Vapaa tahto on harhakuvitelma

Jos koko universumi olisi täsmälleen samassa tilassa kaikkia pienimpiäkin energialatauksia ja partikkeleita myöten, niin kaikki tekisivät täsmälleen samat päätökset mitä ovat kulloinkin tehneet.

Seuraava hetki on aina seuraus edellisestä hetkestä.

Voimme vain yrittää oppia toumimaan paremmin tulevaisuudessa. Ja sekään ei ole omasta tahdostamme kiinni. Kaikille päätöksille on jonkinlainen perusta, että koko tilanne ylipäätään voi olla edes olemassa.
12143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siitä huolimatta teoilla on tietysti silti todellisia seurauksia ja kärsimys on todellista kuten ilokin. Rikollisia pitää yhä rankaista, koska eivät he muuten oppisi.

2Äänestä

Niin, ongelmahan on, että kaikki eivät osaa sitä vapaata tahtoaan käyttää. Ja toiset käyttää sitä auttamattomasti väärin.

Äänestä

Vaikka toki jossainmäärin uskon osittain noin olevan niin on myös paljon asioita joissa ainakin itse olen oppinut toimimaan paremmin ja tekemään parempia valintoja. Toki niihin on aina liittynyt oppimista ja tietoisuuden lisääntyminen samoin kuin niiden myötä tullut muutos ihmisenä. Kaikki me muutumme mutta minkäverran ja miten niin se on eriasia.
S🛡️

Äänestä

Olen ajatellut samoin. Looginen ja nykytieteen tiedon vastainen mahdottomuus.

Kuinka maailmankaikkeus ylipäätänsä pysyisi kasassa, jos sen luonnonlait sallisi sattuman?

Ei siitä pääse yli eikä ympäri, vaikka sitä kvanttiteorialla yrittäisi selittää.

Ovatko jopa älykkäimmät tieteen tutkijat niin urautuneita omiin sinänsä suureen älykkyyteensä?

Vai pelkäävätkö jotain? Omien näkemysten riittämättömyyttä?

Itse en usko sattumaan, enkä mihinkään joka ei ole perusteltu logiikalla. Ja vain sata vuotta sitten tietomme maailman toiminnasta oli melkoisesti vähäisempi.

"Tiedän vain etten tiedä", sanoi joku monia ärsyttävä tyyppi joskus noin 2500 vuotta sitten.

Mutta nykyäänhän me tiedetään kaikki, ja kaikki muut on vähä-älyisiä, paitsi ehkä Trump faneineen 🤣

Äänestä

Toki pidän itseäni vastuullisena toiminnastani. Ei tästä muuten tulisi mitään.

1Äänestä

silti jokainen on yksin itse vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan

Äänestä

Ajatteletko että vapaa tahto ja jokaisen perusasetus (keho yms.) ovat sama asia?

Äänestä

Ne kokemukset joita meille elämässä koituu valinnoistamme, ovat tarpeellisia henkiselle kasvullemme. Eli jos jää vain miettimään että 'miksi minulle tapahtui se ja se kamala asia, ihmiset on vaan tehneet minulle pahaa', ei pääse siitä yhtään eteenpäin.

Käy läpi asiat tunteiden kautta ja hyväksyy että niin kävi joskus. Ja luo toisenlaisten ajatusten kautta uudenlaista elämää. Elämä jatkuu ja huomaamme, että muuttamalla ajatuksiamme lähdemme kohti parempaa elämää.

Kiitollisuusharjoitus: kun mieleen tulee negatiivinen ajatus, alamme miettimään korjaavia ajatuksia. Neljä hyvää asiaa elämässä, tuon yhden negatiivisen ajatuksen perään. Miettii asioita jotka ovat hyvin ja on niistä kiitollinen. Aina löytyy aiheita kiitollisuudelle 😊

Äänestä

Kuka loi universumin, vai loiko kukaan? Siinä kysymys!

Olisiko luotu universumi vapaa? Siinä toinen kysymys!

Ja kolmas:
Kuinka monta prosenttia ihminen käyttää aivoistaan?

Äänestä

Maailma toimii kuin kone. Ellei sitten ole olemassa tuntematon luonnonlaki, joka sallisi sattuman, pitäen silti maailman toiminnassa.

Voi olla myös, että kaikki on ikäänkuin käsikirjoitettu, ja kaikki on vain osa "Jumalaista näytelmää".

Me ihmiset kuvittelemme olevamme universumin korkeimpia olentoja. Ja silti tuhoamme tietoisesti jopa omat elämisen mahdollisuudet tällä pikkuruisella kiviplaneetalla.

Suhteellisuudentajua olisi syytä opetella, mikäli haluamme jatkaa maailmankaikkeuden tutkimista. Tietomme on yhä hyvin vähäistä. Niin se on aina ollut, ja niin se ehkä tulee aina olemaan.

Elämää kannattaa ainakin varjella, jos haluamme saavuttaa tietoa ja totuutta kaikesta. Nykymeno ei todellakaan hyvältä näytä.

Äänestä

Olen pohtinut tätä aihetta paljon, ja kysymys vapaasta tahdosta liittyy mielestäni vielä suurempaan mysteeriin: tietoisuuden perimmäiseen olemukseen.

Emmehän me valitse geenejämme, syntymäympäristöämme, kokemuksiamme tai edes niitä ajatuksia, joita mieleemme milloinkin ilmestyy. Persoonallisuutemme rakentuu lukemattomien syy-seuraussuhteiden kautta. Mutta tarkoittaako se, ettei meillä ole lainkaan vapaata tahtoa?

Entä jos tietoisuus ei olekaan vain aivojen synnyttämä ilmiö, vaan jotakin, joka kuuluu itse todellisuuden perustavanlaatuiseen olemukseen? Aivot voisivat silloin olla eräänlainen tietoisuuden vastaanotin tai suodatin, jonka kautta koemme tämän todellisuuden. Tämä on tietenkin filosofinen mahdollisuus, ei tieteellisesti osoitettu tosiasia.

Olen joskus miettinyt myös sitä, voisiko kaikki tietoisuus olla pohjimmiltaan samaa tietoisuutta, joka kokee olemassaoloa lukemattomien erilaisten olentojen kautta. Emme ehkä olekaan maailmankaikkeudesta erillisiä tarkkailijoita, vaan maailmankaikkeus itse kokemassa ja tutkimassa omaa olemassaoloaan.

Silloin kysymys vapaasta tahdosta muuttuu vieläkin oudommaksi. Kuka oikeastaan tekee päätöksen? Onko se kokemusten muovaama persoonallisuutemme, aivojemme tiedostamaton toiminta vai jokin tietoisuuden perustavampi taso?

Eikä determinismikään ole yksiselitteisesti todistettu kuvaus koko todellisuudesta. Kvanttifysiikka jättää avoimia kysymyksiä, vaikka sattuma itsessään ei tietenkään tarkoita vapaata tahtoa.

Ehkä suurin harhakuvitelmamme ei olekaan vapaa tahto, vaan käsitys erillisestä minästä, joka kuvittelee olevansa irrallaan kaikesta muusta.

Ja jos maailmankaikkeus todella on tietoinen itsestään meidän kauttamme, niin kuka silloin tahtoo ja kuka päättää?

Ehkä kysymys ei lopulta olekaan vain siitä, onko meillä vapaa tahto, vaan siitä, mitä me oikeastaan olemme.

mustasusi/AI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos koko universumi olisi täsmälleen samassa tilassa kaikkia pienimpiäkin energialatauksia ja partikkeleita myöten, niin kaikki tekisivät täsmälleen samat päätökset mitä ovat kulloinkin tehneet.

Seuraava hetki on aina seuraus edellisestä hetkestä.

Voimme vain yrittää oppia toumimaan paremmin tulevaisuudessa. Ja sekään ei ole omasta tahdostamme kiinni. Kaikille päätöksille on jonkinlainen perusta, että koko tilanne ylipäätään voi olla edes olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu