Pieksämäki Kanttila myydään

Oliko Pieksämäen valtuustolla salainen kokous. Onko Tuula saanut uuden apurin töistään kipuilevasta toimittajasta.

Pieksämäen maalaiskunnan entisestä virastotalosta on tehty myyntipäätös Pieksämäen valtuustossa.Liisa-Ilona TanninenTänään 16:00Pieksämäen kaupunki on laittanut entisen virastotalokiinteistö Kanttilan huutokauppaan verkkosivustolle. Huutokauppa päättyy 18. marraskuuta puoliltapäivin. Myynti-ilmoituksessa todetaan, että kaupunki pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous. Lopullinen tarjottu korkein kauppahinta edellyttää Pieksämäen kaupungin teknisen johtajan hyväksyntää ja viranhaltijapäätöstä
15175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Melkein 20-vuotta meni, kun maalaiskuntalaiset surivat kuntaliitosta kaupungin kanssa? Virasto piti pitää väkisin Naarajärvellä.

Äänestä
  • Viisaammat Virtasalmella ja Jäppilässä myivät jo paljon aikaisemmin.

    Äänestä

Kohta islamistit tekee siihen itä Suomen moskeijan. Ja valtio rahoittaaa.

Äänestä
  • Moskeija kirkot tehdään mäen päälle ja niitäkin on valmiina tyhjillään Pieksämäellä. Viimeiseen asti Naarajärveläiset veisaavat, kun kuvittelivat monitoimitaloksi rakennetun monumentin pysyvän ikuisesti kuntansa keskuksena. Vuosiin ei ole ollut juuri mitään toimintaa kyläläisillä talossa.

    Äänestä

vARMAAN TULEE SOPIMUS KAUPPA.

Äänestä
  • Aivan sama mikä kauppa. Kanttilassa ollaan oltu kuin miekan nielemiä poliittisesti värittyneiden tahojen osalta. Miljlonanpoikineen on upunnut lähes 20:ssä vuodessa monitoimitalon turhaan ylläpitoon rahaa. Ei kestä päivän valoa tämäkään toheloinnin ja riitelyn tulos seuraavien sukupolvien silmissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aivan sama mikä kauppa. Kanttilassa ollaan oltu kuin miekan nielemiä poliittisesti värittyneiden tahojen osalta. Miljlonanpoikineen on upunnut lähes 20:ssä vuodessa monitoimitalon turhaan ylläpitoon rahaa. Ei kestä päivän valoa tämäkään toheloinnin ja riitelyn tulos seuraavien sukupolvien silmissä.

    Koska järjestötalo puretaan niin työväenyhdistys ostaa kanttilan voitonjuhlia varten palatsin itselleen. Pappila oli liian matala. Ensi keväänä voi vaalivoiton jälkeen saunoa sekasaunassa vaalihiet pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lähtikö demarivaide raapimaan asfaltia? Ei demarifopiaan auta edes syksyn infulenssa rokotteet. Kabtilan seinissä on paljon sontaluukkuja ja vuosien varrella on kertynyt tunkiota kaupunkiin. Siivoaminen vie aikansa ja jää seuraaville sukupolville. Sitä päivää odotellessa, että paukallislehti pääsee kirjoittamaan muustakin kuin diipa, daapaa pahentamatta jännittynyttä hapanta ilmapiiriä.

    60-luvun maalaisidealismille ei ole kysyntää edes sen vertaa vanhooliskeskustassa, että ostaisivat Kanttilan muistomonumentiksi.

    Osakerahoilla Kanttila rahoitettiin aikoinaan törsäysmenttaliteetilla.

    Maalaiskunnalla ei ollut yhtään silloin velkaa. Velattomia kiinteistöjä rakennettiin jotka on vieläkin käytössä. Mieskunnanjohta oli keskustalainen Leo Kähkönen. Kaikkl toiminta oli rehellistä.
    Kaupungissa kaikki oli päinvastoin.

    Siloin kun on rahaa se pitää osata laittaa poikimaan lisää, eikä elää siloisen kaupungin siivellä. Niihän siinä kävi, että ajautui kaupunguäin syliin sekin öyhötys. Sen ollut melkoista raikulipoikien aikaa Kanttilan kapinetteineen ja muine vouhotuksineen. Sinne meni omat ja varastetut vessanpöntöstä alas.

    Siilin koulukin purettiin maantasalle. Eipä jää paljoa seuraaville sukupolville hurskastelua, kun kaikki senaikaisten päättäjäpiirien lättänä talotkin ovat suorastaan nussittu arvottomiksi jäte- ja roskakiinteistöiksi kaupungin syliin kaatuviksi.

    Näin on ja nämä totteromuorit kehtaa haikaikkalla menneiden suhasiensa perään rollaattoreja työnnellen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Siilin koulukin purettiin maantasalle. Eipä jää paljoa seuraaville sukupolville hurskastelua, kun kaikki senaikaisten päättäjäpiirien lättänä talotkin ovat suorastaan nussittu arvottomiksi jäte- ja roskakiinteistöiksi kaupungin syliin kaatuviksi.

    Siilin koulu oli ensimmäinen ilmainen keskikoulu. Se mahdollisti maalaiskunnan köyhien keskustalaisten ja kommunistien lasten opiskelun.
    Kaupunki demareiden koulut oli maksullisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oliko Pieksämäen valtuustolla salainen kokous. Onko Tuula saanut uuden apurin töistään kipuilevasta toimittajasta.

Pieksämäen maalaiskunnan entisestä virastotalosta on tehty myyntipäätös Pieksämäen valtuustossa.Liisa-Ilona TanninenTänään 16:00Pieksämäen kaupunki on laittanut entisen virastotalokiinteistö Kanttilan huutokauppaan verkkosivustolle. Huutokauppa päättyy 18. marraskuuta puoliltapäivin. Myynti-ilmoituksessa todetaan, että kaupunki pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous. Lopullinen tarjottu korkein kauppahinta edellyttää Pieksämäen kaupungin teknisen johtajan hyväksyntää ja viranhaltijapäätöstä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu