Olen saamassa sijaislapseksi lähisukulaiseni 5v tytön. Hänen äitinsä sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta(ellei ihmettä tapahdu.) Äiti ja lapsi ovat minulle tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joten sikäli osasin odottaa että minua pyydetään vara-äidiksi. Tehtävän otan mielelläni vastaan, koska lapsi tuntuu kuin omalta ja osaan kuvitella hänet "omakseni". Asia on vaatinut runsaasti etukäteisvalmisteluja, mm. oheishuoltajuuden hakeminen. Ilman sitä lapsi todennäköisesti sijoitustilanteessa sijoitettaisiin sijaisvanhemmille tarkoitetun kurssin käyneille. Vain tämä oheishuoltajuus-sopimus ohittaa Pride-kurssin suorittaneen perheen. Itselläni mahdollisuus osallistua kurssille vasta tammikuussa 06 ja silloin jo ehkä myöhäistä... Onko kenelläkään muulla kokemuksia "sukulaissijoituksesta"?
sijaislapsena sukulaisen lapsi
Tiina 74
141381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Prideä ei meilläkään käyty (ei edes tiedetty sellaisesta ennen kuin vasta myöhemmin tavatessamme muita sijaisvanhempia), koska tilanne oli melko äkillinen. Aika tarkkaan sosiaalityöntekijät pohtivat, että kannattaako sijoittaa sukulaisille, mutta teillähän on aivan eri tilanne. Ja onhan sijaisvanhemmille olemassa muuta koulutusta ja työnohjausta (mm. Perhehoitoliiton tai Pesäpuun järjestämänä, kunta maksaa kulut).
Minkä ikäinen lapsi oli teille muuttaessaan? Mitä ongelmia ollut matkan varrella?
Minua jännittää ja pelottaa jo etukäteen kuinka selviän surusta ja kykenen samalla tukemaan lasta omassa surussaan... työnohjaus ja kaikki mahdollinen tuki on kyllä tarpeen, tuntuu että nyt jo olen henkisesti aika poikki. Kyllä sossun tädit olivat ensin epäileväisiä voiko sukulaista ajatella sijaisäidiksi, mutta käytyäni heidän haastateltavana muuttivat mieltään. Kotikäynti on ensi viikolla. Aika äkillinen tilanne tässäkin siinä mielessä että vakava sairaus todettu toukokuussa ja sitä ennen en olisi voinut kuvitellakaan että meille muuttaisi pieni tyttö. Olemme lapseton avopari. Tämä asia siirsi kyllä omia vauvasuunnitelmia taas eteenpäin, asiat tärkeysjärjestyksessä...
avopari sijaisvanhempana?
ainakin meidän tapauksessa voi olla, kun olemme tehneet keskenämme oheishuoltajuussopimuksen. Toki saattaa olla että meille ei annettaisi sijoitukseen muita lapsia kuin tämä sukulaistyttömme. Varmuudella en osaa sanoa, onko sijaisvanhempien oltava avioliitossa, kuten adoptiovanhempien...
Ei yhtään helpompaa ole kun lapsi tulee, mahdatkohan ollenkaan kestää sellaista.
Mekin aikoinaan aloimme sijaisvanhemmiksi ilman papin aamenta. Biolapsia oli silloin 3.
Kuinka valmiiksi henkisesti poikki oleva ihminen suunnittelee ottavansa vieraan lapsen hoidettavakseen. Mitenköhän hän on asiansa sossuille esittänyt ja tsempannut, jos nämä vielä suostuvat esitykseensä!!
Ainakin omalle kohdalle kuviteltuna, jos esim sisareni saitastuisi kuolemaan johtavaan tautiin, niin varmasti olisin henkisesti raskaan asian edessä.
Etkö sinä olisi, kun tämän kirjoituksen aloittajan noin tuomitset?
Luulisi, että bioäideiltä ainakin riittäisi myötätuntoa toisten ihmisten vaikeisiin elämäntilanteisiin, eikö niitä ole bioilla itselläänkin ollut kun lapsi on muualle sijoitettu.
Ja kun niin hyvin tiedät: jos tuon pienen viisivuotiaan äiti kuolee, ja lähisukulainen (oma äiti, oma sisko tai oma aikuinen tytär) olisi lapsesta valmis huolehtimaan, mikä voisi olla parempi paikka? Ei kai se lapsi hautaan voi äitiään seurata?
