vaelluskengistä polvet kipeiksi?

Siivunen

Ostin viime kesänä uudet vaelluskengät, ovat korkeammat ja jäykemmät kuin edelliset. Viime syksyn reissu oli sitten polville yhtä tuskaa. Vaikka siihen mennessä olivat kengät olleet jo käytössä aika paljon, silti ilmeisesti kenkien takia polvet reistailivat. Polvitaipeet olivat kipeät kun jalan koukisti tavallisesti kävellessäkin. Nyt viikonloppuna oli vain reppu selässä, ei edes painoa paljoa, ja polvet kipeät. Edellisillä varusteilla ei ongelmia ollut, nyt syytänkin kenkiä kivuista. Onko muilla kokemuksia moisesta ja mitä sille on tehtävissä. Uudet kengät? Harmittaa, nuo kun tuntuivat niin hyviltä ja olivat suht kalliitkin.

3

1214

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palanen

      "Onko muilla kokemuksia moisesta ja mitä sille on tehtävissä."

      Viikko sitten tulin vaellukselta, samat varusteet kenkineen kuin aikaisemmilla retkillä ja päivämatkan suunnilleen saman pituisia. Polvet tulivat hieman kipeiksi, vaikka ikinä ennen en ole mistään polvikivuista kärsinyt.

      Lievät kivut pistin itselläni treenamattomuuden piikkiin - polvien käyttämättömyys nimittäin ei ole missään nimessä hyväksi (kysy vaikka niiltä 8-kymppisiltä aasialaisilta, joiden kulttuurissa WC tarkoittaa reikää lattiassa. Moniko suomalainen vanhus voisi sellaista vessaa käyttää? :) ). Tänä kesänä en ollut juurikaan ehtinyt kävelemään pidempiä matkoja ennen tuota vaellusta, ja kyykkytreeneistäkin sattui olemaan kuukauden verran taukoa.

      Itselläni siis tälläinen tapaus, mutta kenkiä en oikein voi syyttää. Kengät ovat vuosia vanhat ja palvelleet aivan mainiosti, tosin vettähän ne ei pidä enään ollenkaan...



      Kipu nivelessä on aina merkki - jostain. Polvi erityisesti on sellainen paikka, mitä ei varmasti halua hajottaa... Tästä huolimatta en kuitenkaan ihan suin päin menisi ostamaan uusia kalliita kenkiä. Kuntosalitouhuissa on tullut huomattua, ja ihan oikeat urheilulääkärit asian myös tietävät, että kevyellä harjoittelulla niveliä pystyy vahvistamaan aivan oleellisesti. Lyhyitä kävelylenkkejä erilaisilla pinnoilla eripainoisilla kantamuksilla, eiköhän ne nivelet siitä vahvistu. En oikein usko, että hyvät(?) vaelluskengät voisi todellakin olla niin pa*kat, että totuttelun ja sisäänajon jälkeenkin tulisi kipuja polviin asti.
      Mutta tosiaan... en suosittele yhtään mitään, enkä tiedä asiasta oikeasti yhtään mitään, kerroinpahan vain mitä todennäköisesti itse tekisin.

    • polvet jo muusina

      Kuvaamasi tilanne on tavallinen retkeilijälle / vaeltajalle.
      Ensiksi kengästä. Nilkkaa jäykistävä kenkä muuttaa sen toimintaa niin että polvi kuormittuu enemmän; kun nilkka ei jousta, niin polvi joustaa sen edestä. Tästä johtuu kuvaamasi kipu polvitaipeessa.

      Kuvaamaasi oiretta voi helpottaa kävelytekniikan muutoksella. Jos muutat askellustasi niin että astut kantapäävoittoisesti, niin että koko jalkapohja tulee kerralla tukipinnaksi. Ajatus kohdistetaan jalkaan niin että kantapää menee hieman edellä.

      Jäykkäkenkä on hyvä vuoristo/tunturi olosuhteisiin missä kävellään paljon rinteillä ja louhikossa.

      Harjoittelulla voi totuttaa jalkoja ja kenkiä yhteistoimintaan. Riittävä määrä on kaksi-kolme kertaa viikossa vähintään puolen tunnin ajan kerrallaan. Tarvitaan kaksi kuukautta säännöllistä harjoittelua vähintään jotta elimistö tottuisi uudenlaiseen kuormitukseen. Vuoden harjoittelulla saavutetaan jo pysyvämpi tia jota ei tarvitse kuin ylläpitää. Reppua ei kannata ottaa ensimmäisenä kuukautena vielä mukaan.

      Jos tarkoituksena on liikkua jyrkissä maastoissa niin sitten kannattaa ottaa sauvat mukaan. Ne tuntuvat aluksi hieman hankalilta, mutta niillä säästää polvia turhilta kulumilta vasta- ja myötämäessä.

      Hyviä retkiä syksyksisikin.

      • Anonyymi

        Jos luonnollista kävelytekniikkaa muuttaa, niin silloin tulee varmasti kipuja. Kokemusta on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1323
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1069
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      842
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      819
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      734
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      686
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      62
      590
    Aihe