mira luoti puhuu asiaa

mira luoti ei valehtele vaan puhuu asiaa naisia pitää puolustaa
2487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minua ei ainakaan puolusta. On tehnyt kärpäsestä härkäsen.

1Äänestä

suomi olla rasismi maa. olla rasismi syytä aina muslimi mies. suomalaine naine kulke pieni vaate paala ja olla ku huono naine. paljas jalka ja pää ja käsi näky. mennä sama telta Makwan kansa. ei hyvä. laita paale normal vaate. koska Koran käske sinä laita niqab tai burqa paale. kaiki hyvä tulla Allahilta ja Allah tietä parhaite.

Äänestä
  • Siinä suomalainen tollo yrittää vähän liikaa aksenttia. Miten muslimit liittyy tähän? arabit? Ei mitenkään.

    Äänestä

Persu iski 😃

Äänestä
  • Miran olisi pitänyt itse puolustaa itseään ja potkaista äijää suoraan esiin vedettyyn moloon. Sitten jalat alle ja juosta pois kertoo asioista muille lähellä oleville henkilöille. En arvosta. Että 10 vuoden päästä tehdään rikosilmoitus.

    Äänestä

MTV 2 päivää sitten:
"-tapahtunut ensimmäisenä yönä
-ennen puoltayltä ohjelman juontaja PD saanut puhelun jossa hänelle kerrottiin "Amirkhanin seonneen" ja hänet pyydettiin paikalle rahoitamaan tilannetta
-LUOTI OLI HETI KERTONUT HÄNELLE MITÄ MAJASSA OLI TAPAHTUNUT
-lopulta paikalle tulleet tuontantoyhtiön jäsenet lähtivät paikalta ja jättivät Amirkhanin ja Luodin kahdestaan leiriin
-kuvauksia jatkettiin normaalisti seuraavana päivänä"

Eikös käynyt niin että ohjelman jälkeen Miran palkkiota korotettiin lepytyksenä tuosta mitä oli joutunut kokemaan. Kyllä!
Nyt pitäisi kyllä syyttävä sormi osoittaa ensisijaisesti tai ainakin MYÖS tuotannon suuntaan.

Äänestä
  • Olen vahvasti sitä mieltä että meetoo-naiset saivat nyt tästä aseen ja "mamu"-vihaajat sitten vielä lisäksi. Eli meetoo-naiset ja "mamu"-vihaajat vastaan Markwan ja onko osansa silläkin että kamppailulajin edustaja saadaan huonoon valoon koska media on nyt aivan hirveän ottaantunut näistä otteluista, kuten olemme saaneet lukea. Sanoma Oy:n alaisen Iltasanomien miestoimittaja ei hyväksynyt ollenkaan että työnantajansa maksaa rahaa joille somevaikuttajille ottelusta.

    Äänestä

  • Miksi Mira hyväksyi palkkion korotuksen ? Olisi pitänyt heti lähteä pois leiriltä ja mennä tekee rikosilmoitus. Muka pelkäsi kuolevansa ja silti jäi leiriin. En arvosta Miraa. Raha kelpasi ja nyt kelpaa kans näköjään raha.

    Äänestä

  • No aikuinen ihminen Luoti on ollut 2016. Kato video seuraavalta päivältä. Siitä ei saa minkäänlaista kuvaa siitä et Luoti ois uhrina mihinkään. Ja se ei mätsää,ei sit mitenkään. Mä ajattelen että sillon otti 3 donaa rahaa ja nyt haluu lisää. Eli tässä on Luodilla vaan rahastus taustalla. Mies tässä keississä taitaa oikee uhri olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi Mira hyväksyi palkkion korotuksen ? Olisi pitänyt heti lähteä pois leiriltä ja mennä tekee rikosilmoitus. Muka pelkäsi kuolevansa ja silti jäi leiriin. En arvosta Miraa. Raha kelpasi ja nyt kelpaa kans näköjään raha.

    Pelkäsi kuolevansa 🤣😂😂 Ihan paskapuhetta. Jos joku oikeesti pelkäisi niin ei se sinne jäisi kikattamaan seuraavana päivänä. Vahvasti näyttää siltä että Luoti keksinyt paljon omiaan,värityskirjakin kalpenisi siitä kuinka paljon tapahtumia värittänyt. Jos hän ajattelikin että dokumenttiin pitää saada jotain samanlaista mitä aiemmin teki kun syytti musiikin opettajaa seksuaalisista teoista.Oliko se suihin pakottanut ottaa vai mitä se oli, en enää muista. Että tulis vähän kovempaa matskua dokumenttiin.Sitten keksinyt tämän Makwan tarinan. Ja nyt yrittää saada epätoivoisesti rahaa. Jospa tämä onkin se oikea motiivi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi Mira hyväksyi palkkion korotuksen ? Olisi pitänyt heti lähteä pois leiriltä ja mennä tekee rikosilmoitus. Muka pelkäsi kuolevansa ja silti jäi leiriin. En arvosta Miraa. Raha kelpasi ja nyt kelpaa kans näköjään raha.

    Tuotantoyhtiön mielestä tapaus ei ollut rikosilmoituksen arvoinen? Eikös rikosilmoituksen voi tehdä myös toisen puolesta. Otetaan esimerkiksi paljon parjattu Hirviniemen tapaus. Pari 17-vuotiasta nuorta naista oli mennyt asuntoon ja siellä jotain sattunut. Sitten ulkona toinen oli soittanut hätäkeskukseen vaikka ei kyllä mitään hätää ollut. Sitten joku ulkopuolinen taho oli tehnyt rikosilmoituksen vaikka nämä nuoret naiset ei sitä halunneet. Hirviniemi joo sai syytteen ja todettiin oikeudessa että on jotain tapahtunut mutta ei saanut rangaistusta, koska teko katsottiin niin vähäiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onko toi Luoti kovassa rahapulassa ? Tekee rikosilmoituksen 10 vuoden vanhasta asiasta. Pelkäsi kuolevansa ja jatkoi naureskellen ainoastaan leirillä olemistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Onko toi Luoti kovassa rahapulassa ? Tekee rikosilmoituksen 10 vuoden vanhasta asiasta. Pelkäsi kuolevansa ja jatkoi naureskellen ainoastaan leirillä olemistä?

    Se mitään pelänny. Koko tää sen sirkus on yhtä paskapuhetta . Tarina joka keksitty saadakseen rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuotantoyhtiön mielestä tapaus ei ollut rikosilmoituksen arvoinen? Eikös rikosilmoituksen voi tehdä myös toisen puolesta. Otetaan esimerkiksi paljon parjattu Hirviniemen tapaus. Pari 17-vuotiasta nuorta naista oli mennyt asuntoon ja siellä jotain sattunut. Sitten ulkona toinen oli soittanut hätäkeskukseen vaikka ei kyllä mitään hätää ollut. Sitten joku ulkopuolinen taho oli tehnyt rikosilmoituksen vaikka nämä nuoret naiset ei sitä halunneet. Hirviniemi joo sai syytteen ja todettiin oikeudessa että on jotain tapahtunut mutta ei saanut rangaistusta, koska teko katsottiin niin vähäiseksi.

    Toisen hätää ei voi vähätellä, kun pelkää henkensä puolesta, moni nainen menettäny henkensä pahoinpitelijän käsissä.

    1Äänestä

Kyllä sanon vaan et kertoo paljon Mira Luodin rahan ahneudesta ja julkisuuden hausta kun jättää pienet lapset ,nuorin oli 2v sydän sairaan pojan kotiin ja eikun mettään 2016. Oikee vuoden mama. No rahan ahneus sama edelleen. Eipä ole muuttunut.

Äänestä
  • Entäs tämä tekijä, tuskin oli mikään laupeuden pyhimys. Uhria syyllistetään. Häntä nälvitään ja ivaillaan kaikin tavoin.

    Äänestä

Huomionhakuinen,mielenterveysongelmista kärsivä kolho suomalaisnainen. Esittää täysin paskaa musiikkia, keikat ei enää myy. Myykö muukaan mikään. Luotia häikäisee Amirkhanin menestys ja siksi yrittää lypsää tätä yli kymmenen vuotta vanhalla puutaheinällä.

Äänestä
  • Kyllä. Totta joka sana. Vanha kuivettunut ja tyrkky akka, jota kukaan ei enää jaksa.
    Älyäisi poistua takavasemmalle ja pitää suunsa jo kiinni.
    Olisi tyytyväinen, että edes kerran on nähnyt kunnon miehisen elimen.

    Äänestä

10 vuotta sitten tapahtunut miksi ei saanut suutaan auki silloin. Outo juttu.

Äänestä
  • Sovinisti siat vauhkoina, uhria syytellään. Naiset eivät ole vapaata riistaa raiskaajille. Jopa 82v, raiskattu pyykkituvassa. Sama tdkijä uusii rikoksensa heti vapaaksi päästyään.pitäs tehä kemiallinen kastraatio rikolliseen tekoon syyllistyneille.

    Äänestä

Luoti on tosi vastenmielinen ihminen. Ruma sisältä ja ulkoa. Mutta Karma is bitch. Saa takasin kaikki valheensa ja pahat tekonsa.

Äänestä

Monet eivät uskalla ilmoittaa heihin kohdistuneista rikoksista. Urhin koko elämä repostellaan syntymästä alkaen. Miksi kuljit , miten pukeuduit, ikset puolustautunut, ym. Tekijä saa puolustautus, jopacettei uhri ollu haluttava, kohtabuhri joutuu lusimaan ja rikollinen saa korvauksia. Eräs avustaja vaatinut valtiolta miljoona korvauksia rikollisille.

Äänestä
  • Miksi Mira avautui vuonna 2018 Hesarissa tuosta musiikinopettaja-jutusta mutta ei sanaakaan tästä tapauksesta joka oli siis tuolloin tapahtunut pari vuotta sitten?

    Äänestä

Naisena en usko Luotia. 10 vuotta on liian pitkä aika. Ja miten ne vanhat syytökset jotain opettajaa kohtaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kultainen.taika kirjoitti:

mira luoti ei valehtele vaan puhuu asiaa naisia pitää puolustaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu