Sen jälkeen kun Kremlin koneisto oli ottanut Pohjanmaan haltuunsa ja pyyhkäisenyt vanhat hurskaat kulissit maan tasalle, vanhoja opiston miehiä, puhujia ja hoitomiehiä ei vain eliminoitu. Heidät siirrettiin junakuljetuksina itään, syvälle Venäjän suljettuihin sotilastukikohtiin ja Uralin taakse, missä FSB:n erikoisosastot järjestivät heille täysin uudenlaiset, armottomat hoitokokoukset.
Moskovan betonisen, ikkunattoman bunkkerin kellarihallissa ei laulettu Siionin virsiä eikä vaadittu synninpäästöjä entiseen tapaan. Siellä sovellettiin valtion tiedusteluoppia yhdistettynä vanhaan lestadiolaiseen kuritusperinteeseen.
Entiset mahtimiehet, jotka olivat vuosikymmenet pitäneet kansaa pilkkanaan ja päättäneet toisten elämästä, istutettiin matalille, lapsenkokoisille koulutuoleille keskelle huonetta. Heidän ylleen oli pakotettu liian pienet, valkoiset ja rähjäiset lasten essut, ja heidän käteensä oli työnnetty muoviset leikkikupit tai virsikirjan irtonaiset sivut.
Huoneen etuosassa, korkean korokkeen takana, seisoi FSB:n tiukka ja kasvoiltaan kivinen kuulustelija – uusi ”pääpuhuja”.
– Te luulitte johtavanne koneistoa, kuulustelija sanoi kylmällä, kaikuvalla äänellä, joka lävisti bunkkerin seinät. – Mutta te olette aina olleet vain lapsia isojen poikien leikeissä. Nyt opitte, mitä kuuliaisuus todella tarkoittaa.
Hoitokokous alkoi. Entisille johtomiehille ei annettu puheenvuoroja, eikä heidän annettu puolustautua. Heidän piti istua rivissä, katsoa lattiaan ja tunnustaa vuorotellen ääneen omat pienuutensa ja niskurointinsa, aivan kuten pienet lapset nurkkaan pantuina.
Jos joku miehistä nosti katseensa tai yritti osoittaa vanhaa auktoriteettiaan, vartijat astuivat taustalta esiin, pakottivat hänet polvilleen lattialle ja antoivat napakan selkäsaunan risulla tai nahkavyöllä – samalla metodilla, jolla liikkeessä oli aikoinaan pidetty kuria yllä.
Kremlin järjestämässä hoitokokouksessa entiset mahtimiehet pakotettiin lopullisesti pysymään lapsen paikalla, ilman omaa tahtoa, osana suurta järjestelmää, joka ei enää koskaan antanut anteeksi eikä päästänyt ketään ulos.
Moskovan betonisen, ikkunattoman bunkkerin kellarihallissa ei laulettu Siionin virsiä eikä vaadittu synninpäästöjä entiseen tapaan. Siellä sovellettiin valtion tiedusteluoppia yhdistettynä vanhaan lestadiolaiseen kuritusperinteeseen.
Entiset mahtimiehet, jotka olivat vuosikymmenet pitäneet kansaa pilkkanaan ja päättäneet toisten elämästä, istutettiin matalille, lapsenkokoisille koulutuoleille keskelle huonetta. Heidän ylleen oli pakotettu liian pienet, valkoiset ja rähjäiset lasten essut, ja heidän käteensä oli työnnetty muoviset leikkikupit tai virsikirjan irtonaiset sivut.
Huoneen etuosassa, korkean korokkeen takana, seisoi FSB:n tiukka ja kasvoiltaan kivinen kuulustelija – uusi ”pääpuhuja”.
– Te luulitte johtavanne koneistoa, kuulustelija sanoi kylmällä, kaikuvalla äänellä, joka lävisti bunkkerin seinät. – Mutta te olette aina olleet vain lapsia isojen poikien leikeissä. Nyt opitte, mitä kuuliaisuus todella tarkoittaa.
Hoitokokous alkoi. Entisille johtomiehille ei annettu puheenvuoroja, eikä heidän annettu puolustautua. Heidän piti istua rivissä, katsoa lattiaan ja tunnustaa vuorotellen ääneen omat pienuutensa ja niskurointinsa, aivan kuten pienet lapset nurkkaan pantuina.
Jos joku miehistä nosti katseensa tai yritti osoittaa vanhaa auktoriteettiaan, vartijat astuivat taustalta esiin, pakottivat hänet polvilleen lattialle ja antoivat napakan selkäsaunan risulla tai nahkavyöllä – samalla metodilla, jolla liikkeessä oli aikoinaan pidetty kuria yllä.
Kremlin järjestämässä hoitokokouksessa entiset mahtimiehet pakotettiin lopullisesti pysymään lapsen paikalla, ilman omaa tahtoa, osana suurta järjestelmää, joka ei enää koskaan antanut anteeksi eikä päästänyt ketään ulos.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.