Täällä kirjoitellaan juttuja, ja allekirjoitetaan muka Vl-kristityn nimissä.
Provottajien lempi-aiheita ovat:
- Olen vl ja olen hankkinut television.
- Olen vl ja olen homo.
- Olen vl ja mielestäni voi käyttää ehkäisyä.
- Olen vl- äiti ja väsynyt elämään. Miksi lapsia aina vaan tulee ja tulee?
Nämä kirjoitukset lähes poikkeuksetta ovat keksittyjä juttuja.
Mahdolliset provoijien motiivit:
Provottaja 1.
- On aiemmin itse ollut vl, mutta sitten sielunvihollinen eksyttänyt pois. Vl:ät ovat voineet puhutella, ja tästä on pahennuttu.
Provottaja 2.
- Ei tunne vl-kristittyjä henkilökohtaisesti. On saanut käsityksensä täällä kirjoitettujen juttujen perusteella. Omaa täysin väärän käsityksen.
Provottaja 3.
- Jonkun toisen uskonnon/herätysliikkeen edustaja, joka tuntee pahaa mieltä vl:ien uskosta: "vain me". (Tästä "vain me" aiheesta täällä kyllä enemmän kirjoittaa provottajat kuin vl:ät)
Provottaja 4.
Sielunvihollisen vaikutuksesta toimiva, ja hänen vaikutuksestaan toimiva henkilö. Sielunvihollinen tietää, että hänellä on vähän aikaa, ja yrittää eksyttää mahdollisimman monta. Kiistatta tällä palstalla toimii myös useita hänen "työmiehiään".
Provottajien lempi-aiheita ovat:
- Olen vl ja olen hankkinut television.
- Olen vl ja olen homo.
- Olen vl ja mielestäni voi käyttää ehkäisyä.
- Olen vl- äiti ja väsynyt elämään. Miksi lapsia aina vaan tulee ja tulee?
Nämä kirjoitukset lähes poikkeuksetta ovat keksittyjä juttuja.
Mahdolliset provoijien motiivit:
Provottaja 1.
- On aiemmin itse ollut vl, mutta sitten sielunvihollinen eksyttänyt pois. Vl:ät ovat voineet puhutella, ja tästä on pahennuttu.
Provottaja 2.
- Ei tunne vl-kristittyjä henkilökohtaisesti. On saanut käsityksensä täällä kirjoitettujen juttujen perusteella. Omaa täysin väärän käsityksen.
Provottaja 3.
- Jonkun toisen uskonnon/herätysliikkeen edustaja, joka tuntee pahaa mieltä vl:ien uskosta: "vain me". (Tästä "vain me" aiheesta täällä kyllä enemmän kirjoittaa provottajat kuin vl:ät)
Provottaja 4.
Sielunvihollisen vaikutuksesta toimiva, ja hänen vaikutuksestaan toimiva henkilö. Sielunvihollinen tietää, että hänellä on vähän aikaa, ja yrittää eksyttää mahdollisimman monta. Kiistatta tällä palstalla toimii myös useita hänen "työmiehiään".
Vastaukset 41
Vanhimmat
olen parannuksen tehnyt vl ja mulla on tv. Oikeesti. Ja siitä tietää kotisiionissani muutama.
Kerrotkos hieman tarkemmin. Milloin teit parannuksen? Oletko lapsuuden uskossa? Hankitko television parannuksenteon jälkeen, vai oliko se sinulla valmiiksi?
Onko televisio kodissasi omasta tahdostasi?
teet tiedoilla? En tunne sinua ja jos tulisit siionissamme kanssani keskustelemaan voisin kertoakin, sillä minulla ei ole mitään syytä kertoa kaikelle kansalle netissä yhtään mitään. Olen kuullut, että joillakin on peräti kaksi tv.tä ja kyllä niitä vaan löytyy uskovaisista kodeista. Onkohan joku syy, miksi sulle ei kukaan kerro omistavansa tv:n?
Ja se tv nettiin liitettynä ja videolaitteet ovat yleistyneet ja minullapa ei ole kumpaakaan, e nettitv:tä eikä videoita. Ja koska olen keskustellut uskovaisten kanssa, niin miksi se ei riitä sinulle? Miksi sinä haluat vielä sanoa jotakin, jos uskon veljesi ja sisaresi ovat jo minun kanssani puhuneet? Muistakaan aina tv:n tuomitsijat, että kun seurakunta ei enää puutu siihen, onko jollakulla tv, niin ei siihen saa yksittäinenkään henkilö puuttua, sillä menee kuulema seurakunnan edelle sitten.
