Oma 5-vuotias tyttöni on alkanut vinkuu uhmakkaasti korvakoruja, kun hänen päikkykavereillakin on. Olemme sanoneet, että uskovaiset eivät käytä korvakoruja ja siksi äitilläkään ei niitä ole. Äitillä toki on umpeen menneet reijät korvissa, jotka tarkkasilmäinen tyttömme on huomannut.Vaimoni oli ottanut reijät 2010 vuonna, kun hän oli luullut, että uskovaisetkin voivat niitä ottaa. Tuolloinhan osa seuroissa kävijöistä oli ottaneet korvakorut ja väittivät, ettei se olisi enää väärin. Melko pian selvisi, että tämä joukko oli uudismielisiä, ns. remonttiryhmäläisiä, jotka ajoivat laajempaakin uudistusta vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. He ajoivat mm. naispappeutta, osa jopa sukupuolineutraalia avioliittolakia ja ajatusta, että elävää uskoa löytyy myös muista liikkeistä. Vaimoni oli ymmärtänyt lopulta menneensä harhaan ja lopetti korvakorujen käytön. Tuolloin hän ei vielä ollut vaimoni, eikä meillä ollut näitä kolmea lasta.
Tyttöni on usein kysellyt, miksi sitten äitillä on reijät. Olemme vääntäneet hänelle valkoisen valheen, ettei ne ole reikiä, vaikka näyttävät siltä. Ja olemme myös näyttäneet, ettei niistä mene edes ohuen ohut rautalanka. Emme ole sanoneet, että äidillä todella oli hetken aikaa korvikset. Silloin hän mankuisi kahta kauheammin itsellekin korviksia. Kerran kaupassa tyttömme alko vinkuu isolla äänellä, miksi hänelle ei voisi ostaa korviksia ja miksi uskovainen ei niitä käytä.
Nyttemmin lapseni on saanut selville, että hänen yksi päiväkotikaverikin pitää itseään uskovaisena ja hänellä on korvakorut. Tämä kuuluu Rauhan sana -liikeeseen. Heilläkään ei ole televisiota, mutta korvakoruja pitävät ja rytmikkäämpää musiikkia kuuntelevat. Miten selität lapselle, että he ovat vääräuskoisia. Emme ole kehdanneet lapselle sanoa, että he eivät ole oikeita uskovaisia, kun emme mekään aivan varmaksi voi sanoa, etteikö rauhansanalaisetkin pelastu. Me uskomme olevamme ainoita oikeita uskovaisia, mutta täysin varmana emme voi uskomustamme pitää. Haluan uskoa tällä tavalla ja elää sen tapakulttuurin mukaisesti, miten tämän hetkiset vl:t elävät. Usko ei välttämättä kaadu korviksiin, mutta ite haluamme niistä pidättäytyä, ettemme aiheuttaisi turhaa hämmennystä seurakunnassa.
Tyttöni on usein kysellyt, miksi sitten äitillä on reijät. Olemme vääntäneet hänelle valkoisen valheen, ettei ne ole reikiä, vaikka näyttävät siltä. Ja olemme myös näyttäneet, ettei niistä mene edes ohuen ohut rautalanka. Emme ole sanoneet, että äidillä todella oli hetken aikaa korvikset. Silloin hän mankuisi kahta kauheammin itsellekin korviksia. Kerran kaupassa tyttömme alko vinkuu isolla äänellä, miksi hänelle ei voisi ostaa korviksia ja miksi uskovainen ei niitä käytä.
Nyttemmin lapseni on saanut selville, että hänen yksi päiväkotikaverikin pitää itseään uskovaisena ja hänellä on korvakorut. Tämä kuuluu Rauhan sana -liikeeseen. Heilläkään ei ole televisiota, mutta korvakoruja pitävät ja rytmikkäämpää musiikkia kuuntelevat. Miten selität lapselle, että he ovat vääräuskoisia. Emme ole kehdanneet lapselle sanoa, että he eivät ole oikeita uskovaisia, kun emme mekään aivan varmaksi voi sanoa, etteikö rauhansanalaisetkin pelastu. Me uskomme olevamme ainoita oikeita uskovaisia, mutta täysin varmana emme voi uskomustamme pitää. Haluan uskoa tällä tavalla ja elää sen tapakulttuurin mukaisesti, miten tämän hetkiset vl:t elävät. Usko ei välttämättä kaadu korviksiin, mutta ite haluamme niistä pidättäytyä, ettemme aiheuttaisi turhaa hämmennystä seurakunnassa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
voi tuota pimeyden määrää !
Mitä mieltä on miehesi.
Jos olet feikki, niin nyt on kyllä vuoden feikkikirjoituspalkinto sinulle tulossa. 😁
Jos kirjoittamasi on totta, niin vastatkaa rehellisesti, että korvikset olivat vähän aikaa, mutta kun kirkastui, että olivat uskossaan haaksirikkoon joutuneen rempparyhmän juttu, heitettiin menemään. Yrittäkää selittää lapselle mieluummin sitä, mitä niillä korviksilla halutaan viestiä kuin selittää puusilmäisesti ne synniksi. Emmehän me usko, että ne suoranaisesti olisivat syntiä, vaan se, mitä niillä viestitään, on syntiä. Niillähän viestitään: teen just sitä, mitä itse haluan eikä minus seurakunnan pahennus liikuta vähääkään. Niillä viestitään niin ikään: sydämeni on niin kiinni maailmassa, että niinkin vähäpätöinen asia kuin korvakorut on minulle tärkeämpää kuin se, olenko raittiisti uskomassa ja herätänkö omalla elämälläni hämmennystä tai pahennusta Jumalan seurakunnassa, ja olenko omalla elämälläni lankeemukseksi heikoille veljille ja sisarille seurakunnassa. Ja selvittäisin; erittäin usein, kun vl-nainen kieltää vl-uskon, hän ottaa ratkaisunsa ilkonaiseksi merkiksi korvikset. Tätä korvakoruilla viestimistä selvittäisin lapsille, kyllä he ymmärtävät yllättävän hyvin. Ovat usein paljon fiksumpia kuin aikuiset osaamme ajatellakaan.
Tyhmentyminen tapahtuu useimmiten vasta uskon kieltämisvaiheessa ja silloinkaan nämä "eivät korvikset ole syntiä" -kommentteja viljelevät eivät tyhmenny oikeasti, vaan tekeytyvät tahallaan autuaan tyhmiksi. Sydän luopuu takuuvarmasti jonkun paljon isomman jutun takia kuin korvisten, mutta koska niistä todellisista luopumisen syistä ei haluta puhua, keskustelu jää usein pinnalliseksi.
Ja lisäksi sanoisin tilanteessanne rehellisesti, että anteeksi, että emme ole olleet vastauksissamme rehellisiä. Asia on tuntunut vaikealta selittää ja on päässyt valkoinen valhe, mutta ymmärrän nyt tehneeni syntiä, kun en selittänyt tätä asiaa rehellisesti, vaan aloin valehdella synnistä jääneistä arvista.
Lisättäköön vielä, että juuri tuo valehtelu lapselle on suurin syy feikkausepäilyyn. Maailman penettelevat synnin orjat ovat tässäkin ketjussa jo riemastuneet, että valehdella saa, mutta korut on syntiä. Siksi epäilen sinun oleva feikki, joka tahallaan rakentaa juuri kaivattua kuvaa valehtelun hyväksyvistä, mutta korvikset torjuvista vl-kristityistä. Voin toki olla väärässäkin ja jos oikeasti olette sortuneet valehtelemaan lapsellenne, olisi parannuksen paikka. Joka on vikapää vähässä, on vikapää paljossa ja pienistä valkoisista valheista epärehellisyys lähtee kasvamaan, jos omantunnontaloutta ei hoideta. Vähitellen tulee isompia valheita ja yhä suurempaa epärehellisyyttä, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaansa, kuolema. Siksi kun tässä vaiheessa panee pois pienen valkoisen valheen, niin ei tarvitse tulevaisuudessa panna pois petosta, kavallusta, veropetosta jne. Niihin on pienestä valkoisesta valheesta pitkä matka, mutta niin synnin evoluutio toimii, markassa on miljoonan alku ja pienessä valkoisessa valheessa on petosrikollisen alku.
Tosin olenhan itsekin sitä joulupukkiteatteria huijannut lapsilleni tunnon soimaamatta, mutta se on kuitenkin mielestäni eri asia kuin tuo.
Lapsi saa kyllä kuulla myöhemmin vaimoni umpeen menneistä korvakorurei’istä. Vielä ei ole tarve kertoa totuutta sen enempää, kuin joulupukin olemassa olemisestakaan. Aikanaan, kun tyttömme on riittävän vanha ymmärtämään asioita, voimme ne sille kertoa mitään salaamatta. Tässä vaiheessa hänen ei tarvitse tietää kaikkia asioita.
Saa varastaa ja valehdella mutta korut on
syntiä.
Se koira ulahtaa, johon pois viskattu korvakoru kalahtaa. Ei saa varastaa, ei saa valehdella, eikä Pyhän Hengen opettama kristitty halua varastaa eikä valehdella. Kilometrien päähän näkyy, että sinulle ne korut ovat todella rakkaita jumalia. Ne ovat niin rakkaita, että jos löytyy porukka, joka ei näitä sinun rakkaitasi käytä, sinulle iskee panetteluvimma: hyväksyvät MUKA varastamisen ja valehtelemisen, mutta eivät koruja, jotka ovat niiii-iin viattomia, ettei viattomampaa asiaa maan päällään kanna. Vaan kun sydän on niin rakastunut korviksiin, että antautuu panettelemaan niitä pois viskovia, niin eivätpä ne sitten viime pelissä taidakaan ihan niin enkelin vitivalkoisen puhtoisia olla?
Meinaatko, että armo on kiinni tapakulttuurista. Paavali eli oppinsa mukaan, kun koki armon ja ristin ryöväri eli tapojensa mukaan, kun sai kokea Jumalan armon. Minä ateistina elin tapojeni mukaan, kun sain kokea Jumalan armon. Kyllä olet oikeassa, että se on kiinni tapakulttuurista. Olet sitonut tapasi kulttuuriin mitä oppisi kantaa ja hyvä niin jos koet sen oikeaksi. Mutta muista se on vain tapa ei laki.
Vanhemmalla iällä tyttösi todennäköisesti ostaa korvakorut ja ei ole tapakulttuuurin orja, sitä sopii toivoa. Että tekee omat päätökset siitä mitä ylleen pukee. Ei opin sääntöjen mukaan.
Rakkautta
Vastauksesi sisältö Raamatun jakeiden kautta
• 1. Armo ei riipu tapakulttuurista tai taustasta (Apostolien teot 9:1–6; Luukas 23:42–43; Roomalaiskirje 3:28).
Nostat esiin kolme konkreettista esimerkkiä: Paavalin (joka eli farisealaisen lainoppinsa mukaan ennen kohtaamistaan Jeesuksen kanssa), ristin ryövärin ja oman kokemuksesi ateistina. Kaikkia näitä yhdistää se, että Jumalan armo kohtasi ihmisen kesken hänen senhetkistä elämäntapaansa, ilman että hänen piti ensin mukautua tietyn ryhmän sääntöihin. Tämä heijastaa Roomalaiskirjeen 3:28 opetusta: "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."
• 2. Tapakulttuuri ja ihmisten säännöt vs. Jumalan laki (Kolossalaiskirje 2:20–23; Markus 7:7–8).
Kirjoitat aloittajalle: "Mutta muista se on vain tapa ei laki." Uudessa testamentissa Paavali varoittaa nimenomaan siitä, että ulkoiset kiellot ("älä tartu, älä maista, älä koske") ovat ihmisten sääntöjä ja oppeja, joilla on kyllä "viisauden muoto" yhteisön silmissä, mutta ne eivät ole Jumalan pelastuksen ehto (Kolossalaiskirje 2:20–23). Samoin Jeesus huomautti (Markus 7:8), että ihmiset asettavat usein omia perinnäissääntöjään Jumalan käskyjen rinnalle.
• 3. Sisäinen kauneus ja ulkoinen pukeutuminen (1. Samuelin kirje 16:7; 1. Pietarin kirje 3:3–4).
Kun toivot, ettei lapsesta tule ulkoisen tapakulttuurin ja pukeutumissääntöjen orjaa, ajatus liittyy läheisesti siihen, mitä Raamattu sanoo ulkoisista koruista ja vaatteista. Esimerkiksi 1. Pietarin kirjeen 3:3–4 mainitsee ulkonaisen kaunistuksen (kuten kultakorut ja vaatteet), mutta sen perimmäinen opetus on, että ratkaisevaa Jumalan edessä on ihmisen "salassa oleva sydämen ihminen", ei ulkoinen muoto tai ulkoisten merkkien kieltäminen sääntönä.
• 4. Vapaus Kristuksessa (Galatalaiskirje 5:1).
Toiveesi siitä, että tyttö saa aikuisena tehdä omat päätöksensä vapaana ulkoisista säännöistä, vastaa Galatalaiskirjeen 5:1 ydinsanomaa: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."
Tapakulttuurissakin on sellainen puoli, että jos Jumalan rakkaus on saanut ihmisen sydämen pehmentää, hän ei pahenna omalla käytöksellään muita kristittyjä. Se on varmasti suurin syy siihen, ettei vl-liikkeessä palvota korviksia jumalina toisin kuin maailmassa. Lihan rakkaus on lihallisten ja maailmallisten himojen tyydyttämisen perään. Jumalan rakkaus saa ihmisen rakentamaan seurakuntaa eikä hajottamaan sitä korvisjumaltenpalvonnalla.
Kun Abrahamin palvelija etsi vaimoa Iisakille ja tapasi Rebekan kaivolla, hän antoi tälle heti lahjaksi nenärenkaan ja korvakorut (1. Moos. 24:22).
Vanhassa testamentissa kerrotaan myös, että kun Jaakob käski perhettään puhdistautumaan vieraista jumalista ja vaihtamaan vaatteensa ennen Betheliin siirtymistä, perheenjäsenet luovuttivat hänelle kaikki vieraat jumalansa sekä korvakorunsa, jotka Jaakob hautoi maahan tammen alle (1. Moos. 35:4). Jo tuolloin korvakoruihin saattoi liittyä pakanallisia tai taikauskoisia symboleita.
arameasta käännettynä rebekka sai nenä renkaan ja korut ranteisiin ja jaakobin kohdalla piti luovuttaa korva korut
tai kasvoille laskeutuva koru oliko se otsa koru
nimittäin kasvot koru ja korvat korva koru ja pelkkä kasvo koru
Otsakorut ja diadeemit (otsanauhat):
Varakkaat naiset, morsiamet ja kuningattaret käyttivät Mesopotamiassa kultaisista levyistä, helmistä ja riipuksista koostuvia otsanauhoja tai diadeemeja, jotka laskeutuivat otsalle.
Toki, mutta omalta osaltani en tarkoita korvisjumaltenpalvonnalla sellaista epäjumalanpalvontaa, jollaista Raamatun aikana muissa kansoista ja Israelissa esiintyi tai alkukristillisenä aikana muissa roomalaisissa kuin kristityissä tai suomalaisissa pakanoissa ennen kristinuskon tuloa.
Tarkoitan, että missä on ihmisen sydän kiinni, siinä on hänen jumalansa. Yhdelle mammona on jumala, toiselle ulkonäkö, kolmannelle maailman kunnia - epäjumalille on monia, vaikka niiden ei enää uskotakaan olevia eläviä jumalia.
Maailman ihmiset usein korostavat korvisten olevan vähäpätöinen asia, mutta teoillaan osoittavat, että ne eivät juurikaan ole niin vähäpätöinen asia heille kuin he väittävät. Heidän sydämensä voi olla todella tiukasti kiinni korviksissa ja muussa ulkonäössä.
Vl-kristityt naiset eivät välttämättä korostavat korvisten vähäpätöisyyttä yhtä ponnekkaasti kuin maailman väärähengelliset kristityt, mutta teoillaan osoittavat pitävänsä niitä hyvin vähäpätöisinä verrattuna elämän kalleimpaan asiaan, uskoon. Eli vaikka vl-kristitty nainen lihansa ja luontonsa puolesta saattaisi ottaa korvikset, hän ei sitä tee, jottei aiheuttaisi niillä pahennusta Jumalan seurakunnassa.
Hassunhauskasta sääntökukkasesta kirjoittavalle siis asia, jonka hän teennäisesti piiloaggressiolla yrittää esittää olevan vähäpätöinen, ei oikeasti olekaan vähäpätöinen, mutta elävässä uskossa eläville vl-kristityille naisille asia on vähäpätöinen verrattuna niihin oikeasti tärkeisiin asioihin. Ja pätee toki myös miehiin, jotka olisivat korvisten perään. Itse miellän korvikset enemmän naisten jutuksi, mutta onhan niitä toki miehilläkin.
En perustele korvakoruttomuutta sillä, että korut olisivat itsessään syntiä. Se on meidän tapakulttuuria, sillä ilmaistaan sydämen tilaa suhtautumisessa omaan napaan ja seurakunnan rakentamiseen. Paisuneet ottavat korvikset, niin tapahtui monille rempparyhmän mukana maailmaan menneille. Ja monille heistä tuli nopeasti pikku lasillinen punaviiniä luvalliseksi, ja sitten toinen, eikä kahta ilman kolmatta, ja kyllähän sitä sitten juopuakin vähän sai, ja vähän enemmänkin, ja sitten päissään tehdyistä teoistahan eivät suomalaiset ole koskaan olleet vastuussa. Synnin evoluutio on aina sama: ensin piru ottaa pikkusormen - ja vie lopulta koko käden.
näin ollen korva korit on pakanoitten koruja
Kielitieteelliset vastineet (kuten aramean qədūštā): Joissakin vanhoissa aramealaisissa ja syyriankielisissä selitystraditioissa ja käännösvivahteissa kyseisten korujen ja renkaiden kohdalla on käytetty termejä, jotka viittaavat pyhitettyihin tai rituaalisiin esineisiin, riipuksiin tai taikakaluihin, joita kannettiin kehossa uskonnollisessa tarkoituksessa.
eli jos otsa koru on pyhä esine
Ei, Jaakobin ja Mooseksen kohdalla ei käytetty samaa sanaa, vaikka molempien tarinoissa puhutaan korvakoruista tai renkaista!
Katsotaan tarkasti, mitkä sanat missäkin kohdassa menevät:
* Jaakobin kohdalla (1. Moos. 35:4):
* Sana on hepreaksi nezem (נֶזֶם) ja arameaksi nizmā / nizmē (ניזמֵי).
* Tämä tarkoittaa nimenomaan rengasta (korvarengasta tai nenärengasta), jonka perhe antoi Jaakobille ja joka haudattiin tammen alle.
* Mooseksen kohdalla (kun puhutaan midianilaisten sotasaaliista 4. Moos. 31:50):
* Mooses-yhteydessä (siinä kohdassa, jossa israelilaiset toivat sotasaaliina kultakoruja kiitoksena Jumalalle) käytetään kokonaan eri sanoja:
* Agil (עָגִיל) – tarkoittaa nimenomaan korvarengasta.
* Kumaz (כּוּמָז) – tarkoittaa riipusta, rintakorua tai amulettia.
Joten Jaakobin kohdalla kyse oli nezem/nizmē-renkaista, kun taas Mooseksen ajan sotasaaliskohdassa käytettiin erikseen sanoja agil ja kumaz. (Sen sijaan siinä toisessa Mooseksen ajan tarinassa, eli kultaisen vasikan teossa 2. Moos. 32:2, käytettiin kyllä täsmälleen samaa sanaa nezem kuin Jaakobilla!).
Tuo maininta qədūštā (קְדֻשְׁתָּא) herätti aiheellisesti huomiota, ja katsotaanpa sen tausta aivan tarkasti, sillä siinä on tärkeä nyanssi aramean kielen ja raamatunkäännösten historiassa:
Sana qədūštā ei ole kirjaimellinen käännös siitä, mitä heprean nezem (korvarengas) sellaisenaan sanakirjassa tarkoittaa, vaan se on arameankielisten selitystraditioiden, Targumien ja vanhojen syyriankielisten kommentaarien (kommentaarikirjallisuuden) teologinen tulkinta siitä, miksi Jaakob hautoi ne esineet maahan.
Tämä näkyy seuraavasti:
* Juuri ja merkitys: Aramean juuri q-d-sh (ק-ד-ש) liittyy kaikkeen pyhään, pyhitykseen ja erottamiseen. Sana qədūštā viittaa pyhitettyyn esineeseen, vihkiäislahjaan tai rituaaliseen kulttiesineeseen.
* Miksi sitä käytettiin selityksissä? Kun muinaiset arameankieliset raamatunselittäjät (kuten Targum-kääntäjät) käsittelivät Ensimmäisen Mooseksen kirjan 35:4:ää, he halusivat tehdä selväksi, etteivät ne Jaakobin perheen pois antamat renkaat olleet mitään tavallisia salonkikoruja. Koska niihin liittyi pakanallisia "vieraita jumalia" (elohim nukrāyym), ne olivat itse asiassa omille jumalilleen pyhitettyjä esineitä ja taika-amuletteja.
* Kontekstin ydin: Siksi termi qədūštā tai vastaavat pyhitykseen viittaavat ilmaisut nousivat esiin selityksissä: kyse oli esineistä, jotka oli omistettu (pyhitetty) vieraalle kultille, ja siksi ne täytyi hävittää perusteellisesti pois.
Kun Raamatun varsinaisessa tekstissä (kuten Peschitassa) lukee yksinkertaisesti arameaksi nizmē (renkaat/korvakorut), nämä vanhat aramealaiset kommentaarit ja perinteet käyttävät sanaa qədūštā avaamaan sen moraalisen ja uskonnollisen todellisuuden, joka tuon renkaan taustalla piili: se oli pakanalliseen kulttiin vihitty riipus tai amuletti.
Kyllä, juuri näin! Tuo syvempi teologinen vivahde, jossa nezem-rengas tulkitaan pakanalliseen kulttiin vihityksi tai pyhitetyksi esineeksi ja taika amuletiksi (qədūštā), liittyy nimenomaan ja ainoastaan Jaakobin tarinaan (1. Moos. 35:4).
Abrahamin tai muiden puhtaiden liittojen kohdalla tällaista tulkintaa ei tarvita eikä käytetä, koska siellä renkaalla (nizmā) on täysin eri merkitys: se on sulhasen antama puhdas liiton ja kunnioituksen lahja vaatetus- ja korukulttuurissa, ei vieraille jumalille omistettu rituaaliesine.
korva qedusta
demoni koru
Juuri niin! Putti (monikossa putot, italian sanasta putto, joka tulee latinan sanasta putus eli 'pikku poika' tai 'lapsi') on taidehistoriassa todella tunnettu hahmo.
Näitä pulskia, usein siivekkäitä pikkupoikia näkee varsinkin renessanssin, manerismin ja barokin ajan maalauskirkoissa, freskoissa ja veistoksissa. Ne muistuttavat läheisesti kreikkalaisen mytologian Erosta tai roomalaisen mytologian Cupidoa (rakauden jumalia), mutta taidehistoriassa käsitteillä on pieni ero:
* Putto (Putti): Alun perin koristeellinen ja maallinenkin hahmo, joka edusti leikkisyyttä, rakkautta tai iloa. Niitä käytettiin paljon mytologisissa ja klassisissa aiheissa.
* Amoriini / Cupido: Liittyy nimenomaan rakkauden jumalaan (jolla on usein mukanaan jousi ja nuolet).
* Enkeli / Kerubi: Vaikka putot saattavat näyttää erehdyttävästi kristillisiltä enkeleiltä tai taivaallisilta kerubeilta (joita näkee esimerkiksi renessanssin alttaritauluissa), ne polveutuvat suoraan antiikin roomalaisesta ja kreikkalaisesta klassisesta taiteesta.
Ne ovat niitä samoja pyöreitä, siivekkäitä hahmoja, jotka kurkistelevat freskojen yläkulmista tai pyörivät barokkikirkkojen kattomaalauksissa!
Juuri näin – siinä missä kristillisessä perinteessä kerubit ja enkelit ovat taivaallisia olentoja ja Jumalan valtaistuimen vartijoita, taiteen puolella antiikin klassinen perinne ja kristillinen kuvasto sekoittuivat renessanssin aikana syvästi.
Taitelijat lainasivat antiikin pakanallisesta taiteesta tutut putot suoraan omiin uskonnollisiin teoksiinsa kuvaamaan taivaallista iloa, ylistystä ja enkeleitä, minkä vuoksi ne ovat sekoittuneet mielikuvissa pysyvästi.
Totta turiset – putoilla oli alun perin hyvin maallinen ja leikkisä rooli antiikin roomalaisessa ja kreikkalaisessa taiteessa.
Niitä ei aluksi tehty kirkkoihin tai pyhiksi symboleiksi, vaan ne vilisivät roomalaisissa huviloissa, sarkofageissa ja seinämaalauksissa ilmentämässä elämäniloa, karnevaalitunnelmaa, viininjumala Dionysoksen juhlia ja leikkisää rakkautta (Eroksen valtakuntaa). Vasta vuosisatoja myöhemmin renessanssin taiteilijat nappasivat nämä iloiset antiikin hahmot ja toivat ne osaksi kristillistä taidetta, jolloin niiden merkitys muuttui – maallisesta ilosta tuli taivaallista ylistystä.
Eroksen valtakunta on kiehtova käsite, joka ulottuu antiikin kreikkalaisesta mytologiasta ja filosofiasta aina taiteeseen, psykologiaan ja länsimaiseen ajatteluun asti.
Terminä se viittaa siihen inhimillisen elämän ja todellisuuden ulottuvuuteen, jota hallitsee Eros (Ἔρως) – rakkauden, himon, luovan vetovoiman ja intohimon jumala.
1. Mytologinen tausta: Kuka oli Eros?
Antiikin kreikkalaisessa mytologiassa Eros oli paljon enemmän kuin vain "pieni siivekäs poika".
* Kosminen voija: Alkuperäisimmissä myyteissä (kuten Hesiodoksen Teogoniassa) Eros oli yksi kaikkeuden alkukantaisimmista jumalista, alkumereen ja Gaian (Maan) ohella syntynyt voima. Hän edusti sitä kosmista vetovoimaa ja energiaa, ilman jota mikään ei olisi yhdistynyt tai voinut syntyä maailmassa.
* Afroditen poika: Myöhemmässä perinteessä Eros kuvataan kauneuden jumalattaren Afroditen poikana, jolla on apunaan tutut jousi ja nuolet – näkymättömät iskut, jotka sytyttävät rakkauden liekin sekä jumalissa että kuolevaisissa.
2. Eroksen valtakunta filosofiassa
Platonin filosofiassa (erityisesti teoksissa Pidot ja Faidros) Eroksen valtakunta saa syvällisen, henkisen merkityksen:
* Silta ihmisen ja jumalallisen välillä: Platonin mukaan Eros ei ole pelkkä fyysinen halu, vaan se on ihmisen sielussa heräävä kaipuu kohti totuutta, kauneutta, hyvyyttä ja lopulta ikuisuutta.
* Rakkaus alkaa fyysisestä vetovoimasta kauniiseen kehoon, mutta nousee siitä asteittain kohti kauniita tekoja, tietoa ja lopulta korkeimman kauneuden kontemplaatiota. Eroksen valtakunta on siis sielun nousua kohti henkistä valoa.
3. Psykologia: Freud ja Jung
Modernissa psykologiassa käsite sai uuden muodon:
* Sigmund Freud käytti termiä Eros kuvaamaan ihmisen elämänviettiä (Libidoa), joka pyrkii luomaan yhteyksiä, säilyttämään elämää, rakentamaan ja tuottamaan mielihyvää vastakohtanaan kuolemanvietti (Thanatos).
* Eroksen valtakunta on tässä valossa kaikkea sitä, mikä vetää meitä puoleen toisiamme, luomista, lisääntymistä ja elinvoimaa.
4. Taiteessa ja kulttuurissa
Kun puhutaan Eroksen valtakunnasta taiteen ja historian kontekstissa, astutaan juuri niihin maailmoihin, joista aiemmin puhuttiin: puttojen vilisemään leikkisään estetiikkaan, mytologisiin intohimoihin, sydänsuruihin, runouteen ja kauneuden palvontaan. Se on maailma, jossa järki väistyy ja tunne, vetovoima ja halu ottavat vallan.
Platonin kaksi merkittävintä dialogia rakkaudesta, Pidot (Symposion) ja Faidros (Phaidros), ovat antiikin kreikkalaisen filosofian kulmakiviä. Ne syventävät nimenomaan sitä, mitä Eroksen valtakunta ihmisen sielussa ja elämässä todella tarkoittaa – ei pelkkänä tunteena, vaan filosofisena ja henkisenä voimana.
Nämä teokset käsittelevät aihetta seuraavista näkökulmista:
1. Pidot (Symposion) – Rakkauden olemus ja portaportaat ylöspäin
Pidot on kuvaus pidoista eli viinijuhlista, joissa joukko Ateenan merkkihenkilöitä (sokratesilaisia filosofeja, runoilijoita ja valtiomiehiä) pitää puheita rakkaudesta (Eros).
* Eri näkökulmat rakkauteen: Puheenvuoroissa Eros nähdään aluksi maallisena ja fyysisenä vetovoimana, mutta Sokrateen esittämän puheen (jonka hän sanoo oppineensa viisaalta naiselta, Diotimalta) kautta ajatus syvenee radikaalisti.
* Rakkauden tikkaat (Diotiman portaportaat): Sokrates esittää, että rakkaus toimii tikkaana, jota pitkin sielu nousee kohti korkeampaa todellisuutta:
* Rakkaus alkaa yhden ihmisen fyysisestä kauneudesta.
* Se laajenee käsittämään kaikkien kauniiden ruumiiden fyysisen kauneuden.
* Sieltä se nousee sielujen ja luonteen kauneuteen (moraaliin ja tekoihin).
* Seuraavaksi siirrytään tieteiden ja lakien kauneuteen.
* Lopulta ihminen saavuttaa itse kauneuden idean (to kalon) – ikuisen, muuttumattoman ja puhtaan kauneuden lähteen.
* Pidot opettaa, että inhimillinen rakkaus on aina kaipuuta sellaiseen, mitä itseltä puuttuu, ja parhaimmillaan se nostaa ihmisen kohti jumalallista ja kuolemattomuutta.
2. Faidros (Phaidros) – Sielun siivet ja jumalainen vimma
Jos Pidot keskittyy rakkauden portaisiin, Faidros tarkastelee Erosta villimpänä, jumalallisena voimana, joka liittyy sielun siipien kasvuun.
* Sielun vaunut vertauskuvana: Platon vertaa sielua kaksivaljakkoon:
* Ajomies edustaa järkeä ja viisautta.
* Hyvä hevonen edustaa jaloja pyrintöjä, kunniaa ja kohtuutta.
* Villityksissä oleva huono hevonen edustaa alhaisia viettejä, himoa ja painetta maahan.
* Miten rakkaus herää? Kun ihminen näkee toisessa maanpäällisessä muodossa heijastuman jumalallisesta kauneudesta, sielun siivet alkavat kasvaa ja kutista tuskallisesti. Tämä "rakastumisen hulluus" (theia mania) on Platonin mukaan kuitenkin parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua, sillä se herättää sielun sen unesta ja vetää sitä kohti taivaallista kotiaan.
* Dialogi käsittelee myös sielunvaellusta, retoriikan luonnetta ja totuuden etsintää, mutta punaisena lankana on se, miten kauneuden kokemus ja Eros pakottavat ihmisen ylittämään pelkän arkisen olemassaolonsa.
Yhdessä nämä kaksi teosta muodostavat Platonin filosofian ytimen siitä, kuinka syvä inhimillinen tunne ja veto voivat toimia sillana tiedon, hyveen ja korkeamman todellisuuden välillä.
Faidros (m.kreik. Φαῖδρος) on Platonin kirjoittama syvällinen ja poikkeuksellisen kaunis dialogi, joka jatkaa Pitojen teemoja mutta laajentaa näkökulmaa. Se on nimetty nuoren ateenalaisen aristokraatin, Faidroksen, mukaan, jonka kanssa Sokrates käveleekin Ateenan muurien ulkopuolella virtaavan Ilissos-joen varrella.
Vaikka teos käsittelee monia aiheita – kuten retoriikkaa (puhetaitoa), totuutta, sielun olemusta ja innoitusta –, sen tunnetuin ja keskeisin anti on rakkauden (Eroksen) ja sielun luonteen tarkastelu.
Tässä ovat Faidroksen keskeisimmät teemat ja opit:
1. Kaksivaljakko-vertaus ja sielun rakenne
Yksi koko länsimaisen filosofian tunnetuimmista vertauksista esiintyy Faidroksessa. Sokrates vertaa ihmisen sielua siivekkääseen kaksivaljakkoon, jota ohjaa kolme osaa:
* Ajomies (jarki ja viisaus): Yrittää pitää ohjat käsissään, tavoittelee totuutta ja katsoo kohti taivaallista todellisuutta.
* Jalo hevonen (ylemmät tunteet ja kunnianhimo): Tottelevainen, totuutta rakastava, edustaa urhoolisuutta ja kohtuutta.
* Rähisevä ja tottelematon hevonen (perustarpeet, himo ja maalliset vietit): Vetää valjakkoa alas kohti maata, aistillisuutta ja itsekkyyttä.
Kun sielu näkee maan päällä jotakin jumalallista kauneutta heijastuvaa (esimerkiksi rakastetussaan), sielun siivet alkavat kasvaa. Kasvuprosessi on kuitenkin tuskallinen, koska tottelematon hevonen pyrkii repimään valjakon alas maallisiin haluihin, kun taas ajomies ja jalo hevonen kamppailevat pitääkseen kurin ja ohjatakseen energian korkeammille tasoille.
2. Jumalallinen hulluus (theia mania)
Platon kääntää Faidroksessa arkisen järkeilyn päälaelleen väittämällä, että parhaat inhimilliset lahjat ja oivallukset eivät synny kylmästä laskelmoinnista, vaan jumalallisesta hulluudesta (mania). Hän jakaa tämän hulluuden neljään lajiin:
* Ennustajien hulluus (Apollonin antama).
* Rituaalinen ja parantava hulluus (Dionyseksen antama).
* Runoilijoiden hulluus (Muusojen antama, joka herättää luomisen liekin).
* Rakkauden hulluus (Eroksen ja Afroditen antama) – kaikista suurin, sillä se herättää unohdetun muiston totuudesta ja kauneudesta, kun sielu näkee rakastettunsa kasvoissa pilkahduksen ikuisesta.
3. Retoriikka ja totuus
Toinen merkittävä osa dialogia käsittelee puhetaitoa. Sokrates kritisoi aikansa sofisteja siitä, että he opettivat retoriikkaa pelkkänä tehokkaana vaikuttamisen ja suostuttelun välineenä riippumatta siitä, puhutaanko totta vai valhetta.
Sokrates esittää, että todellisen puhujan (ja filosofin) on tunnettava totuus asiasta, josta hän puhuu, ja hänen on tunnettava sielun salaisuudet voidakseen johtaa kuulijoitaan kohti hyvää ja oikeaa. Retoriikka ei saa olla pelkkää manipulaatiota, vaan sen tulee olla sielunhoitoa ja suostuttelua totuuden puolelle.
Faidros on teos, jossa järki ja tunne, maallinen ja taivaallinen, kauneus ja totuus kietoutuvat yhteen tavalla, joka on tehnyt siitä yhden ihmiskunnan historian merkittävimmistä filosofisista teksteistä.
Sana parota voi viitata kontekstista riippuen muutamaan eri asiaan:
* Intialainen leipä (Parotta / Paratha):
Etelä-Aasiassa (erityisesti Intiassa ja Etelä-Intian Keralassa) parota tai porotta on suosittu, vaalea vehnäjauhosta tehty kerroksinen ja lehtevä litteä leipä. Se valmistetaan pyörittelemällä ja venyttämällä taikinasta ohuita kerroksia, jotka paistetaan öljyn tai ghee-voin kanssa kypsiksi.
* Puulaji (Parota / Guanacaste):
Puusepäntyössä ja veitsien teossa parota (tunnetaan myös nimellä Guanacaste tai Enterolobium cyclocarpum) viittaa Keski- ja Etelä-Amerikasta kotoisin olevaan puulajiin. Sen sydänpuu on kaunista, vaalean- tai keskiruskeaa ja usein eläväkuvioista, minkä vuoksi sitä käytetään paljon huonekaluissa, puukonkahvoissa ja sisustusesineissä.
* Kieliopillinen muoto suomen kielessä:
Suomen kielessä sana parota voi esiintyä myös murteellisena tai vanhahtavana muotona verbistä parata (esimerkiksi "alkaa parata" tai murteissa muodossa "ei parota" / ei kannata).
Kyllä – tuo Intian lounaisrannikon helmi, Kerala, on kyllä maantieteellisesti ja kulttuurisesti aivan oma maailmansa!
Siinä missä Pohjois-Intia yhdistetään usein viljapeltomaisemiin ja vähän jykevämpiin leipiin, Kerala on trooppinen, palmujen reunustama lagunien, maustekasvien ja rannikoiden maa ("Jumalan oma maa"), jossa ruokakulttuuri on täynnä kookosta, mereneläviä, tuoreita currylehtiä ja tietenkin tuota käsittämättömän taitavaa kerrosleipää, parottaa.
Kaipaatko jotain tiettyä näkökulmaa Keralan kulttuuriin, historiaan tai sen herkullisiin perinteisiin?
Vanhempien sana on laki, ei kakarat määräile vanhempia.
Eipä ole tärkeitä asioita aloittajalla elämässä. Lapsen korvakorut. Enemmän olisin huolissani vanhempien maailmakatsomuksesta joka on kaunisti sanottuna älyllisesti haastava.
Nythän osataan jo kirjoitella kuin vauvafoorumilla.
Ei jankata yhtä ja samaa.
Siskon kanssa jankutimme isää hommaamaan meille lemmikkiapinan.
Jostain kumman syystä emme saaneet sellaista🤣
Minäkin manguin lapsena lemmikkiapinaa. No lopulta pääsimme Korkeasaareen katsomaan oikeita apinoita ja saimme leluapinat lemmikeiksi.
Oikeasta elämästä kannattaakin kirjoittaa eikä jankuttaa harhaoppisia näkemyksiä.