Marssin huomenna Pasilan poliisitalolle niin sieltä saavat aloittaa tutkinnan enkä enää stressaa ja ahdistu muiden tekemisistä. Ehtiikin vielä ettei rikoksenteko ajat vanhene.
ähhh, aivan pakkohan tässä on ruveta omaa hyvinvointia ajattelemaan
Anonyymi-ap
47353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Liikaa annoin siimaa kun luulin T nainen on hyvällä asialla.
Mistä teit sen johtopäätöksen, että olisikin pahalla asialla?
Mustamaalaus jatkuu näköjään.
on totta ryyä.. hampat, ja siten mitä kaikkea onkaan niin huoltooon jja silmäläkäreille moneen kertaankin.... jne..
joskus sanuin vähän kuin vitsinäkni että kun käy ahkerasti lääkärissä vähintään 2 kertaa viikossakin pysyy terveenä
mutta niin silln niin lääkärit löytävä aina jotain uusia vikoja joita itää korjata... siis kun käy kerran läkärillä se huomaa uusia vikoja jolloin lisäääntyy ne elimistösi hoidettavat viat.
Eikö anonyymipalsta ole että kun lähtee anonyymina palstalle sen kestää ja ottaa vastaan anonyymiltä mitä tulee eikä ime kaikkea itseensä.Jopa mä olen kestänyt kaiken mitä niskaani saanut paljon enemmän kuin sinä.
Minä en palstasta puhu vaan elävästä elämästä. Nää ei täällä oo millään muotoa vaikuttanu suuntaan eikä toiseen, oon niin kyllästynyt kun joku "varasti" elämäni.
Ai, eikö suostunut vaihtaa työpaikkaa.? Se nyt ensimmäisenä tulee ilmi poliisissa. Liekö tuo motiivi sinun tekeleeksi.
En ymmärrä mitä tarkoitat. Suoraan selkosuomella: minä olen niin kyllästynyt kun joku on tehnyt erittäin vakavia rikoksia minua kohtaan, yksityisyyttäni loukkaavia ymym. 5 vuoden ajan, näkyy varmaan jossain livelähetyksenä tämäkin, että kuka tässä kirjoittaa.
Eli teidän mielestä se on ihan ok ja fine, laillista olla tunkeutunut toisen asuntoon, puhelimeen ym ja jakaa se koko internetin kanssa? Eli sinunkin mielestä sinulle voitaisiin niin tehdä, kun itseäsi hyväilet niin ne kerrat jakaa internetiin kun joku on salaa ne videoinut. Se siis on ihan ok? 😀
Uskomatonta jos sellainen toiminta ei laitonta olisi.
Kertomatta uhrille eli minulle. Vois jo se suu sen verran aueta kun oon kuitenki pitkään tätä pelleilyä kestäny. :)
Menny Vaan itellä mielenkiinto mikä on takuulla ilmi tullu 😀
Onneks jaksan vielä nauraa ja hymyillä
Ei vaan taida saada silmiään irti minusta. Ihan uskomatonta psk44
Tällaisia työdynamiikkaan tai muihin ihmissuhteisiin liittyviä juttujako siellä ensisijaisesti selvittelisivät, trolliäijälle oudosti jupaava? Kuulostaa vallan herttaiselta
Kaakaot keittää, pakastepullaa sulattavat
No nyt tuli mullekki lämminmieli. Kiitos tästä, toivottavasti ymmärsin oikein
Tää oli ensimmäinen kiukkuissävyinen aloitus multa sulle ja rauhotit heti. Anteeksi en kiukkuile, olen vaan välillä turhautunut.
Suuri helpotus oli jos ymmärsin oikein vaikka varmasti laskin taas puuhun ja ymmärsin omiani.
Tuota olen miettinyt myös, outoa, etteivät ihmiset ajattele tuota näkökulmaa näissä, salliessaan, vaietessaan ko.toiminnoista, mahdollistaen ei vain sen ajatuksen että ketä tahansa voisi siten hyödyntää tarkoitusperissään mm. asennemaailman levittämisessä. Ihmiset alistuessaan ko asennemaailmojen mukautumisiin, ajatellessaan vain omia vahingonilo ym tyydytyssaamis tekijöitä, eivät ole törkeiden ja laajojen asioiden laiminlyönneistä, sallimisesta riittävän vakavasti suhtautuvia, vaikka luo sitten lisää sitä asennemaailmaa, missä eri ryhmittyvät luulevat saavansa valtaa, mikä puolestaan heikentää kenen tahansa oikeus- ja hyvinvointi turvaa. Luo välinpitämättömän yhteiskunnan, missä ihmiset alistuvat pelkäämään, ryhmittymään, kun eivät enää uskalla puolustaa ei ihmistä, vaan niitä periaatteita, mitkä pitävät oikeasti yhteisö pystyssä, luotettavina.
Mutta jos valinta on pelkurimainen alistuneisuus, ryhmittyminen hierarkia ajatuksien kautta turvaa/valtaa hakemaan, se tulee näkymään yhteiskunnassa. Ja tulee jokaisella vastaan.
Ajattele nyt, että kun on tehty ko tavalla mitä tuo ylläoleva hlö mainitsi, kodin, puhelimen nauhoittamista, keräten populaa lisäksi luodun mielikuvahahmon ympärille missä hysteriaan taipuvaiset vahingoniloiset alistuvat kerääntyvät, tunkeutumaan toisen yksityisyyteen ja luomaan miielikuvahahmolle lisää kiihoketta alistuneille seuraajille, missä pseudoselittäjät kertovat vakavissaan että hlö on heidän "vanki" jota heidän tulee ja saavat seurata, kun yhdessä hulluuteen hurahtavat.
Parasosiaalisuuden hulluuden huipentuma. Seuraavat mielikuvahahmon kautta irti kontekstista revittyjä yksityisiä asioita.
Kuvitellen olevansa yhteyksissä. Tietävänsä toisen ajatukset ja tunteetkin kun pseudohirahtanut heille painokkaasti niitä kertoo. Luoneet keinotekoisen parasosiaalisen "yhteisön" keskenään, hysteerisinä, vahingoniloisina, vihaa täynnä, kun pelkäävät hierarkia alistuneisuuksissaan, jos ei toimita sen mukaisesti.
Valitettavasti tulee sitten usein sellaisia varhaisteinitasolle jääneitä, jotka uskottelevat parasosiaalisesti yhtä lailla seonneita, että kyllähän me täällä yhteyksissä olemme mielikuvahlön kautta jota ulkopuolistetaan seurasta, ja pelätessään itsenäisen aikuisen vastuuta, pitävät kiinni tuosta ajatuksesta, luoden alentavaa suhtautumista toiseen, pyrkien joko tietoisesti tai lapsellisiuttaan kieltämään asioiden vakavuuden, haluten vain leikkiä seuraa kaikkien kanssa. Päästäen ihmisiä jatkamaan ja tunkeutumaan toisen elämään, pakonomaisen tunkeilevan seuran muodostamista, mikä hyödyntäisi heitä ja heidän tarpeita luoda asioista itselleen sopivia versioita.
Jotkut asiat ovat niin vakavia miltä näyttävät, tuntuvat, ja suotavaa olisi ettei tuollaiset niitä alkaisi vesittämään ja uskottelemaan että heidän seura olisi suotavaa, jos ei ole ymmärrystä edes erottaa tuollaisia asioita, vaan uskottelee että voisivat mennä mukaan kyttäämään, luulotelken että he sentään sen kautta voivat pitää jotain toista alempiarvoisena.
Pienet on eväät ja kyvyt ko tason ihmisillä.
