Tämä palsta

Täällä on kovia tuomioita julistavia, sellaisia, joita vl-ihmiset eivät muualla ole.

Täällä vääristellään, haukutaan, loukataan ja ollaan olevinaan jotain kaikki tietäviä. Ei yhtään muisteta, että Jumala on korkein ja ihminen pieni olento.

Jeesuskin sanoi, tehkää taivaallisen Isäni tahto, niin pelastutte.

Seuroissakin kehoitetaan olemaan ystävällinen epäuskoisille, jotta he pääsivät sitä kautta mahdollisesti osalliseksi Jumalan valtakunnasta.
4622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

enimmäkseen muut,kuin vl:t. Tämä on vl:ien parjauspalsta!

Äänestä

Olen itse uskovainen ja täytyy sanoa, että pahoitan täällä mieleni paitsi uskovaisten pilkkajien sanoista, myös uskovaisten vastauksista. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että myös uskovaisilla on käytöksessään kohentamisen varaa.

Äänestä
  • tarkoitan myös sitä, että myös uskovaiselle tulee yleensä paha mieli jos tosi loukkaavasti kirjoittelee anonyymisti jollekin täällä jotakin. Joillekin ei taida tulla, kun sama linja jatkuu päivästä toiseen. Riitely ja väittely, feikiksi heti epäilyt, ym osoittavat, että joillekin palsta on melkein jotain uskoa tärkeämpää. Aivan kuin taistelutanner, jossa saa aukoa päätään katumatta lainkaan, että onko hieman ehkä tullut liioiteltua tai puolustauduttua turhaan liian kärkevästi. Ei tämä sivu ole hyvä uskovaisille, mutta muutama nimimerkki käy täällä joka päivä vain ottamassa osaa ja nimittelemässä feikeiksi ja näyttääpä kovasti olevan mukavaa asettautua tuomariksi tuomitsemaan.

    Tiedättekö, että on ihan turhaa puolustaa vl-juttuja täällä heille, jotka haluavat ivata ja kiusata? He eivät muuta näkemyksiään, ellei tule uskovaisiksi ja koe omakohtaisesti kuinka Jumala puhuttelee. Ei tänne kovin moni OIKEASTI vl kirjoita, joten näettekö te hirmu voimakkaasti puolustautuvat vl-tyypit, että ei kovinkaan moni jaksa tapella täällä.

    Useimpia vl:ä ei edes kiinnosta koko tämä palsta, sillä synti tällä sivulla asuu eikä mikään muu!!

    Miksi te samat nimimerkit, vl:t jaksatte täällä illasta toiseen raivostuen puolustautua? Uskonelämämme on ihan muualla kuin tällä sivulla, ainakin pitäisi olla. Tämä vain muistutukseksi vl:lle, että täällä ei saa uskovainen olla sen ilkeämpi kuin muuallakaan epäuskoisille ja kyllä sitä syntiä on kirjoitetussa tekstissäkin. Tämä siis vain muistutukseksi muutamalla nimimerkille, jotka ovat kertoneet olevansa vl-uskovaisia.



    Terveisin vl nainen.

    Äänestä

  • on kauhea kirjoitti:

    tarkoitan myös sitä, että myös uskovaiselle tulee yleensä paha mieli jos tosi loukkaavasti kirjoittelee anonyymisti jollekin täällä jotakin. Joillekin ei taida tulla, kun sama linja jatkuu päivästä toiseen. Riitely ja väittely, feikiksi heti epäilyt, ym osoittavat, että joillekin palsta on melkein jotain uskoa tärkeämpää. Aivan kuin taistelutanner, jossa saa aukoa päätään katumatta lainkaan, että onko hieman ehkä tullut liioiteltua tai puolustauduttua turhaan liian kärkevästi. Ei tämä sivu ole hyvä uskovaisille, mutta muutama nimimerkki käy täällä joka päivä vain ottamassa osaa ja nimittelemässä feikeiksi ja näyttääpä kovasti olevan mukavaa asettautua tuomariksi tuomitsemaan.

    Tiedättekö, että on ihan turhaa puolustaa vl-juttuja täällä heille, jotka haluavat ivata ja kiusata? He eivät muuta näkemyksiään, ellei tule uskovaisiksi ja koe omakohtaisesti kuinka Jumala puhuttelee. Ei tänne kovin moni OIKEASTI vl kirjoita, joten näettekö te hirmu voimakkaasti puolustautuvat vl-tyypit, että ei kovinkaan moni jaksa tapella täällä.

    Useimpia vl:ä ei edes kiinnosta koko tämä palsta, sillä synti tällä sivulla asuu eikä mikään muu!!

    Miksi te samat nimimerkit, vl:t jaksatte täällä illasta toiseen raivostuen puolustautua? Uskonelämämme on ihan muualla kuin tällä sivulla, ainakin pitäisi olla. Tämä vain muistutukseksi vl:lle, että täällä ei saa uskovainen olla sen ilkeämpi kuin muuallakaan epäuskoisille ja kyllä sitä syntiä on kirjoitetussa tekstissäkin. Tämä siis vain muistutukseksi muutamalla nimimerkille, jotka ovat kertoneet olevansa vl-uskovaisia.



    Terveisin vl nainen.

    Ihan samaa mieltä. Itse vahigossa tänne eksyin ja hivenen järkyttyneenäkin kauhistelen tätä touhua!!!
    Luulis uskovaisilla muutakin ajanvietettä olevan, täällähän omatuntokin turmeltuu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kauhea kirjoitti:

Täällä on kovia tuomioita julistavia, sellaisia, joita vl-ihmiset eivät muualla ole.

Täällä vääristellään, haukutaan, loukataan ja ollaan olevinaan jotain kaikki tietäviä. Ei yhtään muisteta, että Jumala on korkein ja ihminen pieni olento.

Jeesuskin sanoi, tehkää taivaallisen Isäni tahto, niin pelastutte.

Seuroissakin kehoitetaan olemaan ystävällinen epäuskoisille, jotta he pääsivät sitä kautta mahdollisesti osalliseksi Jumalan valtakunnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu