Aikaa olisi eikä mitään 'teknisiä' ongelmia. Ongelmat ovat: masennus, perfektionismi, uskon puute, jatkuva huonouden tunne, häpeä ja syyllisyys omasta huonoudesta, jatkuva väärinymmärryksen tunne, jatkuva väsymys.
Olen suorittanut seminaarit ja muut opinnot ennätysajassa ja erinomaisin arvosanoin ja nyt gradu. Tuntuu niin vaikealta. Siirrän sitä. Tunnen itseni jatkuvasti väsyneeksi. Teen aikatauluja. En pysy niissä. Hetkittäin välinpitämättömyyden puuskat iskevät. Muut asiat tuntuvat tärkeämmiltä. Itsepetosta!
Aihe on itsevalitsemani ja minusta kiinnostava, ja alakin tuntuu omalta. Ohjaaja on mukava ja pätevä, mutta hänenkin suhteensa tunnen riittämättömyyttä. Lupasin jo kuukausia sitten lähettää hänelle tuotostani, mutta sen jälkeen en ole edistynyt kovin paljoa. Koko ajan tunne, etten tiedä tarpeeksi ja että hän varmaankin pitää minua todella tyhmänä ja laiskana. Ja haluaisin hänen niin kovasti pitävän minua hyvänä ja uskovan minuun.
Tuntuu että olen niin yksin, enkä tiedä kuka voisi minua auttaa. Käyn terapiassa kroonisen masennukseni vuoksi, mutten osaa terapeutillekaan näistä vaikeuksista puhua. Tai joskus olen puhunut, muttei se auta. Tai hän ehdottaa vain että lomailisin. Olen lomaillutkin, mutta ei se toimi niin, että loman jälkeen sitten jaksaisin.
Tänään luin gradumatskua tunnin. Päätin, että luen ainakin tunnin, ja tunnin sitten luin. Muttei se parantanut oloa. Tekstiä on kasassa noin puolet, mutta se tuntuu niin hajanaiselta. Käsittelemäni asia tuntuu niin suurelta ja monimutkaiselta, että tunnen hukkuvani, enkä osaa määrittää omaa kantaani suhteessa lähdemateriaaliin. En tiedä onko tähänastisessakaan tekstissä päätä tai häntää, tai mitä oikein yritän sanoa. Ajatukset unohtuu ja katoaa. Kotini on täynnä kirjoja ja papereita enkä enää muista mitä on missäkin...
Olen suorittanut seminaarit ja muut opinnot ennätysajassa ja erinomaisin arvosanoin ja nyt gradu. Tuntuu niin vaikealta. Siirrän sitä. Tunnen itseni jatkuvasti väsyneeksi. Teen aikatauluja. En pysy niissä. Hetkittäin välinpitämättömyyden puuskat iskevät. Muut asiat tuntuvat tärkeämmiltä. Itsepetosta!
Aihe on itsevalitsemani ja minusta kiinnostava, ja alakin tuntuu omalta. Ohjaaja on mukava ja pätevä, mutta hänenkin suhteensa tunnen riittämättömyyttä. Lupasin jo kuukausia sitten lähettää hänelle tuotostani, mutta sen jälkeen en ole edistynyt kovin paljoa. Koko ajan tunne, etten tiedä tarpeeksi ja että hän varmaankin pitää minua todella tyhmänä ja laiskana. Ja haluaisin hänen niin kovasti pitävän minua hyvänä ja uskovan minuun.
Tuntuu että olen niin yksin, enkä tiedä kuka voisi minua auttaa. Käyn terapiassa kroonisen masennukseni vuoksi, mutten osaa terapeutillekaan näistä vaikeuksista puhua. Tai joskus olen puhunut, muttei se auta. Tai hän ehdottaa vain että lomailisin. Olen lomaillutkin, mutta ei se toimi niin, että loman jälkeen sitten jaksaisin.
Tänään luin gradumatskua tunnin. Päätin, että luen ainakin tunnin, ja tunnin sitten luin. Muttei se parantanut oloa. Tekstiä on kasassa noin puolet, mutta se tuntuu niin hajanaiselta. Käsittelemäni asia tuntuu niin suurelta ja monimutkaiselta, että tunnen hukkuvani, enkä osaa määrittää omaa kantaani suhteessa lähdemateriaaliin. En tiedä onko tähänastisessakaan tekstissä päätä tai häntää, tai mitä oikein yritän sanoa. Ajatukset unohtuu ja katoaa. Kotini on täynnä kirjoja ja papereita enkä enää muista mitä on missäkin...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tilanteesi kuullostaa aika tutulta. Itse murehdin ja stressasin graduani yli vuoden ja koin suunnatonta riittämättömyyttä. Lupasin liikoja, enkä saanutkaan luvattuja asioita tehdyksi ja koin että kaikki ihmiset pitävät minua täytenä nollana. Vuoden päivät kuluivat kunnes eräänä iltana istuin tietokoneen viereen ja päätin etten nouse siitä ennen kuin graduni on valmis. Käytännössä graduni valmistui kolmessa päivässä. Pikkutarkkuuteni vuoksi työssäni oli suunnattomasti alaotsikoita, jotka kolmen vuorokauden aikana deletoin työstäni. Päätin, että työni sisältää välttämättömimmät otsikot ja työstäni löytyvät vastaukset kysymyksyksiin mitä tutkitaan, miten ja tulokset. Työni ei tuonut mullistavia näkökulmia, vaan gradussahan on kysymys ensimmäisestä oman pienen tutkimuksen tekemisestä. Kolmen päivän kuluttua kun graduni oli valmis, suunnaton painolaski tippui harteiltani. Työtä tein yötä myöten energiajuomien avulla, tosin minulla oli tekstiä vähän valmiinakin. En siis aloittanut tyhjästä. Itse en olisi saanut pätkissä työskentelemällä graduani valmiiksi, koska kun työhön ryhtyy ja tietää, että työ on tehtävä valmiiksi, niin eräänlainen hype vie työtä eteenpäin. Kertomukseni on ehkä raju ja en toivo että välttämättä toimit samalla tavalla, mutta me ihmiset olemme erilailla työskenteleviä ja itselleni sopi tapa ryskiä gradu kerralla valmiiksi. Pääasia on, että kirjoitat ja älä ole liian kriittinen itsellesi, kaikki teksti on tervetullutta. Ohjaajasi tarkoitus on siiten toimia kriitikkona ja opastaa teksti lopulliseen muotoonsa. Nämä kolme päivää olivat alkusyksyä, joten liika kuumuus tai aurinko ei työtä häirinnyt. Anna anteeksi itsellesi on aika inhimillistä ettei kovinkaan moni pysty tällaisilla helteillä gradua pakertamaan. Ehkä alkusyksystä, kun opiskelut yleensäkin alkavat löydät kadonneen inspiraation. Näin gradusta suoriutuneena voin todeta, että aika mitätön juttu se loppujen lopuksi ihmisen elämässä on. Loppujen lopuksi uskon, että masennuksesi johtuu suurimmalta osalta tekemättömästä gradusta, ainakin itseäni vaivasi masennus roikkuvasta gradusta ja päivät valuivat sängyssä makoillen. Älä anna elämäsi valua ohi, se on vaan gradu. Tsemppiä!
vastauksestasi. Ei kai tässä muu auta kuin yrittää vaan jatkaa pakertamista... Ja tosiaan, yrittää ettei olisi liian ankara itselleen. Ei gradu koko maailma ole. (onpas!! .. heh)
tuntuu nyt täysin ylivoimaiselta niin ota aikalisä. Jos sulla on työpaikka, panosta siihen. Jos ei niin koita löytää töitä ja päätä tietoisesti olla miettimättä koko gradua vaikka ennen maaliskuuta, vaikeaa tiedetään, mutta aikalisän kautta voi uusia ajatuksia syntyä ja toisaalta saat "levättyä" ja ajteltua muuta. Muista ei gradu ole koko maailma ja sä olet ihan hyvä ja onnistunut ihminen noinkin : )
Tsemppiä!
Itsellä kesti vuosi gradua miettiessä. Halusin tehdä hyvän työn, olin itse kerännyt aineistot ja niin edelleen. Itselläni muodostui kohtalokkaaksi oma kunnianhimo ja ohjauksen välinpitämättömyys. Nämä kaksi asiaa yhdessä=ei hyvä.
Olin liian ankara itselleni, ja minäkin olin masentunut. Terapiassa alettiin purkaa sitä, miksi gradu muodostui sellaiseksi murheenkryyniksi, mitä omassa toiminnassa ja suhtautumisessa elämään oli vähän "vinksallaan." Puolen vuoden luova tauko ja uudestaan hommiin: ohjaaja vaihtui lennossa, edellinen oli samanlainen perfektionisti kuin minäkin, oli aikanaan tehnyt omaa graduaan neljä ja puoli vuotta, löysin sen kirjastosta: pituutta 280 sivua (ei vittu, ja tämmöset sit ohjaa opiskelijoita). Edellinen ohjaaja käski mun tuoda valmiin gradun hänelle (oli varmaan itse tehnyt oman työnsä yksin kopissa), mutta seuraava ohjaaja ei ollut niin vaativa, ja gradu alkoi edetä. Sain keskusteluapua ja gradusta tuli prosessi jonka aikana sai apua. Lopuksi se oli viikossa valmis, kun ajatukset olivat valmiina päässä.
Katsokaa millainen ohjaaja teillä on, ja todella, se on vain yksi gradu.
Hyvät ihmiset!
Muistakaa nyt, että gradu on vain _yksi_ opintosuoritus koko tutkinnossa. Kyse ei ole mistään maailmaa mullistavasta loppuhuipentumasta. Reaaliteetteja ei kannata menettää gradua kirjoittaessa ja tärkeää on muistaa, että kukaan ei ole täydellinen ja eikä sitä kukaan voi sinulta vaatia - et itsekään.
Oma, vuosi sitten aloitettu graduni valmistui tänä kesänä kuukausien tauon jälkeen kolmessa viikossa kun tajusin, että ei siinä ole sen ihmeellisemmästä asiasta kyse.
Voimia kaikille!
Johannes
Olisi kiva kuulla teiltä, jotka olette kirjoittaneet gradunne loppuun kolmessa päivässä/viikossa, että paljonko teillä oli työ kesken ennen viimeistä rypistystä? Entä paljonko tuotitte tekstiä esim. päivässä?
Luulen, että jonkin epärealistisen, intensiivistä työtahtia edellyttävän aikataulun laatiminen voi olla meikäläiselle se ainut keino saada homma tehtyä. Kolme viikkoa ponnistelua ja sitten se on ohi - kuulostaa hyvälle.
Olen itse tapellut graduni kanssa koko kesän. Työtäni on hidastanut sekin, että ohjaajani (joka on maailman mukavin ja paras ohjaaja) on koko kesän sairaslomalla, enkä saa häneltä mitään palautetta.
Mutta kuulostaa rohkaisevalta, että gradun voi saada valmiiksi noinkin nopeasti, kuin muutamat ovat täällä kirjoittaneet. Ehkä se olisi minullekin paras vaihtoehto.
"Nyyh", viestissäsi oli niin paljon minulle tuttua... Minullakin on aihe, joka on mielestäni kiinnostava, ja lähdemateriaalit ynnä muut ovat kasassa, mutta jostain syystä en saa työstä otetta. Kaikki suunnittelemani aikataulut ovat menneet ihan päin seiniä, ja alan olla siinä pisteessä että koko gradun ajatteleminenkin masentaa ja ahdistaa. Toisaalta en tajua, miksi suhtaudun työhöni näin, sillä en tosiaankaan tavoittele mitään huippuarvosanaa. Haluan vain saada paperit kouraan ja jatkaa elämääni.
"Nyyh", olisi mukava keskustella enemmänkin jonkun kohtalotoverin kanssa. Jos kiinnostaa, niin sähköpostiosoitteeni on [email protected].
Olen ensin opiskellut kauppatieteitä ja siitä valmistuttuani hallintotieteitä. Gradu on prosessi, jonka voi tehdä monella tavalla.
Kaupan puolen gradun kimppuun kävin innoissani, mutta tein sitä lopulta vuoden ja 10 kk. Kolmen kuukauden mittaisia taukoja, jonka jälkeen on todella vaikea päästä käsiksi. Minulla oli aikatauluja ja tavoitteita, mutta ne eivät olleet realistisia. Ja jos aikarajaan oli aikaa kaksi kuukautta, niin loppukirillä sai taas jotain tehdyksi. Koitan sanoa, että kannattaa olla realistinen ja tehdä sen mukaisia aikatauluja. Työ valmistui juuri sellaisella päätöksellä, että nyt minä tuon teen. Ohjaajalta sai lopuksi hyvät vinkit siihen mitä tarvitsee vielä tehdä.
Nyt olen tänä kesänä kesäkuun ja heinäkuun tehnyt hallintotieteen gradua. Palautin ensinmäisen version luettavaksi maanantaina. Toisella kertaa olen välttänyt virheitä, jotka ensimmäisen aikana tein. Olen säännöllisesti tehnyt työtä pyrkien 8h/päivä tahtiin. Olen hyväksikäyttänyt saman aiheen graduja, joista olen etsinyt itselleni sopivat lähteet ja kirjan käteen ottaessani olen tiennyt minkä sivun avaan. Tuollainen nopeuttaa.
Gradun teossa kannattaa puhua paljon toisten samassa vaiheessa olevien kanssa. Itselleni siitä on ollut apua. Tsemppiä saa, kun kuulee kuinka toisilla etenee!
Nyyh, kirjoitit jo monta päivää sitten ja voi olla ettet enää edes käy täällä mutta kommentoinpa kuitenkin.
Sekä päätyön että dosentuurin kautta minulla on aika lailla kokemusta eri-ikäisistä akateemisista ihmisistä, joten uskallan vähän arvioida tilannettasi.
Sinun kaltaisiasi opiskelijoita on nykyään kohtalaisen paljon. Syytä siihen en tiedä. Tärkein tunnusmerkki on eräänlainen 'hyvän oppilaan trauma', kuvaamasi perfektionismi. Minun silmissäni se on aika paljon elämänkokemuksen puutetta: luuloa/uskoa siihen, että kaikki opiskeluun tai työhön liittyvät asiat pitää hoitaa täydellisesti. Ei se niin ole. Ensiksikin esim. gradun suhteen monet asiat ovat makuasioita ja se mitä sinä pidät täydellisenä ratkaisuna voi monen muun mielestä olla aivan poskellaan. Toiseksi myös työelämässä minkä tahansa tehtävän hoitaminen on aina taistelua aikaa vastaan ja siksi on opittava tekemään kompromisseja itsensä kanssa. Gradusta ei myönnetä Nobelin palkintoja, joten sitä ei kannata tavoitella. Tulevat työnantajasi eivät rekrytoinnissa välttämättä ole yhtään kiinnostuneita siitä, minkä arvosanan olet gradusta saanut. Olen tähän ikään mennessä rekrytoinut runsaat 50 maisteria tai tohtoria eikä opinnäytetyön arvosanalla ole paljon painoa ollut muiden mittarien rinnalla. Kokemus on osoittanut, että tämä on hyvä linja, koska gradumenestys korreloi heikosti työelämässä menestymisen kanssa.
En tosin pidä kolmen viikon huitaisuakaan hyvänä ratkaisuna: se on teknisesti täysin mahdollista, mutta miksi pitäisi pitää niin kovaa kiirettä, ettei asiaan ehdi paneutua itselle tyydytystä tuottavalla tavalla. Kyllä vanhojen opintovaatimusten mukainen gradun opintoviikkomäärä on varmaan ihan lähellä kohtuullista todellista työmäärää.
Nyyh: ota järki käteen. Totuus on, että kun gradusi on tarkastettu, tuskin kukaan enää palaa siihen, et edes sinä itse (vaikka se onkin kiva kirjahyllyssä). Tämä ei tarkoita sitä, etteikö itsekunnioituksen nimissä kannata panostaa sen verran, ettei omatunto kolkuta. Mutta gradun loputon hiominen ja pähkäily siitä, onko aineistosi riittävän kattava, on turhaa.
Istu alas ja rutista loppuun.
Kiitti tsemppaavasta viestistäsi! Minäkin täällä pakerran graduni kimpussa ja voisi sanoa, että se on ollut tuskainen prosessi. Opinnot ennen gradua sujuivat erinomaisesti ja toisaalta odotin gradun aloittamista; kiinnostihan tutkijan työ silloin ja ihme kyllä vieläkin, vaikka gradun kanssa ei ollakaan aina puheväleissä.
Uskomattoman pitkään olen tätä työtä koittanut pakertaa, mutta koskaan en ole pystynyt viemään sitä luottavaisin mielin ja systemaattisesti eteenpäin. Takaraivossa painaa oma luuseriuteni ja saamattomuuteni. Hävettää sanoa kaikille, että tätähän sitä vielä yrittää raapustaa...Alussa oli kovat tavoitteet, nyt haluan vain tehdä sen, oli arvosana mikä tahansa.
Oikeasti nyt teen sen - ennen kuin vuosi vaihtuu. Ei kai se nyt niin mahdotonta oikeasti voi olla?!
Tarvitset henkilökohtaisen tsempparin. Kelpaisinko minä? Jos apu kelpaa, meilaa [email protected] Minulla on käyttäytymistieteitä 200ov ja olen auttavainen. Olen 34v nainen ja mielelläni autan sinua. Mietitään yhdessä miten etenet. Ystävällsin terveisin SuviTuuli
Toivottavasti tämä lohduttaa:
Suoritin kaikki kurssit (Kauppakorkeassa) neljässä vuodessa, ihan hyvin arvosanoin. Sitten ajattelin keskittyä vain graduun ja rykäistä sen mahd. nopeasti valmiiksi. Tästä on nyt kulunut aikaa kaks vuotta eli se oli syksyllä 2003. Niin kauan kun oli ohjattuja gradutapaamisia, työ edistyi joten kuten, sen jälkeen tuli täysi stoppi.
Viime kesän (2004) olin kokonaan töissä eli en koskenutkaan graduun. Opintotukea sain viimeks syyskuussa 2004, sen jälkeen oon elelly kesätyösäästöillä, nyt keväällä kävin pari kertaa sossussa ja nyt elelen lainarahalla.Tänä kesänä olin kaks kuukautta töissä PASKASSA paikassa, otin loparit ja päätin et nyt se on tehtävä.
Nyt oon sit pakertanu reilun kuukauden ja toivon et tänään saan työn sellaseen malliin et voin palauttaa ohjaajalle. Kaikki on koettu:masennus, ahdistus, saamattomuus, kiukku itseen, kaikki... Mul on varmaan kans joku täydellisyystavoite, oon aina menestyny hyvin koulussa ja tuntuu et kaikki odottaa multa niin suuria. Mut tosiaan mä sain uutta inspiraatiota ku näin mikä on toinen vaihtoehto (siis se paska työ) ja ku rahat tosiaan on ihan finaalissa. Ja tosiaan mä luulen et se masennus ja ahdistus johtu just keskeneräisestä gradusta eikä toisinpäin. Eli ei muuta ku hirmusesti tsemppiä ja koita päästä pikkuaskelin eteenpäin, en mäkään mitään täysiä päiviä o nytkään tehny.
Nyt mä palaan mun gradun pariin ja koitan tosiaan tänään saada sen viimeisteltyä! :)