Kysyin vaan, lähinnä sen takia, että kokeilin, oletko sanojesi takana. Näyttääpä ette ole. Halusit vain heittää sellaisen väitteen kehiin, että olet vl, ja omistat television.
kirjoitit: "minulla ei ole mitään syytä kertoa kaikelle kansalle netissä yhtään mitään".
Sitä haluat kuitenkin painottaa, että sinulla on tv. Miksi?
Miksi ihmeessä tänne tulisi vl, ja kirjoittaisi kaikelle kansalle: "Minulla on tv" Millä motiivilla?
Se, jos oikeasti omistat tv:n, ei minua liikauta suuntaan eikä toiseen.
Itse olen vl, ja en ikinä tule hankkimaan televisota. Enkä satelliittikanavaa, josta tulee väkivaltaelokuvia ja seksiä yötä päivää.
Haluan olla seurakunnan neuvoille kuuliainen, ja periä iankaikkisen elämän.
sinä et halua uskoa, että olen vl ja matkalla taivaan kotiin. Minä olen uskomassa ja minä käyn seuroissa.
Motiivi:Kerroin tv:stä siksi, kun sinä et usko, että kenelläkään uskovaisella voisi olla tv. Heti tuomitset feikiksi.
Tv kiellon kanssa käy samoin, kuin on käynyt mm. videolaite ja permanentti kiellon kanssa. Ajat muuttuvat ja ne yleistyvät uskovaisten keskuudessa. Eihän kovinkaan moni halua uskoa, ett permanentti on muutama vuosikymmen sitten ollut syntiä? Mutta se on ollut. Videolaitteita on pidetty syntinä, mutta kyllä niitä löytyy..
Sitä paitsi tv-tietokone ristiriita hämmentää momia uskovaisia, miksi netti sallitaan, mutta ei tv:tä? Turhaa se on sanoa, että netti on työkalu. Ei ole kaikille ja kyllä minunkin omaatuntoani kolkuttaa kirjoitella tänne. Tämä keskustelupalsta kun ei ole uskovaiselle välttämätön. Siksi onkin parempi, että uskovaiet eivät tänne kirjoita säilyttääkseen puhtaan omantunnon. Sillä täällä jotkut loukkaavat myös epäuskoisia kovilla sanoilla ja samoin nimittävät toisia uskovaisia feikeiksi. Siinä menee kuule uskolta pohja, jos alkaa uskomaan, että joo ollaan feikkejä ja jos kuvitellaan itse olevansa parhain uskovainen maan päällä!
Kyllä se pahalta tuntuu, kun tavallaan rivien välstä sanot, että minä en peri ikuista elämää, koska minulla on tv. Mistä muuten kuvittelet, että tuijottelisin tv:tä joka päivä ja jatkuvasti? Miksi minun pitää sinun kanssasi alkaa väittelemään tästä asiasta rakas uskonveli?
Sinä et halua uskoa, että kenelläkään vanhoillislestadiolaisella olisi tv.
En halua enää väitellä kanssasi Oskari näistä kysymyksistä, sillä tästä tulee vain paha olo ja rasite omalletunnolle. Minun mielestäni saat ajatella mitä lystää, mutta minä olen vl. Ja minä en halua riidellä uskon veljieni ja sisarieni kanssa. Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä saat uskoa anteeksi minuun kohdistuneet epäilyksesi. Anteeksi, että vastasin viesteihisi.
"Ajat muuttuvat ja ne yleistyvät uskovaisten keskuudessa. Eihän kovinkaan moni halua uskoa, ett permanentti on muutama vuosikymmen sitten ollut syntiä? Mutta se on ollut. Videolaitteita on pidetty syntinä, mutta kyllä niitä löytyy.. "
Ajat muuttuvat, mutta usko pysyy samana. Permanenttia ei ole koskaan nähty syntinä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa.
Kun vanhat poisnukkuneet meitä ennenuskoneet vanhurskaan lepoon päässeet ovat uskoneet ja opettaneet, tahdomme olla yksimielisiä.
Netti ja tv ovat kaksi eri asiaa. Sitä on turha käyttää perusteluna tv:n hankintaan.
Tuskin uskosi on muutenkaan yhdenkaltaista minun ja seurakunnan kanssa, jos televisoasiassa teet omia, seurakunnan opetuksesta poikkeavia päätöksiä.
En halua tällä palstalla enemmän keskustella tästä asiasta, jos olisit kahden kesken, niin voisin mielellänikin keskustella.
Sinulle Oskari haluan sanoa, että minulla on sama tilanne kuin toisella kirjoittajalla: olen aikuisiällä parannuksen armon saanut mies ja en ole televisiotani myynyt pois.
En löydä sanoistasi rakkautta, vaan ainoastaan tuomiota. Minua henkilökohtaisesti loukkasi tapa, jolla puhuttelit toista veljeä. Aivan kuin olisit puhunut suoraan minulle.
Eilen seuroissa puhujaveli avasi niin rakkaasti uskon vanhurskautta ja varoitti tuntemasta tyydytystä omasta kilvoittelusta. Hän kehoitti rakastamaan myös epäuskoisia ja viemään Jumalan sanaa heille - tärkeitä asioita kaikki.
En haluaisi puhua pahaa toisesta uskovaisesta, mutta kysyn vaan, että näinkö helppoa sinulle on muutaman viestin perusteella kyseenalaistaa toisen ihmisen usko vain sen takia, että hänellä on televisio? Liikutko nyt uskomisen ydinkysymyksessä?
Oskari, sait muutamalla viestilläsi eilisestä asti kantaneen ihanan seuramielen pyyhittyä pois.
katsella netti-tv:tä? Mitä mieltä olet siitä?
Se vaan yksinkertaisesti on niin, että televisio ei ole kristityn kodin huonekalu.
Tokihan voi kantaa vl-kristityn nimeä vaikka televison omistaisikin. Eihän sitä kukaan voi kieltää. Mutta hedelmistä puu tunnetaan. Jokainen oksa, joka ei kanna hyvää hedelmää, karsitaan pois. Jumala voi ottaa siunauksensa pois, jos ei olla kuuliaisia Jumalan sanalle, ja seurakunnalle.
Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka. Se tunkee lävitse niinkauan että se sielun ja hengen eroittaa.
On puhuttelu joskus minuakin satuttanut todella voimakkaasti. Se on hyvä merkki, jos se satuttaa. Jos sydän paatuu, ei enää tunne mitään, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Jos omatunto pysyy puhtaana.
"Jos omatunto pysyy puhtaana."
Eli voi siis katsella televisiota netin kautta jos katsoo vain hyviä ohjelmia vai?
Sarvet nuputtaa niin pahasti sun pipon alla. Kyllä Jeesustakin kiusattiin, että hyppää alas vuorenrinteeltä, kyllä Jumala sinut pelastaa.
Haluan kuulla perustelusi sille, miksi netistä voi katsoa hyvällä omalla tunnolla televisio-ohjelmia, mutta ei oikeasta televisiolaitteesta.
Kun niin kovasti täällä mainostat sen puolesta, ettei oikealla uskovaisella ole televisiolaitetta kotonaan.
olet ensimmäinen vl, joka on sanonut minulle, että en pääse taivaaseen, kun minulla on tv. Joudun helvettiin mielestäsi. Sinä olet ensimmäinen, joka on näin sanonut.
Ihan selvyydeksi vain: Olen tuo, joka kiitti sinua pahasta mielestä aikaisemmin.
Sinä puhut nyt äänellä, joka ei pitäisi nöyrälle uskovaiselle kuulua. Sanot "tokihan voi kantaa vl-kristityn nimeä vaikka televison omistaisikin".
Sinä, Oskari, et ole sydänten tuntija. Kukaan tässä maailmassa ei ole, ei uskovainen, ei epäuskoinen. Sinussa on jotain vääränlaista vahvuutta, mikä pelottaa minua.
Mitä jos jättäisit muiden uskovaisten vikoilun vähemmälle ja keskittyisit omaan kilvoitteluun?
VL-provottajan prototyyppi ja vakioviesti:
1. "en ole itse vl, mutta ihailen heitä!"
2. "en ole vl mutta hauluaisin tulla sellaiseksi!"
3. "en ole itse vl, mutta haluaisin tietoa seuroistanne, missä ja milloin niitä pidetään?"
4. En ole itse vl mutta syntini painavat minua ja kysyisin teiltä miten voin saada rauhan? -vain vl:t saavat vastata!"
5. "en ole itse vl, mutta naapurini on. Ihailen heidän elämäntyyliään; he eivät ryypää eivätkä tanssi ja ovat muutenkin mukavia ihmisiä, paljon mukavempia kuin muut!"
6. "en ole itse vl mutta mielestäni vl-tytöt ovat kauniimpia kuin muut koska he eivät meikkaa... he ovat jotenkin niin luonnollisia..."
Useimmitenhan juuri VL:T ITSE ovat kaikkein suurimpia provottajia ja ei-vl:llinä esiintyjiä tällä palstalla! Se on tosiasia!
Juups, näitä provo-pommittajia varmaan riittää puolella sun toisella.
Mutta toisen uskonnon pilkkaaminen, ja asioiden vääristeleminen on aina väärin. Asioista voitaisiin keskustella toisia kunnioittaen. Noh, kieltämättä se on vaikeaa.
tästä viestistä. Ja Oskarille vielä sen verran, että mikä sinä olet näkemään toisten kirjoituksista, minkälainen ihminen sen takana on.
Kannattaisi varmaan miettiä toisen kerran, ennen kuin alkaa analyysejä kirjoitteleen. Ei ole kyllä ensimmäinen kerta kun sinä näet toisen sielun tilan.
Pitäisikö minun punastellen ja ujona lukea viestejä, puuttumatta väärinäytöksiin? Kuka kertoisi vl:istä totuuden tällä palstalla, ellei tänne kirjoittelisi sellaiset, jotka ovat oikeasti vl:iä?
Minkälaisen käsityksen kirjoituksista saisi, jos tänne kirjoittaisi vain "ei vl:ät) ?
Olet täysin väärässä. Minä olen pari kertaa MATKINUT näitä VL-vastaisia prokaattoreita antamalla maistaa heidän itse omaa lääkettään. Olen siis parodioinut heitä.
Mutta: en todellakaan itse ole VL. ( en lähtisi kieltämään uskoani edes anonyymisti jossain surkeassa netti-palstassa, mikäli oikeasti olisin VL)
Oletko tullut ajatelleeksi että mainitsemasi provot tuskin ovat Vllien kirjoittamia vaan arvelen että ne ovat näiden samojen provon kirjoittajien aikaansaannoksia. Tarkoitus tietenkin onkin että feikki paistaa läpi ja taas tule Vllille lunta tupaan. Minulle ainakin riittää että se että itse olen uskomassa, en tarvitse ylistyksiä ja kehuja elämästäni tai tyylistäni elää tätä elämää.
ujostella. Voisit kai tuoda oman näkemyksesi lestadiolaisuudesta esille ilman, että niin jyrkästi kiellät monet kirjoituksien tapahtumat provoiksi yms.
Vaikka juuri sinun kohdallesi ei elämäsi aikana ole kaikkia tapahtumia kohdallesi sattunutkaan, niin olisi varmaan hyvä tietää, että monien toisten kohdalla on asiat toisin.
Olen monien kirjoitusten kohdalla lukenut miten olet ne valheiksi ja tyhjiksi tehnyt. Tiedän myös omakohtaisesti sen, että ne kirjoitukset ovat olleet täyttä totta.
Jos todella uskot, että kaikki mikä sinusta on vain provokaatiota, on sitä, kannattaisi ottaa asioista tarkemmin selvää.
Jos taas yrität puhdistaa lestadiolaisuuden mainetta tällä palstalla, on totuuden tyhjäksi tekeminen väärä keino. Tiedät sen kyllä itsekkin.
Kirjoitit:
"Voisit kai tuoda oman näkemyksesi lestadiolaisuudesta esille ilman, että niin jyrkästi kiellät monet kirjoituksien tapahtumat provoiksi yms. "
Mistäköhän tämä jyrkkyys johtuu? Eikö provottajatkin kirjoita aika jyrkästi? Ollaanko eri mieltä? Mielestäni heillä on rivien välissä hyvin jyrkästi lestadiolaisuutta tuomitsevat ajatukset. Onhan moni provottaja kirjoittanut, että srk sanelee sääntöjä yms.
Kirjoitit:
"Olen monien kirjoitusten kohdalla lukenut miten olet ne valheiksi ja tyhjiksi tehnyt. Tiedän myös omakohtaisesti sen, että ne kirjoitukset ovat olleet täyttä totta. "
Aika hankala sinun on tietää, että mitkä kirjoitukset ovat totta, koska täällä kirjoitetaan anonyymisti, ja tuskin tiedät muutakuin kotipaikkakuntasi asioita. Ellei sinulla ole vakoilijoita ympäri suomen. Juttuihin ei ole uskominen.
Kirjoitit:
"Jos taas yrität puhdistaa lestadiolaisuuden mainetta tällä palstalla, on totuuden tyhjäksi tekeminen väärä keino. Tiedät sen kyllä itsekkin.
Rekisteröi oma nimimerkki
Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.
Varaa oma nimimerkki
"Jos taas yrität puhdistaa lestadiolaisuuden mainetta tällä palstalla, on totuuden tyhjäksi tekeminen väärä keino. Tiedät sen kyllä itsekkin. "
Miten lestadiolaisuuden maine, ja totuuden tyhjäksi tekeminen liittyy toisiinsa?
Jos alat puhumaan totuudesta, niin sitä edellytetään kohta sinulta itseltäkin.. Muistappa se.
Tuollainen selkeä lista olisi mukava saada myös ns. asiallisista keskustelijoista.
Valitettavasti aikani ei millään riitä, kaikkien listaamiseen. : )
Aivan, olen täysin samaa mieltä. Mikä näitä VL-vastaisia eri nimimerkeillä esiintyviä AGITAATTOREITA/PROPAGANDISTEJA oikein riivaa????
Todella naurettavaa. Ja vielä pitäisi tällaiset palstat muka ottaa tosissaan.
Tämä palsta ei TODELLAKAAN ole mikään asiallisen keskustelun areena!!!
Nämä säälittävät torvelot käyttävät anonymiteettiä törkeästi hyväkseen.
Nämä vl-vastaiset propagandistit vieläpä tekevät sitä työkseen.
yksi keino yrittää saada huomiota on myös kirjoittaa eri nimimerkillä paljon vastauksia, jolloin aloitusta luetaan niin paljon että kirjoitus menee suosituimpiin....
Nämä säälittävät propagandistit eivät kuitenkaan tajua sitä, että suuri osa "luetuista" on heidän itsensä avaamia. Tavallista kansalaista ei vois vähempää kiinnostaa joku "marjatan tarina" yms.
En tiedä onko ne ääliöitä, se on heidän elämänsä. Antaa heidän elää ilman nimittelyä, mutta ei se kovin fiksulta tunnu heidän toimintansa..
Saako sitä sanoa ääneen että äiti väsyy? Miksi se olisi feikki?
Tosin, helppohan se sinun on miehenä sanoa, eikö niin?
Tunnen useita vl-äitejä, jotka ovat väsyneitä. Onhan puolisonikin vl-äiti. Tottakai saa väsyä, ja varmasti väsyykin lapsikatraan kasvattajana.
Mutta en tunne yhtään vl-äitiä, joka kirjoittaisi tänne riivaajien keskustelupalstalle väsymistään.
Miksikö?
Siksi juuri, koska maailma heitä tarpeeksi kiusaa muutenkin, siihen ei tarvitse enää yllyttää.
Esim. lääkärit, ja kätilöt saattavat sanoa synnyttämään tulevalle äidille: Taasko tulet? Onko tämä jo viimeinen? Etkö jo väsy?
Ja tällaiset kysymykset ovat tarpeeksi ärsyttäviä, jos niitä tulee kerran viidessä vuodessa. Ei siihen enää keskusteluryhmissä tarvise toitotella.
Näinollen uskon, että lähes kaikki tästä aiheesta kirjoittavat ovat provoja.
tulla raportoimaan, jos kirjoittelee anonyymi-palstalle? Sen kyllä tiesin, että uskovaisten asiat ovat yhteisiä kaikin puolin (esimerkiksi jos on seksuaalielämässä ongelmia, niin siitä kehoitetaan kertomaan jollekkin puhujalle), mutta että vielä nettikirjoittelukin?
Tiedätkö Oskari, että minä laitan kädet illalla ristiin ja kiitän Jumalaa siitä, että olen päässyt vl:stä eroon.
Mielestäni tänne palstalle kirjoittelu on lähempänä uutisoimista, kuin keskustelua. Lukijoita on jopa kymmeniätuhansia.
Onko se juttelua?
Kirjoitit:
"(esimerkiksi jos on seksuaalielämässä ongelmia, niin siitä kehoitetaan kertomaan jollekkin puhujalle), mutta että vielä nettikirjoittelukin?"
Ei välttämättä tarvitse kertoa puhujalle, voi kertoa muillekkin läheisille, jos haluaa apua. Jos ei tarvitse apua, ei tarvitse kertoa kenellekkään.
"Tiedätkö Oskari, että minä laitan kädet illalla ristiin ja kiitän Jumalaa siitä, että olen päässyt vl:stä eroon. "
En tiennyt. Minun näkökannastani tuo kuulostaa todella harmilliselta asialta. Toivottavasti Jumala siunaa sinun elämääsi, ja jos sittenkin Vl on oikea usko, ohjaa sinut takaisin. (Tähän sinä et usko, mutta minä uskon)
Tiedän, että vl:iäkin on joka sorttiin. On katkeriakin ihmisiä, ja helposti suuttuvia. On toisia parjaavia, ja juoruilijoita. Nämä kaikki ovat syntiä tehneet, jotka näihin sortuvat. Mutta ei ole yhtään synnitöntä ihmistä. "Kaikki ovat pois poikenneet, ja kelvottomiski tulleet"
Mutta aina katuvalle syntiselle saarnataan synnit anteeksi.
"Näinollen uskon, että lähes kaikki tästä aiheesta kirjoittavat ovat provoja."
Enpä muista olenko ennen suositellut kenellekään uskosta luopumista, mutta nyt teen sen Sinun kohdallasi.
noin vihreä, niiin tietäisi että näin ei todellakaan ole aina ollut.
"Mutta aina katuvalle syntiselle saarnataan synnit anteeksi."
Huom: katuvalle
"Toivottavasti Jumala siunaa sinun elämääsi, ja jos sittenkin Vl on oikea usko, ohjaa sinut takaisin."
..JOS..?!
Eli seurakunta on noussut Jumalan asemaan?
Etkö olekaan 100%:n varma?
Edes siitä, että voisit meidät muut (luterilaiset) tuomita helvettiin?
Lauseeni loppui: näin minä uskon
Uskon siis, että uskoni on oikea.
Kirjoitit:"Edes siitä, että voisit meidät muut (luterilaiset) tuomita helvettiin? "
Siitä olen täysin varma, etten voi tuomita. Minulla ei ole tuomarinvaltaa, vaan tuomitsija on Jeesus Kristus.
Etkö ole sitä Raamatusta lukenut?
ei ole aina syntejä anteeksi saarnattu. Tätäkin on hoitokokouksissa tapahtunut. Siitä huolimatta että syytetty on anteeksi antoa anellut.
Hoitajat ovat nähneet hoidettavan sielun tilan. Melko kauheaa. Sellaista kun ei ihminen pysty tekemään. Eikä myöskään kukaan ihminen pysty toiselta anteeksi antoa pidättämään.
Anteeksi annon pidättää ihmisen omat synnit, eikä kenelläkään ole oikeutta arvailla toisen sisimpää sielullista tilaa.
Pyydä anteeksi joltakin, joka on itse uskomassa. Epäuskoinen ei voi antaa syntejä anteeksi. En minä ainakaan uskalla evätä anteeksiantoa, koska muuten en saa itsekkään anteeksi. Näin se on Raamatun mukaan.
mutta vaikka sinä tämän oikein ymmärrätkin, silti SRK:n sisällä ei näin ole aina ollut.
Melkein poikkeuksetta kuulee äännettävän "itsekkään", "tein itset tuon". Itse-sanan oikea ääntämys on kumminkin jäännöslopukkeeton. Eihän tämä sana taivu jäännöslopukkeellisten e-loppuisten nominien tavoin; sen adessiivi ei ole "itseellä" vaan "itsellä" eikä partitiivi "itsettä" vaan "itseä". Pitää siis ääntää ilman jäännöslopuketta: "itsekin", "tein itse tuon".
Puhumattakaan nyt kirjoitusasusta...