Huomenna alkaa 4. viikko ilman tupakkaa. Oon uskaltanut jopa kerran käydä ulkona. Tekee silti päivittäin mieli. Käytän nikotiinilaastareita, enkä taida uskaltaa vähentää nikotiinin määrää. oon lopettanut aik. 2 kertaa ja huomaan, että yritän nytkin keksiä jotain tekosyytä "yhden" polttamiseen. Tupakointia takana 20-vuotta.
Olo on kokoajan huono. keuhkoihin ja kurkkuun sattuu, huippaa ja tulee huudettua. Painokin on noussut. Motivaatiota on silti vielä.
Olo on kokoajan huono. keuhkoihin ja kurkkuun sattuu, huippaa ja tulee huudettua. Painokin on noussut. Motivaatiota on silti vielä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on vaan se klassinen ristiriitatilanne,jossa ihminen on valkotakkisten setien valistuksen ja omien mielihalujen välillä.
Ylipäätään kaikkea hyvää tekee mieli riippumatta teennäisestä ja itsevalheellisesta "unohdan sen enkä pidä siitä"-tankkauksesta.Ollaanhan joulukinkustakin erossa 11 kuukautta,ja silti sitä monella tekee mieli.
Eikä noihin tuntemuksiin vaikuta tietoisuus ko."hyvän" mahdollisista seurauksista.
Jos joku haluaa tupakointinsa lopettaa,niin tietysti nikotiinikorvikkeet voivat hieman tuota siirtymävaihetta tasoittaa,mutta loppujen lopuksihan on kaksi eri asiaa imeyttää nikotiinia kehoonsa ja polttaa kenties maukas,sosiaalisen "tripin" tarjoava hyvältä tuoksuva savuke.
Käsitys siitä,että tupakointi tavassa olisi kyse pelkästään nikotiinista,on vain korviketeollisuuden aikaansaamaa.
Eihän kahvin juonnissakaan ole kyse pelkästä kofeiinista.Jos olisi,niin kiireinen nykyihminenhän nauttisi hautajaisissa ja häissä "kakku (koff.)tabletit" entisten kakku kahvien sijaan.
Hei,
Älä viitsi välittää ton R.T:n kommenteista vaikkakin ne on "asiaa", mutta tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina. Tupakan vaarat ollaan tiedostettu laajalti ja se on terveysuhka. Tilastoita on turha tuijottaa ja vääntää niiden perusteella psekulaatioita, että prosenttiosuus on noin pieni. Ei ole hätää. Väärin! Et pysty sataprosenttisesti sanomaan oman kehosi kyvystä sietää tupakan haitallisia aineita. Keho on jokaisella ihmisellä ns. kemiallinen systeemi ja se on täysin erilainen jokaisella ihmisellä. Tupakan polttoa voisi verrata venäläiseen rulettiin ja et voi tietää varmasti mitä muutoksia se aiheuttaa kehossasi. Mutta tupakointi on tunnustettu terveysriski, niin ei ole järkevää sortua siihen. Tilastotiede ei selitä juuri sinussa tapahtuvia muutoksia, mutta antaa viitteitä mitä voi tapahtua. On hyvin viisasta perustella tupakan polton lopettamista siten, että tupakointi voi aiheuttaa vaarallisia sairauksia. Haluat välttää riskit. Hyvä päätös.
"Kannattaa" sanan tietysti voi käsittää monellalailla.Joku arvostaa elämän pituutta,joku laatua(se,mikä kenellekkin on laatua,on käsittääkseni[ainakin vielä]itse kunkin asia).
Mikäli tavoitteena(jota esim. sinä suosittelit)on vähentää kaikkia mahdollisia riskejä,niin silloin toki "kannattaa" lopettaa tupakointiKIN.Mutta järkevän ja suhteutuskykyisen(toivon että sinäkin olet)ihmisen kohdalla se tarkoittaa julmettua määrää arkisia asioita,jotka on täytynyt suurempia riskejä välttääkseen lopettaa paljon ennen tupakointia.-Siis jos kyse on rehellisestä yleisien riskien pudotuksista?Ja jos taas ei ole,niin kyse lienee sinisilmäisestä uskosta propagandan levittämään käsitykseen tupakan kaikenkattavasta demonisuudesta.Ja uskosta siihen,että se aiheuttaisi yksinään suurimman riskin yksilö poloiselle.
Eli minä en missään nimessä kiistä tupakan tilastollisia terveysriskejä.Ne ovat olemassa.Mutta eivät missään suhteessa tähän nykyisen vöyhötyksen määrään.Etenkin kun moni muu asia jää sivuseikaksi,kun pitää keskittyä siihen saatanalliseen tupakkaan.
Kannattaa ottaa asioista itsekin selvää.Se avartaa.Monesti myös yllättää.
Toki on myös taantumuksellisia,ketkä haluaa uskoa,että terveysministeriöt ym. instanssit ovat pienen ihmisen asialla,ja jakavat puolueetonta,muuntelematonta faktatietoa rakkaille kansalaisilleen.
Jo pelkästään suomalaislle niin rakkaasta ja klassisesta "ruokaympyrästä" ryyditettynä tupakka-askien teksteillä saisi kirjoitettua mehukkaan farssin.
Farssin nimi voisi olla vaikka "Hattu kourassa-talvisodan hengessä"
Muutama kohtauksisessa farssissa voisi kohtaukset olla nimetty vaikkapa suomalaisille rakkaisiin nimiin ja pysyviin arvoihin viitaten.
1.Reino-indeksi rotan kotiinpaluu.
2.Alli siirtyy kevytmaitoon ja kalaan.
Ja kolmas näytös olisi klassisen draaman kaaren mukaan se huipentuma.Tässä tapauksessa kenties käsityksen äärirajoja tavoitteleva hulppea yhteislauluun huipentuva;
3.Ku se lääkärkin sano ja pastor suutaan pieks.
Ja mikäli farssi saisi suomessa tukevan jalansijan kansan nauruhermojen kutittelijana,niin tottahan myö poijjaat männään että hujahtoo franskaan asti näyttää Perluskoonille(Huom!vitsi.Minä en oikeasti liitä vähäisestä sivistyksestäni huolimatta Berlusconia ranskaan)minkälaista näytehelmää härmän puuroilla tehrähän.
Etelä-euroopassa farssin käännösnimi olisi sujuvasti "Mei JER i opera metabolic"
Tuo on hyvä kommentti, että pitäisi katsoa muita "vaaratilastoja". Etsiä vastauksia kysymyksiin mikä on vaarallisempaa kuin tupakan poltto. Tupakointiin liittyy, kokemusta on, elämän laadun paranemista. Nikotiinin kemiallisista vaikutuksista kerrottakoon: "Nikotiini on ajattelua stimuloiva ja tunteita rentouttava huume. Nikotiinilla on houkuttelevat puolensa: se virkistää, parantaa keskittymiskykyä, nopeuttaa oppimista, vähentää halua syödä makeita ruokia ja vähentää stressiä. Nikotiinin tehtävä on lisätä dopamiinin eritystä ja ylimääräinen dopamiiniannos vähentää stressistä kärsivän ahdistuneisuutta" Lähde: "John Emsley Molekyyligalleriat s.112-115"
Tuo on pääsyy miksi itse poltan tupakkaa. Tiedän varsin hyvin myös millaisia aineita tupakansavun terva sisältää. Noin 4000 eri yhdistettä, jotka on vaarallsia/haitallisia/karsinogeenisia terveydelle. Tupakoinnin hintana voi olla sairastuminen. Elämässä on paljon muitakin vaarallisia asioita, löytyy HIV, väkivältä, kateus, viha, stressi, suru, menetykset, vastoinkäymiset, sota, terrorismi, luonnonkatastrofit, onnettomuudet ja vaikka mitä. Tuo lista on loputon. Tupakointi on pieni pahe, kun vertaa muita paheita ja "pahuutta". Voisi olla päättäjille kohtuullista ratkoa muita yhteiskunnan ongelmia, kun pienen ihmisen "viatonta" pahetta. Karu tosi asia on se, että elämästä kukaan meistä ei selviä hengissä.
Pidin 2 viikon tupakkalakon ja kaikki "pysähtyi". Mietin haluanko elää "pysähdyksissä" loppu elämäni tai elämäni ratkaisevat hetket, joissa tarvitaan ajattelua ja uusien asioiden oppimista. Vastaus on yksinkertainen - EI - en tahdo elää "pysähdyksissä". "Pysähtyneisyydellä" tarkoitan tupakan polton lopettamisen seurauksena syntymää masennustilaa. Aivot "turmeltuu", kun tupakan poltto alkaa miellyttämään. En tiedä kuinka kauan tuon tilan ennallistuminen tapahtuu, kun tupakan polton lopettaa. Entiset alkoholistit tuolla alkoholi sivustolla puhuvat 3kk, joiden aikana moni sortuu viinaan. Ryyppääminen aiheutta myös dopamiinin eritystä ja luultavasti kyse on samasta mekanismista kuin nikotiinilla - en tiedä. 3 kk on pitkä aika, jos tuolla on yhteys aivojen mielihyväkeskuksen normaalisoitumiseen.
Mutta kuitenkin, ketkä haluaa tupakan polton lopettaa, niin se mielestäni on hyvä päätös. Aikaa kuluu, mutta ehkä sitten viikkojen, kuukausien kuluttua mielihyväkeskuksenne on kunnossa ja voitte nauttia elämästänne kuin ennenkin. Toisaalta ihmiset selviät hämmästyttävän hyvin asioista myös ilman tupakan polttoa.
Lyhyesti vastaan muutamaan kohtaan.
Ensin konkreettiseen puoleen:
"Tiedän varsin hyvin myös millaisia aineita tupakansavun terva sisältää. Noin 4000 eri yhdistettä, jotka on vaarallsia/haitallisia/karsinogeenisia terveydelle. "
-sinulla on nyt mennyt vähän sekaisin käsitykset.Tuo 4000 on tupakan yhteensä sisältämien kemikaalien määrä.Ei haitallisten aineiden määrä.Nykysivistyksellä ihmisten ajattelu lienee jo pidemmällä kuin "kemikaali on yhtä kuin myrkky"
Lainaus yhdestä paikasta josta voit todeta asian.Sen mukaan karsinogeenejä tupakassa on noin 50.
"Tupakan savussa on noin 4000 kemikaalia, joista noin 50 on syöpää aiheuttavia eli karsinogeeneja. Savussa on muun muassa seuraavia myrkkyjä:
Ammoniakki · asetoni · bentseeni · bentsopyreeni · DDT· elohopea · formaldehydi · hiilimonoksidi (häkä) · kromi · metanoli · nikkeli · nikotiini · nitrosoamiinit · radioaktiivinen polonium-210 · sinkki · syanidi · tolueeni · typen oksidit · vinyylikloridi"
Sitten tähän toiseen mielestäni kommentointia kaipaavaan asiaan;
Käsittelet ilmiötä nimeltä "tupakka" kovin aivokemiallis- ja nikotiinikeskeisesti.
Mielestäni tupakalla kuitenkin on ihan "hyvä maku" ominaisuudet.Se on miellyttävää ilman aivokemiallisia vaikutuksiakin.Ja tupakointi laadukkaan hyvän tupakan parissa on sosiaalinen tapahtuma siinä missä hyvälle aterialle kokoontuminenkin tai kahvittelu(joka muuten tapana lienee monin kerroin karsinogeenisempi).
Vielä yksi:
" Tuo on hyvä kommentti, että pitäisi katsoa muita "vaaratilastoja". Etsiä vastauksia kysymyksiin mikä on vaarallisempaa kuin tupakan poltto."
-no,minä en tiedä pitääkö elämää elää laskutikku kädessä riskejä kartoittaen.Eikö voi vain nauttia(itse kunkin mieleisiään tapoja noudattaen)tässä ja nyt,eikä mahdollisesti tulevassa huomisessa.Pointtini nyt vaan oli se,että tupakasta hössötetään liikaa suhteessa moniin muihin enemmän hössötystä tarvitseviin asioihin verrattaessa(mikäli nyt mikään ihmisen omaan valintaan perustuva asia tarvitsee hössötystä).
"Aivot "turmeltuu", kun tupakan poltto alkaa miellyttämään."
-asian voi vääntää turmeltumiseksi jos haluaa.Mutta silloin moni muukin asia,kuten rakastuminen,turmelee aivot.Ja rakkauttakin voinee kutsua miellyttäväksi 'turmeltumiseksi'.
Oma mielipiteeni on,että mikään oikeasti miellyttävä EI TURMELE.Turmeltumis käsitys vaatii aina jonkun arvotaustan,jota ilman sitä ei voida käsittää turmelevaksi.Tässä tapauksessa arvotausta on tietenkin terveysihanne,jota vasten joku voi sanoa että ihminen turmelee itsensä miellyttävästi.
Liikuntaan kiinni jääneen ihmisen aivoissa tapahtunee dopamiinin osalta samallalailla kuin tupakkaan kiinni jääneen.Siltikään liikuntariippuvuutta ei kutsuta turmelevaksi.Vaikka tietyllä logiikalla syytä olisi.
Tämä siis selvennykseksi siitä,mitä tarkoitin "turmeltua"-termin arvotaustaa vaativasta olemuksesta.
Ehkä oikea termi tapahtumalle olisi aivojen "neitsyyden menetys".Ja se,onko se turmeltumista vai ei,rtkennee "neitsyyden rikkoneen" ilmiön miellyttävyydestä.
Esimerkiksi lapsen,joka näkee 5 vuotiaana rakkaan äitinsä palavan tulisoihtuna kuoliaaksi salaman iskun seurauksena,aivot kenties turmeltuvat ja pelkäävät läheisyyttä kauhukuvineen loppuelämän ajan.
...aina. Jos suomen kaikki tupakoivat miehet tumpaisivat lopullisesti söypätapaukset (puhumattakaan pumppulaakeista) kuulemma vähenisivät heti neljänneksellä (todennäköisesti enemmänkin kun savyttomien altistuminen tupakin savulle vähenisi).
Itse en lähde tuohon terveysvainoon mukaan. Jokaisella saa olla omat paheensa. Tupakoinnin lopettaminen oli oma päätökseni. terveysvalistus tekee ihmisistä toistensa kyttääjiä. Nyt valistetaan tupakoinnista ja lihavuudesta.
Hassua muuten, että passiivisesta tupakoinnista kärsijät asuvat kaupungeissa, joissa on huono ilmanlaatu -on aika hassua ruveta yskimään neljän ruuhkassa samalla pysäkillä olevalle röökaajalle.
Nyt en polta ja mielestäni on hyvä, että ravintoloissa kielletään tupakointi. polttajanakin häiritsi tarttuva haju vaatteisiin ja hiukset oli pakko pestä heti baarin jälkeen.
Toivoisin kuitenkin, että tupakoiville järjestettäisiin joku inhimillinen tapa polttaa baari-illan aikana. Kaikki eivät halua lopettaa, eikä tarvitsekaan.
Kai tämä tästä? Pitää olla kokoajan paljon tekemistä. Iho näyttää paremmalta ja hampaat ovat vaalenneet. En ole vielä keksinyt, millä katkaisisin jännityksen ja stressin tai miten onnistuisin pitämään "tupakanmittaisen" tauon. En pysty olemaan viittä minuuttia paikoillaan "tekemättä mitään."
Lähden jouluksi etelään, jos onnistun ja joulun jälkeen keksin uuden porkkanan.