Yksikään mies ei ansaitse paikkaa jonkun elämässä pelkkänä varavaihtoehtona. Ei silloin, kun tarvitaan kuuntelijaa, maksajaa tai turvallista syliä, mutta ei haluta sitoutua takaisin.
Rakkaudessa ei pitäisi joutua koeajalle, jonka päättymispäivää ei kerrota.
Kun rakastat toista, haluat olla hänelle erityinen. Et omistaa häntä, et määrätä hänen ystävistään tai viedä häneltä omaa elämää. Mutta haluat tietää, että olet hänen kumppaninsa, et yksi ehdokas muiden joukossa. Että teidän välillänne on jotain, mitä ei pidetä avoinna seuraavalle kiinnostavalle tulokkaalle.
Numero yksi ei tarkoita lasten, perheen tai ystävien syrjäyttämistä. Se tarkoittaa, että molemmat tietävät olevansa toisilleen ensisijaisia kumppaneita. Uskollisuus ei ole vankila vaan yhteinen valinta.
Miltä tuntuu, jos tätä varmuutta ei ole?
Aluksi yrität ymmärtää. Ehkä menneisyys painaa, ehkä tunteista on vaikea puhua. Kuuntelet tarinoita entisistä rakkauksista ja uusista ihailijoista. Et halua olla mustasukkainen.
Mutta vähitellen jokin alkaa nakertaa. Miksi muut miehet ovat jatkuvasti puheissa? Miksi heidän saavutuksiaan, huomionosoituksiaan ja kiinnostustaan nostetaan esiin juuri sinun seurassasi? Miksi sinä tunnet joutuvasi kilpailemaan paikasta, jonka luulit jo olevan sinun?
Pahinta ei aina ole petos, vaan jatkuva epätietoisuus, jossa itsetunto kuluu. Alat miettiä: olenko liian tavallinen, liian vanha, liian tylsä? Mitä minusta puuttuu?
Silloin parisuhteesta voi tulla kummallinen kilpailu, johon et koskaan ilmoittautunut.
Ja sitten kaksoisstandardit.
Naisella saattaa olla oikeus pitää ympärillään miespuolisia ihailijoita, vanhoja ihastuksia ja epämääräisiä yhteyksiä. Kaikesta pitäisi olla hiljaa, koska muuten olet epävarma, kontrolloiva tai mustasukkainen. Mutta jos sinä tervehdit vanhaa tuttavaa tai keskustelet jonkun naisen kanssa, yhtäkkiä oletkin epäilyttävä. Sinulta vaaditaan selityksiä ja vakuutteluja uskollisuudesta.
Miksi toiselle sallitaan se, mistä toista syytetään?
Luottamus ei ole yksisuuntainen velvollisuus. Se ei voi tarkoittaa sitä, että toinen saa tehdä mitä haluaa ja toisen pitää vain todistella viattomuuttaan. Jos yhteiset rajat koskevat vain toista, kyse ei ole tasavertaisesta suhteesta.
Mistä tällainen epäluulo johtuu? Onko se projisointia?
Joskus voi olla. Projisoinnissa ihminen tulkitsee omia tunteitaan, halujaan tai taipumuksiaan toisen ominaisuuksiksi. Oma salailu voi joskus saada epäilemään samaa kumppanissa.
Mutta pelkkä mustasukkaisuus ei todista projisointia. Taustalla voivat olla aiemmat petetyksi tulemiset, turvattomuus, hylkäämisen pelko tai opitut tavat. Epäilystä ei saa tehdä diagnoosia.
Oli syy mikä tahansa, se ei oikeuta perusteettomiin syytöksiin eikä eri sääntöihin kahdelle ihmiselle. Epäluottamusta pitää käsitellä keskustelemalla, ei kuulustelemalla.
Eikä miehen tehtävä ole loputtomiin todistaa, että hän on kunnollinen, samalla kun hänen omat kysymyksensä sivuutetaan. Miehelläkin on oikeus tulla kuulluksi, kysyä toisen tunteista ja odottaa vastavuoroisuutta ilman että se leimataan heikkoudeksi.
Rakkaus voi tehdä ihmisestä kärsivällisen. Joskus aivan liian kärsivällisen.
Kun olet kiintynyt, selität toisen käytöstä parhain päin. Annat lisää aikaa, lisää tilaisuuksia, lisää ymmärrystä. Saatat antaa myös rahaa ja käytännön apua. Teet sen, koska välität, et siksi että yrittäisit ostaa rakkautta. Silti sinulla on lupa pysähtyä kysymään, onko tämä suhde molemmille yhtä tärkeä.
Auttaminen ei tee kenestäkään velallista rakkauteen. Mutta se ei myöskään tarkoita, että auttajan tunteet olisivat yhdentekeviä.
Jos toinen vetää sinut lähelle, rakentaa kanssasi arkea ja katoaa sitten selvittämättä mitään, se sattuu. Yhteiset kuukaudet eivät muutu kuvitelmaksi siksi, että toinen ei myöhemmin halua puhua niistä. Et ole hölmö siksi, että uskoit siihen, mitä yhdessä elettiin.
Mutta rakkaus ei yksin riitä, jos luottamus, kunnioitus ja vastavuoroisuus puuttuvat.
Miehet, älkää jääkö odotushuoneeseen. Älkää kilpailko ihmisen huomiosta, jos hän haluaa pitää muut ovet auki mutta vaatii teitä sulkemaan omanne. Älkää rakentako koko ihmisarvoanne sen varaan, valitseeko joku teidät.
Kysykää suoraan, mitä suhde merkitsee. Sopikaa rajoista, jotka koskevat molempia. Katsokaa tekoja yhtä tarkasti kuin sanoja. Ja jos vastauksena tulee vain sumua, vertailua, vähättelyä ja loputonta epävarmuutta, ottakaa oikeutenne poistua.
Se on itsekunnioitusta.
Minä en halua olla kenenkään hätävara, huoltomies, varakumppani tai tunteiden kaatopaikka. Haluan olla rakastettu ihminen, jonka kanssa toinen tahtoo rakentaa jotain yhteistä. Haluan antaa rakkautta ja saada sitä myös takaisin.
En vaadi täydellistä ihmistä. Vaadin rehellisyyttä ja samoja sääntöjä molemmille.
Jos en ole rakastamalleni ihmiselle hänen valitsemansa kumppani, en halua jäädä kilpailemaan siitä paikasta loputtomiin.
Rakkauden ei pitäisi tuntua jatkuvalta pääsykokeelta. Sen pitäisi tuntua siltä, että molemmat ovat samalla puolella.
Rakkaudessa ei pitäisi joutua koeajalle, jonka päättymispäivää ei kerrota.
Kun rakastat toista, haluat olla hänelle erityinen. Et omistaa häntä, et määrätä hänen ystävistään tai viedä häneltä omaa elämää. Mutta haluat tietää, että olet hänen kumppaninsa, et yksi ehdokas muiden joukossa. Että teidän välillänne on jotain, mitä ei pidetä avoinna seuraavalle kiinnostavalle tulokkaalle.
Numero yksi ei tarkoita lasten, perheen tai ystävien syrjäyttämistä. Se tarkoittaa, että molemmat tietävät olevansa toisilleen ensisijaisia kumppaneita. Uskollisuus ei ole vankila vaan yhteinen valinta.
Miltä tuntuu, jos tätä varmuutta ei ole?
Aluksi yrität ymmärtää. Ehkä menneisyys painaa, ehkä tunteista on vaikea puhua. Kuuntelet tarinoita entisistä rakkauksista ja uusista ihailijoista. Et halua olla mustasukkainen.
Mutta vähitellen jokin alkaa nakertaa. Miksi muut miehet ovat jatkuvasti puheissa? Miksi heidän saavutuksiaan, huomionosoituksiaan ja kiinnostustaan nostetaan esiin juuri sinun seurassasi? Miksi sinä tunnet joutuvasi kilpailemaan paikasta, jonka luulit jo olevan sinun?
Pahinta ei aina ole petos, vaan jatkuva epätietoisuus, jossa itsetunto kuluu. Alat miettiä: olenko liian tavallinen, liian vanha, liian tylsä? Mitä minusta puuttuu?
Silloin parisuhteesta voi tulla kummallinen kilpailu, johon et koskaan ilmoittautunut.
Ja sitten kaksoisstandardit.
Naisella saattaa olla oikeus pitää ympärillään miespuolisia ihailijoita, vanhoja ihastuksia ja epämääräisiä yhteyksiä. Kaikesta pitäisi olla hiljaa, koska muuten olet epävarma, kontrolloiva tai mustasukkainen. Mutta jos sinä tervehdit vanhaa tuttavaa tai keskustelet jonkun naisen kanssa, yhtäkkiä oletkin epäilyttävä. Sinulta vaaditaan selityksiä ja vakuutteluja uskollisuudesta.
Miksi toiselle sallitaan se, mistä toista syytetään?
Luottamus ei ole yksisuuntainen velvollisuus. Se ei voi tarkoittaa sitä, että toinen saa tehdä mitä haluaa ja toisen pitää vain todistella viattomuuttaan. Jos yhteiset rajat koskevat vain toista, kyse ei ole tasavertaisesta suhteesta.
Mistä tällainen epäluulo johtuu? Onko se projisointia?
Joskus voi olla. Projisoinnissa ihminen tulkitsee omia tunteitaan, halujaan tai taipumuksiaan toisen ominaisuuksiksi. Oma salailu voi joskus saada epäilemään samaa kumppanissa.
Mutta pelkkä mustasukkaisuus ei todista projisointia. Taustalla voivat olla aiemmat petetyksi tulemiset, turvattomuus, hylkäämisen pelko tai opitut tavat. Epäilystä ei saa tehdä diagnoosia.
Oli syy mikä tahansa, se ei oikeuta perusteettomiin syytöksiin eikä eri sääntöihin kahdelle ihmiselle. Epäluottamusta pitää käsitellä keskustelemalla, ei kuulustelemalla.
Eikä miehen tehtävä ole loputtomiin todistaa, että hän on kunnollinen, samalla kun hänen omat kysymyksensä sivuutetaan. Miehelläkin on oikeus tulla kuulluksi, kysyä toisen tunteista ja odottaa vastavuoroisuutta ilman että se leimataan heikkoudeksi.
Rakkaus voi tehdä ihmisestä kärsivällisen. Joskus aivan liian kärsivällisen.
Kun olet kiintynyt, selität toisen käytöstä parhain päin. Annat lisää aikaa, lisää tilaisuuksia, lisää ymmärrystä. Saatat antaa myös rahaa ja käytännön apua. Teet sen, koska välität, et siksi että yrittäisit ostaa rakkautta. Silti sinulla on lupa pysähtyä kysymään, onko tämä suhde molemmille yhtä tärkeä.
Auttaminen ei tee kenestäkään velallista rakkauteen. Mutta se ei myöskään tarkoita, että auttajan tunteet olisivat yhdentekeviä.
Jos toinen vetää sinut lähelle, rakentaa kanssasi arkea ja katoaa sitten selvittämättä mitään, se sattuu. Yhteiset kuukaudet eivät muutu kuvitelmaksi siksi, että toinen ei myöhemmin halua puhua niistä. Et ole hölmö siksi, että uskoit siihen, mitä yhdessä elettiin.
Mutta rakkaus ei yksin riitä, jos luottamus, kunnioitus ja vastavuoroisuus puuttuvat.
Miehet, älkää jääkö odotushuoneeseen. Älkää kilpailko ihmisen huomiosta, jos hän haluaa pitää muut ovet auki mutta vaatii teitä sulkemaan omanne. Älkää rakentako koko ihmisarvoanne sen varaan, valitseeko joku teidät.
Kysykää suoraan, mitä suhde merkitsee. Sopikaa rajoista, jotka koskevat molempia. Katsokaa tekoja yhtä tarkasti kuin sanoja. Ja jos vastauksena tulee vain sumua, vertailua, vähättelyä ja loputonta epävarmuutta, ottakaa oikeutenne poistua.
Se on itsekunnioitusta.
Minä en halua olla kenenkään hätävara, huoltomies, varakumppani tai tunteiden kaatopaikka. Haluan olla rakastettu ihminen, jonka kanssa toinen tahtoo rakentaa jotain yhteistä. Haluan antaa rakkautta ja saada sitä myös takaisin.
En vaadi täydellistä ihmistä. Vaadin rehellisyyttä ja samoja sääntöjä molemmille.
Jos en ole rakastamalleni ihmiselle hänen valitsemansa kumppani, en halua jäädä kilpailemaan siitä paikasta loputtomiin.
Rakkauden ei pitäisi tuntua jatkuvalta pääsykokeelta. Sen pitäisi tuntua siltä, että molemmat ovat samalla puolella.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Taasko jaksat vääntää täällä? Hyvähän se on olla sinnikäs ja tuoda omaa näkemystä esiin, jos kokee jääneensä "monen osalle" kuulluksi tulemisessa. Mutta, eiköhän vastapuolen toiminta yleensä kumpua omista tekemistä tai tekemättä jättämisestä... Ehkäpä et itsekään pitänyt kumppaniasi ykkösvalintanasi tai ainakaan osoittanut sitä riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi. Harvemmat osaavat lukea ajatuksia tai sanomattomia sanoja. Sivullisen kommentti.
*mopen osa* tietty tämä
Minä en voi sille mitään, jos toisella ihmisellä on jo lähtökohtaisesti valtava epäluottamus miehiä kohtaan. Hän sanoi minulle itsekin aivan kasvokkain, ettei luota kehenkään.
Miten sellaiselle ihmiselle sitten osoitetaan riittävän selvästi, että hän on se ykkönen, jos hän ei lähtökohtaisesti usko toisen vilpittömyyteen?
Minä yritin osoittaa rakkauttani sekä sanoilla että teoilla. En varmasti onnistunut kaikessa, mutta en myöskään voi loputtomiin todistella uskollisuuttani ja vakuutella tunteitani, jos toinen epäilee jatkuvasti ilman aihetta.
Ja tässä oli juuri se ristiriita, että hän itse piti yhteyttä moniin miehiin ja puhui jatkuvasti entisistä rakkauksistaan ja ihailijoistaan. Samaan aikaan hän epäili minua muista naisista, vaikka mitään sellaista ei ollut meneillään.
Millä tavalla sellaisessa tilanteessa pitäisi rakentaa molemminpuolista luottamusta?
Parisuhde ei voi perustua siihen, että toinen joutuu jatkuvasti todistamaan olevansa luottamuksen arvoinen, samalla kun hänen omia epävarmuuksiaan ja kysymyksiään ei oteta vakavasti.
Minä en voinut yksin korjata hänen epäluottamustaan. Siihen olisi tarvittu myös hänen omaa haluaan ja osallistumistaan.
Hän kertoi minulle paljon entisen kumppaninsa kaltoinkohtelusta ja kaikista niistä huonoista kokemuksista, joita hänellä oli ollut aikaisemmissa ihmissuhteissaan.
Minusta on aika huono lähtökohta uudelle parisuhteelle, jos ihminen ei ole käsitellyt menneisyyden traumojaan ja pettymyksiään, vaan kantaa ne sellaisinaan seuraavaan suhteeseen.
Silloin uusi kumppani voi joutua maksamaan edellisten kumppanien virheistä. Häntä epäillään samoista asioista, joihin joku toinen on joskus syyllistynyt, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään väärää.
Eihän sen niin pitäisi mennä. Uuden ihmisen pitäisi saada aloittaa puhtaalta pöydältä ja tulla kohdatuksi omana itsenään, ei jonkun entisen kumppanin jatkeena.
Minä tiedän olevani äärimmäisen lojaali ja uskollinen ihminen. Kun rakastan jotakuta ja sitoudun häneen, niin myös pysyn hänen rinnallaan. En tarvitse muita naisia tai varavaihtoehtoja ympärilleni.
Siksi tuntuu todella pahalta, jos juuri minun uskollisuuttani ja rehellisyyttäni aletaan jatkuvasti epäillä täysin aiheettomasti.
Ja miten ihmeessä ihminen edes todistaa syyttömyytensä asioihin, joita ei ole koskaan tehnyt? Miten todistat, ettei sinulla ole ollut salasuhdetta, ettei sinulla ole ollut taka-ajatuksia tai ettet ole pettänyt toista, jos toinen on jo päättänyt epäillä?
Siitä tulee loputon puolustautumisen kierre, jossa mikään vakuuttelu ei enää riitä.
Ymmärrän kyllä, että menneisyydessä koettu kaltoinkohtelu voi jättää syviä jälkiä. Mutta uuden kumppanin tehtävä ei ole kärsiä rangaistusta jonkun entisen ihmisen teoista.
Luottamuksen rakentaminen vaatii molemmilta työtä. Menneisyyden haavat voivat selittää epäluottamusta, mutta ne eivät oikeuta kohtelemaan uutta kumppania jatkuvasti epäiltynä.
Minä halusin olla hänelle turvallinen ja rakastava kumppani, en ihminen, jonka pitäisi loputtomiin todistaa, ettei ole samanlainen kuin joku hänen menneisyydestään.
Jos toista rakastaa, hänet pitäisi myös oppia näkemään sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin pelkää hänen olevan.
Aivan. Itselläni puolestaan kokemus suhteesta, jossa toinen kertoili sekä ns.eksoottisista ja koulututetuista eks naisistaan ja teki koko ajan vertailua mikä minussa on huonompaa kuin eksissä. Aina kun erehdyin luottamaan, tuli jotain takapakkia suhteeseen puheiden tai tekojen muodossa. Eipä tämmösiin viitsi sitten panostaa vaikka kuinka olisi 🎯 mies. Silloin on helpompi ottaa se toinen johon voi luottaa, että tykkää susta ja arvostaa just sua ja pitää sut ykkösvalintana huomennakin ja joka päivä. Jolle ei tarvi todistella mitään ja tämä luottamus pätee molempiin suuntiin.
Vittu, onhan se helppo sanoa, että valitsee vain jonkun toisen, kun miehiä ja uusia kosijoita riittää ympärillä jatkuvasti. Ihan eri asia on olla tällainen yli viisikymppinen mies, joka tuntee itsensä rumaksi paskaksi ja jota ei tunnu kukaan haluavan. Siinä sitä sitten jää yksin suremaan ja kaipaamaan, kun toinen voi vain jatkaa elämäänsä jonkun uuden kanssa. Saatana, että tuntuu pahalta.
Täh? Tunnetaanko me vai mistä päättelet kosijat? Jos näin on, niin poikkeappa kahville huomenna ilta puoleen, niin katotaan faktat ympärillä häärivistä miehistä, niin loppuu turha jankutus justiinsa. Jos ei tunneta, niin harhaileppa palstalla ihan niin kö ennenkin. Mutta: minä tiedän faktat minun elämästä, sinä vaan huviksesi jappaset ja luot joutavaa draamaa.
Aika harvalla naisellakaan on heti siinä joku sopiva romuttuneen suhteen jälkeen. Ainakaan vanhemmista naisista. Kiinnostusta, kaveruutta ja muuta kevyttä kenties kyllä, mutta sopivaa parisuhdekumppania ei niinkään. Tai kai riippuu monesta asiasta, kuten luonteesta, kokemuksista, tavoista ja toimista, asenteesta jne. Ulkonäkö tuntuu olevan aika monelle nuoremmalle tärkeää, mutta ikääntyessä harvemmalle.
Jokainen suree tavallaan. Jos on tunteita, ei kai ne heti poistu sen enempää mieheltä kuin naiseltakaan. Ehkä joku lähtee nopeammin ulos ihmisten keskuuteen (jos on siihen mahdollisuus), ja joku toinen taas käsittelee kauemmin yksin. Itse en näe siinä mitään väärää, että toimitaan eri tavoin. Rehellinen tulisi olla, mutta sekin on vähän taito, joka on osalta hieman hukassa.
Se, missä kohtaa toinen tuntuu siltä oikealta, ihmiseltä, joka tuntuu kodilta (tai mitä se kullekin on), luultavasti vaihtelee sekin. Sattuu, jos sitten tunteet ovatkin toispuoleiset, tai vain toisella vahvistuvat täyteen loistoon.
Varmasti todella raskasta, jos vain jätetään tyhjän päälle. Kadotaan. Toivottavasti pääset yli, ja elämä tuo vielä hyvää polullesi.
Miehelle uusi suhde on tavallaan alusta aloittamista, uuden elämän rakentamista uuden kumppanin kanssa. Naisiila usein tuntuu elämä jatkuvan samaa rataa miehen vain vaihtuessa. Edellisen miehen vaikutus on sen takia vahvasti läsnä uudessa suhteessa. Tietysti heiketen ajan kanssa.
Tämä nyt on toki vain minun omiin kokemuksiin perustuva mielipide.
Joo minä uskon kanssa että näinhän se varmaan aika paljon pitkälti taitaa olla.
Minusta on alkanut tuntua, että miehet rakastavat usein aidommin ja syvemmin kuin naiset. Ehkä omat kokemukseni ovat vääristäneet käsitystäni, mutta tältä se nyt tuntuu.
Mies haluaa löytää yhden naisen, jota rakastaa ja jonka kanssa rakentaa tulevaisuutta. Naisella taas tuntuu usein olevan ympärillään ihailijoita, kilpakosijoita ja uusia vaihtoehtoja, joihin omaa kumppania voi vertailla.
Välillä mietin, haluavatko jotkut edes rakastaa vai nauttivatko he enemmän siitä, että heitä rakastetaan, halutaan ja heidän huomiostaan kilpaillaan.
Ei nainenkaan ... ei kukaan ihminen. Kukaan ei ansaitse olla vain se "kun nyt ei parempaakaan ole".
Vaan minkäs teet, kun eivät kaikki edes tunne ja osaa tuntea samalla tavalla rakkautta ja välittämistä.
Ei niin.
On oikeastaan melko törkeää, että edes yrität tehdä tätä sukupuolikysymystä. Ei naisen ole yhtään sen helpompaa löytää sellaista kumppania, joka oikeasti välittäisi. Jos yhtään tunnet miehiä, niin tiedät, että sellaisen löytäminen on naiselle oikestaan vaikeampaa. Ihan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että miehet vain eivät keskimäärin rakasta ja välitä kovin aidosti, kenestäkään.
Minähän kirjoitin nimenomaan, että tällainen tunne minulle on omien kokemusteni perusteella syntynyt. En väittänyt sitä miksikään yleispäteväksi totuudeksi.
Mutta aika ristiriitaista syyttää minua sukupuolten yleistämisestä ja heti perään väittää, etteivät miehet keskimäärin rakasta tai välitä kenestäkään aidosti.
Minä ainakin tiedän, miten syvästi pystyn rakastamaan ja sitoutumaan. En etsi jatkuvasti uusia vaihtoehtoja enkä tarvitse ympärilleni ihailijajoukkoa.
Ja ymmärrän kyllä, ettei suuri määrä kosijoita tarkoita samaa kuin aidon rakkauden löytäminen. Mutta se, ettei kiinnostuneita ihmisiä ole juuri lainkaan, on sekin aivan omanlaisensa yksinäinen kokemus.
Vaan jos katsot ympärillesi ja jos yhtään miehiä tunnet, niin tiedät, ettei se noin mene kuin väität. Kyllä miehissäkin välittäviä yksilöitäkin on, mutta jos mietitään kuka huolehtii yleisemmin esim. vanhenevista sukulaisista, niin kyllä se ovat naiset. Kuka häipyy helpommin vapaaehtoisesti jopa omien lastensa elämästä ... miehet. Ketkä jättävät helpommin huomiomatta puolison vuosikausien yritykset keskustella parisuhteen ongelmakysymyksistä ... miehet. Näitä voisi luetella paljon, mutta se ei lienee tarpeen. Miehissä on myös sellaisia aidosti välittäviä ja rakastavia, mutta selvästi vähemmän. Tähän on jopa selkeä syy ja se on testosteroni.
Myös tuo "suuri määrä kosijoita" on niin totaalista paskapuhetta, ettei uskoisi vanhan miehen edes moista kirjoittavan,
Pillun perässä juoksevat ja seksinvonkaajat eivät ole mitään kosijoita.
No se on tieto eikä mikään keksitty juttu...
Ne on vielä pahempia.
Etenkin jos kumppani ei sitten niille sano suoraan että seurustelee jo että on ihan turha vonkailla...
Täysin keksitty juttu, jossa ei ole tieto lainkaan.
Aivan,eri aivan turhaa puhua mistäänn kosijoista. Kosijoiksi määritettäviä ei yhdelläkään naisella juuri ole.
Kyllä minä perustan tietoni siihen mitä olen kuullut häneltä itseltään...
Se, jos sinä olet valinnut pohjasakkaa edustavan yksilön, ei ole muiden naisten vika.
Ja mitä lie seksin vonkaajia ne sitten ovatkaan, mutta minusta sellainen on vielä pahempaa kuin tavallinen kosiminen.
Erityisesti ihmettelen sitä, miksei näille ihmisille voida tehdä heti selväksi, että ollaan jo parisuhteessa eikä muita suhteita etsitä.
Miksi pitää jättää asiat epämääräisiksi ja antaa muiden jatkaa yrittämistä? Minusta sitoutumiseen kuuluu myös se, että osaa vetää rajat muiden lähentelyille eikä jatkuvasti pidä vaihtoehtoja avoinna.
Eivät ne ole mitä lie seksinvonkaajia, vaan ihan puhtaasti seksinvonkaajia, joista on täysin turha kenenkään yrittää puhua minään kosijoina.
Se, jos sinä olet itse huolinut yksilön, joka ei edes osaa sano muille ei, ei ole muiden naisten vika.
Eristyisen paljon kertoo se, että sinä vieläpä itket sellaisen perään, jota kuvaat noin. Miten kukaan voin edes kuvitella huolivansa tuollaisen takaisin saati selittäisi rakastavansa.
Sääntö nro 1. Uudessa suhteessa ei puhuta entisistä suhteista. Ei tarvitse edes toisen tietää, että kenenkä kanssa on ollut. Mitä sillä tiedolla tekee. Uusi suhde on uusi ja jos on päästänyt irti entisestä, ei sitä tarvitse mainita. Toki, jos entinen on ystävä tai lasten kautta tekemisissä, niin onhan se eri juttu.
Taidat kamppailla vielä itsesi kanssa mustasukkaisuus asioissa?
Olen pitkälti samaa mieltä. Uusi suhde pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä entisiä kumppaneita tarvitse jatkuvasti tuoda siihen mukaan.
Ei minua haittaa, jos toinen kertoo menneisyydestään. Minullakin on menneisyys, ja olen esimerkiksi entisen puolisoni kanssa hyvissä väleissä.
Mutta aivan eri asia on kuunnella jatkuvasti vertailua muihin miehiin ja sitä, kuinka paljon parempia he ovat olleet. Siinä alkaa väkisinkin tuntea itsensä riittämättömäksi.
Ja kyllä, varmasti olen tuntenut myös mustasukkaisuutta. Mutta onko se ihme, jos joutuu jatkuvasti kokemaan, ettei ole toiselle se tärkein?
Minusta parisuhteessa pitäisi ennemmin vahvistaa toisen turvallisuudentunnetta kuin jatkuvasti horjuttaa sitä.
Tuskin kukaan kokee alentavan vertailun eksiin parisuhdetta kohottavaksi. Ehkä joku autisminkirjolla oleva saattaa höperyyksissään sellaisia puhua, mutta yleensä se kertoo jostain muusta.
Historian jakamisesta eri ihmiset on eri mieltä. Itse haluan tuntea kumppanini menneisyyttä, ja että kumppanini tuntee minut. Mielestäni aidon halun vain jakaa historiansa kyllä tunnistaa ja erottaa esim vertailusta ja kilpailuasetelman luomisesta.
mä tappasin itteni jos mulla ois tollanen ukko. jatkuvaa marinaa
Aika vastuutonta käyttää itsemurhaa tuollaisena heittona. Jos toisen suru ja pettymykset ovat sinulle pelkkää marinaa, niin ei sinun tarvitse niitä lukea.
Ihmisellä on oikeus käsitellä menetystään ja puhua tunteistaan, vaikka ne eivät olisi aina iloisia ja positiivisia. Se ei tee kenestäkään huonoa kumppania.
Koska sun oikea elämä mies alkaa?
En tiiä. Ei varmaan koskaan.
Ei tässä ole olennaista se, kutsutaanko niitä miehiä kosijoiksi, ihailijoiksi vai seksin vonkaajiksi. Olennaista on se, miten heidän lähentelyihinsä suhtaudutaan silloin, kun ollaan jo parisuhteessa.
Minusta ei ole oikein antaa muiden miesten ymmärtää, että on edelleen jollain tavalla saatavilla. Jos joku alkaa vonkaamaan seksiä, kyselemään kuvien perään tai muuten ehdottelemaan, niin silloin pitäisi osata sanoa suoraan, että ei kiitos, olen parisuhteessa.
Ei pidetä muita vaihtoehtoja varalla eikä jätetä tarkoituksella ovia raolleen. Ei myöskään nautita muiden romanttisesta tai seksuaalisesta huomiosta kumppanin kustannuksella.
Ja jos haluaa edelleen pitää kaikki mahdollisuudet avoinna, niin sitten pitäisi olla rehellinen myös omalle kumppanilleen ja sanoa suoraan, ettei halua sitoutua yksinoikeudelliseen suhteeseen.
Silloin molemmat tietävät, missä mennään, ja voivat itse päättää, haluavatko sellaiseen järjestelyyn lähteä.
Minusta tämä on ihan tavallista uskollisuutta ja toisen kunnioittamista. Ja samat säännöt koskevat tietenkin myös miehiä.
Ei voi vaatia toiselta sitoutumista ja uskollisuutta, jos itse haluaa pitää jatkuvasti muita mahdollisuuksia avoinna.