Martina lähti miesystävänsä kanssa Dubaihin

Eivät tapaa reissulla Sofiaa.
59538
12Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Kenen rahoilla kun oma talous ja ulosotossa kaikki rahat.

Voi vaikka Iran iskeä pommin.

Oliis iskenyt Trumpin asumukseen pudonnut kone olisi saanut kunnon herätyksen.

Mistä näitä kumipäitä sikiää, mitähäm Martinan lapset ajattelevat äidista vai onko heillä sama polku, miesten nielijöinä?

6Äänestä

Juu ei kannata tavata, Muhis mykistyisi Sofian kauneuden edessä ja martta-mamma jäis auttamatta toiseksi.

19Äänestä
  • Onhan Sofialla ja Martinalla iso ikäero lähes kymmenen vuotta. Mutta omaisuutta ei kumpikaan ole pystynyt kartuttamaan ei omalla eikä miehen ansioilla. Martinan Levin mökkikin oalaitui rakennuttajalle. Noloa. Eikä sen puoleen koulutustajaan ole peruskoulua kummempi.

    Äänestä

  • Eipä olis eka kerta kun marttiinan mies lähtee kauniimman perään.

    11Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onhan Sofialla ja Martinalla iso ikäero lähes kymmenen vuotta. Mutta omaisuutta ei kumpikaan ole pystynyt kartuttamaan ei omalla eikä miehen ansioilla. Martinan Levin mökkikin oalaitui rakennuttajalle. Noloa. Eikä sen puoleen koulutustajaan ole peruskoulua kummempi.

    Mikä koulutus sinulla on, kirjoitustaitosi on niin erinomainen. 😂😂😂

    Äänestä

Juu siellä ne kaksi elämänkoululaista akkujaan – vaikkei kukaan tiedä, mistä normielämän työvelvoitteista ne akut olisi edes tyhjentyneet! 😂
Palmujen alla punotaan niitä suuria maailmanvalloitushaaveita, vaikka tämän nyrkkeilystaran ura ei näytä aukeavan kotimaan viihdetapahtumia pidemmälle. Eikä sitä uraa taatusti edistä tämän liki neljännesvuosisadan ajan pelkkää kovaa vauhtia ilman suuntaa pitäneen täti-ihmisen jatkuva kontrolli ja komentelu.
Saavutukset on molemmilla jääneet sinne samaan peruskoulutason suorittamiseen mitä koulutuskin on. Kun tämä muutaman kuukauden ”Mr & Ms Baddie” -teinihuuma aikanaan törmää arkeen ja se taustalla savuava sadantonnin yrityskonkurssi realisoituu, Muhiksen tulevaisuus löytyy satavarmasti jostain Puhoksen tyylisestä kebab-mestasta vääntämässä rullaa.

20Äänestä

Martinan konkurssisotkua ei sitten kai enempää tutkittu, vaikka näin maallikon silmin konkurssiin meno oli kaikkea muuta kuin rehellisen näköistä.
Joo, kyllä äiti-Martta paljon reissailee ja viihtyy monien miestensä kanssa. Lapsilla on ja on ollut miesmalleja vino pino.

14Äänestä
  • Pesänhoitaja selvittää, mihin rahat on menny ja miksi yhtiö kaatui. Palkat, YEL-maksut, tyhjä kassa ja maksamattomat velat käydään läpi. Ensimmäinen selvitys pyritään tekemään parissa kuukaudessa, mutta koko prosessi voi kestää vuosia. Jos kaikki olisi täysin selvää, tuskin selvittelylle olisi tarvetta näin pitkään.
    Eli jotain mätää sieltä kyllä selvästikin löytyy. Eli mahdollista on että asia etenee viranomaisille.

    13Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pesänhoitaja selvittää, mihin rahat on menny ja miksi yhtiö kaatui. Palkat, YEL-maksut, tyhjä kassa ja maksamattomat velat käydään läpi. Ensimmäinen selvitys pyritään tekemään parissa kuukaudessa, mutta koko prosessi voi kestää vuosia. Jos kaikki olisi täysin selvää, tuskin selvittelylle olisi tarvetta näin pitkään.
    Eli jotain mätää sieltä kyllä selvästikin löytyy. Eli mahdollista on että asia etenee viranomaisille.

    Julkisten tietojen mukaanhan veroja on jätetty maksamatta jo pidemmän aikaa, mut silti on maksettu huomattavia palkkoja, niin eiköhän siinä oo pesänhoitajalle se tärkein selvityskohde. Ei yrityksen velvoitteita voi loputtomiin laiminlyödä samalla kun nostaa palkkaa niin että firman kassa tyhjenee.

    13Äänestä

Miten tyhmä täytyy ihmisen olla, että matkustaa lomalle maahan, jonne ulkoministeriö ei suosittele matkustamista tällä hetkellä. Sofia on sitä paitsi ihan toisella puolella maapalloa tällä hetkellä, joten Martinalla ei ole Dubain reissullaan mahdollisuutta edes tavata, tai hakata Sofiaa.

11Äänestä
  • Sofia lähti perheelisen miehen perässä sen kotimaahan. Mies ei tullut Dubaihin kolmeen kuukauteen edes käymään Sofian luokse. Ei päässyt Miamiin missä on miehen ja vaimon koti, jossa ovat asuneet perheenä. Törkee muija ja väkisin yritty päästä Miamiin, onneksi huumeiden käytöstä ja hallussa pidosta saanut tuomiot. Ei päässyt häiritsee vaimoa ja heidän pientä tytärtä. Miksi Sofia asuu Dubaissa? On siinnä todellakin tyhmä muija. No peruskoulun käynyt ja 2-tunnin meikkaus kurssin Dubaissa.

    Äänestä

  • Mitä muuta sitä voi odottaa ihmiseltä, jonka yleissivistys ja todellisuudentaju on tuota luokkaa mitä on. On hyvinkin todennäköistä, ettei Martina ole edes tietoinen ulkoministeriön matkustussuosituksista, saati Lähi-idän vakavasta tilanteesta. Kun maailmankuva ja kyky hahmottaa syy-seuraussuhteita on jääneet lapsen tasolle – ei kykyä vastuulliseen harkintaan yksinkertaisesti ole. Onhan tuo sama tyyyli nähty hänen monissa muissakin elämänkäänteissä.

    14Äänestä

Martina on nolo ja vanhetessaan vielä epätoivoinen päälleliimattuine rooleineen.

15Äänestä

Nyrkkeilyllä tienasi matkarahat,mutta se askarruttaa että mistä hän on lomalla?

4Äänestä
  • Todellisuuspako on rankkaa ja kovaa työtä. Kyllä siitä jo yhden viiden tähden loman ansaitsee.

    14Äänestä

  • Oman kuvailunsa mukaan ei ole ollut lomalla pitkään aikaan 🤣 vaikka tosiasiassa on harrastellut.

    11Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oman kuvailunsa mukaan ei ole ollut lomalla pitkään aikaan 🤣 vaikka tosiasiassa on harrastellut.

    Sehän on aivan täysin irti kaikesta normielämästä ja arjesta! Mut kaikkein eniten se näyttää olevan hukassa ja irti omasta identiteetistään, kun ei se itsekään tiedä, mitä roolia vetäisi seuraavassa Instagram-postauksessaan. Onko se olevinaan seesteinen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja ja henkisen tasapainon ikoni, vai Dubaihin paennut ”Mr & Ms Baddie” -luurankotäti vai badass-kovistelija.
    Kun sinne tänne säheltää jatkuvasti hetkellisten impulssien ja uuden ihastuksen hormonihuiskeen vietävänä, niin se kuuluisa punainen lanka ei ole vain solmussa, se on palanut poroksi.

    12Äänestä

Martinan instapostauksessakin joku mies on kirjoittanut jopa englanniksi pitkän haukkumislitanian, eli on yhtä katkera kuin tekin täällä.

Äänestä
  • Nyt sinne ilmestyi joku jolla on aivan sairas nimimerkki ja vain yksi seurattava ja haukkui Martinaa että vatsamakkaroita. Nimimerkin valinta kertoo että ei ole terve ajatusmaailma tuolla.

    Äänestä

  • Kerrotko tarkemmin, että miten tuo kuvittelemasi katkeruus näkyy? Itse en sitä näe

    8Äänestä

Ja hemmetin kallis hotelli...mitenkäs konkurssiin joutunut elää näin?

Äänestä

Mutta Muhis on niiin RAKASS!!!

1Äänestä
  • Kuvittelee vissiin aivan mielettömänä saavutuksena ja trofeena tätä 15 vuotta nuorempaa nuorukaista, jota pitää nyt raahata pitkin Dubaita ja kuvata pelkäksi Instagram-asusteeksi. Ei taida marttiina tajuta että fiksuille ja itsenäisille naisille nää tän kategorian poitsut on niitä kaikkein viimeisiä epätoivon vaihtoehtoja. Monet naiset jättää nämä suosiolla väliin ja ovat tuhat kertaa mieluummin vaikka yksin kuin lähtevät pyörittämään tuollaista lapsenvahdin roolia ja kulttuurien sekamelskaa.

    16Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kuvittelee vissiin aivan mielettömänä saavutuksena ja trofeena tätä 15 vuotta nuorempaa nuorukaista, jota pitää nyt raahata pitkin Dubaita ja kuvata pelkäksi Instagram-asusteeksi. Ei taida marttiina tajuta että fiksuille ja itsenäisille naisille nää tän kategorian poitsut on niitä kaikkein viimeisiä epätoivon vaihtoehtoja. Monet naiset jättää nämä suosiolla väliin ja ovat tuhat kertaa mieluummin vaikka yksin kuin lähtevät pyörittämään tuollaista lapsenvahdin roolia ja kulttuurien sekamelskaa.

    Ei ne fiksut ja itsenäiset ainakaan täällä suolipalstalla kirjoittele.😂

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ne fiksut ja itsenäiset ainakaan täällä suolipalstalla kirjoittele.😂

    Mistäs sinä sen luulet tietäväsi?😂

    10Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mistäs sinä sen luulet tietäväsi?😂

    Tijaana kuvannut taas miehensä paksut sormet, sen omas instas 👊🤣.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kuvittelee vissiin aivan mielettömänä saavutuksena ja trofeena tätä 15 vuotta nuorempaa nuorukaista, jota pitää nyt raahata pitkin Dubaita ja kuvata pelkäksi Instagram-asusteeksi. Ei taida marttiina tajuta että fiksuille ja itsenäisille naisille nää tän kategorian poitsut on niitä kaikkein viimeisiä epätoivon vaihtoehtoja. Monet naiset jättää nämä suosiolla väliin ja ovat tuhat kertaa mieluummin vaikka yksin kuin lähtevät pyörittämään tuollaista lapsenvahdin roolia ja kulttuurien sekamelskaa.

    Antakaas nyt M ja M - lomailla rauhassa 🏝️. En tule koskaan ymmärtää, että annetaan omaa arvokasta aikaa ja seurataan julkisuudessa olevan henkilön lomailua esimerkiksi Dubaissa. Katkeruus ja vihan tunteet loistaa kommenteista liian selvästi. Rakastakaa itseänne ja läheisiänne, huomaatte miten oma elämä voi olla ihanaa ja helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    🤣🤣 no mitenkäs palvojan elämä muussa kuluu, kuin Martinaa seuratessa? Totuus ei ole katkeruutta tai vihaa. Martina on nolo

    Sä puhut täällä muiden ”arvokkaan ajan” käyttämisestä, mutta käytät sitä omaa kallisarvoista aikaasi siihen, että tulet anonyymille viihdepalstalle analysoimaan muiden kommentteja ja leikkimään jotain ylivertaista elämänohjeiden jakajaa.
    Jos sun oma elämäsi läheistesi kanssa on niin älyttömän ihanaa, helppoa ja täynnä pelkkää rakkautta, niin miksi ihmeessä sä itse kulutat aikaasi lukemalla tätä ketjua ja moralisoimalla muita?

    14Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    🤣🤣 no mitenkäs palvojan elämä muussa kuluu, kuin Martinaa seuratessa? Totuus ei ole katkeruutta tai vihaa. Martina on nolo

    Sinä olet vielä nolompi.😂

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    🤣🤣 no mitenkäs palvojan elämä muussa kuluu, kuin Martinaa seuratessa? Totuus ei ole katkeruutta tai vihaa. Martina on nolo

    Ja ruma takalisto, bikinikuvissa näkyy. Pötkylä mikä pötkylä. Kaikki muu taitaa olla tekojuttuja.
    Mutta kyllähän sitä lomaa kaipaa, kun miesjahdissa ja saaliin vahtimisessa menee voimat.
    Mulle tulee mieleen tuosta miehestä aussi, hän on vain pidempi. Hymystä tai jostain tulee samankaltaisuus mieleen.

    4Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sama huomio täällä. Paljon samaa näköä kuin aussissa. marttiina selvästi haikailee sen perään, saas nähdä kuinka kauan menee kun tää poitsu tekee ”aussit”😬

    4Äänestä

Olikos sillä poikakaverilla joku ottelu Lontossa kun Maru oli mukana kehätyttönä? Kun asiasta ei ole mitään näkynyt instassa? Vai kävikö kuten Maralle ottelussa..

2Äänestä

Siis ei helkutti, nyt tippui kyllä ne loputkin maskit tästä näytelmästä! 😂 Iltalehti sen uutisoi suoraan: ”Aitolehden julkaisussa on tekoälymerkintä.”
Siellä on tekoälyä käytetty siihen malliin niissä Dubain ökyvideoissa, että vaikea enää tietää mikä sillä matkalla on aitoa ja mikä ei. Mutta hei, yksi asia on varma: kaikkein vähiten aito siinä julkaisussa on taatusti ollut itse Aitolehti! 💀 Ja sitähän ei tosin olis tarvinnut edes tekoälymerkinnällä erikseen todistaa, se kun on tiedetty täällä palstoilla jo kauan ennen näitä uusimpia digimuokkauksiakin!

12Äänestä

Levoton sielu tällä tädillä.

5Äänestä

Mutkun ikinä ei oo aikaa pitää lömaa!!
Nyt sitten repäistään näyttävä irtiotto toyboyn kanssa paheksuttuun Dubaihin.
Näin käyttäytyy juuri konkurssin ja tyrmäyksen kehässä kokenut tyrkky.
Kyllä tädillä on nyt päässä vinksahtanut merkittävästi, työkiireet tai vastuunkanto perheestä ei yhtään paina kun täytyy osoitta olevansa vielä vetävä nuoren boxerin mielestä.
On se nolo!

5Äänestä
  • Ei minusta ole yhtään nolo, nauttii elämästään ei siinä ole mitään pahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei minusta ole yhtään nolo, nauttii elämästään ei siinä ole mitään pahaa.

    Onko tuo nauttimista? Mielestäni esittämistä, kulissien epätoivoista pitelyä. Keski-ikäinen, biologian mukaan aikuinen nainen on pahis 15 vuotta nuoremman miehen kanssa. Lomalla Dubaissa (ala-arvoista, mutta halvalla pääsee), kuvat tekoälyn tuottamia ja omat kovin aseteltuja. Epätoivo tuossa loistaa.

    8Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei minusta, nauttivat lämmöstä ja auringosta, Martina on nuorekas, hyvännäköinen nainen, ei tuota 15 vuoden ikäeroa edes huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei minusta, nauttivat lämmöstä ja auringosta, Martina on nuorekas, hyvännäköinen nainen, ei tuota 15 vuoden ikäeroa edes huomaa.

    Ai instan muokatuista kuvista ei huomaa? Nyt järki käteen. Livenä on ikäistään vanhemman näköinen. Toisaalta muhiskin on ikäistään vanhemman näköinen, että sinänsä vakka ja kansi. Kumpikaan ei myöskään älyllä loista, että senkin puoleen oikein passeli pari.

    Onneksi me palstapirkot ollaan niin fiksuja ja viisaita. 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onneksi me palstapirkot ollaan niin fiksuja ja viisaita. 😂😂😂

    No onneksi me palstapirkot emme keskimäärin elä instaelämää, emme näyttele muuta mitä olemme. Vai miten on sun tilanne?

    5Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    No onneksi me palstapirkot emme keskimäärin elä instaelämää, emme näyttele muuta mitä olemme. Vai miten on sun tilanne?

    Minulla ei ainakaan ole vara arvostella toisten ihmisten ulkonäköä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Onko tuo nauttimista? Mielestäni esittämistä, kulissien epätoivoista pitelyä. Keski-ikäinen, biologian mukaan aikuinen nainen on pahis 15 vuotta nuoremman miehen kanssa. Lomalla Dubaissa (ala-arvoista, mutta halvalla pääsee), kuvat tekoälyn tuottamia ja omat kovin aseteltuja. Epätoivo tuossa loistaa.

    No niin, nyt se alkoi hokemaan tuota tekoälyä kuten oli arvattavissa. Kyllä on kateellinen ja syytäkin tietenkin. Kukapa ei olisi. Martinalla komea nuori mies ja ihanaa elämää elää tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    No onneksi me palstapirkot emme keskimäärin elä instaelämää, emme näyttele muuta mitä olemme. Vai miten on sun tilanne?

    Miksi sinä seuraat Martinaa, kun selvästikään pidä hänestä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    No niin, nyt se alkoi hokemaan tuota tekoälyä kuten oli arvattavissa. Kyllä on kateellinen ja syytäkin tietenkin. Kukapa ei olisi. Martinalla komea nuori mies ja ihanaa elämää elää tällä hetkellä.

    Ihanaa elämää vai todellisuuspakoa?
    Tekoälyllä ylläpidettyä kulissien kannattelua vai todellisia tunteita?
    Kysymyksiähä tämä taas herättää.
    Vaihoehtohan olisi, että Martina selvittäisi talous-sotkunsa, huolehtisi perheestään, unohtaisi edes kerran omat mielitekonsa, miettisi ja suunnittelisi tulevaisuuttaan, mutta taitaa olla mahdoton ajatus hänelle.
    Hetkessä on kiva elää, kun on parikymppinen, mutta keski-ikäisen , vaihdevuosi vaivaisen perheenäidin odottaisi kyllä miettivän muuta kuin luxuslomia ja nuoria vaihtuvia boyfrendejä.
    Lomalta paluu on nololle tyrkylle karu, ei ne ongelmat loman aikana itsestään ole mihinkään kadonneet.

    9Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sulla se ongelma on, ellet ole huomannut.

    Jokainen elää haluamallaan tavalla, ei sitä kenenkään tartte arvostella ja mollata. Sinäkin voisit lopettaa Martinan seuraamisen ja keskittyä omaan elämääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei minusta, nauttivat lämmöstä ja auringosta, Martina on nuorekas, hyvännäköinen nainen, ei tuota 15 vuoden ikäeroa edes huomaa.

    Eipä se muhiksen kasvattama (ja marttiinan käskystä tietty) parta peitä sitä nuorta maitoposkista poitsua tuon täti-ihmisen vierellä😃😃😃 hyvin näkyy että ikäeroa on ja paljon.

    8Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi sinä seuraat Martinaa, kun selvästikään pidä hänestä ?

    😁 sekös sua harmittaa. En seuraa Martinaa. Kommenttini perustuvat lehtijuttuihin.

    3Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    No niin, nyt se alkoi hokemaan tuota tekoälyä kuten oli arvattavissa. Kyllä on kateellinen ja syytäkin tietenkin. Kukapa ei olisi. Martinalla komea nuori mies ja ihanaa elämää elää tällä hetkellä.

    Komea? Rasvaisen näköinen tyyppi. Kasvonpiirteet kaukana komeasta.

    5Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Minulla ei ainakaan ole vara arvostella toisten ihmisten ulkonäköä.

    Miksei ole? Keneltä sä siihen luvan tarvitset? Et kai elä niin alistettuna, että luulet ettet voi arvostella.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Komea? Rasvaisen näköinen tyyppi. Kasvonpiirteet kaukana komeasta.

    Vaikka ulkonäkö oliskin ok, aivot on vaurioituneet ja pahoin. Jokainen isku tekee tuhojaan!

    3Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei minusta, nauttivat lämmöstä ja auringosta, Martina on nuorekas, hyvännäköinen nainen, ei tuota 15 vuoden ikäeroa edes huomaa.

    Moi Anne.

    3Äänestä

Blääh noil mitään romanssii oo. Toyboy on juones mukana, et Aitolehden maine kiillottuu. Saa ilmasen reissun ja itelle julkisuutta. Sponssit mieles.

1Äänestä
  • Eikö se ole meille ihan sama onko romanssia vai ei ?

    Äänestä

  • Millä tavalla tuo kiillottaisi kenenkään mainetta? Hölmö näköinen ja selvästi hölmö jätkä?

    6Äänestä

Miks muhiksella on aina suu auki? Näyttää pysähtyneeltä.

7Äänestä
  • Jos sillä on botoxihuulet? Niillä on aina suu ihmetyksestä auki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eivät tapaa reissulla Sofiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu