Vuodet olivat vierineet, ja lestadiolaisuuden sisäpiiri oli kasvanut niin mahtavaksi ja koskemattomaksi, että sen johtomiehet uskoivat olevansa kaiken inhimillisen ja jumalallisen lain yläpuolella. Rukoushuoneiden kulisseissa ja suljettujen ovien takana valta oli sokaissut heidät täysin: peitellyt rikokset, nuorten hyväksikäytöt, taloudelliset väärinkäytökset ja toisinajattelijoiden järjestelmällinen tuhoaminen olivat jatkuneet vuosituhannen vaihteessa ilman, että kukaan uskalsi puuttua asiaan. He luulivat voivansa ostaa, vaientaa ja peittää kaiken pyhyyden verholla.
Mutta kuluvan vuosisadan herääminen oli armoton. Yksi uhreista, jotka oli kerran pakotettu hiljaisuuteen ja peloteltu helvetillä, oli kasvanut aikuiseksi ja päättänyt kääntää katseensa pois pelon verkosta. Hän ei enää hakenut lupaa tai synninpäästöä yhteisön portinvartijoilta, vaan vei todisteet suoraan valtion syyttäjälle ja kansainvälisille tutkijoille.
Kylmänä syysaamuna vanhan rukoushuoneen suuret ovet eivät avautuneetkaan sunnuntaisille seuroille. Sen sijaan piha täytyi poliisiautoista ja viranomaisista.
Salin arvokkaalle puhujakorokkeelle, jolta oli vuosikymmeniä julistettu tuomioita muille ja suojeltu omia, astuivatkin poliisit raudoitettujen ovien läpi. Liikkeen korkeimmat johtomiehet ja vanhimmat, jotka olivat käyttäneet valtaansa armottomasti ja rakentaneet imperiuminsa peittelyn varaan, otettiin kiinni kesken aamun.
Tutkinta oli perusteellinen, ja oikeudenkäynnissä paljastui koko se karu todellisuus, jota kulissien takana oli pidetty yllä. Oikeudessa ei kuultu enää uskonnollisia kiertoilmauksia tai synninpäästön lupauksia, vaan kylmiä tosiasioita rikoksista, ihmisoikeusloukkauksista ja järjestelmällisestä suojelusta.
Kun tuomio viimein luettiin, se oli musertava. Entisen kunnian, mahtavuuden ja lahjomattomana pidetyn pyhyyden tilalla oli jotain aivan muuta. Oikeuslaitoksen langettama rangaistus oli historian lehdillä poikkeuksellisen ankara niistä rikoksista, joita oli tehty pyhän nimissä: maan petoksellisesta peittelystä, ihmisoikeuksien polkemisesta ja törkeistä väkivallanteoista johtajille luettiin lopulta historian vaatima ankarin rangaistus, aikakauden lakien mukainen teloitustuomio.
Kun viimeisen tuomitun johtajan matka päättyi kylmälle kiviselle pihalle, ympärillä vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ei ollut enää arkin ovia, ei portinvartijoita eikä suojeltuja kulisseja. Valta, joka oli rakennettu pelon ja valheiden varaan, oli romahtanut omaan mahdottomuuteensa, ja totuus oli vihdoin murskannut valheen valtakunnan.
Mutta kuluvan vuosisadan herääminen oli armoton. Yksi uhreista, jotka oli kerran pakotettu hiljaisuuteen ja peloteltu helvetillä, oli kasvanut aikuiseksi ja päättänyt kääntää katseensa pois pelon verkosta. Hän ei enää hakenut lupaa tai synninpäästöä yhteisön portinvartijoilta, vaan vei todisteet suoraan valtion syyttäjälle ja kansainvälisille tutkijoille.
Kylmänä syysaamuna vanhan rukoushuoneen suuret ovet eivät avautuneetkaan sunnuntaisille seuroille. Sen sijaan piha täytyi poliisiautoista ja viranomaisista.
Salin arvokkaalle puhujakorokkeelle, jolta oli vuosikymmeniä julistettu tuomioita muille ja suojeltu omia, astuivatkin poliisit raudoitettujen ovien läpi. Liikkeen korkeimmat johtomiehet ja vanhimmat, jotka olivat käyttäneet valtaansa armottomasti ja rakentaneet imperiuminsa peittelyn varaan, otettiin kiinni kesken aamun.
Tutkinta oli perusteellinen, ja oikeudenkäynnissä paljastui koko se karu todellisuus, jota kulissien takana oli pidetty yllä. Oikeudessa ei kuultu enää uskonnollisia kiertoilmauksia tai synninpäästön lupauksia, vaan kylmiä tosiasioita rikoksista, ihmisoikeusloukkauksista ja järjestelmällisestä suojelusta.
Kun tuomio viimein luettiin, se oli musertava. Entisen kunnian, mahtavuuden ja lahjomattomana pidetyn pyhyyden tilalla oli jotain aivan muuta. Oikeuslaitoksen langettama rangaistus oli historian lehdillä poikkeuksellisen ankara niistä rikoksista, joita oli tehty pyhän nimissä: maan petoksellisesta peittelystä, ihmisoikeuksien polkemisesta ja törkeistä väkivallanteoista johtajille luettiin lopulta historian vaatima ankarin rangaistus, aikakauden lakien mukainen teloitustuomio.
Kun viimeisen tuomitun johtajan matka päättyi kylmälle kiviselle pihalle, ympärillä vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ei ollut enää arkin ovia, ei portinvartijoita eikä suojeltuja kulisseja. Valta, joka oli rakennettu pelon ja valheiden varaan, oli romahtanut omaan mahdottomuuteensa, ja totuus oli vihdoin murskannut valheen valtakunnan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tapahtukoon sinun tahtosi!