Humala?

Olin kotini läheisellä tiellä kävelemässä. Oli talvi-yö ja kovasti pakkasta. Minua ärsytti ja suututti kovasti jokin asia, mitä en enää muista. Yhtäkkiä minulla oli viinapullo kädessä. Sitten vaan jatkoin matkaani yksinäni juodessa. Pian olin aivan humalassa ja kävely ei enää onnistunut niin hyvin. Hoipertelin eteenpäin ja huomasin, että pullossa oli enää pohjat jäljellä. Vastaani käveli eräs poika (tosielämässä tiedän hänet, hän on ihastukseni kaveri ja näen hänet aika usein) ja kysyi, että saako loput juomiseni. Annoin hänelle pullon käteen, hän kiitti ja jatkoi matkaansa. Jatkoin vaivalloiseksi käynyttä matkaani, kunnes kuulin jonkun miehen huutavan nimeäni. Katselin, että kuka ihme se voisi olla. Näin poliisin, joka huitoi kättään. Pelästyin kamalasti, että nyt jään juomisesta kiinni (olen alaikäinen). Menin suosiolla poliisin luokse ja tiesin jääneeni kiinni. Yllätyksekseni poliisi raahasikin minut jonnekkin toimistoon, missä hän kyseli minulta aivan tyhmiä kysymyksiä, esim. millon viimeksi olen ollut kaverillani yötä. Kysymystensä jälkeen poliisi kiitti minua vastauksista ja lähti hyvin iloisena pois. Sitten jatkoin taas epätoivoista vaeltamistani kotiinpäin.

Tämä oli siis viimeyön uneni. Mitähän humala unessa voisi merkitä? Ja se poika? Entä talvi ja kylmyys? Kiitos kovasti jos joku osaa auttaa.:)

Olen muuten huomannut, että lähiaikojen unissani on aina talvi.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Carita kirjoitti:

Olin kotini läheisellä tiellä kävelemässä. Oli talvi-yö ja kovasti pakkasta. Minua ärsytti ja suututti kovasti jokin asia, mitä en enää muista. Yhtäkkiä minulla oli viinapullo kädessä. Sitten vaan jatkoin matkaani yksinäni juodessa. Pian olin aivan humalassa ja kävely ei enää onnistunut niin hyvin. Hoipertelin eteenpäin ja huomasin, että pullossa oli enää pohjat jäljellä. Vastaani käveli eräs poika (tosielämässä tiedän hänet, hän on ihastukseni kaveri ja näen hänet aika usein) ja kysyi, että saako loput juomiseni. Annoin hänelle pullon käteen, hän kiitti ja jatkoi matkaansa. Jatkoin vaivalloiseksi käynyttä matkaani, kunnes kuulin jonkun miehen huutavan nimeäni. Katselin, että kuka ihme se voisi olla. Näin poliisin, joka huitoi kättään. Pelästyin kamalasti, että nyt jään juomisesta kiinni (olen alaikäinen). Menin suosiolla poliisin luokse ja tiesin jääneeni kiinni. Yllätyksekseni poliisi raahasikin minut jonnekkin toimistoon, missä hän kyseli minulta aivan tyhmiä kysymyksiä, esim. millon viimeksi olen ollut kaverillani yötä. Kysymystensä jälkeen poliisi kiitti minua vastauksista ja lähti hyvin iloisena pois. Sitten jatkoin taas epätoivoista vaeltamistani kotiinpäin.

Tämä oli siis viimeyön uneni. Mitähän humala unessa voisi merkitä? Ja se poika? Entä talvi ja kylmyys? Kiitos kovasti jos joku osaa auttaa.:)

Olen muuten huomannut, että lähiaikojen unissani on aina talvi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu