinnä tapoja. Täällä suomessa monikin suvaitsevainen lähestyy islamia sillä että käsitellään heitä oikein silkkihansikkain, ettei vaan leimattaisi rasistiksi ja annetaan periksi heidän kulttuurilleen lähes joka asiassa. Esimerkiksi suomalainen mies jos haluaa naimisiin musliminaisen kanssa on naisen suvun mielestä vähintäänkin suotavaa, että hän kääntyy muslimiksi. Jos suomalainen nainen haluaa muslimimiehen kanssa naimisiin, on hänen lähes aina käännyttävä muslimiksi. Moniko esim muslimimies on valmis eroamaan omasta uskontokunnastaan ja jäämään maallistuneeksi tai jopa liittymään kristilliseen kirkkoon? Tässä esimerkki.
- Aurelianus
Fairoz kirjoitti:
todellakaan pakko käyttää huivia,tyttö kun tulee tiettyyn ikään,hän harkitsee laittaako huivin tai ei.Tiedän musliminaisia,jotka eivät halua huivia ja ovat silti hyviä muslimeita.
Luotan tähän kommenttiin yhtä pitkälle kuin jaksan heittää sen esittäjää.
- WWWNational
Fairoz kirjoitti:
sinä puhut suomessa,mikä kulttuuri täällä on ettei se voi kohdata toista kulttuuria?Minun asia jos haluan vetää jonkin rätin naamalleni tai päähäni.Tunnen paljon muslimeita,jotka ovat aivan pöyrityneitä siitä, minkälaista kieltä täällä esim.käytetään,joka toinen sana on v.....Lapset juovat jo 12v.ja harrastavat seksiä siinä sivussa,minua hävettää tämä "kulttuuri". Ja vieraanvaraisuutta tästä "pahasta"kulttuurista löytyy enemmän kuin arvaatkaan.
Suoraa lainausta. Tilaston tekemiseen on käytetty Hannu Niemen oikeusministeriölle tekemää tutkimusta. Tutkimus käyttää sanaa epäily, poliisille ilmoitetusta rikoksesta. Epäilty ei välttämättä ole vielä tuomio. Rikosilmoituksen tekeminen ja siitä aiheutuva kuulustelu on kuitenkin jo hyvin vahva epäily tapahtuneesta rikoksesta.
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Somalit epäiltyjnä yhteensä 1 331 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 286 Somaleita yhteensä Suomessa 4 689
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 274"

"Irakilaiset epäiltyjnä yhteensä 1 197 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 153 Irakilaisia yhteensä Suomessa 3 392
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 400"

"Turkkilaiset epäiltynä yhteensä 1 037 Suomessa asuvia epäiltyjä 883 turkkilaisia yhteensä Suomessa 2 359
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 374"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta....
"Iranilaisia epäiltynä yhteensä 875 Suomessa asuvia epäiltyjä 847 iranilaisia yhteensä Suomessa 2 555
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 332"
"Rikostyypeistä Suomessa
asuvat ulkomaalaiset olivat suhteellisesti useimmin epäiltyinä raiskauksista
(12 %), muista seksuaalirikoksista (10 %) ja ryöstöistä (9 %) vuonna 2004."
Varsin karua kertomaa, raiskaustilastot ovat kyllä yli 21% tilastokeskuksen mukaan.
Tässä mielenkiintoinen laskelma, Irakilaiset, Iranilaiset, Turkkilaiset ja Somalit. Eli nämä pahiten katukuvassakin näkyvät häiriköt ja heidän tilastonsa yhdistettynä. Huom. nyt käytämme laskussa vain Suomessa asustelevia maahanmuuttajia ja pakolaisia.
4169 henkilöä, Suomessa asuvaa epäiltyä, poliisi-ilmoitukseen johtanutta epäiltyä, joita on myös kuulusteltu.
Yhteensä näitä kansallisuuksia Suomessa on
12 995 henkilöä, 4169 epäiltyä, eli rikoskuulusteluissa käynyttä, rikosesta epäiltyä rikollista 32.081% on siis kuulusteltu rikoksesta vuonna 2004. Tämä suhdeluku pysyy samana vuodesta toiseen.
Lapsia joukossa mahdollisesti noin 5-6000 ja naisia noin 3-4000.
Tulokseksi saadaan puhdas 32% rikollisuus. Luku on melkein verrannollinen ryhmässä olevien (miesten) todelliseen lukumäärään.
Tosiaankaan kaikki kyseiset kansanryhmät eivät ole rikollisia, joukossa tapauksia joissa tietty henkilö on voinut syyllistyä useaan rikokseen. Rikoksien määrä on kuitenkin suhteessa miesten kokonais lukumäärään joka minusta on huolestuttavaa. Tätä tilastoa saavat hyysärit käännellä ja väännellä kuten tahtovat. - uskonto? Islam?
Fairoz kirjoitti:
puheesi rasismista vähemmistöjä kohtaan ja mustavalkoajattelumallistasi.Sinä mitä ilmeisemmin toteutat sitä itse,taidatkin haluta jotain muuta,ehkä vetää sen rätin päähäsi myös.Ihailet kaukaa,mutta rohkeus ei riitä.
Vähemmistön rasismia tarjolla.
Suoraa lainausta. Tilaston tekemiseen on käytetty Hannu Niemen oikeusministeriölle tekemää tutkimusta. Tutkimus käyttää sanaa epäily, poliisille ilmoitetusta rikoksesta. Epäilty ei välttämättä ole vielä tuomio. Rikosilmoituksen tekeminen ja siitä aiheutuva kuulustelu on kuitenkin jo hyvin vahva epäily tapahtuneesta rikoksesta.
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Somalit epäiltyjnä yhteensä 1 331 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 286 Somaleita yhteensä Suomessa 4 689
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 274"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Irakilaiset epäiltyjnä yhteensä 1 197 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 153 Irakilaisia yhteensä Suomessa 3 392
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 400"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Turkkilaiset epäiltynä yhteensä 1 037 Suomessa asuvia epäiltyjä 883 turkkilaisia yhteensä Suomessa 2 359
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 374"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta....
"Iranilaisia epäiltynä yhteensä 875 Suomessa asuvia epäiltyjä 847 iranilaisia yhteensä Suomessa 2 555
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 332"
"Rikostyypeistä Suomessa
asuvat ulkomaalaiset olivat suhteellisesti useimmin epäiltyinä raiskauksista
(12 %), muista seksuaalirikoksista (10 %) ja ryöstöistä (9 %) vuonna 2004."
Varsin karua kertomaa, raiskaustilastot ovat kyllä yli 21% tilastokeskuksen mukaan.
Tässä mielenkiintoinen laskelma, Irakilaiset, Iranilaiset, Turkkilaiset ja Somalit. Eli nämä pahiten katukuvassakin näkyvät häiriköt ja heidän tilastonsa yhdistettynä. Huom. nyt käytämme laskussa vain Suomessa asustelevia maahanmuuttajia ja pakolaisia.
4169 henkilöä, Suomessa asuvaa epäiltyä, poliisi-ilmoitukseen johtanutta epäiltyä, joita on myös kuulusteltu.
Yhteensä näitä kansallisuuksia Suomessa on
12 995 henkilöä, 4169 epäiltyä, eli rikoskuulusteluissa käynyttä, rikosesta epäiltyä rikollista 32.081% on siis kuulusteltu rikoksesta vuonna 2004. Tämä suhdeluku pysyy samana vuodesta toiseen.
Lapsia joukossa mahdollisesti noin 5-6000 ja naisia noin 3-4000.
Tulokseksi saadaan puhdas 32% rikollisuus. Luku on melkein verrannollinen ryhmässä olevien (miesten) todelliseen lukumäärään.
Tosiaankaan kaikki kyseiset kansanryhmät eivät ole rikollisia, joukossa tapauksia joissa tietty henkilö on voinut syyllistyä useaan rikokseen. Rikoksien määrä on kuitenkin suhteessa miesten kokonais lukumäärään joka minusta on huolestuttavaa. Tätä tilastoa saavat hyysärit käännellä ja väännellä kuten tahtovat. - Lomittaja
WWWNational kirjoitti:
Suoraa lainausta. Tilaston tekemiseen on käytetty Hannu Niemen oikeusministeriölle tekemää tutkimusta. Tutkimus käyttää sanaa epäily, poliisille ilmoitetusta rikoksesta. Epäilty ei välttämättä ole vielä tuomio. Rikosilmoituksen tekeminen ja siitä aiheutuva kuulustelu on kuitenkin jo hyvin vahva epäily tapahtuneesta rikoksesta.
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Somalit epäiltyjnä yhteensä 1 331 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 286 Somaleita yhteensä Suomessa 4 689
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 274"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Irakilaiset epäiltyjnä yhteensä 1 197 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 153 Irakilaisia yhteensä Suomessa 3 392
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 400"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Turkkilaiset epäiltynä yhteensä 1 037 Suomessa asuvia epäiltyjä 883 turkkilaisia yhteensä Suomessa 2 359
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 374"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta....
"Iranilaisia epäiltynä yhteensä 875 Suomessa asuvia epäiltyjä 847 iranilaisia yhteensä Suomessa 2 555
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 332"
"Rikostyypeistä Suomessa
asuvat ulkomaalaiset olivat suhteellisesti useimmin epäiltyinä raiskauksista
(12 %), muista seksuaalirikoksista (10 %) ja ryöstöistä (9 %) vuonna 2004."
Varsin karua kertomaa, raiskaustilastot ovat kyllä yli 21% tilastokeskuksen mukaan.
Tässä mielenkiintoinen laskelma, Irakilaiset, Iranilaiset, Turkkilaiset ja Somalit. Eli nämä pahiten katukuvassakin näkyvät häiriköt ja heidän tilastonsa yhdistettynä. Huom. nyt käytämme laskussa vain Suomessa asustelevia maahanmuuttajia ja pakolaisia.
4169 henkilöä, Suomessa asuvaa epäiltyä, poliisi-ilmoitukseen johtanutta epäiltyä, joita on myös kuulusteltu.
Yhteensä näitä kansallisuuksia Suomessa on
12 995 henkilöä, 4169 epäiltyä, eli rikoskuulusteluissa käynyttä, rikosesta epäiltyä rikollista 32.081% on siis kuulusteltu rikoksesta vuonna 2004. Tämä suhdeluku pysyy samana vuodesta toiseen.
Lapsia joukossa mahdollisesti noin 5-6000 ja naisia noin 3-4000.
Tulokseksi saadaan puhdas 32% rikollisuus. Luku on melkein verrannollinen ryhmässä olevien (miesten) todelliseen lukumäärään.
Tosiaankaan kaikki kyseiset kansanryhmät eivät ole rikollisia, joukossa tapauksia joissa tietty henkilö on voinut syyllistyä useaan rikokseen. Rikoksien määrä on kuitenkin suhteessa miesten kokonais lukumäärään joka minusta on huolestuttavaa. Tätä tilastoa saavat hyysärit käännellä ja väännellä kuten tahtovat.hyvä pointti, mutta keksi jotain uutta vaihteeksi, pliis?
- Fairoz
Lakikirja kirjoitti:
Se on kuule ihan faktaa, että politiikka ja uskonto on tehnyt pesäeroa toisiinsa länsimaissa. Ok. Ei absoluuttisesti, sillä onhan suomessakin kristillinen puolue. Jos nyt kuitenkin uskonnolla olisi todellista päätäntävaltaa valtiossa, niin kristillisdemokraatit olisivat suomen vallitseva puolue.
Ja huomaa!!! Täällä suomessa uskonnollisilla on yksi puolue. Monessa islamilaisessa maassa taas on pelkästään uskonnollisia puolueita joista hyvässä lykyssä(joissain tapauksissa) jopa nainen voi niitä äänestää.
Millähän perustelet sitten sen että kirkolla olisi suurta sananvaltaa taloudessa? Mulle ei ainakaan tule kovin montaa yritystä täällä suomessa, jonka kirkko omistaisi.
Siis eihän täälläkään tosiaan ihan absoluuttisesti olla erotettu kirkkoa ja oikeuslaitosta. Mutta jos taas tässäkin tarkastellaan suhteellisuutta moniin islamilaisiin valtioihin, niin eihän se ole mitään siihen verrattuna.
Eihän täällä suomessa hyvänen aika raamatusta lueta lakia vaikka se siellä oikeussalissa onkin. Eikä pappi toimi tuomarina. Islamissa taas uskonoppineet julistaa maailmanlaajuisia fatwoja ja jihadeja toisia ihmisiä kohtaan.
Kerrohan miksi kukoistava, loistokas ja hyvin innovatiivinen arabimaailma luhistui silloin kun ihmiset halusivat yhdistää uskonnon ja valtion? Miksi nämä maat ovat olleet viimeiset vuosisadat hyvin taantuneita ja lähes kivikautisia? Koraanin hyvyys ainoana lakikirjana on aika kyseenalainen.
Ja mitä siihen rasismiin tulee, niin esimerkiksi juutalaiset on jatkuvasti muslimien halveksunnan kohteena. Ja jos amerikkalaiset hyökkää johonkin muslimimaahan, niin minäkin saatan saada siitä vihat niskaani jos satun asumaan islamilaisessa maassa. Tämä siksi, että minua pidetään samanlaisena vääräuskoisena amerikkalaisten tapaan.
Islamilaisissa maissa ei ole seksuaalisia vähemmistöjä. Vai olisko sittenkin, jos ne ihmiset vain uskaltaisi tulla esiin...bla bla bla
Tässäpä sulle esimerkkejä.johtajat ovat panneet toivonsa politiikkaan,Juudan juoppojen tavoin he hoipertelevat sekaantuessaan politiikkaan ja iloitessaan siitä,että tämän maailman niinsanotut arvohenkilöt kääntyvät heidän puoleensa.He puhuvat totuuden sijaan epäpuhtaita asioita.Heidän hengellinen näkökykynsä on sumentunut,eivätkä he ole turvallisia oppaita ihmiskunnalle. Miten valitettavaa onkaan,että vaikka kristikunnan johtajat kutsuvat itseään kristityiksi,he ovat havitelleet huomattavaa asemaa ja valtaa. Ajattele millaisessa tilanteessa "Juudan" johtajat ovat,"lepovuode on liian lyhyt ojentautumiseen ja kudottu peite liian kaita kääriytymiseen". Heidän pitäisi ikäänkuin käydä maata levätäkseen,mutta se ei onnistu.Joko heidän jalkansa jäävät ulkopuolelle kylmään tai he vetävät jalat koukkuun,mutta peitto onkin liian kaita,jotta siihen voisi kääriytyä lämpimikseen. Kristikunnan johtajat ovat politiikkaan sekaantumisen vuoksi tulleet vedetyiksi mukaan sellaisiin kauhutekoihin kuin etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhiin.
- Lakikirja
Fairoz kirjoitti:
johtajat ovat panneet toivonsa politiikkaan,Juudan juoppojen tavoin he hoipertelevat sekaantuessaan politiikkaan ja iloitessaan siitä,että tämän maailman niinsanotut arvohenkilöt kääntyvät heidän puoleensa.He puhuvat totuuden sijaan epäpuhtaita asioita.Heidän hengellinen näkökykynsä on sumentunut,eivätkä he ole turvallisia oppaita ihmiskunnalle. Miten valitettavaa onkaan,että vaikka kristikunnan johtajat kutsuvat itseään kristityiksi,he ovat havitelleet huomattavaa asemaa ja valtaa. Ajattele millaisessa tilanteessa "Juudan" johtajat ovat,"lepovuode on liian lyhyt ojentautumiseen ja kudottu peite liian kaita kääriytymiseen". Heidän pitäisi ikäänkuin käydä maata levätäkseen,mutta se ei onnistu.Joko heidän jalkansa jäävät ulkopuolelle kylmään tai he vetävät jalat koukkuun,mutta peitto onkin liian kaita,jotta siihen voisi kääriytyä lämpimikseen. Kristikunnan johtajat ovat politiikkaan sekaantumisen vuoksi tulleet vedetyiksi mukaan sellaisiin kauhutekoihin kuin etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhiin.
tuonkin repäisit? Se on hyvin murheellista miten heikkotahtoisia voidaan noin aivopestä.
- Lakikirja
Lakikirja kirjoitti:
tuonkin repäisit? Se on hyvin murheellista miten heikkotahtoisia voidaan noin aivopestä.
miten muslimit pitävät kristinuskoa halveksuttavana ja vääränä uskona.
Sudan on muslimimaa ja silti siellä tapahtui viime aikojen suurin kansanmurha. Miksi omat leijonat purevat? Miksi muslimit tekevät pommi-iskuja intiassa? Kyseessähän eivät ole terroristit vaan juuri nimenomaan tavalliset muslimit. Miksi pakistanissa tapahtuu rasistisia hyökkäyksiä paikallisia kristittyjä kohtaan? Mikä on näiden kaikkien veritekojen oikeutus? Miksi viattomia mutta toisin uskovia ihmisiä(ei edes aina toisin uskovia) saa tappaa? Miksi Adolf Hitlerin - Taisteluni on esimerkiksi Turkissa maan luetuimpia kirjoja? - Fairoz
Lakikirja kirjoitti:
miten muslimit pitävät kristinuskoa halveksuttavana ja vääränä uskona.
Sudan on muslimimaa ja silti siellä tapahtui viime aikojen suurin kansanmurha. Miksi omat leijonat purevat? Miksi muslimit tekevät pommi-iskuja intiassa? Kyseessähän eivät ole terroristit vaan juuri nimenomaan tavalliset muslimit. Miksi pakistanissa tapahtuu rasistisia hyökkäyksiä paikallisia kristittyjä kohtaan? Mikä on näiden kaikkien veritekojen oikeutus? Miksi viattomia mutta toisin uskovia ihmisiä(ei edes aina toisin uskovia) saa tappaa? Miksi Adolf Hitlerin - Taisteluni on esimerkiksi Turkissa maan luetuimpia kirjoja?tekstiä ei oltu repäisty mistään muslimien sivuilta. minulla on omat käsitykseni kristinuskosta niinkuin sinulla muslimeista ja sillä siisti piste.
- Juliaana
Fairoz kirjoitti:
sinä puhut suomessa,mikä kulttuuri täällä on ettei se voi kohdata toista kulttuuria?Minun asia jos haluan vetää jonkin rätin naamalleni tai päähäni.Tunnen paljon muslimeita,jotka ovat aivan pöyrityneitä siitä, minkälaista kieltä täällä esim.käytetään,joka toinen sana on v.....Lapset juovat jo 12v.ja harrastavat seksiä siinä sivussa,minua hävettää tämä "kulttuuri". Ja vieraanvaraisuutta tästä "pahasta"kulttuurista löytyy enemmän kuin arvaatkaan.
Ikävä, että olet törmännyt muslimiyhteisössä tähän länsimaisten lasten hyväksikäyttöön. Sosiaalityöntkijät ovatkin puhuneet siitä, että maahanmuuttajat käyttävät hyväksi pieniä lapsia. Jos kuitekin vielä kerran kuulet, että joku sukulaisesi tai tuttavasi on käyttänyt pientä lasta hyväkseen, niin pyydän yleisen edun nimissä, että ilmoitat siitä välittömästi poliisille. Pedofilia on Suomen laissa kielletty, ja vaikka tuntuu pahalta ilmiantaa oma sukulainen tai tuttava, niin yleisen edun nimissä se on tehtävä heti kun kuulet seuraavan kerran tällaista tapahtuneen. Myös lasten juottaminen humalaan on muuten laitonta.
- älä vertaile
Fairoz kirjoitti:
johtajat ovat panneet toivonsa politiikkaan,Juudan juoppojen tavoin he hoipertelevat sekaantuessaan politiikkaan ja iloitessaan siitä,että tämän maailman niinsanotut arvohenkilöt kääntyvät heidän puoleensa.He puhuvat totuuden sijaan epäpuhtaita asioita.Heidän hengellinen näkökykynsä on sumentunut,eivätkä he ole turvallisia oppaita ihmiskunnalle. Miten valitettavaa onkaan,että vaikka kristikunnan johtajat kutsuvat itseään kristityiksi,he ovat havitelleet huomattavaa asemaa ja valtaa. Ajattele millaisessa tilanteessa "Juudan" johtajat ovat,"lepovuode on liian lyhyt ojentautumiseen ja kudottu peite liian kaita kääriytymiseen". Heidän pitäisi ikäänkuin käydä maata levätäkseen,mutta se ei onnistu.Joko heidän jalkansa jäävät ulkopuolelle kylmään tai he vetävät jalat koukkuun,mutta peitto onkin liian kaita,jotta siihen voisi kääriytyä lämpimikseen. Kristikunnan johtajat ovat politiikkaan sekaantumisen vuoksi tulleet vedetyiksi mukaan sellaisiin kauhutekoihin kuin etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhiin.
Miksi sanot, että kristikunnan JUOPOT johtajat ovat havitelleet huomattavaa asemaa ja valtaa? Työ liene niin raskasta, että tuskin siitä humalassa selviää.
Totta kai valta on johtajilla. Demokraattisessa maassa kansa on vaaleilla valinnut ne, joille valta on annettava. Jonkun on aina johdettava niin sodassa kuin rauhassa. Muuten vallitsisi anarkia.
En ota kantaa siihen kuka on joutunut vedetyksi "etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhiin". Sanonpa vain, että uskonnon nimissä kristitty johtaja ei johda sotajoukkoja vihollista tappamaan ja silpomaan. Jos näin on, hänet tuomitaan Haagissa, kuten tullaan tuomitsemaan entisen Jugoslavian johtajat, on heidän uskontonsa sitten mikä tahansa. - On juu;)
Fairoz kirjoitti:
täällä politiikka ja uskonto ei ole kytketty toisiinsa,sehän just on niin,kauppamaailma ja kirkko ovat naimisissa,kaikki asiat uskonto politiikka bisnes,yhdessä. Koraani on oikein hyvä lakikirja jos menet esim. oikeuteen suomessa jotain roolia raamattu näyttelee sielläkin.
Nainen joka raiskataan joutuu vaan (SAA :D) jättää miehensä ja avioitumaan raiskaajansa kanssa.
TÄYDELLINEN LAKI! - Tuuli
uskonto? Islam? kirjoitti:
Vähemmistön rasismia tarjolla.
Suoraa lainausta. Tilaston tekemiseen on käytetty Hannu Niemen oikeusministeriölle tekemää tutkimusta. Tutkimus käyttää sanaa epäily, poliisille ilmoitetusta rikoksesta. Epäilty ei välttämättä ole vielä tuomio. Rikosilmoituksen tekeminen ja siitä aiheutuva kuulustelu on kuitenkin jo hyvin vahva epäily tapahtuneesta rikoksesta.
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Somalit epäiltyjnä yhteensä 1 331 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 286 Somaleita yhteensä Suomessa 4 689
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 274"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Irakilaiset epäiltyjnä yhteensä 1 197 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 153 Irakilaisia yhteensä Suomessa 3 392
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 400"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Turkkilaiset epäiltynä yhteensä 1 037 Suomessa asuvia epäiltyjä 883 turkkilaisia yhteensä Suomessa 2 359
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 374"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta....
"Iranilaisia epäiltynä yhteensä 875 Suomessa asuvia epäiltyjä 847 iranilaisia yhteensä Suomessa 2 555
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 332"
"Rikostyypeistä Suomessa
asuvat ulkomaalaiset olivat suhteellisesti useimmin epäiltyinä raiskauksista
(12 %), muista seksuaalirikoksista (10 %) ja ryöstöistä (9 %) vuonna 2004."
Varsin karua kertomaa, raiskaustilastot ovat kyllä yli 21% tilastokeskuksen mukaan.
Tässä mielenkiintoinen laskelma, Irakilaiset, Iranilaiset, Turkkilaiset ja Somalit. Eli nämä pahiten katukuvassakin näkyvät häiriköt ja heidän tilastonsa yhdistettynä. Huom. nyt käytämme laskussa vain Suomessa asustelevia maahanmuuttajia ja pakolaisia.
4169 henkilöä, Suomessa asuvaa epäiltyä, poliisi-ilmoitukseen johtanutta epäiltyä, joita on myös kuulusteltu.
Yhteensä näitä kansallisuuksia Suomessa on
12 995 henkilöä, 4169 epäiltyä, eli rikoskuulusteluissa käynyttä, rikosesta epäiltyä rikollista 32.081% on siis kuulusteltu rikoksesta vuonna 2004. Tämä suhdeluku pysyy samana vuodesta toiseen.
Lapsia joukossa mahdollisesti noin 5-6000 ja naisia noin 3-4000.
Tulokseksi saadaan puhdas 32% rikollisuus. Luku on melkein verrannollinen ryhmässä olevien (miesten) todelliseen lukumäärään.
Tosiaankaan kaikki kyseiset kansanryhmät eivät ole rikollisia, joukossa tapauksia joissa tietty henkilö on voinut syyllistyä useaan rikokseen. Rikoksien määrä on kuitenkin suhteessa miesten kokonais lukumäärään joka minusta on huolestuttavaa. Tätä tilastoa saavat hyysärit käännellä ja väännellä kuten tahtovat.Suomessa pitäisi muuttaa lakia niin, että ulkomaalainen heti ensimmäisestä rikoksesta pois maasta ja kylmästi niin! Jos ei osaa sopeutua ja kunnioittaa maan lakia, niin pois maasta ja sillä siisti!
- edinee
Perinteiset muslimi-vaatteet naisille - https://adpgtr.com/click/59a192ab8b30a8ac448b4569/129942/178171/subaccount
- Anonyymi
Fairoz kirjoitti:
sinä puhut suomessa,mikä kulttuuri täällä on ettei se voi kohdata toista kulttuuria?Minun asia jos haluan vetää jonkin rätin naamalleni tai päähäni.Tunnen paljon muslimeita,jotka ovat aivan pöyrityneitä siitä, minkälaista kieltä täällä esim.käytetään,joka toinen sana on v.....Lapset juovat jo 12v.ja harrastavat seksiä siinä sivussa,minua hävettää tämä "kulttuuri". Ja vieraanvaraisuutta tästä "pahasta"kulttuurista löytyy enemmän kuin arvaatkaan.
Naapurini 17 vuotias somalityttö ja hä en 8 vuotias veljensä käyttävät v,,,, sanaa oikein mallikkaasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Käytännössä tämähän on näillä koko elämän työmaaa
- mikä on näille elämän kaikkeus.
KAIKKI MUU ON SIVUSEIKKAA JA TAJUTONTA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapurini 17 vuotias somalityttö ja hä en 8 vuotias veljensä käyttävät v,,,, sanaa oikein mallikkaasti
Kaikki rakenuksetkin voivat tuhota mitkä ovat hikipäissään rakentaneet ilmaiseksipä vielä
TV-stä kuultua toitotusta nuoren naisen suulla yleisön edessä esityskorokkeelta ?
Tuhoominen on näillä elämää - siihen se sitten loppuukin näitten aatos,.,.
- Umm Kultum
näytät varmasti paljon viisaammalta.
- Fairoz
niin varmasti on.
- Naseem
Luin "vastaukset," jotka sait viestiisi ja totesin surukseni taas kerran (varmaan 500. kerta jo:/ ) että tällä palstalla liikkuu todella vähän ihmisiä, jotka kirjoittelevat asiallisesti. On se kumma, etteivät valvoja(t) saa häirikköjä kuriin juuri tällä "islam-osastolla!" Tämän foorumin muista osastoista kyllä häirikkö- ja asiattomat viestit poistetaan heti.
Mutta asiaan. Kerrottakoon että minulla on menossa 3.vuosi muslimina, alhamdulillah. :) Katsotaan montako urpoa tähän viestiin vastaa jotain p...aa... subhaan Allah.
Voit pukeutua lähes miten vain, kunhan vaatteet ovat väljät ja peittävät 'awran, joka on kaiken a ja o (naisten ja miestenkin) islamilaisessa pukeutumisessa. Eli naisilla hiukset, kaula, niska... miten sen sanoisin, alue navasta polviin (katso Koraania naisten suura, numero 4) en osaa selittää tarkasti. Pääasia on, että vaatteet ovat niin väljät, ettei esim. vastaantulija voi kadulla nähdä, minkä muotoinen naisvartalo niiden sisällä on. Huivin pitäminen on selviö, vaikka kuka hyvänsä vastaisi tähän viestiin mitä hyvänsä... :) huivin käyttämisestä opetetaan Koraanissakin, katso taas suura 4.
Minull on opetettu (Koraanitunnilla esim. niitä pitävä oppinut) että tunikoiden/mekkojen/kaapujen, miksi niitä kutsutaankin, olisi oltava POLVEN ALAPUOLELLE aika reilusti, ja todellakin tarpeeksi väljiä. MUTA huom. se ei tarkoita samaa kuin armeijan puolijoukkueteltta :) joillakin elää todella sitkeästi käsitys, että muslimi(naisten) vaatteet olisivat rumia, mikä ei todellakan pidä paikkaansa! Esimerkiksi itselläni on monia upeasti kirjailtuja pitkiä tunikoita ja löysiä mekkoja, ostettu mm. Pakistanista ja osa Suomesta, ne taas on tehty esim. Syyriassa.
Jotkut eivät suosi kirkkaita värejä, mutta se on makuasia... itse ei ehkä kuitenkaan musliminaisena pukeutuisi neonkeltaiseen... somalit tykkäät kirkkaista väreistä, eivät kaikki. Jotkut suosivat aika paljon mustaa, mutta itse ainakin olen välttänyt sen käyttöä nyt vaikka siitä pidäkin... tämä siksi, että joillakin on (taas vaihteeksi) todella ikävä ja streotyyppinen kuva siitä, että musliminaisten olisi PAKKO käyttää mustia vaatteita ja NIIN EI TOSIAANKAAN OLE.
Kokeile rohkeasti eri värejä, mikä tuntuu omalta... huiveja voit löytää myös "tavallisista" kaupoista, jopa Seppälästä/Citymarketista, kokemusta on:) ja jos asut pääkaupunkiseudulla, Helsingissä on tällä hetkellä ainakin kolme kauppaa, joissa myydään "oikeita" musliminaisten vaatteita, eli "kaapuja"/"mekkoja" eli jilbabeja ja abayoita. Löysiä tunikoita on mielestäni tällä hetkellä saatavana huonosti.
Katso ellos.fi, josefssons.fi, halens.fi, cellbes.fi, netanttila.fi ym... niistä voi löytää tosi kivoja tunikoita ja löysiä housuja, jopa mekkoja (esim. nätti kirjailtu hihaton mekko on OK kunhan laitat pitkähihaisen alle ja kunhan mekko on tarpeeksi löysä...) :) itse käytän joskus sellaista pukua. Kirpputoreilta löytyy vaikka mitä, samoin UFFilta (missä juuri ale alkanut) tosin en tiedä mitä pidät sellaisista. Kerrottakoon, että islam ei todellakaan kiellä niitä, kuten jotkut luulevat.
Millä sitten huivi nätisti kiinni? Ruokakaupoissa, joissa on koruja/kosmetiikkaa, on aina kauniita rintaneuloja ns. turvalukolla, ei aukea yllättäen... niillä saa huivin hyvin kiinni ja löytyy vaikka minkälaisia :) tosin joskus ikävänä kalliita. Seppälässäkin on, ja Anttilassa. Helsingissä Glitter ja NINJA myyvät niitä, em. liikkeet löytyvät ainakin Forumista ja Itäkeskuksesta. Lisäksi etnisissä kaupoissa (joissa myydään tietty huivejakin) on ns. huivisolkia/-pinnejä, joissa on toisella puolella värillinen "muovijuttu" ja toisella puolella kiinnitysneula, joka työnnetään "muovijutun" koloon ja huivi pysyy sillä hyvin. Näissä laatu vaihtelee suuresti, parhaimmat olen ostanut GLOBAL SHOPISTA Hämeentieltä (Helsinki).
Musliminainen saa käyttää housuja, kunhan vain yläosa on tarpeeksi pitkä! H&M:ltä olen joskus löytänyt hyviä, löysiä housuja "isojen tyttöjen" osastolta.
Toivottavasti nämä vinkit auttoivat ja saamme sinut pian riveihimme sisko, siis jos olet "vasta" palaamassa islamiin. Jos olet "vanha" sisko, ma'shallah!
Vielä sanoisin, että esim. google.fi, löytyy melko huonosti tietoa hakusanoilla 'musliminaisten vaatteet' mutta jotain olen joskus löytänyt.
Katsotaan moniko taas innostuu aukomaan päätään... :-D siksipä juuri sähköpostiosoitteeni on "feikki"nimellä.
Hyvää vointia Sinulle ja barakallahu fiik.
Terveisin Naseem- Fairoz
Kiitos sinulle,otan yhteyttä sähköpostiisi.
- Fairoz
ihailen ja kunnioitan suuresti musliminaisia ja heidän päättäväisyyttään ja rohkeuttaan. Länsimaiset,eurooppalaiset ja skandinaaviset naiset pitävät itsestään selvyytenä tiettyjä asioita täällä.Suomessa ei ole kulttuuria se on vain "muka" eurooppalaista hapatusta,pintaliitoa,jolla ei todellisen elämän kans ole mitään tekemistä.Ei ole arvoja,kaikki on alamäkeä,olen pettynyt tähän systeemiin,joka täällä vallitsee. Ihailen esim. heidän sukurakkauttaan,he huolehtivat lapsista,naisista,vanhuksista,ei siellä laiteta ketään vanhainkotiin kuolemaan joit aei täällä kukaan käy edes katsomassa.Mutta ei täällä jakseta,kun se oma elämä ja muut asiat ovat paljon tärkeämpiä.Sitten kun se oma isä tai äiti joka sinut ruokki ja kasvatti, kuolee,niin lapset tappelee vain omaisuudesta mikä sieltä mahdollisesti on tulossa.Tähän meidät opetetaan täällä, tämä on kulttuuri täällä,kukaan ei oikeasti välitä kenestäkään.Älkää menkö sörssimään muurahaispesää, kunnioittakaa toisten elämää.
- Lomittaja
>> ihailen ja kunnioitan suuresti musliminaisia ja heidän päättäväisyyttään ja rohkeuttaan. Länsimaiset,eurooppalaiset ja skandinaaviset naiset pitävät itsestään selvyytenä tiettyjä asioita täällä.Suomessa ei ole kulttuuria se on vain "muka" eurooppalaista hapatusta,pintaliitoa,jolla ei todellisen elämän kans ole mitään tekemistä.>Ei ole arvoja,kaikki on alamäkeä,olen pettynyt tähän systeemiin,joka täällä vallitsee. Ihailen esim. heidän sukurakkauttaan,he huolehtivat lapsista,naisista,vanhuksista,ei siellä laiteta ketään vanhainkotiin kuolemaan joit aei täällä kukaan käy edes katsomassa.Mutta ei täällä jakseta,kun se oma elämä ja muut asiat ovat paljon tärkeämpiä.Sitten kun se oma isä tai äiti joka sinut ruokki ja kasvatti, kuolee,niin lapset tappelee vain omaisuudesta mikä sieltä mahdollisesti on tulossa.Tähän meidät opetetaan täällä, tämä on kulttuuri täällä,kukaan ei oikeasti välitä kenestäkään.Älkää menkö sörssimään muurahaispesää, kunnioittakaa toisten elämää.
- Zey zam
Ovatko muslinaiset rohkeita esim. Olakseen ja
päättääkseen omista asioistaan. Eipä ole naisella
paljon sanottavaa esim. Pakistanissa Saudi-Arabiassa jne. Aika äkkiä lähtee henki jos
asetut miestä vastaan. Pitävät huolta lapsista
ja naittavat ne lapsina vanhoille äijille.
MITÄ ihmettä sä täällä suomessa yleensä teet
jos systeemi mättää TERVEMENOA Jemeniin ota vain
menolippu. - Naseem
Zey zam kirjoitti:

menolippu.Äläpäs yleistä kun et selvästikään asioista mitään tiedä :/
Olen käynyt Pakistanissa viidesti enkä voi sanoa että siellä olisi jotain kuvailemasi kaltaista tapahtunut. Heimoalueet ovat oma lukunsa, mutta kerrottakoon, että niille ei poliisikaan uskalla. - Uskontoko?
Naseem kirjoitti:
Äläpäs yleistä kun et selvästikään asioista mitään tiedä :/
Olen käynyt Pakistanissa viidesti enkä voi sanoa että siellä olisi jotain kuvailemasi kaltaista tapahtunut. Heimoalueet ovat oma lukunsa, mutta kerrottakoon, että niille ei poliisikaan uskalla.Oikeuttaako uskonto?
Suoraa lainausta. Tilaston tekemiseen on käytetty Hannu Niemen oikeusministeriölle tekemää tutkimusta. Tutkimus käyttää sanaa epäily, poliisille ilmoitetusta rikoksesta. Epäilty ei välttämättä ole vielä tuomio. Rikosilmoituksen tekeminen ja siitä aiheutuva kuulustelu on kuitenkin jo hyvin vahva epäily tapahtuneesta rikoksesta.
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Somalit epäiltyjnä yhteensä 1 331 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 286 Somaleita yhteensä Suomessa 4 689
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 274"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Irakilaiset epäiltyjnä yhteensä 1 197 Suomessa asuvia epäiltyjä 1 153 Irakilaisia yhteensä Suomessa 3 392
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 400"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta...
"Turkkilaiset epäiltynä yhteensä 1 037 Suomessa asuvia epäiltyjä 883 turkkilaisia yhteensä Suomessa 2 359
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 374"
Kaikki Suomessa asuvia paria lukuunottamatta....
"Iranilaisia epäiltynä yhteensä 875 Suomessa asuvia epäiltyjä 847 iranilaisia yhteensä Suomessa 2 555
epäiltyjä tuhatta henkeä kohden 332"
"Rikostyypeistä Suomessa
asuvat ulkomaalaiset olivat suhteellisesti useimmin epäiltyinä raiskauksista
(12 %), muista seksuaalirikoksista (10 %) ja ryöstöistä (9 %) vuonna 2004."
Varsin karua kertomaa, raiskaustilastot ovat kyllä yli 21% tilastokeskuksen mukaan.
Tässä mielenkiintoinen laskelma, Irakilaiset, Iranilaiset, Turkkilaiset ja Somalit. Eli nämä pahiten katukuvassakin näkyvät häiriköt ja heidän tilastonsa yhdistettynä. Huom. nyt käytämme laskussa vain Suomessa asustelevia maahanmuuttajia ja pakolaisia.
4169 henkilöä, Suomessa asuvaa epäiltyä, poliisi-ilmoitukseen johtanutta epäiltyä, joita on myös kuulusteltu.
Yhteensä näitä kansallisuuksia Suomessa on
12 995 henkilöä, 4169 epäiltyä, eli rikoskuulusteluissa käynyttä, rikosesta epäiltyä rikollista 32.081% on siis kuulusteltu rikoksesta vuonna 2004. Tämä suhdeluku pysyy samana vuodesta toiseen.
Lapsia joukossa mahdollisesti noin 5-6000 ja naisia noin 3-4000.
Tulokseksi saadaan puhdas 32% rikollisuus. Luku on melkein verrannollinen ryhmässä olevien (miesten) todelliseen lukumäärään.
Tosiaankaan kaikki kyseiset kansanryhmät eivät ole rikollisia, joukossa tapauksia joissa tietty henkilö on voinut syyllistyä useaan rikokseen. Rikoksien määrä on kuitenkin suhteessa miesten kokonais lukumäärään joka minusta on huolestuttavaa. Tätä tilastoa saavat hyysärit käännellä ja väännellä kuten tahtovat. - Fairoz
Zey zam kirjoitti:
Ovatko muslinaiset rohkeita esim. Olakseen ja
päättääkseen omista asioistaan. Eipä ole naisella
paljon sanottavaa esim. Pakistanissa Saudi-Arabiassa jne. Aika äkkiä lähtee henki jos
asetut miestä vastaan. Pitävät huolta lapsista
ja naittavat ne lapsina vanhoille äijille.
MITÄ ihmettä sä täällä suomessa yleensä teet
jos systeemi mättää TERVEMENOA Jemeniin ota vain
menolippu.lähtö on lähellä monella suomalaisellakin naisella ja toisinaan lähteekin. tilastojen mukaan joka viikko joku suomalainen nainen joutuu perheväkivallan uhriksi,ehkä hänkin on aukonut päätään miehelleen.kaikkihan sen tietävät,että puukko ja nyrkki heiluu hereästi täälläkin.
- erkki-petteri laine
Fairoz kirjoitti:
lähtö on lähellä monella suomalaisellakin naisella ja toisinaan lähteekin. tilastojen mukaan joka viikko joku suomalainen nainen joutuu perheväkivallan uhriksi,ehkä hänkin on aukonut päätään miehelleen.kaikkihan sen tietävät,että puukko ja nyrkki heiluu hereästi täälläkin.
Joo vaan siihen laiteta painoarvoa ollenkaan, kun on kyse suomalaisista... Vaikka suhdeluku perheväkivallan suhteen olisi suomi-afkanistan välillä 90% - 1% niin silti sitä afkanistanin yhtä prosenttia kauhisteltais, että on ne brutaaleja ja sivistymättömiä, vaikka samaan aikaan suomalaisia naisia kuolis tosiaan 90%
Näin on närhen munat Lomittaja kirjoitti:
>> ihailen ja kunnioitan suuresti musliminaisia ja heidän päättäväisyyttään ja rohkeuttaan. Länsimaiset,eurooppalaiset ja skandinaaviset naiset pitävät itsestään selvyytenä tiettyjä asioita täällä.Suomessa ei ole kulttuuria se on vain "muka" eurooppalaista hapatusta,pintaliitoa,jolla ei todellisen elämän kans ole mitään tekemistä.>Ei ole arvoja,kaikki on alamäkeä,olen pettynyt tähän systeemiin,joka täällä vallitsee. Ihailen esim. heidän sukurakkauttaan,he huolehtivat lapsista,naisista,vanhuksista,ei siellä laiteta ketään vanhainkotiin kuolemaan joit aei täällä kukaan käy edes katsomassa.Mutta ei täällä jakseta,kun se oma elämä ja muut asiat ovat paljon tärkeämpiä.Sitten kun se oma isä tai äiti joka sinut ruokki ja kasvatti, kuolee,niin lapset tappelee vain omaisuudesta mikä sieltä mahdollisesti on tulossa.Tähän meidät opetetaan täällä, tämä on kulttuuri täällä,kukaan ei oikeasti välitä kenestäkään.Älkää menkö sörssimään muurahaispesää, kunnioittakaa toisten elämää.
normaalia länsimaisen lapsen käytöstä.
- Perussuomalainen
Naseem kirjoitti:
Äläpäs yleistä kun et selvästikään asioista mitään tiedä :/
Olen käynyt Pakistanissa viidesti enkä voi sanoa että siellä olisi jotain kuvailemasi kaltaista tapahtunut. Heimoalueet ovat oma lukunsa, mutta kerrottakoon, että niille ei poliisikaan uskalla.Jaahas, taas yksi Pakistaninmatkalainen. Eikö näitä saada kuriin millään?
- Juliaana
erkki-petteri laine kirjoitti:
Joo vaan siihen laiteta painoarvoa ollenkaan, kun on kyse suomalaisista... Vaikka suhdeluku perheväkivallan suhteen olisi suomi-afkanistan välillä 90% - 1% niin silti sitä afkanistanin yhtä prosenttia kauhisteltais, että on ne brutaaleja ja sivistymättömiä, vaikka samaan aikaan suomalaisia naisia kuolis tosiaan 90%
Näin on närhen munatEro on siinä, että musliyhteisö hyväksyy sen, länsimainen yhteisö ei hyväksy sitä. Suomessa naisen tappaminen on laitonta ja siitä joutuu vankilaan, Afganistanissa ei. Eläköön se pieni ero.
- Juliaana
Yleistäminen on niin ihanaa, minäkin tykkään siitä puuhasta.
- Lomittaja
karvapää kirjoitti:
normaalia länsimaisen lapsen käytöstä.
lomittaja kai sinäkin?
- Lomittaja
Lomittaja kirjoitti:
>> ihailen ja kunnioitan suuresti musliminaisia ja heidän päättäväisyyttään ja rohkeuttaan. Länsimaiset,eurooppalaiset ja skandinaaviset naiset pitävät itsestään selvyytenä tiettyjä asioita täällä.Suomessa ei ole kulttuuria se on vain "muka" eurooppalaista hapatusta,pintaliitoa,jolla ei todellisen elämän kans ole mitään tekemistä.>Ei ole arvoja,kaikki on alamäkeä,olen pettynyt tähän systeemiin,joka täällä vallitsee. Ihailen esim. heidän sukurakkauttaan,he huolehtivat lapsista,naisista,vanhuksista,ei siellä laiteta ketään vanhainkotiin kuolemaan joit aei täällä kukaan käy edes katsomassa.Mutta ei täällä jakseta,kun se oma elämä ja muut asiat ovat paljon tärkeämpiä.Sitten kun se oma isä tai äiti joka sinut ruokki ja kasvatti, kuolee,niin lapset tappelee vain omaisuudesta mikä sieltä mahdollisesti on tulossa.Tähän meidät opetetaan täällä, tämä on kulttuuri täällä,kukaan ei oikeasti välitä kenestäkään.Älkää menkö sörssimään muurahaispesää, kunnioittakaa toisten elämää.
odotellen
- erkki-petteri laine
Juliaana kirjoitti:
Ero on siinä, että musliyhteisö hyväksyy sen, länsimainen yhteisö ei hyväksy sitä. Suomessa naisen tappaminen on laitonta ja siitä joutuu vankilaan, Afganistanissa ei. Eläköön se pieni ero.
Aika kummalta tuntuu, jos naisetKIN hyväksyy perheväkivallan muslimiyhteisössä. Miehet tietenkin hyväksyy, jos ne on tekijöinä. Niin voi olla suomalaisissa tapauksissakin.
- Juliaana
erkki-petteri laine kirjoitti:
Aika kummalta tuntuu, jos naisetKIN hyväksyy perheväkivallan muslimiyhteisössä. Miehet tietenkin hyväksyy, jos ne on tekijöinä. Niin voi olla suomalaisissa tapauksissakin.
Uskovaiset naiset hyväksyvät, jos tulkitaan, että nainen on ollut tottelematon miestä kohtaan.
- Fairoz
Juliaana kirjoitti:
Ero on siinä, että musliyhteisö hyväksyy sen, länsimainen yhteisö ei hyväksy sitä. Suomessa naisen tappaminen on laitonta ja siitä joutuu vankilaan, Afganistanissa ei. Eläköön se pieni ero.
kylläpäs olet näsäviisas ja fiksukin...
- pakistaniin
Naseem kirjoitti:
Äläpäs yleistä kun et selvästikään asioista mitään tiedä :/
Olen käynyt Pakistanissa viidesti enkä voi sanoa että siellä olisi jotain kuvailemasi kaltaista tapahtunut. Heimoalueet ovat oma lukunsa, mutta kerrottakoon, että niille ei poliisikaan uskalla.Ei suomessa ole sellaisia alueita minne ei
poliisi uskaltaisi mennä, jos sun järki nyt
riittää sen havaitsemaan. Islam on ja pysyy BRUTAALISENA uskontona varsinkin naisia kohtaan
vai miten selitä esim. kunnia murhat? Se on hiukan eri, kun käy tai asuu. - Juliaana
Fairoz kirjoitti:
kylläpäs olet näsäviisas ja fiksukin...
Tämäkö on ainoa analyyttinen vastiinesi?
- Islam-info
Naisen asema islamissa:
- kunniamurhat (isä/veli tai muu lähiomainen murhaa nuoren naisen)
- nainen on miehen omaisuutta
- miehellä max. 4 vaimoa
- happoa tottelemattomien naisten kasvoille
- yms.
Onnea matkaan!- Fairoz
yleistä,kaikki miehet eivät ole samanlaisia,kuten ei sormesikaan.Kyllä niitä p......... löytyy joka maasta.
- Fairoz
tuohon vaimojen lukumäärään tulee,sanoit max.4 vaimoa,no sehän on vähän,kuinka monia lukemattomia naisia yksiavioisilla miehillä on,naimisiin mennessä luvataan uskollisuutta ja toisen kunnioittamista,mutta kun nämä sanat on lausuttu,ne unohtuu saman tien.Sanojen helinää.
- Suom. MIES

Omituista tämä muslimien ajatus monesta vaimosta. Se kuulemma on niin, että miehet kuitenkin haluaa vierasta joten annettakoon se lailliseksi. Mitä hel.... olen ollut 15 v. naimisissa saman naisen kanssa eikä ole vieraissa tarvinnut käydä.
Säädettäköön laki, että töistä saa mennä kotiin silloin kun haluaa, eikä ole pakko tulla jos ei huvita, mutta palkka juoksee. Esimerkkinä siitä kuinka sallitaan sellainen asia joka on yleisesti otettuna hauskaa .... että on monta pi...a
valittavana. - erkki-petteri laine
Fairoz kirjoitti:
tuohon vaimojen lukumäärään tulee,sanoit max.4 vaimoa,no sehän on vähän,kuinka monia lukemattomia naisia yksiavioisilla miehillä on,naimisiin mennessä luvataan uskollisuutta ja toisen kunnioittamista,mutta kun nämä sanat on lausuttu,ne unohtuu saman tien.Sanojen helinää.
Kyllä löytyy yksiavioisiakin miehiä!
- Fairoz
erkki-petteri laine kirjoitti:
Kyllä löytyy yksiavioisiakin miehiä!
joo erkki-petteri,kerro minullekin missä puussa niitä kasvaa,ihan sama onko mies tavallinen taatelintallaaja tai jonkun muun saran edustaja,kirkonedustaja/jonkin seurakunnan,tämä ihmissukukunnan rumempi edustaja ei ole yksiavioinen.
- erkki-petteri laine
Fairoz kirjoitti:
joo erkki-petteri,kerro minullekin missä puussa niitä kasvaa,ihan sama onko mies tavallinen taatelintallaaja tai jonkun muun saran edustaja,kirkonedustaja/jonkin seurakunnan,tämä ihmissukukunnan rumempi edustaja ei ole yksiavioinen.
Ei kannata olla noin pessimistinen tyttörukka. Pysyt vain tiukakna ja sänttinä, niin kyllä osuu samanhenkinen mies kohdallesi, joka kunnioittaa samoja arvoja ja yksiavioista suhdetta.Näin on.
- Fairoz
erkki-petteri laine kirjoitti:
Ei kannata olla noin pessimistinen tyttörukka. Pysyt vain tiukakna ja sänttinä, niin kyllä osuu samanhenkinen mies kohdallesi, joka kunnioittaa samoja arvoja ja yksiavioista suhdetta.Näin on.
Voi herrajumala, kunpa se olisikin totta. Olen vain realistinen,sellaista tapahtuu vain saduissa. Vai mitä erkki-petteri?
- Heh heh
No ota vaan huivin.
- arabityttö
kulttuuria.
Kerrankin joku lausui julki päässäni kauan pyörineet sanat.
Se on kyllä ihan totta, ei täällä mitään kulttuuria ole. Jos on kertokaa mulle piease mitä se on???
Joku hölötti saunassa alasti yhdes istumisesta mutta mitä tekemistä kulttuurin kanssa.
Tiedän että saan nyt päälleni tästä rasistirättiterrorihaukut mutta olenhan vain oikeassa, eikö?
Ehkä jotain runo-kirjallisuus musiikkikultturia voi täällä olle mutta TAPAKULTTUURI missä olet?!!
Sellaista EI ole. Ihmiset ei osaa sosiaalisesti käyttyäytyä. Eihän ne osaa edes kysyä"mitä kuuluu"
Aina kysyn tutuilta kuulumisia niin toteavat vain että mitäs tässä eikä perään kysytä, huomaan että ei olla totuttu kysymään toisilta eikä paljo välitetä.
Tavatessa ei kätellä, eikä AINAKAAN halata,poskipussata tms.
Kun jollain on vaikeeta elämässä ei kukaan mene katsomaan ajatellaan et parempi antaa olla rauhassa..HALOO me olemme aina toisten tukena emmekä jätä yksin ehkä siksi ei läheisemme masennu helposti kun aina on joku lähellä ja välittää.
Suomalaiset perheet asuvat kaukana toisistaan ja sukulaiset ja perheet ovat lähes vieraita.
Sosiaalista kanssakäymistä ei juurikaan ole paitsi baari-illan päätteeksi umpikännissä vieraan sängyssä.
Rupeatte vasrmasti haukkumaan nyt mutta olisi kivaa jos ette.
Kertoisitte mieluummin siitä kulttuurista niin oppisin jos olen vääässä - Lakikirja
arabityttö kirjoitti:

Kertoisitte mieluummin siitä kulttuurista niin oppisin jos olen vääässäSe on vain suljetumpaa kuin teidän kulttuurinne. Ja jos ajatellaan niin kaupunki ja maaseutu on aivan eri asia. Et ole tainnu asua muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Voisit oppia paremmin tuntemaan ihmisiä muuttamalla maaseudulle johonkin maaseutupitäjään. Katso kun suomi on paljon muutakin kuin Helsinki. En ymmärrä muutenkaan, miksi kaikki ulkomaalaiset pakkautuu Helsinkiin, kun lääniä kuitenkin löytyisi. Kun esimerkiksi te arabit levittäytyisitte ympäri suomen ja vieläpä maaseudulle, niin ehkäpä todella oppisitte tuntemaan tämän maan ihmisiä ja meidän tapojamme.
Mutta tosiaan sosiaalinen kanssakäyminen ei ehkä ole niin vahvaa kuin etelässä, mutta sekin on osa meidän kulttuuriamme. Tietty viileä luonteenlaatu on yksi ominaisuus siinä kuin kuumapäisyyskin.
Johtuiskohan se että perheet asuvat kaukana toisistaan siitä, että suomi on harvaan asuttu maa. Etäisyydet on pitkiä ja työ vie ihmisiä ympäri suomen. Toista se on arabimaissa, missä monet ihmiset viljelee maata tai toimii palveluammateissa. Niiden töiden perässä ei tarvitse matkustaa satoja kilometrejä. - Lomittaja
arabityttö kirjoitti:
kulttuuria.
Kerrankin joku lausui julki päässäni kauan pyörineet sanat.
Se on kyllä ihan totta, ei täällä mitään kulttuuria ole. Jos on kertokaa mulle piease mitä se on???
Joku hölötti saunassa alasti yhdes istumisesta mutta mitä tekemistä kulttuurin kanssa.
Tiedän että saan nyt päälleni tästä rasistirättiterrorihaukut mutta olenhan vain oikeassa, eikö?
Ehkä jotain runo-kirjallisuus musiikkikultturia voi täällä olle mutta TAPAKULTTUURI missä olet?!!
Sellaista EI ole. Ihmiset ei osaa sosiaalisesti käyttyäytyä. Eihän ne osaa edes kysyä"mitä kuuluu"
Aina kysyn tutuilta kuulumisia niin toteavat vain että mitäs tässä eikä perään kysytä, huomaan että ei olla totuttu kysymään toisilta eikä paljo välitetä.
Tavatessa ei kätellä, eikä AINAKAAN halata,poskipussata tms.
Kun jollain on vaikeeta elämässä ei kukaan mene katsomaan ajatellaan et parempi antaa olla rauhassa..HALOO me olemme aina toisten tukena emmekä jätä yksin ehkä siksi ei läheisemme masennu helposti kun aina on joku lähellä ja välittää.
Suomalaiset perheet asuvat kaukana toisistaan ja sukulaiset ja perheet ovat lähes vieraita.
Sosiaalista kanssakäymistä ei juurikaan ole paitsi baari-illan päätteeksi umpikännissä vieraan sängyssä.
Rupeatte vasrmasti haukkumaan nyt mutta olisi kivaa jos ette.
Kertoisitte mieluummin siitä kulttuurista niin oppisin jos olen vääässä>>Se on kyllä ihan totta, ei täällä mitään kulttuuria ole. Jos on kertokaa mulle piease mitä se on???
Joku hölötti saunassa alasti yhdes istumisesta mutta mitä tekemistä kulttuurin kanssa.>Ehkä jotain runo-kirjallisuus musiikkikultturia voi täällä olle mutta TAPAKULTTUURI missä olet?!!
Sellaista EI ole. Ihmiset ei osaa sosiaalisesti käyttyäytyä. Eihän ne osaa edes kysyä"mitä kuuluu" - välittämisestä
Lakikirja kirjoitti:
Se on vain suljetumpaa kuin teidän kulttuurinne. Ja jos ajatellaan niin kaupunki ja maaseutu on aivan eri asia. Et ole tainnu asua muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Voisit oppia paremmin tuntemaan ihmisiä muuttamalla maaseudulle johonkin maaseutupitäjään. Katso kun suomi on paljon muutakin kuin Helsinki. En ymmärrä muutenkaan, miksi kaikki ulkomaalaiset pakkautuu Helsinkiin, kun lääniä kuitenkin löytyisi. Kun esimerkiksi te arabit levittäytyisitte ympäri suomen ja vieläpä maaseudulle, niin ehkäpä todella oppisitte tuntemaan tämän maan ihmisiä ja meidän tapojamme.
Mutta tosiaan sosiaalinen kanssakäyminen ei ehkä ole niin vahvaa kuin etelässä, mutta sekin on osa meidän kulttuuriamme. Tietty viileä luonteenlaatu on yksi ominaisuus siinä kuin kuumapäisyyskin.
Johtuiskohan se että perheet asuvat kaukana toisistaan siitä, että suomi on harvaan asuttu maa. Etäisyydet on pitkiä ja työ vie ihmisiä ympäri suomen. Toista se on arabimaissa, missä monet ihmiset viljelee maata tai toimii palveluammateissa. Niiden töiden perässä ei tarvitse matkustaa satoja kilometrejä.onhan niitä. mutta niille maksetaan siitä että käy moikkaamassa vanhuksia ja kehitysvammaisia silloin tällöin. sitä tuskin voi aidoksi välittämiseksi väittää.
mikään ei oikeuta, ei edes pitkät etäisyydet, että yksinäiset sukulaiset hylätään rypemään omassa paskassaan. parin vuoden päästä sitten löydetään raato asunnosta. ei edes naapuritkaan sen vertaa välitä että alkais ihmettelemään katoamista. sitten vasta kun haju tulee häiritsemään "heidän rauhaansa" soitetaan poliisille että naapurin perkele häiriköi kotirauhaa.
sellaista ei pääse tapahtumaan missään muualla kuin suomessa.tämä "viileä luonteenlaatu" ei ole mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
arabikulttuureissa, siinä missä muissakin, on sellainen käsite kuin solidaarisuus. - Juliaana
arabityttö kirjoitti:
kulttuuria.
Kerrankin joku lausui julki päässäni kauan pyörineet sanat.
Se on kyllä ihan totta, ei täällä mitään kulttuuria ole. Jos on kertokaa mulle piease mitä se on???
Joku hölötti saunassa alasti yhdes istumisesta mutta mitä tekemistä kulttuurin kanssa.
Tiedän että saan nyt päälleni tästä rasistirättiterrorihaukut mutta olenhan vain oikeassa, eikö?
Ehkä jotain runo-kirjallisuus musiikkikultturia voi täällä olle mutta TAPAKULTTUURI missä olet?!!
Sellaista EI ole. Ihmiset ei osaa sosiaalisesti käyttyäytyä. Eihän ne osaa edes kysyä"mitä kuuluu"
Aina kysyn tutuilta kuulumisia niin toteavat vain että mitäs tässä eikä perään kysytä, huomaan että ei olla totuttu kysymään toisilta eikä paljo välitetä.
Tavatessa ei kätellä, eikä AINAKAAN halata,poskipussata tms.
Kun jollain on vaikeeta elämässä ei kukaan mene katsomaan ajatellaan et parempi antaa olla rauhassa..HALOO me olemme aina toisten tukena emmekä jätä yksin ehkä siksi ei läheisemme masennu helposti kun aina on joku lähellä ja välittää.
Suomalaiset perheet asuvat kaukana toisistaan ja sukulaiset ja perheet ovat lähes vieraita.
Sosiaalista kanssakäymistä ei juurikaan ole paitsi baari-illan päätteeksi umpikännissä vieraan sängyssä.
Rupeatte vasrmasti haukkumaan nyt mutta olisi kivaa jos ette.
Kertoisitte mieluummin siitä kulttuurista niin oppisin jos olen vääässäSuomalainen ei puhu eikä pussaa. Jos suomalainen ei halaa tavatessa, niin ei se ole huonoa käytöstä, vaan se on suomalaista tapakulttuuria. Yleensä myöskään ei kuulu tapoihin ruveta murheitaan vuodattaa "mitä kuuluu", kysymykseen, kun on henkilön kanssa vähän aikaa jutellut, niin sitten rupevetaan kertomaan "mitä kuuluu". Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu pidättyvyys. Se on ehkä tuntuu vieraalta, mutta en käsitä, että pitää ruveta halailemaan sen takia, että ulkomaalaiset niin vaativat.
Tuntuu oudolta ruveta vieraille ruveta vakuuttelemaan, että rakastan lähimmäisiäni. Eikä minulla sitä tarvetta vakuttamiseen olekaan.
Yleensä sitä mennään kyllä palkan perässä sinne mistä palkkaa saa. Suomalaiseen tapaan ei kuulu, että valtio tai kunta elättää. On kunnia-asia elää omalla palkallaan, ja sitä kautta myös auttaa suvun köyhempiä. Palkan takia joutuu elämään erossa vanhemmistaan, mutta puhelimet on keksitty, sähköpostit, viikonloppuisin ja lomilla myös voi käydä katsomassa. - Lakikirja
välittämisestä kirjoitti:
onhan niitä. mutta niille maksetaan siitä että käy moikkaamassa vanhuksia ja kehitysvammaisia silloin tällöin. sitä tuskin voi aidoksi välittämiseksi väittää.
mikään ei oikeuta, ei edes pitkät etäisyydet, että yksinäiset sukulaiset hylätään rypemään omassa paskassaan. parin vuoden päästä sitten löydetään raato asunnosta. ei edes naapuritkaan sen vertaa välitä että alkais ihmettelemään katoamista. sitten vasta kun haju tulee häiritsemään "heidän rauhaansa" soitetaan poliisille että naapurin perkele häiriköi kotirauhaa.
sellaista ei pääse tapahtumaan missään muualla kuin suomessa.tämä "viileä luonteenlaatu" ei ole mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
arabikulttuureissa, siinä missä muissakin, on sellainen käsite kuin solidaarisuus.monissa arabimaissa chillailla naapureiden luona päivät pitkät ja jutella joutavanpäiväistä, kun monikaan ei tee mitään työkseen. Ainakin naisten paikka on yleensä kotona tekemässä ruokaa ja hoitamassa lapsia.
Tämä yhteiskunta taas toimii sillä perusteella että tehdään töitä aamu seitsemästä puoleen neljään. Jos tämän raatamisen jälkeen vielä ajetaan 100 km katsomaan mummoa niin siinä se päivä sitten menee. Aika on rajallista ja siksi jostain pitää karsia. Tämä on hyvin valitettavaa, mutta ei kukaan pysty repeämään joka paikkaan. Siksi yhteiskunta tulee mukaan. Siksi täällä on kunnallisia vanhainkoteja ja kunnallista päivähoitoa.
Ja huomaatko taas, että puhut kaupungista. Muuta sinäkin sinne maalle, niin todellakin tiedostaisit, että suomi on muutakin kuin Helsinki. - Faisoz
arabityttö kirjoitti:
kulttuuria.
Kerrankin joku lausui julki päässäni kauan pyörineet sanat.
Se on kyllä ihan totta, ei täällä mitään kulttuuria ole. Jos on kertokaa mulle piease mitä se on???
Joku hölötti saunassa alasti yhdes istumisesta mutta mitä tekemistä kulttuurin kanssa.
Tiedän että saan nyt päälleni tästä rasistirättiterrorihaukut mutta olenhan vain oikeassa, eikö?
Ehkä jotain runo-kirjallisuus musiikkikultturia voi täällä olle mutta TAPAKULTTUURI missä olet?!!
Sellaista EI ole. Ihmiset ei osaa sosiaalisesti käyttyäytyä. Eihän ne osaa edes kysyä"mitä kuuluu"
Aina kysyn tutuilta kuulumisia niin toteavat vain että mitäs tässä eikä perään kysytä, huomaan että ei olla totuttu kysymään toisilta eikä paljo välitetä.
Tavatessa ei kätellä, eikä AINAKAAN halata,poskipussata tms.
Kun jollain on vaikeeta elämässä ei kukaan mene katsomaan ajatellaan et parempi antaa olla rauhassa..HALOO me olemme aina toisten tukena emmekä jätä yksin ehkä siksi ei läheisemme masennu helposti kun aina on joku lähellä ja välittää.
Suomalaiset perheet asuvat kaukana toisistaan ja sukulaiset ja perheet ovat lähes vieraita.
Sosiaalista kanssakäymistä ei juurikaan ole paitsi baari-illan päätteeksi umpikännissä vieraan sängyssä.
Rupeatte vasrmasti haukkumaan nyt mutta olisi kivaa jos ette.
Kertoisitte mieluummin siitä kulttuurista niin oppisin jos olen vääässäTotta joka sana minkä kirjoitit,ja kenenkään on aivan turha loukkaantua,sellaista täällä on.
- Fairoz
kiitos paljon seurastanne,oli oikein valaisevia kannanottoja,sanon heippa ja kävelen huivikauppaan.
- Lakikirja
Faisoz kirjoitti:
Totta joka sana minkä kirjoitit,ja kenenkään on aivan turha loukkaantua,sellaista täällä on.
Mitä muutakaan tämä on? Kun tämä kulttuuri näyttää olevan sinulle niin vastenmielistä, etkä ole valmis tekemään itse mitään asioiden eteen, niin syytä olisi harkita, missä paikassa sinun ja perheesi olisi parempi asua. Teille onni on muuttaa ja asua omienne joukossa siellä, missä teidän ihanteenne ovat vallitsevana.
Kuten sanoin, nämä kaksi kulttuuria ovat niin erilaisia, ettei ne tule koskaan sulautumaan ja tästä johtuu ghettoutuminen. Se on nähty jo sen miljoona kertaa. - lisää
Lakikirja kirjoitti:
monissa arabimaissa chillailla naapureiden luona päivät pitkät ja jutella joutavanpäiväistä, kun monikaan ei tee mitään työkseen. Ainakin naisten paikka on yleensä kotona tekemässä ruokaa ja hoitamassa lapsia.
Tämä yhteiskunta taas toimii sillä perusteella että tehdään töitä aamu seitsemästä puoleen neljään. Jos tämän raatamisen jälkeen vielä ajetaan 100 km katsomaan mummoa niin siinä se päivä sitten menee. Aika on rajallista ja siksi jostain pitää karsia. Tämä on hyvin valitettavaa, mutta ei kukaan pysty repeämään joka paikkaan. Siksi yhteiskunta tulee mukaan. Siksi täällä on kunnallisia vanhainkoteja ja kunnallista päivähoitoa.
Ja huomaatko taas, että puhut kaupungista. Muuta sinäkin sinne maalle, niin todellakin tiedostaisit, että suomi on muutakin kuin Helsinki.tiedoksesi vaan että olen koko ikäni asunut muualla kuin helsingissä. syntynyt maalla ja sieltä siirtynyt ulkomaiden kautta keskisuureen kaupunkiin.mielestäni helsinki on suomineidon pyllyreikä mutta ei siitä enempää.
katsos kun puhelimetkin on keksitty... ja vapaapäiviäkin on silloin tällöin ja lomatkin vois viettää muualla kuin ryyppäämässä espanjassa.
ei palkattu hoitaja vastaa oikeaa lähimmäisen rakkautta.
väitätkö ettei kodin ja lasten hoitaminen ole työtä? kokeile joskus. ei ole helppoa. - Lakikirja
lisää kirjoitti:
tiedoksesi vaan että olen koko ikäni asunut muualla kuin helsingissä. syntynyt maalla ja sieltä siirtynyt ulkomaiden kautta keskisuureen kaupunkiin.mielestäni helsinki on suomineidon pyllyreikä mutta ei siitä enempää.
katsos kun puhelimetkin on keksitty... ja vapaapäiviäkin on silloin tällöin ja lomatkin vois viettää muualla kuin ryyppäämässä espanjassa.
ei palkattu hoitaja vastaa oikeaa lähimmäisen rakkautta.
väitätkö ettei kodin ja lasten hoitaminen ole työtä? kokeile joskus. ei ole helppoa.suomen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa naiset ovat myös toissä. Kun töistä tullaan takaisin, niin mielummin mies ja vaimo hoitaa perhesuhteitaan ja perhettään, kuin lähtee sinne pitkän matkan taakse ajamaan sukulaisten luo. Puhelinta osaa jokainen käyttää, eikä siinä minunkaan mielestäni ole mitään ongelmaa. Vai näetkö itse sen ongelmana?
Eiköhän tuo hillitön ryypiskely ole lähinnä alempien sosiaaliluokkien ongelma. Raskas elämä ja raskas vastapaino, mutta sama se on muslimeilla.
Yleisesti ottaen kaikki radigaali kumpuaa juuri kaikkein vähäosaisimmista ja heidän ongelmistaan. Kevyempänä esimerkkinä vaikkapa helsingin ryöstelyt, huumeongelmat ja seksuaalinen väkivalta.
Mutta totuus on, ettei meillä olisi näinkään kehittynyttä ja edistynyttä yhteiskuntaa, jos kaikki toimisi lähes puoliteholla. ELI jos vain miehet kävisivät töissä. - asiaa
Lakikirja kirjoitti:
suomen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa naiset ovat myös toissä. Kun töistä tullaan takaisin, niin mielummin mies ja vaimo hoitaa perhesuhteitaan ja perhettään, kuin lähtee sinne pitkän matkan taakse ajamaan sukulaisten luo. Puhelinta osaa jokainen käyttää, eikä siinä minunkaan mielestäni ole mitään ongelmaa. Vai näetkö itse sen ongelmana?
Eiköhän tuo hillitön ryypiskely ole lähinnä alempien sosiaaliluokkien ongelma. Raskas elämä ja raskas vastapaino, mutta sama se on muslimeilla.
Yleisesti ottaen kaikki radigaali kumpuaa juuri kaikkein vähäosaisimmista ja heidän ongelmistaan. Kevyempänä esimerkkinä vaikkapa helsingin ryöstelyt, huumeongelmat ja seksuaalinen väkivalta.
Mutta totuus on, ettei meillä olisi näinkään kehittynyttä ja edistynyttä yhteiskuntaa, jos kaikki toimisi lähes puoliteholla. ELI jos vain miehet kävisivät töissä.osataan puhelinta käyttää mutta siihen ei tartuta.ei edes kysytä läheisen vointia vaikka siihen olisi mahdollisuus.
arabimaailmassa perheellä käsitetään myös molempien vanhemmat.
nämä ylemmän sosiaaliluokan pukupellet mieluummin hankkii kivan rusketuksen jollain eksoottisella saarella kuin käy mummon luona kylässä.
jos arabimaailmassa kulttuuri on enemmän perhe- kuin urakeskeistä, ei sitä pidä lukea sen heikkoudeksi. olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus missä on onnellisempia vanhuksia. täällä, laitostuneet ja yksinäiset vanhukset vai jossain arabimaassa, missä he osallistuvat perheen jokapäiväiseen elämään?
mitä naisten työntekoon tulee. parin maan perusteella on väärin sanoa että työnteko on naisilta islamissa kielletty. sellaista säädöstä ei löydy joka kieltäisi naisten työnteon.jos jotkut maat ovat sen kieltäneet silloin se on politiikkaa. useimmissa islamistissa maissa naisia nähdään työelämässä siinä missä miehiäkin. heitä on mm. poliiseina ja lentäjinä. mutta jos naisten arvomaailma on kotikeskeinen eikä länsimaiseen tapaan itsekään urakeskeinen,hyvä niin. mieluummin onnelliset perheet kuin valtiolle hyvät verotulot. - erkki-petteri laine
Fairoz kirjoitti:
kiitos paljon seurastanne,oli oikein valaisevia kannanottoja,sanon heippa ja kävelen huivikauppaan.
teen huivista kaulahuivin, ettei syysflunssa yllätä. Päätäni ma peita en.
- arabityttö
Lakikirja kirjoitti:
Se on vain suljetumpaa kuin teidän kulttuurinne. Ja jos ajatellaan niin kaupunki ja maaseutu on aivan eri asia. Et ole tainnu asua muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Voisit oppia paremmin tuntemaan ihmisiä muuttamalla maaseudulle johonkin maaseutupitäjään. Katso kun suomi on paljon muutakin kuin Helsinki. En ymmärrä muutenkaan, miksi kaikki ulkomaalaiset pakkautuu Helsinkiin, kun lääniä kuitenkin löytyisi. Kun esimerkiksi te arabit levittäytyisitte ympäri suomen ja vieläpä maaseudulle, niin ehkäpä todella oppisitte tuntemaan tämän maan ihmisiä ja meidän tapojamme.
Mutta tosiaan sosiaalinen kanssakäyminen ei ehkä ole niin vahvaa kuin etelässä, mutta sekin on osa meidän kulttuuriamme. Tietty viileä luonteenlaatu on yksi ominaisuus siinä kuin kuumapäisyyskin.
Johtuiskohan se että perheet asuvat kaukana toisistaan siitä, että suomi on harvaan asuttu maa. Etäisyydet on pitkiä ja työ vie ihmisiä ympäri suomen. Toista se on arabimaissa, missä monet ihmiset viljelee maata tai toimii palveluammateissa. Niiden töiden perässä ei tarvitse matkustaa satoja kilometrejä.En asu Helsingillä enkä edes pk-seudulla! Mistäköhän niin päättelit? Mä asun aika kaukana sieltä.
Maaseudulle ei kiinnosta muuttaa eikä ole edes mahdollista työ ja perheen takia. - arabityttö
välittämisestä kirjoitti:
onhan niitä. mutta niille maksetaan siitä että käy moikkaamassa vanhuksia ja kehitysvammaisia silloin tällöin. sitä tuskin voi aidoksi välittämiseksi väittää.
mikään ei oikeuta, ei edes pitkät etäisyydet, että yksinäiset sukulaiset hylätään rypemään omassa paskassaan. parin vuoden päästä sitten löydetään raato asunnosta. ei edes naapuritkaan sen vertaa välitä että alkais ihmettelemään katoamista. sitten vasta kun haju tulee häiritsemään "heidän rauhaansa" soitetaan poliisille että naapurin perkele häiriköi kotirauhaa.
sellaista ei pääse tapahtumaan missään muualla kuin suomessa.tämä "viileä luonteenlaatu" ei ole mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä lähimmäisestä.
arabikulttuureissa, siinä missä muissakin, on sellainen käsite kuin solidaarisuus.eedelliseen.
- Perheellinen
asiaa kirjoitti:
osataan puhelinta käyttää mutta siihen ei tartuta.ei edes kysytä läheisen vointia vaikka siihen olisi mahdollisuus.
arabimaailmassa perheellä käsitetään myös molempien vanhemmat.
nämä ylemmän sosiaaliluokan pukupellet mieluummin hankkii kivan rusketuksen jollain eksoottisella saarella kuin käy mummon luona kylässä.
jos arabimaailmassa kulttuuri on enemmän perhe- kuin urakeskeistä, ei sitä pidä lukea sen heikkoudeksi. olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus missä on onnellisempia vanhuksia. täällä, laitostuneet ja yksinäiset vanhukset vai jossain arabimaassa, missä he osallistuvat perheen jokapäiväiseen elämään?
mitä naisten työntekoon tulee. parin maan perusteella on väärin sanoa että työnteko on naisilta islamissa kielletty. sellaista säädöstä ei löydy joka kieltäisi naisten työnteon.jos jotkut maat ovat sen kieltäneet silloin se on politiikkaa. useimmissa islamistissa maissa naisia nähdään työelämässä siinä missä miehiäkin. heitä on mm. poliiseina ja lentäjinä. mutta jos naisten arvomaailma on kotikeskeinen eikä länsimaiseen tapaan itsekään urakeskeinen,hyvä niin. mieluummin onnelliset perheet kuin valtiolle hyvät verotulot.No, ikinä en ole nähnyt yhden yhtä vanhusta perheensä kanssa ulkoilemassa esimerkiksi pyörätuolissa istuen. Taitaa olla myytti tämä vanhusrakkaus. Mitenkäs ne vanhukset oikein raahataan perässä, kun huidellaan maasta toiseen. On se niin helppo olla sukurakas, kun ei tarvitse omassa maassa hoitaa niitä vanhuksia.
Lapsetkin lähetetään etukäteen, jotta saadaan maahanmuutto-oikeus. Monia lapsia on ainakin hylätty Suomeen, kun ensin on lähetetty lapsi, mutta ei itse olla koskaan vaivauduttu perässä tulemaan. Puhelinta käytetään juu, kun vaaditaan lapsiparkaa lähettämään sukurakkauden nimissä rahaa kotimaahansa. Äiti oikein itkua vääntää, kun lapsi kohtelee äitiä niin huonosti.
- Tyhme Liini
Huivia ei voi pukea päähän niin, jotta se ei näyttäisi tyhmältä!
Kasvot on hyvä peittää jottei aurinko polta niitä pilalle.- Hlkjhb
(: huh huh mitä juttua taas no olen itse suomalainen ja myös muslimi ja mieheni. En käytä kauhean usein huivia mutta kyllä joskus, ei se pakollista ole kuten jotkut luulevat. Eikä uskonto ole pahaa tehnyt. Kannattaa olla välittämättä tuollaisista kommenteista. Olen koraanin lukenut ja siellä ei naisia millään tavalla alenneta, jotkut ymmärtävät kirjoituksen väärin.ja siitä huivista mielestäni se ei rumenna, ja kun käyt sen ostamassa niin kaupassa neuvovat kunhan kysyy(:
- vanhaäiti
Älä nyt ainakaan kasvojasi rupea peittelemään, vaikka liinaa päässäsi pitäisitkin. Eikös kasvojen peittäminen ole monissa maissa laitonta? Olet ilmeisesti vielä nuorehko, voit hyvin näyttää Luojan luomat kasvosi. Vanhempana joskus tulee mieleenkin, että pää pitäisi panna pussiin, ja hiuksetkin, kun on bad hair day.
Mitä pääliinaan tulee, olen sitä itsekin nuorena käyttänyt päähineenä. Joko leuan alta solmittuna tai niskasta solmittuna. Kumpikin malli peitti hiukset ja pysyi hyvin päässä pitkilläkin polkupyörämatkoilla.
Kenen idea tuo itsensä peittäminen on? Ihanko omasi, vai painostaako joku, vai luuletko, että joku sitä haluaa? Liinassa on tosin se hyvä puoli, että sen saa kiskaistua pois halutessaan. Sukuelinten silpomistakin usein vaaditaan, ja se on lopullinen ratkaisu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569