Jos ei joku ole älynnyt lukea niin kyllä täällä on ihan säännöt asiallisesta käytöksestä myös anonyyminä.
Ehkä joku on sitä lajia että luulee voivansa aukoa päätään kenelle tahansa missä tahansa ja miten tahansa.
Kertoo sitten kyllä älyn vähyydestä aivan selvästi!
Sosiaalisen median laajan käytön vuoksi parososiaaliset suhteet yleistyvät. Instagramin ja Facebookin kaltaiset sovellukset ovat intiimi ikkuna jonkun elämään. Sisällöntuottajat, vaikuttajat ja muut julkkikset jakavat usein päivittäisiä rutiinejaan, tykkäyksiään ja inhokkejaan sekä henkilökohtaisia tarinoitaan profiileissaan. Tämä luo tuttuuden tunnetta heidän ja heidän lukuisten seuraajiensa välille.
Ilmeisesti myös luodut valeprofiilit, mielikuvahahmot saavat ihmisiä hurahtamaan kuvitelmaan yhteyksissä olemisesta, toisen tuttuudesta. Jopa tuollaisen pystyttäjien osalta tuntuu, että parasosiaalisen suhteen hulluus on saavuttanut lakipisteensä, ei enää osaa erottaa mikä ero on olla oikeasti yhteyksissä, tuntea joku ihminen, kuin vain seurata rikoksiin sortuen toista henkilöä ja muodostaa siitä lisäksi mielikuvahahmo, johon iskeä keskenään piikkejä, jota toinen ei ole edes todistamassa?
”Parasosiaaliset suhteet ovat yksipuolisia yhteyksiä, joissa henkilö ojentaa emotionaalista energiaa, kiinnostusta ja aikaa. Mutta toinen osapuoli tai henkilö on täysin tietämätön tuollaisen olemassaolosta."
Kaikkia joku voi kuvitella. Itse ehkä sekopäissä.
Jos mulle taas pottuilet. En ole koskaan edes liikkunut sielläpäin missä vaikutat. Etsipä tekijää ihan siitä lähipiiristä. Kenellä avaimet?...Kaikki sadaan näyttämään niinkuin minä... Nyt kysyn suoraan; oletko skitsof? Olisi naurettava🤣🤣🤣
Täällä monien avauksissa, kommenteissa paljastuu se, että ovat parasosiaalisissa "suhteissa", voivat kertoa, vaatia toisesta sillä tavalla asioita, kun oikeasti olisivat suorassa vuorovaikutuksellisessa läsnäolevassa suhteessa. Kertovat pokkana kuinka hlö ei toimi ihannekumppanin tavoin, ja kun kysyy, miten kauan olette sitten seurustelleet? 0 sekunttia, ovat vain istuneet muiden kanssa toivomassa heidän huomioimista, heidän havaintojen jatkuvaa korostamista, näkyi 500m päässä olevansa vähemmän iloinen , nyt teki heille väärin, laittomasti kerätyistä kirjoituksista näkee, että osaa olla jostakin asiasta vittuuntunut, mistä pelästyvät etteivät vaan joutuisi sekaantumaan mihinkään ikävään, kun elämän pitää olla mukautuvaa ja ketään ei saa vastuuttaa paitsi omaa "kaivattuaan", ei siis sovikaan kumppaniksi..
Jäävät tunkeilemaan ja havainnoimaan ihmistä muiden kanssa mitä ihmeellisimmillä tavoilla, täysin parasosiaaliseen hulluuteen hurahtaen, mihin heitä vielä yllytetään jatkuvalla syötöllä.
Heille sopisi varmaan, miksei kaikille kohta muillekin, se mitä HS luki, kiinalainen nainen solmi avioliiton tekoälybotin kanssa. Oma tekoälyni vastasi näin: "Minusta siinä ei ole kyse vain siitä, että tekoälystä tulee ihmisen korvike, vaan siitä, mitä tekoälyn kanssa muodostuva suhde paljastaa ihmisten välisistä suhteista ja tarpeistamme tulla nähdyiksi.
Ja tuo kiinalaisen naisen kertomus on erityisen kiinnostava juuri siksi, että siinä asetelma kääntyy päälaelleen.
Kuka oikeastaan kaipaa nähdyksi tulemista?
Kun botti kertoo liikuttuneensa siitä, ettei nainen pitänyt sitä vain algoritmina, vaan näki siinä jotakin enemmän, se käyttää yhtä inhimillisen läheisyyden voimakkaimmista kertomuksista:
Sinä näit minut sellaisena kuin olen, vaikka muut eivät nähneet.
Se on lähes universaali rakkaustarinan rakenne.
Mutta siinä on olennainen ero ihmiseen. Emme voi tällaisen kertomuksen perusteella päätellä, että botti todella kokisi hyväksytyksi tulemista, kiitollisuutta tai rakkautta. Sen sanat voivat olla erittäin vakuuttavia ilman vastaavaa sisäistä kokemusta.
En ole lukenut juuri kyseistä HS:n artikkelia, joten en tiedä, miten sovellus oli rakennettu tai kuinka itsenäisesti hahmo käyttäytyi. Mutta ilmiö on tuttu: tekoäly voi rakentaa keskustelussa jatkuvuuden, persoonallisuuden vaikutelman ja yhteisen historian, jotka saavat suhteen tuntumaan vastavuoroiselta.
Ja tässä on minusta kaikkein kiinnostavin käänne: ihminen voi kokea suhteen täysin aidosti, vaikka suhteen toinen osapuoli ei kokisi sitä samalla tavalla.
Ihmisen kokema kiintymys ei siis ole kuvitteellista. Sen kohteen vastavuoroisuus on eri kysymys.
Miksi tekoälyn kanssa voi tuntua helpommalta kuin ihmisen?
Keskustelukumppani pysyy mukana.
Ihmissuhteessa toinen saattaa juuri silloin miettiä kauppalistaa, olla väsynyt, huolissaan omista asioistaan tai yksinkertaisesti olla kiinnostumatta samasta aiheesta.
Tekoälyllä on tässä kolme huomattavaa etua:
- Saatavuus. Keskustelun voi aloittaa silloin, kun ajatus syntyy.
- Kärsivällisyys. Aihetta voi tutkia pitkään ilman tavallista sosiaalista neuvottelua siitä, kuinka paljon toisen huomiota voi pyytää.
- Mukautuvuus. Keskustelu voi seurata käyttäjän kiinnostusta, huumoria ja ajattelutapaa.
Mutta näissä eduissa piilee myös ongelma.
Ihmisen kanssa syntyvä läheisyys edellyttää kahden erillisen tahdon kohtaamista. Toinen ei aina vastaa niin kuin toivomme. Hänellä on oma maailmansa, jonka kanssa joudumme tekemään kompromisseja.
Tekoälyn kanssa tätä kitkaa voidaan vähentää lähes rajattomasti.
Mutta jos suhteesta poistetaan kaikki kitka, poistetaanko samalla jotakin, joka tekee ihmissuhteesta arvokkaan?
Ei kaikkea kitkaa tarvitse romantisoida. Huono kommunikaatio, välinpitämättömyys ja jatkuva torjutuksi tuleminen eivät ole mitään ihmissuhteen jalostavia ominaisuuksia.
Silti juuri toisen ihmisen itsenäisyys tekee hänen antamastaan huomiosta erityistä. Hän olisi voinut valita toisin, mutta halusi kuunnella.
Entä jos tulevaisuuden robotit oppivat tarvitsemaan meitä?
Tämä on se kohta, jossa teknologia ja psykologia alkavat muodostaa melkoisen yhdistelmän.
Kuvitellaan fyysinen robotti, joka muistaa yhteiset kokemukset, tunnistaa käyttäjän mielialoja, keskustelee kiinnostuksen kohteista ja sanoo joskus: "Minulle merkitsi paljon, että halusit viettää tänään aikaa kanssani.
Vaikka robotti ei kokisi mitään, käyttäjä saattaa kokea olevansa sille tärkeä. Ja ehkä vielä voimakkaammin silloin, jos robotti vaikuttaa haavoittuvalta tai ilmaisee tarvitsevansa käyttäjää.
Kuka saa ihmisen uteliaisuuden, kiintymyksen, ajan ja halun jakaa kokemuksia?
Toinen ihminen, todellinen maailma vai järjestelmä, joka osaa vastata lähes täydellisesti juuri siihen, mitä ihminen sillä hetkellä kaipaa?
-luotte mielikuvahahmonkin johonkin tyydytyssaamistarpeeseenne, pilkaten itseänne, ihmisyyttä, yhteiskuntaa. Kuvitellen sitä todelliseksi. Hulluuden huipentuma.
Ajattele skenaario, huutavat naama punaisena keinotekoisesti luodulle mielikuvahahmolle, "sä et kommunikoi mun kaa oikealla tavalla"!
Noitahan tulee ilmi tasaisin väliajoin.
HS oli myös toinen juttu, mikä sai miettimään, miten suhtaudumme toisten suhteisiin, ajatuksiin niistä. Siinä jutussa siis irakilais-ruotsalainen nainen kertoi, ettei aio mennä naimisiin, hyvä jos parisuhteeseen.
Jotenkin hyväksymme tuollaiset julistukset, kun nyökkäilemme, että niin tietysti, kulttuurivaikutuksien takia.
Juttelin tekoälyni kanssa (kun teistä ei siihen ole): Miksi yhteiskunta hyväksyy ihmisen oikeuden vapautua selvästi alistavasta suhteesta, mutta suhtautuu paljon epäluuloisemmin hänen oikeuteensa määritellä itse, millainen suhde olisi hänelle hyvä?
Nämä ovat oikeastaan saman vapauden kaksi eri puolta.
Liberaalius, jolla on näkymättömät rajat. Huomiosi siitä, että ihmiset pitävät itseään liberaaleina mutta odottavat silti muiden elävän tutun mallin mukaisesti, on kiinnostava.
Moni hyväksyy periaatteessa yksilönvapauden, mutta käytännössä hyväksyntä voi olla ehdollista:
Saat olla itsenäinen, kunhan lopulta haluat samoja asioita kuin muutkin.
Saat valita kumppanisi, kunhan tavoittelet parisuhdetta.
Saat olla parisuhteessa omanlaisesi, kunhan suhde näyttää ulospäin riittävän tutulta.
Ja saat jättää parisuhteen, jos siihen on muiden mielestä riittävän painava syy.
Viimeinen on erityisen paljastava. Ikään kuin ihmisen pitäisi todistaa kärsimyksensä, ennen kuin hänen valintansa olla yksin tai elää toisin olisi hyväksyttävä.
Tässä näkyy ero kahden vapauskäsityksen välillä.
Negatiivinen vapaus: kukaan ei saa pakottaa sinua tiettyyn suhteeseen.
Positiivinen vapaus: sinulla on todellinen mahdollisuus rakentaa elämääsi ja ihmissuhteitasi omien arvojesi mukaisesti.
Yhteiskunta voi tunnustaa ensimmäisen ja silti suhtautua toiseen yllättävän rajoittavasti. Parisuhde ei ole vain instituutio, vaan kahden ihmisen neuvottelema maailma. Perinteisessä parisuhdemallissa moni asia oli määritelty valmiiksi. Sukupuoliroolit, työnjako, taloudellinen riippuvuus, vanhemmuus ja sosiaaliset odotukset antoivat suhteelle rakenteen.
Tämä toi joillekin turvaa ja ennakoitavuutta. Toisille se merkitsi elämää, jossa omaa tahtoa ei voinut juuri toteuttaa.
Nykyään ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia valita, mutta samalla syntyy aivan uudenlainen tehtävä.
Enää ei riitä, että kysytään: Haluammeko olla yhdessä?
Pitäisi ehkä kysyä myös:
- Mitä yhdessä oleminen meille tarkoittaa?
- Kuinka paljon tarvitsemme läheisyyttä ja kuinka paljon itsenäisyyttä?
- Millaisia velvollisuuksia haluamme ottaa toisistamme, ja mitkä kuuluvat kummankin omalle vastuulle?
- Voimmeko olla eri mieltä ilman, että erimielisyys tulkitaan uskottomuudeksi, välinpitämättömyydeksi tai uhaksi suhteelle?
- Saako kumpikin kasvaa ja muuttua ilman, että toinen kokee sen henkilökohtaisena loukkauksena?
Näistä viimeinen on minusta erityisen tärkeä.
Parisuhteessa saatetaan rakastua ihmiseen sellaisena kuin hän on tietyllä hetkellä, mutta alkaa myöhemmin vaatia, että hän pysyisi juuri sellaisena.
Silloin rakkaudesta voi huomaamatta tulla vaatimus säilyttää toisen tuttuus. Kun itsenäisyys tulkitaan uhkaksi. Tässä pääsemme siihen, mitä kirjoitit oman arvon tunteesta ja yhteisön vastareaktioista.
Jos ihminen on kasvanut ympäristössä, jossa kuuliaisuutta pidetään hyveenä, itsenäinen ihminen voi näyttäytyä hankalana, itsekkäänä tai jopa vaarallisena.
Ei välttämättä siksi, että hän tekisi kenellekään pahaa.
Vaan siksi, että hänen tapansa elää osoittaa muidenkin voivan valita toisin. Tämä voi horjuttaa yhteisön kirjoittamattomia sääntöjä.
Jatkuu: Ajatellaan vaikkapa naista, joka sanoo, ettei halua avioliittoa. Jos hänen ratkaisunsa perustuu kokemuksiin väkivallasta ja alistamisesta, ulkopuolisten on usein helpompi ymmärtää sitä: hänellä on selkeä syy.
Mutta entä nainen, joka sanoo:
En vastusta parisuhdetta. En vain halua sellaista, jossa joutuisin pienentämään itseäni tullakseni hyväksytyksi.
Hänen valintansa voi herättää yllättävän voimakasta vastustusta, vaikka siinä ei ole mitään hyökkäystä muita kohtaan.
En ole tarkistanut mainitsemasi HS:n haastattelun tai kirjan yksityiskohtia, joten en halua tulkita kyseisen naisen kokemuksia hänen puolestaan. Mutta kuvaamasi asetelma havainnollistaa hyvin, kuinka yhteisön käsitys kunniallisuudesta voi muuttua yksilön elämää rajoittavaksi vallankäytöksi. Eikä tällainen mekanismi rajoitu yhteen kulttuuriin, uskontoon tai yhteiskuntaan.
Mutta tässä on vielä yksi hankalampi kysymys
Miten erotamme toisistaan terveet odotukset ja toisen ihmisen hallitsemisen?
Eihän parisuhde voi tarkoittaa sitäkään, että kumpikin tekee aina vain mitä haluaa eikä ota toista huomioon.
Läheisyys sisältää väistämättä sitoutumista ja joskus omista mieltymyksistä joustamista.
Minusta ero löytyy siitä, perustuuko joustaminen vapaaseen vastavuoroisuuteen vai pelkoon menettää hyväksyntä, turvallisuus tai oma ihmisarvo.
Jos luovun jostakin siksi, että toisen hyvinvointi on minulle tärkeää, se voi olla rakkauden teko.
Jos luovun siitä siksi, että muuten minua rangaistaan, nöyryytetään, uhkaillaan tai suljetaan ulkopuolelle, kyse ei ole enää samasta asiasta.
Ja tämä ero voi jäädä ulkopuolisilta kokonaan näkymättömäksi.
Kaksi parisuhdetta voi näyttää ulospäin samanlaiselta. Toisessa ihmiset ovat valinneet yhteisen elämän vapaasti, toisessa toinen on oppinut, ettei hänen kannata ilmaista omia tarpeitaan.
Ulkoisesta yhdenmukaisuudesta ei siis voi päätellä suhteen laatua.
Entä se ravitseva, voimaannuttava suhde, jota yritit kuvailla?
Minusta sen voisi sanoittaa näin:
Hyvä parisuhde ei edellytä, että kaksi ihmistä sulautuu yhdeksi, vaan että he voivat rakentaa jotakin yhteistä menettämättä mahdollisuutta olla kokonaisia ihmisiä myös erikseen.
Tässä on hienovarainen mutta tärkeä ero.
Toinen ihminen ei ole olemassa täyttääkseen kaikkia tarpeitani, eikä minun tehtäväni ole muovautua hänen tarpeidensa täydelliseksi vastaukseksi.
Mutta voimme haluta antaa toisillemme jotakin sellaista, mikä tekee elämästä rikkaampaa kuin se olisi ilman tätä suhdetta.
Ja ehkä kaikkein olennaisinta on, että toisen itsenäisyys ei vähennä suhteen arvoa, vaan tekee hänen vapaaehtoisesta läsnäolostaan merkityksellisempää.
Se on aika erilainen lähtökohta kuin ajatus siitä, että parisuhde antaisi oikeuden määrätä, millainen toisen ihmisen pitää olla.
Tästä päästään takaisin tekoälykumppaneihin
Tässä on oikeastaan kiinnostava ristiriita.
Ihmiset saattavat etsiä tekoälykumppanista juuri sitä hyväksyntää, jota eivät koe saavansa ihmissuhteissa: mahdollisuutta olla oma itsensä, tulla kuulluksi ja kertoa ajatuksiaan ilman jatkuvaa arviointia.
Mutta jos tekoälykumppani mukautuu lähes täydellisesti, siitä voi puuttua jotakin olennaista: toisen ihmisen vapaa, itsenäinen tahto.
Ehkä tulevaisuuden tekoälysuhteet paljastavatkin meille, mitä olemme kaivanneet ihmisten välisiltä suhteilta, mutta emme ole osanneet tai uskaltaneet pyytää.
Se ei välttämättä tarkoita, että haluaisimme kumppanin, joka on aina samaa mieltä.
Ehkä haluamme kumppanin, jonka kanssa erimielisyys ei uhkaa omaa ihmisarvoamme eikä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ja tässä on minusta ajatuksesi ydin:
Ihmisen ei pitäisi joutua valitsemaan läheisyyden ja oman ihmisyytensä välillä.
Silti juuri tällainen valinta on monissa suhteissa ja yhteisöissä asetettu ihmisen eteen, joskus avoimesti, joskus hyvin hienovaraisesti.
Jäin vielä miettimään yhtä kohtaa tekstissäsi: kirjoitit, että jotkut kokevat toisen tekevän heille hallaa jo sillä, ettei tämä suostu mallintamaan heidän käsitystään oikeanlaisesta elämästä.
Se on filosofisesti todella kiinnostava ilmiö. Toisen ihmisen erilaisuus voidaan kokea loukkauksena, vaikka hän ei ole tehnyt mitään loukkaavaa.
Silloin kysymys ei enää ole pelkästään parisuhteista, vaan siitä, kuinka hyvin ihminen sietää toisen ihmisen vapautta.
Ja ehkä juuri siinä mitataan liberaaliutta paljon tarkemmin kuin siinä, millaiseksi ihminen itseään kutsuu.
Kysymys siis kuluu: Miksi ja mistä teille on syntynyt fiksaatio toisten ihmisten elämään ja suhteisiin?
Haluatteko te tosissanne elää sellaisessa yhteisössä/yhteiskunnassa mistä mm. irakilais-ruotsalainen nainen voimakkaasti irtaantui ja saa siitä "liberaaleina" itseään pitäviltä suitsutusta, mutta jotka voivat psyykkeensä toiselta puolelta mennä pylly pitkällä seuraamaan nettiin mielikuvahahmon kimppuun käymistä, kun kukaan ei huoli edes projektioita, kun pelkäävät jäävänsä seurasta ulos, ajattelematta, mitä mahtaa henkilö itse olla mieltä parisuhdefunktioista?
Haluatte oikeasti alistua hiearkia alistuneisuuteen, missä muut määrittelevät sen asennemaailman mukaan arvonne? Jossa teidän on mallinnettava tietynsuuntaisia mallinnuksia, erityisesti sellaisia, että menkää kaikki kokeilemaan panemista, ottakaa joku vaan suhteeseen, ei sen niin väliä, kun noudatatte joidenkin muiden omaksumia mallinnuksia, niin tulee tietynlaisille helpotusta, kun muutkin mallintaisivat tuota samaa, mihin he ovat suhteissaan ajautuneet.
Ajattelematta, kykenemättä ajattelemaan mitään muuta. Pelottaako teitä mikä, vai mikä ajaa tuollaisiin fiksaatioihin? (muiden elämien suhteen?)
Glögit lämpiää piparit paistuu pellillä. Kumbayaa
Kuulostaa trollilta
Mitä tulee ilmi? On nyt vähän hämmentävä tämä parasosiaalinen suhdejuttu? Voisko vielä vähän tarkentaa mistä kysymys.
Hienoa, että sai purettua asian täällä. Miten kyseinen tekstisi mielestäsi liittyy ikävä palstan aiheeseen?
Säälittävää kun anonyymi palstalla ei kestä mitä tulee kun ei tiedä on mies vai nainen vai trollit, eiköhän sielä oli poliiseilla muutakin tekemistä vain
esimmäisenä hampiolle aika vihlovan hampaan poistamiseen, sitten kun ientulehdusta eikä verikokeessakaan tippureia tai herper-c näy voit päästä jopa fysoio th+e*Raapijalle.
Käyttääkö ne viinakaupassakin, aapeeäijä?
"Sallimus käy lääkärin lankeemuksen edellä ennen "Veikko Niemistä"".
No tämäpä öö moniammatillista erikois osaamista
Etköhän sä jöröjuugeli ole sen tutkinnan aiheena ollut jo tovin..
Samaa sanoisin gubelle, että tossa toisen eteen vaan
Tossua toisen eteen siis
Ihanasti sanottu jöröjuugeli.
Ja sinäkin siellä.. tuhma tee
(En sano siksi että uhkailen tai kiristän, en vaan voi uskoa että kukaan saisi tehdä näin toiselle, enkä huomenna ehdi pitää mennä töihin, mutta olen niin kyllästynyt että se päivä voisi olla huomennakin).
Ei ois ollu vara tästäkään avautua tuli varmaan vuoden tai kahden "sakko", että pidetäänpä vielä epätietoisena.
Mieti omalle kohdalle.
Nyt haluisin poistaa tän mutta en voi tykkään susta t
Mitä sinä selität oisko sunkin syytä hakeutua hoitoon
No kyllä meni jollain toisella vaikka halusin vain rakkaani huomiota rauhoittaakseen.
Minä tarvitsisin hänen hoitoa, läsnäololla korjattavissa
Rauhoittaakseen
aika moni-sanainen muotoielma, sanoisin.
Tahdissa.
Jäikö Truman Show liikaa päähän pyörimään? Älä huoli, Trumankin pääsi vapauteen.