En ole henkisesti poikki lapsen takia vaan sen takia että seuraan ihan läheltä läheisen ihmisen voinnin heikentymistä ja kamppailua sairauden kanssa... olen se joka tukee öin ja päivin ja yrittää ajaa hänen etujaan, että hän saisi edes hoitoja! Nykyään ei ole itsestäänselvää että lääkärit antaisivat hoitoja ihmiselle jonka ennuste on huono... Silti samaan aikaan itse käyn töissä ja omassakin elämässä on kaikenlaista, mm. vanhempieni avioero. Mutta minä selviän... !( Arvasin että joku tarttuu tähän...) Lapsen kanssa pärjään hyvin enkä ole lainkaan uupunut vaikka hän on meillä joka viikko...päinvastoin, ikävä on kova silloin kun hän on poissa.
...vaan minulle jo entuudestaan läheinen ja rakas...Ei ole tarvinnut sossuille mitään esittää, vain olla oma itseni.
On varmasti raskasta jokaiselle ihmiselle seurata läheisen vakavaa sairautta.On hyvä jos sijoitus tehdään jo ennestään tutun ihmisen luokse,toivottavasti sijoittaisivat lapsen sinulle.
Lapsi oli 5-vuotias meille tullessaan. Hän oli aikaisemminkin ollut paljon meillä, samoin muilla sukulaisilla. Tosin taustat ovat aivan erilaiset, ja ongelmat ovat liittyneet lähinnä niihin (alkoholistiperhe, väkivaltaa ym.). Sinänsä sijoitus oli "helppo", kun oltiin tuttuja ja läheisiä lapsen kanssa, eikä muutos ollut niin äkillinen (lapsi olisi joka tapauksessa sijoitettu johonkin), kun lapsi oli muutenkin meillä ollut paljon. Ja suhteet sukulaisiin ja muihin läheisiin ovat lapsella säilyneet. Tottakai muutos oli silti lapselle suuri, mutta nämä asiat kuitenkin sitä varmasti helpottivat.
Meilläkin oli vauvasuunnitelmia (ennestään meillä olikin jo biolapsia), mutta ne ovat siirtyneet tai ehkäpä jääneet kokonaan pois itsestään.
En näe tätä meidän sukulaissijoitusta kuitenkaan ihan samanlaisena kuin "tavallista" sijoitusta. Koulutuksiin silti osallistumme (ne ovat olleet erinomaisia) ja työnohjaus on ollut myös hyvin tarpeellista. Lapsi käy lisäksi perheneuvolassa psykologin luona.
On teillä todella vaikea tilanne... Toivon teille kovasti voimia. Lapsen kannalta varmasti on parasta, että hän saa pysyä rakkaiden ihmisten keskellä.
Oli kiva kuulla että joku muukin ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, vaikka jokaisessa tapauksessa onkin omat erityispiirteensä ja taustansa.
Tähän tapaukseen liittyy myös alkoholismi, jota lapsen isä sairastaa vaikean masennuksen ohella, joten siksi ei ole sovelias lapsen yksinhuoltajaksi. Myös lasten iät täsmäävät, 5-vuotias on myös "meidän" tyttömme. Uskoisin että lapsen sopeutuminen helpompaa tässä iässä kuin esim. 10-12 vuotiaana. Toki olen varautunut jo siihen että kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Rakkautta meillä on lapselle annettavana vaikka kuinka paljon ja sillä varmaan pääsee jo pitkälle, ja lisäeväitä saa varmaan koulutuksista. Sukulaissuhteiden ylläpito tulee meillä olemaan yksi iso haaste, koska niitä tuttuja ihmisiä lapsi tulee tarvitsemaan. Toivon että asiat saadaan sovittua myös lapsen isän kanssa, ja tyttö voi tavata myös isäänsä mahd. usein.
sijaisvanhempana.Toivottavasti lapsen isä saisi apua,ja tukea.Varmastikin kova paikka teille kaikille,ja voimia tarvitsette.Tärkeätä myös lapselle varmasti saada pitää yhteyttä sukulaisiinsa.Onnea matkaan.