Seurustelin 2 vuotta ihanan miehen kanssa. Taistelin kauan jotta sain tämän kyseisen miehen. Meillä oli todella ihanaa yhdessä ja olin todella onnellinen. Rakastin niin paljon.
Perjantaina menin tavalliseen tapaan kotiin ja hän ilmoitti että hän kerää tavaransa ( asuimme yhdessä) . Hän otti ja lähti. Itkin tietenkin koko illan aivan hysteerisenä. Lähdin kaupungille kumminkin baariin. Juomaan suruun. Tyhmä idea tiedän. Ja näin hänet siellä. HALAAMASTA TOISTA NAISTA! En unohda ikinä sitä näkyä. Kotona en pysty olla, koska kaikki muistuttaa meidän hyvistä hetkistä. Itken töissä, kotona, autossa . Kokoajan. En ole kunnolla pystynyt syömään. Tiedän että exäni rakasti minua. tai luulin ainakin niin. Olemme silti olleet päivittäin yhteyksissä, mutta elätän kokoajan toivoa yhteen paluusta. Hän vain sanoi että tahtoo aikaa ja omaa rauhaa. Mä en pysty elämään näin. Mitään lääkkeitä en halua syödä. Ensimmäisestä poikaystävästäni selvisin 3vuodessa, enkä vieläkään kestä nähdä häntä. Tämä on oikeesti aivan kamalaa. Tämä on kyllä pieni asia muiden ihmisten isompien huolien alla, mutta mulle erittäin suuri ja tuskallinen asia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisiko suhteessanne ollut jokin kuitenkin jo aikaisemmin huonosti, mutta sinä itse et olisi huomannut.
Meinaan jos poikaystäväsi sinua rakastaa, ei hän noin vain lähtisi.
Jos näit hänet toisen naisen kanssa se jo kertoo että miehesi on luultavasti ollut kiinnostunut muistakin naisista, etkä ole sitä huomannut. Sinä taas vaikutat kovin epätoivoiselta, että mies olisi ollut sinulle kaikki kaikessa, ja koko elämä. Rakastuit, mies ei rakastunut. Tai sitten hän teeskenteli osittain ja meni pettämään.
Sellaista miestä itse en kyllä katselisi, tai koskisi enää pitkällä tikullakaan, JOKA PETTÄÄ!
Mies ei rakasta, jos pettää. Tai rakastaa, mutta vain itseään...
Vaikka joskus palaisittekin yhteen niin silti pitää aina muistaa (minä uskon näin) että jos kerran pettää, niin pettää aina. on oma kohtasia kokemuksia.
"jos pettää kerran, pettää aina"
Olen itse pitkässä suhteessani (25v) pettänyt kerran ja siihen se jäi. Asian kanssa eläminen, on sellainen taakka, mitä en suo kenelläkään. Ei ole haluja enää pettää, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Hetken hurma ei ole ollut sen pahan olon arvoista, joka seurasi.
Virheistään voi oppiakin. Pettäjä ei AINA petä uudestaan, kuten tylysti ilmoitit.
Jos edellisestä suhteesta toipuminen on kestänyt jo näin pitkään, on syytä varmaan tarkastella itseä. En halua olla inhottava, mutta vanhan päälle ei voi rakentaa uutta. Oletko ehkä läheisriippuvainen, eli et osaa olla ja elää itsellesi vaan teet sen toisen ihmisen kautta. On hyvä tehdä itsetutkisteluja ja löytää elämän ilo ensin itsestä ja sitten rakentaa siihen parisuhde. Suurimmaksi osaksi parisuhteet hajoavat juuri sen takia että toinen tukahduttaa toisen riippumalla tässä. On toisen arvostusta jos käsittelee ensin menneet pois ja rakentaa sitten uuteen kumppaniin uuden luottamus suhteen!
On omaa kokemusta, ja nyt todella hyvä molemmin puolinen luottamus -avioliitto