Tapahtui

"Olihan ne jonkinlaiset käräjät
Kirjoittanut: Debora 22.2.2005 klo 13.50

Syytetyn oli saavuttava seurakunnan hoitokokoukseen ja seurakunnan eteen, ellei tullut, niin potkittiin pois. Näin kävi eräälle lähisukulaiselleni,. Mitään syytöstä ei esitetty, syynä vain se, ettei tullut käskettäessä, siis "ei totellut seurakuntaa";(

Jos joku taas tuli, niin tavallisista käräjistä poiketen syytetyllä ei ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, ei merkinnyt mitään, vaikka Raamatulla osoitti syytöksen vääräksi. Puolustusasianajajia ei ollut ja jos joku yritti olla, niin hänetkin otettiin syytetyksi (näin kävi eräälle toiselle lähisukulaiselleni, hänen yrittäessään erästä vanhaa mummoa puolustaa).


Ainoa keino selvitä hoitokokouksesta oli pyytää anteeksi se, mistä syytettiin, olipa sitten syyllistynyt taikka ei. Aina ei sekään onnistunut, sillä hoitajat saattoivat katsoa, ettei syytetty ollut tarpeeksi katuvainen, tarpeeksi näyrällä mielellä ( he siis näkivät ihmisen sydämeen;( ) ja syytetty pantiin miettimään, eli sidottiin. Samassakin kokouksessa voi yrittää toisen tai kolmannenkin kerran pyytää anteeksi, josko se sitten kelpaisi. Jos onnistui kyyneleen tirauttamaan silmistään, niin se kelpasi.

Syytösten aiheita oli tavallisimmin väärä henki, mutta myös kirkkokuorossa laulaminen (tiedän erään nimeltäänkin, joka "sidottiin" tämän takia, anteeksi ei annettu, vaikka pyysi), eräs sidottiin kun oli käynyt kirkossa, jossa ei-vl-pappi saarnasi, kolmas käytyään hirvipeijaisissa syömässä hirvikeittoa (maanomistajan ominaisuudessa,hirviporukka tarjosi maanomistajille hirvisoppaa).

Parran takia en tiedä ketään erotetun, mutta se saarnattiin synniksi ja kahdelta tuntemaltani keski-ikäiseltä vl-mieheltä katosi samanaikaisesti parta, vaikka se oli saanut roikkua leuassa useita vuosia/vuosikymmeniä.

Tätä nyky-vl:t yrittävät kieltää ja vähätellä, mutta useimmat eivät ole edes syntyneet siihen aikaan kun nämä tapahtuivat.

Hoitokokouksia pidettiin myös kodeissa, saatettiin vain ilmoittaa, että me tullaan silloin ja silloin. Yksi lähisukulaiseni erotettiin kotona kolmen miehen tullessa pitämään hoitokokousta, kun yksi lopetti jauhamisen, toiset jatkoivat, niin että tiivistä syyttelyä kesti tunteja, tässä tapauksessa klo 22 - 02 (vai oliko 04?) siis ainakin neljä tuntia keskellä yötä.

Suuret "puhdistukset" ovat nyt loppuneet vl-liikkeessä, mutta joskus vieläkin tapahtuu. Reisjärvellä kuulemani mukaan kaksi naista erotettiin, heidänisänsä oli tehnyt ilmiannon, syy: ehkäisyn käyttö."
7594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kerrakseen. Tosiaan pitäis jokaisen tehdä parannusta virheistään ja tunnustaa myös ne. Muuten monesti ne varmasti jollain tasolla sitoo. Siinä huomataan mihin voidaan mennä kun pyritään ihmisvoimalla puhtaana ja moitteettomana pitää seurakuntaa. Jumala monesti jätetään sivummalle näissä asioissa ja luotetaan omaan järkeen eikä tarpeeksi kanssaihmsiin.

Äänestä
  • Ompa kumma kun ei ole "Larssit" ja "Kamaelit" sun muut kommentoineet! Oli niitä minunkin nuoruudessani, 70-luvulla.

    Äänestä

  • oli! kirjoitti:

    Ompa kumma kun ei ole "Larssit" ja "Kamaelit" sun muut kommentoineet! Oli niitä minunkin nuoruudessani, 70-luvulla.

    Tämä kertomus on ollut kai sen verran monta kertaa esillä täällä, että se ei liikuta juuri ketään.

    Silti se oli todellisuutta silloin. Omasta kokemuksesta voin sen sanoa.

    Äänestä

Täsmennykseksi edelliseen. Samanlaisin menoin toteutettu hoitokokousten aalto pyyhki yli koko Suomen. Lukemattomat vanhat uskovaiset, useimmat aasiasta mmitään ymmärtämättä, erotettiin julmin ja ihmisarvoa loukkaavin tavoin heille äärettömän tärkeästä uskovien ystävien yhteisöstä.

Se joka ei jostain syystä osallistunut pakallisiin hoitokokouksiin vaan ahkeroi vain käydä tavallisissa seuroissa, saattoi saada kotiinsa delegaation joka tuli kuulustelevassa hengessä selvittämään hengen tilaa.

SRK:n arvovallalla käynnistetty prosessi etsii vertaistaan pöyristyttävyydessään suomalaisten herätysliikkeiden historiassa.

Äänestä
  • vbn ghmhj,hmghmn

    Äänestä

Vaikka täälläkin on kerrottu ja tiedotettu "seitkyt"-luvun tapahtumista, ei se näytä nykyisessä Rauhanyhdistyksen piirissä olevia juuri hetkauttavan, vai onko niin?

A) Asiat ovat edelleenkin hyväksyttyjä, ei aihetta korjaamiseen ?

B) Asioista on keskenään tehty parannusta, erotettujen kanssa sopiminen tarpeetontako?

C) Hoitajat ovat tehneet Pyhän Hengen pilkan, jolloin synnintuntoa ei tule, koska tätä syntiä "ei saa anteeksi tässä eikä tulevassa elämässä" ?

Äänestä

Seurojen jälkeen pääsin saattelemaan puhujaveljen lentoasemalle autollani. Tuon parikymmenminuuttisen aikana keskustelimme tupakoinnista, jonka kirjoitan nyt tänne siltä osin, kuin muistan.
Se, miksi juuri tupakoinnista, johtui siitä, kun kyseinen puhujaveli oli tupakkamies.

Odottelenn rauhanyhdistyksen parkkipaikalla puhujaa, joka polttelee nopein imaisuin savuketta ennen astumistaan sisälle autooni.
Itse en polta, sillä olen lopettanut.
Huh,huijakkaa kun on ollut semmoinen säpinä päivä. Ei ole joutanut levähtämään,poltin vasta toisen tupakan tänään, ei ole ehtinyt hermosavujaa kunnolla vetämään.
- Auttaako ne hermosavut
Kyllähä sä tiät, kun olet itsekki polttanut,
miten mukavaa on vetää hyvän aterian päälle
ruokasavut.
- Kun pääsin tupakasta eroon, en kaipaa minkään-
laisia, en hermo,- enkä ruokasavujakaan
Oletkos huomannu netistä sitä yhtä palstaa,
jossa uskovaisia mollataan tupakoinnista.

- Kukapa ei olis joskus käynyt vilasemassa

Aivan törkeitä kaikki kirjoitukset siellä, ei
mitään tolkkua yhessäkään kirjoituksessa.
On se kyllä ikävää, kun uskovaisetkin siellä
kirjoittelee.
- Mistä voit olla varma, että uskovaiset siellä
kirjoittelee.

Kirjoituksista päätellen varmaan on, ei ne
muuten tietäsi meikäläisten asioista niin
tarkasti. Nämä ovat niitä luopijoita, jotka
kavaltavat mestarinsa 30.stä hopearahasta.

- Mitä mieltä itse olet uskovaisten tupakoinnista

Joissakin hengellisyyksissä tupakka luetaan synniksi,mutta elävässä ristillisyyvessä ei.
Joo, semmoisia ne on väärässä hengellisyyvessä vaeltavat väärät vanhurskaat

- Kumpi on tärkeämpää ihmiselle, ruoka vai
tupakka
Ruoka tietenni, olen minä ollut joskus monta päivääkin polttamatta, kun on ollut oikein paha flunssa päällä niin ei ole tupakkakaan maittanut.

- Oletko koskaan ajatellut lopettavasi
tupakoinnin?
Luoja yksin tietää, lopettasin, jos ois tahdon-
voimaa, mutta kun sitä on kerran tähän oppinut
niin ei sitä niin vain lopeteta.

- Tuota, miten suhtaudut raskaina olevien naisten
ja alaikäisten tupakointiin?

Hei, mitä varten aloit minua tenttaamaan, ku
eihän tämmöinen keskustelu ole rakentavaa
uskovaisten välisessä rakkauven hengessä

- Nii´ih, ku eihän sitä julukisesti tämmöisistä,
mut kahen kesken.

Eihän me voija eikä saaha ketään tuomita
tämän sortin asioista. Se on oma omantunnon
kysymys tuo tupakki alaikäisille ja raskaana
oleville äideille. Kyllähän se olisi parempi
kun eivät polttaisi.
Itse en ole koskaan tuntenut huonoa omaatuntoa
tupakointini takia ja ihmettelen, miksi jotkut
paheksuu. Eihän tämä ole autuuven ehto.

Tässä vaiheessa alamme olla lentoaseman
lähettyvillä ja puhujaveli kaivaa savukkeen
laittaen suuhun ja maiskuttelee.

Tykkäätkö huonoa, jos poltan sisällä, kun
asemalla ja koneessa ei voi

- No polta, mutta avaa se ikkuna

Minulla on ollut paljon kiusauksia ja nurjalla
mielellä olen tämän saarnamatkan tehnyt, että
vieläkö saa uskoa kiusaukset ja eppäilykset
anteeksi.
- Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa!

Puhuja vetää hartaasti savukettaan ja sanoo:
"mikään ei voi niin virvoittaa kuin tämä".

Minulla tulee mieleen, että oliskohan puhuja
lukenut täältä palstalta acimlaisen keksimän
runon, jossa sanottiin näin:

Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani
saa, ei autuutta saa suurempaa, kuin minkä
tupakka lahjoittaa.
En lepoa mä löytänyt, en muusta mistään tyynty-
nyt, ennenkuin löysin aartehen, ystävän
nortti savukkeen.
Minä suon kyllä tuon ilon puhujaparalle,
ajattelen ja sanon: - On se kyllä ihmeellinen
tuo tupakka!
No Jumalan rauhaa sitten ja kiitos kyydistä!
-Jumalan rauhaa ja hyvää kotimatkaa!    


   

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seitkyt-luvulla kirjoitti:

"Olihan ne jonkinlaiset käräjät
Kirjoittanut: Debora 22.2.2005 klo 13.50

Syytetyn oli saavuttava seurakunnan hoitokokoukseen ja seurakunnan eteen, ellei tullut, niin potkittiin pois. Näin kävi eräälle lähisukulaiselleni,. Mitään syytöstä ei esitetty, syynä vain se, ettei tullut käskettäessä, siis "ei totellut seurakuntaa";(

Jos joku taas tuli, niin tavallisista käräjistä poiketen syytetyllä ei ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, ei merkinnyt mitään, vaikka Raamatulla osoitti syytöksen vääräksi. Puolustusasianajajia ei ollut ja jos joku yritti olla, niin hänetkin otettiin syytetyksi (näin kävi eräälle toiselle lähisukulaiselleni, hänen yrittäessään erästä vanhaa mummoa puolustaa).


Ainoa keino selvitä hoitokokouksesta oli pyytää anteeksi se, mistä syytettiin, olipa sitten syyllistynyt taikka ei. Aina ei sekään onnistunut, sillä hoitajat saattoivat katsoa, ettei syytetty ollut tarpeeksi katuvainen, tarpeeksi näyrällä mielellä ( he siis näkivät ihmisen sydämeen;( ) ja syytetty pantiin miettimään, eli sidottiin. Samassakin kokouksessa voi yrittää toisen tai kolmannenkin kerran pyytää anteeksi, josko se sitten kelpaisi. Jos onnistui kyyneleen tirauttamaan silmistään, niin se kelpasi.

Syytösten aiheita oli tavallisimmin väärä henki, mutta myös kirkkokuorossa laulaminen (tiedän erään nimeltäänkin, joka "sidottiin" tämän takia, anteeksi ei annettu, vaikka pyysi), eräs sidottiin kun oli käynyt kirkossa, jossa ei-vl-pappi saarnasi, kolmas käytyään hirvipeijaisissa syömässä hirvikeittoa (maanomistajan ominaisuudessa,hirviporukka tarjosi maanomistajille hirvisoppaa).

Parran takia en tiedä ketään erotetun, mutta se saarnattiin synniksi ja kahdelta tuntemaltani keski-ikäiseltä vl-mieheltä katosi samanaikaisesti parta, vaikka se oli saanut roikkua leuassa useita vuosia/vuosikymmeniä.

Tätä nyky-vl:t yrittävät kieltää ja vähätellä, mutta useimmat eivät ole edes syntyneet siihen aikaan kun nämä tapahtuivat.

Hoitokokouksia pidettiin myös kodeissa, saatettiin vain ilmoittaa, että me tullaan silloin ja silloin. Yksi lähisukulaiseni erotettiin kotona kolmen miehen tullessa pitämään hoitokokousta, kun yksi lopetti jauhamisen, toiset jatkoivat, niin että tiivistä syyttelyä kesti tunteja, tässä tapauksessa klo 22 - 02 (vai oliko 04?) siis ainakin neljä tuntia keskellä yötä.

Suuret "puhdistukset" ovat nyt loppuneet vl-liikkeessä, mutta joskus vieläkin tapahtuu. Reisjärvellä kuulemani mukaan kaksi naista erotettiin, heidänisänsä oli tehnyt ilmiannon, syy: ehkäisyn käyttö."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu