Suomi24:n Pattaya-palstan kruunaamaton ja housuton kuningas, Posso Pasanen, istui tukevasti omassa valtaistuimessaan. Tämä valtaistuin oli tietokoneen ääressä, missä Posso oli jurnuttanut jo kunnioitettavat kymmenen vuotta. Hänen henkilökohtainen paratiisinsa, jota hän ylpeästi kutsui nimellä "24/7 katski", oli olohuone, jonka sisustussuunnittelu hipoi avantgardea. Lattiaa koristi huolellisesti kurapaskaisten ja kusisten vaippojen täyttämät jätesäkit, jotka loivat tilaan täyteläisen, maanläheisen aromin. Ruokapöydällä puolestaan lepäsi herkkä asetelma silsaisia varpaankynsiä, jotka kertoivat omaa tarinaansa tämän pallomahaisen filosofin fyysisestä ylivertaisuudesta. Talkkia oli tietenkin hierottu resuperseeseen asti, jotta virtuaalinen matkanteko trooppisessa lämmössä ei aiheuttaisi turhaa hiertymistä.
Rähmäiset läskisilmät tuijottivat näyttöä, ja sormet alkoivat takoa näppäimistöä heruttamaan totuuksia Suomen kateelliselle kansalle. ”Resuperse aamupuurolleko olet menossa, kerro hoitajalle terveisiä...” Posso aloitti, ja hänen rintansa kaareutui ylpeydestä, kun hän kuvitteli mielessään koti-Suomen harmauden ja laitoshoidon ankeuden. ”Nauti aamiaisesta, täällä kello on puoli yksitoista olen juuri lähdössä nauttimaan erinomaista ravintolaruokaa, jossain lukemattomista hua hin ravintoloista...” Posso kirjoitti, vaikka todellisuudessa lähdössä oli vain hänen ajatuksensa, kropan pysyessä visusti liimautuneena nahkaiseen pelituoliin.
Posso koki suorastaan kosmista ylemmyyttä päästessään valistamaan palstalaisia trooppisesta gastronomiasta. ”Kaippamaasi makkarakeittoa ei ole juurikaan vastaan tullut,” hän näpäytti, ikään kuin Hua Hinttilän kadut notkuisivat vain hanhenmaksaa ja samppanjaa. Hän muisteli ylpeänä sitä historian lehdille jäänyttä hetkeä, kun hän itse, suuri visionääri, päätti alentua kokkaamaan. ”Yritin joskus itse tehdä, siis ostin perunoita, ja pakastevihanneksia sipulia löytyy omasta puutarhasta samoin kuin pippuria, katsos täällä pippurikin kasvaa varsinkin musta ja vihreä...” Puutarhalla Posso tietysti tarkoitti olohuoneen nurkassa itäviä perunansilmuja ja pöydälle unohtunutta, homehtuvaa sipulia, mutta virtuaalisessa Hua Hinttilässä kaikki oli suurempaa.
”Mutta itse makkaran kanssa tuli ongelmia, en oikein löytänyt keittoon sopivaa, kunnes löysin paikan joka myy siskon makkaraa, lähes samanlaista kuin suomessa, joten tuli siskonmakkarakeitto... hyvää oli, mutta en syönyt sitä kolmea päivää, vain yhden, tämä tapahtui vuonna 2016 kesällä... sen jälkeen en ole makkarakeittoa syönyt,” Posso vuodatti digitaaliseen eetteriin. Tuo vuoden 2016 kesäinen keittohetki oli selvästi Posson elämän kulminaatiopiste, kulinaarinen lennonjohto, josta puhuttiin vielä vuosikymmenenkin päästä samalla kun talkki pöllysi resuperseen alta.
Lopuksi Posso päätti musertaa lukijansa lopullisesti omalla maailmankansalaisuudellaan ja eksoottisilla makumatkoillaan. ”Eilen söin illalla masaman currya kanalla, erinomainen intialainen ruoka,” hän julisti painokkaasti, autuaan tietämättömänä siitä, että massaman curry on thaimaalainen klassikko eikä intialaista keittiötä nähnytkään. Mutta mitäpä pienistä maantieteellisistä tai kulttuurisista faktoista, kun kyseessä oli palstan suurin asiantuntija. ”Se muuten on tässä hua hinissä hyvä puoli että täällä on kaikki etniset ravintolat, joten voin vaikka ensi viikolla pitää korea viikon, tai jopa venäjä, erinomaista borch keittoa...”
Posso Pasanen nojasi taaksepäin, rapsutti pallomahaansa niin että silsapöly lensi ja katsoi ihaillen tuotostaan. Siinäpä oli suomalaisilla peräkammarin pojilla pureksimista, kun Hua Hinttilän herra ja hidalgo suunnitteli virtuaalista korealaista viikkoaan katskinsa suojista, vaippasäkkien keskellä.
Rähmäiset läskisilmät tuijottivat näyttöä, ja sormet alkoivat takoa näppäimistöä heruttamaan totuuksia Suomen kateelliselle kansalle. ”Resuperse aamupuurolleko olet menossa, kerro hoitajalle terveisiä...” Posso aloitti, ja hänen rintansa kaareutui ylpeydestä, kun hän kuvitteli mielessään koti-Suomen harmauden ja laitoshoidon ankeuden. ”Nauti aamiaisesta, täällä kello on puoli yksitoista olen juuri lähdössä nauttimaan erinomaista ravintolaruokaa, jossain lukemattomista hua hin ravintoloista...” Posso kirjoitti, vaikka todellisuudessa lähdössä oli vain hänen ajatuksensa, kropan pysyessä visusti liimautuneena nahkaiseen pelituoliin.
Posso koki suorastaan kosmista ylemmyyttä päästessään valistamaan palstalaisia trooppisesta gastronomiasta. ”Kaippamaasi makkarakeittoa ei ole juurikaan vastaan tullut,” hän näpäytti, ikään kuin Hua Hinttilän kadut notkuisivat vain hanhenmaksaa ja samppanjaa. Hän muisteli ylpeänä sitä historian lehdille jäänyttä hetkeä, kun hän itse, suuri visionääri, päätti alentua kokkaamaan. ”Yritin joskus itse tehdä, siis ostin perunoita, ja pakastevihanneksia sipulia löytyy omasta puutarhasta samoin kuin pippuria, katsos täällä pippurikin kasvaa varsinkin musta ja vihreä...” Puutarhalla Posso tietysti tarkoitti olohuoneen nurkassa itäviä perunansilmuja ja pöydälle unohtunutta, homehtuvaa sipulia, mutta virtuaalisessa Hua Hinttilässä kaikki oli suurempaa.
”Mutta itse makkaran kanssa tuli ongelmia, en oikein löytänyt keittoon sopivaa, kunnes löysin paikan joka myy siskon makkaraa, lähes samanlaista kuin suomessa, joten tuli siskonmakkarakeitto... hyvää oli, mutta en syönyt sitä kolmea päivää, vain yhden, tämä tapahtui vuonna 2016 kesällä... sen jälkeen en ole makkarakeittoa syönyt,” Posso vuodatti digitaaliseen eetteriin. Tuo vuoden 2016 kesäinen keittohetki oli selvästi Posson elämän kulminaatiopiste, kulinaarinen lennonjohto, josta puhuttiin vielä vuosikymmenenkin päästä samalla kun talkki pöllysi resuperseen alta.
Lopuksi Posso päätti musertaa lukijansa lopullisesti omalla maailmankansalaisuudellaan ja eksoottisilla makumatkoillaan. ”Eilen söin illalla masaman currya kanalla, erinomainen intialainen ruoka,” hän julisti painokkaasti, autuaan tietämättömänä siitä, että massaman curry on thaimaalainen klassikko eikä intialaista keittiötä nähnytkään. Mutta mitäpä pienistä maantieteellisistä tai kulttuurisista faktoista, kun kyseessä oli palstan suurin asiantuntija. ”Se muuten on tässä hua hinissä hyvä puoli että täällä on kaikki etniset ravintolat, joten voin vaikka ensi viikolla pitää korea viikon, tai jopa venäjä, erinomaista borch keittoa...”
Posso Pasanen nojasi taaksepäin, rapsutti pallomahaansa niin että silsapöly lensi ja katsoi ihaillen tuotostaan. Siinäpä oli suomalaisilla peräkammarin pojilla pureksimista, kun Hua Hinttilän herra ja hidalgo suunnitteli virtuaalista korealaista viikkoaan katskinsa suojista, vaippasäkkien keskellä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pattaya-palstan vihasiat olivat iskeneet hampaansa Posson massaman-asiantuntijuuteen, ja katskin painostavassa ilmakehässä alkoi nousta hikikarpaloita muutoinkin koetuksella olevan pallomahan poimuihin. Vaippasäkkien lemu tuntui äkkiä happamammalta, kun Posso hakkasi näppäimistöään niin että silsaiset kynnenpalaset lentelivät pitkin ruokapöytää. Hänen pyhä ylemmyydentuntensa oli uhattuna, joten vastahyökkäyksen oli oltava musertava. ”Jep resu eikö ole google hienoa asia... en olisi tuotakaan tiennyt, vaikka omasta puutarhasta marjat keräämme,” Posso tykitti menemään, siirtäen maalitolppia niin liukkaasti, että resuperseen alta pölähti ilmaan sakea talkkipilvi. Puutarhan marjoilla hän viittasi tietenkin niihin olohuoneen nurkassa törröttäviin epämääräisiin homekasvustoihin, jotka olivat alkaneet kehittää omia marjamaisia ulokkeitaan kymmenen vuoden jurnuttamisen aikana.
Posso ei kuitenkaan ollut mies, joka myöntäisi olevansa väärässä thaimaalaisen keittiön suhteen – ei silloinkaan, kun koko muu maailma oli eri mieltä. ”Massaman chiken on monta ei versiota, intialainen ja thaimaalainen, mutta erinomainen ruoka molemmat...” hän selitti naama peruslukemilla ja loi lennosta aivan oman ruokahistoriansa suoraan katskinsa mukavuudesta. Jos Posso sanoi sen olevan intialaista, niin silloin Delhi ja Bangkok vaihtoivat paikkaa pelkällä virtuaalisella tahdonvoimalla.
Kierrokset kasvoivat, ja Posson ivallinen sarkasmi saavutti suorastaan galaktiset mittasuhteet. Hän päätti lyödä palstan faktojen tarkistajille luun kurkkuun kunnon analogialla. ”Tiedätkö että jos jatkat google matkoja pizzakin on suuri osa intian ruokakultturia, eikö vain...” hän irvi näytölle, tuntien itsensä älylliseksi jättiläiseksi vaipantäyteisen olohuoneensa valtaistuimella. Posso tiesi, että paras puolustus on hyökkäys, ja mikä olisikaan parempi tapa nollata muiden argumentit kuin syyttää heitä pelkiksi "google-matkaajiksi" – hän, joka itse oli viettänyt kokonaisen vuosikymmenen poistumatta katskistaan muualle kuin thaimaalaisille fantasiasivustoille.
Lopullisen kuoliniskun Posso säästi loppuun, puristaen kaiken halveksuntansa yhteen lauseeseen, joka haisi yhtä ummehtuneelta kuin hänen omat vaippasäkkinsä. ”Kun googlailee voisi melkein kuvitella olevansa paikanpäällä, kuten makkarasuppa, spaketilla...” Posso napautti ja katseli voittajana ruutuun ilmestyvää tekstiä. Siinä sitä oltiin, pureva kritiikki niille, jotka kehtasivat väittää tietävänsä Hua Hinttilän elämästä mitään, kun itse söivät kotona spagetilla jatkittua makkarasoppaa. Posso korjasi asentoaan, niin että nahkatuoli räsähti, otti syvään henkeä katskinsa aromikkaasta ilmasta ja valmistautui ottamaan vastaan palstan seuraavat iskut – sillä todellinen maailmanmatkaaja ei koskaan peräänny, kunhan talkkia riittää ja tietokone pysyy päällä.
Katskin ilmapiiri oli sakeana paitsi talkkipölystä, myös puhtaasta, tislaamattomasta neroudesta. Posso Pasanen istui resuperseensä päällä kuin muinainen sfinksi, valmiina antamaan kuoliniskun palstan vihaisille "resupettereille". Hänen pallomahansa hytkyi ylimielisestä naurusta, kun hän asetti silsaiset varpaankyntensä kunnioittavaan etäisyyteen näppäimistöstä ja alkoi latoa tiskiin Hua Hinttilän perimmäistä totuutta.
”Resupetteri meillä on hieman eri lähtötilanne, sinä etsit tietosi googlaamalla, minun ei tarvitse...” Posso aloitti, ja jokainen pisteen ja pilkun puute tekstissä korosti hänen kiirettään julistaa oma ylivertaisuutensa. Hän, katskin suuri oraakkeli, ei kaivannut hakukoneita, sillä hän eli ja hengitti – thaimaalaisten vaippasäkkien muodossa – suoraan tapahtumien ytimessä. ”Täällä on lukuista intialaisia, thaimaalaisia, turkkilaisia, korealaisia, lähi-idän, venäläisiä, italialaisia ravintoloita, joten vaihtoehtoja riittää,” Posso maalaili virtuaalista maailmankarttaansa, jossa katskin nuhruinen tietokonepöytä toimi porttina kaikkiin maailman etnisiin keittiöihin.
Sitten oli aika palata kulinaarisen väittelyn ytimeen, jossa Posso päätti soveltaa sellaista henkistä akrobatiaa, että heikompaa olisi hirvittänyt. ”Satun pitämään massaman curry chikenistä, intialaisessa on maisteita heiman eri tavalla kuin thaikkussa, mutta haluan että etsit ja tutkit jokaisen viestini väitteet, ja tarkastat onko ne oikein,” hän haastoi, ja katskin nurkassa seisova, kuukausia vanha kusivaippasäkki tuntui suorastaan nyökkäävän hyväksyvästi.
Posso päätti osoittaa olevansa paitsi suuri kulinaristi, myös historioitsija – tosin omien sääntöjensä mukaan. ”Tottakai massaman tikala on alun perin keskithaimaalainen ruoka, pääosin muslimien ruoka...” hän luennoi, yhdistäen sujuvasti massaman curryn ja chicken tikkan aivan uunituoreeksi fuusioruoaksi, jollaista ei ollut kuultu missään muualla kuin Suomi24-palstan hämärimmissä nurkissa. Mutta Posso ei hämmentynyt omista termeistään. Päinvastoin, hän käänsi tilanteen edukseen käskyttämällä vastustajansa tekemään juuri sen, mistä oli heitä hetkeä aiemmin syyttänyt: ”Mutta niinkuin sanoin googlaa reppana massaman curry chicken indian niin löydät reseptin...”
Posso nojasi tyytyväisenä taaksepäin. Nahkatuolin narske hukkui katskin hienostuneeseen tuoksumaailmaan. Viimeiset sanat hän kirjoitti hitaasti, nautiskellen jokaisesta näppäimen painalluksesta, anvaen armollisen lopputuloksen koti-Suomen kadehtijoille. ”Näin voit oppia jotain thaimaasta ja olet poissa muusta pahanteosta reppana.”
Siinä se oli. Lopullinen opetus katskin suojista. Posso Pasanen oli jälleen kerran pelastanut internetin tietämättömyydeltä poistumatta tuoliltaan, talkki pyllyssä ja silsat pöydällä, valmiina seuraavaan kymmeneen vuoteen Pattaya-palstan herrana ja kuninkaana.
Ongelmia kerro se helpottaa... Vai mitä osamaksu miljonääri
Ongelmia minullako, etköhän se ole sinä Possonderi, jolla on ongelmia, eikä oikeastaan mitään muuta olekaan.
Lyhyellä aloituksella halusin vain aktivoida sinut ja antaa ongelmalliselle elämällesi sisältöä.
Miksi olet aina noin negatiivinen, kateellinen ja katkera.
Eikö tuo kurttailu palstalla ole vakava mielenterveyden oire, mitä luulet osamaksu miljomääri.
Tuskin täällä palstalla on ketään muuta kuin minä ja senssu, sinä 2010 lukuisin nikein, laiffila, hulk, koukku, ne on vain luomiasi, lahkolaisia, sinua puolustamassa, siksi on ymmärrettävää että kuvittelet että Senssu ja minä olemme sama henkilö, onko Mikki hiiri ja Komissaario Sisu selvittänyt totuuden, kuka on kuka ja mikä on mikä.
Sano yksi asia, josta voi päätellä Senssun olevan olemassa Chiang Maissa perheenisänä? 10 vuoteen ei ole ollut yhtään asiaa. Etusivun suosituinta viestiä on luettu 655 eri IP-osoitteesta. Ajatteletko että nimimerkillä 2010 on 654 IP-osoitetta ja sinulla yksi? Ja tuollainen torviolli sitten on tehnyt uran data-analyytikkona tietokonelaskennan parissa...???
Se ei laske ip-osoitteita vaan klikkauksia, niitä voi tulla kymmeniä jopa satoja samasta osoitteesta.