En tiedä mitä tekisin. Olen raskaana nyt ja viikkoja on takana 6. Lapsella on useampi isäehdokas, jotka kaikki ovat luonollisesti sitä mieltä, että raskaus pitää keskeyttää. Jos en keskeytä, on edessä lapsen ollessa 1kk ikäinen oikeudenkäynti, jossa selvitetään lapsen biologinen isä. Itse en haluaisi välttämättä tehdä aborttia vaikkakin tiedän sen olevan paras vaihtoehto. Minusta tulisi yh enkä edes tiedä kuka lapsen isä on. Olenko itsekäs tai teenkö väärin, jos pidän lapsen nyt? Olo on ihan kaueha koska päivät loppuu ja ratkaisu on tehtävä.
Aborttiko?
ihan hukassa
15994
0Äänestä
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet nyt sellaisessa tilanteessa missä kukaan ei voi antaa sulle suoraa vastausta, mutta itsekäs saatkin olla tälläisessa asiassa.
On oma päätöksesi pidätkö lapsen vai et, joka tapauksessa on ihan sama kuka sen lapsen isä on sillä kasvatat lapsen yksin, väärin olisi jos pyytäisit jotain kundia ottamaan lapsesta vastuun vaikka hän ei sitä haluaisi. Riippuu paljolti siitä minkä ikäinen olet että mitä kannattaa tehdä. Sinulla voi olla paljon vielä elämässä kokematta ja näkemättä. Vastuu toisesta on suuri. Muista että jos lapsen pidät niin sinä olet kuitenkin sen joka sitä hoitaa, joka ei pääse minnekkään (omilla ehdoillaan), sinä heräät yöllä ja kuskaat lääkäriin, hankit puhtaat vaatteet ja ruuan pöytään.
Jos lapsen isä ei halua lasta, pitää häntäkin kuunnella. Tulisiko sinusta edes hyvä äiti kun et edes isää tiedä. Perseen jako ympäriinsä ainakin pitäisi loppua lapsen tultua maailmaan. Huolehdi vähän paremmin.
ihan mikä elämä vaan. En oikein ymmärrä tuota filosofiaa, että elämä ja kokeminen on vain jossakin kodin ulkopuolella?? Siis mitä vähemmän elämänmakuista on siinä, että valvoo sairaan lapsen kanssa, kuin siinä, että nuokkuu vaikkapa biljardisalilla? Vaikka kiva paikkahan se biljardisali on. Ja jumppasalikin on ihan nasta mesta, mutta ei se vauvajumppaa voita. Mulla on nyt vastalihakset tosi huonossa kunnossa, kun lapsia ei tarvitse enää nostella, eikä työntää vaunuja lumihangessa. Sitäpaitsi - - käyn leikkikentillä seisoskelemassa vieläkin, vaikka lapset ovat jo kouluiässä. Leikkikentät ovat maailman parhaita rupattelupaikkoja! Joskus siis luuhailin siellä biljardisalilla. Siis todella tylsä paikka leikkikenttiin verrattuna! Laikkikentillä tapaa kaikenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, joita ei tapaisi missään muualla. Yleensähän sitä tapaa vain omantyylisiä tyyppejä työssä ja harrastuksissa. Lapsielämä on täyttä elämää, KOTONAKIN, ei siis vain siellä hiekkalaatikon laidalla. Olen ollut avioliitossa ja yksinhuoltajana. Kyllä yksinhuoltajana on helpompaa lasten kanssa. Tietenkin parisuhde on hyvä jos on sen oikean löytänyt - mutta lasten kanssa pärjää hienosti yksin. Kannattaa tutustua muihin äiteihin, ja voi sitten järjestellä yhdessä lastenhoitoa. Parisuhteessa eläessä on vaikeampi pyytää hoitoapua, yksinhuoltajaa ihmiset auttavat mielellään. Ei varmasti jää yksin - mihin ankeassa parisuhteessa helposti joutuu - Mutta siis. Elämä on elämää! Mitäs noista kiemuroista!
Tarkotinkin lähinnä sillä elämisellä kaikenlaista kavereiden kanssa matkustelua ja reissuja, en niinkään biljardipaikkoja tai kapakoita. Elämässä on paljon asioita mihin ei baarien tarvitse liittyä. Tosin jokainen näkee asiat niinkuin haluaa. Toiset on valmiita olemaan lasten leikkipaikoissa toiset eivät. Lähinnä halusin vain tuoda esille sitä että lapsen kanssa ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista tai jos vauvat on söpöjä ei se yksin riitä siihen että se kannattaisi pitää. Kaikki kun ei näitä asioita tiedä. Jokainen tekee ja toimii niinkuin parhaakseen näkee.
Se että on hyvä äiti ei riipu siitä että tietääkö kuka isä on vai ei. tosin vastuuntonnosta se kertoo jotain. Monet isit lähtee vaikka aluksi ne haluaisikin lasta ja heidän ei tarvitse kantaa mitään vastuuta jos näin päättävät. Ainut mikä jää harmittamaan omassa mielessä on se että ei tiedä kuka isä on ja mitä sanoo lapselle kun se kysyy että missä mun isi on. Siihen ei välttämättä halua vastata että en mä edes tiedä kuka sun isi on.
Entä jos miettisit muitakin vaihtoehtoja? Abortin lisäksi lapsen voi antaa adoptoitavaksi. Lapsen elämä saa näin jatkua.
Soittele neuvontapuhelimeen, joka löytyy www.ituprojekti.net sivuilta. Saat rauhassa pohtia asiantuntijan kanssa, mitä vaihtoehtoja Sulla on. Jos kasvatat lapsen yksin, on mahdollista saada yhteiskunnan tukea. Siitäkin tuo asiantuntija osaa kertoa sinulle.
Asiallisista viesteistä kiitos. En kuitenkaan näe asiaa siten, että vaikka isäehdokkaita onkin useampia, olisin huono äiti enkä kykenisi lapsestani huolehtimaan.
Tottakai pitää huomioida se, mitä isäehdokkaat ovat mieltä asiasta. Mutta hekö päättävät minun kehostani? Eikö minulla ole mitään sanomista asiaan? Onko todella niin, että mies vain voi päättää minun lapseni tulevaisuudesta?
Olen nyt yrittänyt miettiä erilaisia ratkaisuja. Tällä hetkellä raskauden keskeyttäminen ja ei-keskeyttäminen on tasan. Haluaisin pitää lapsen, mutta mietin vain sitä, että onko lapsen kannalta oikein kasvaa ilman isää? En ole vaatimassa isältä mitään. Hoitaisin joka tapauksessa lapseni itse. Se on rankkaa ja olenkin miettinyt, miten pärjään. Pystynkö hoitamaan lapsen ja käymään töissä. Riittääkö rahat? Onko minulla varaa ostaa edes polkupyörää?
Torstaihin asti olisi aikaa miettiä, mitä tehdä. Keskeyttäminen olisi helppo ratkaisu ja tehdä lapsi vasta sitten, kun elämäntilanne sen sallii. Tällä tarkoitan nimenomaan parisuhdetta ja sitä, että molemmat haluavat lapsen.
Vaihtoehtoja punnittuani löydän kaikista vaihtoehdoista jotain hyvää. Siltikin ihan pihalla siitä, mikä on tehdä asiat oikein kaikkien kannalta.
Minkä ikäinen olet? Tästä viestistä tuli mieleeni, että pidä se lapsi. Se että lapsella on isä ja äiti syntymähetkellä yhdessä ei takaa onnelista perhe-elämää. Niin moni liitto kaatuu nykypäivänä. Lapsen kanssa voi myös elää tasapainoista elämää yksinin. Toki kannattaa huomioida työ, sosiaalinen verkosto yms. asiat.
Onnea sinulle tulevaisuuteen ja rohkeuttaa ratkaisun tekoon.
Miksi sanot, ettet tule tulevalta isältä vaatimaan mitään, kun kuitenkin olet isyysasian viemässä alemmalle oikeusasteelle? kai ymmärrät, että laki vaatii lapsen biologista vanhempaa maksamaan lapsesta elatusapua, jos ei itse elä lapsen kanssa?!
tietenkin paras ratkaisu on olla olemassa. Teet nyt päätöksen juuri nyt sisälläsi kasvavan tytön tai pojan elämästä. Jos teet abortin, juuri häntä ei enää ole, eikä juuri häntä tule koskaan enää olemaan. Sitten jos myöhemmin, toisessa elämäntilanteessa tulet raskaaksi, lapsi, jota silloin odotat, on täysin toinen tyyppi.
tietävät miten niitä lapsia tulee - Mitä ihmeen väliä sillä on, onko nainen ollut vaikka kymmenen muunkin kanssa? Lapset eivät sikiä vakaalla parisuhteella vaan yhdynnällä. Epäilen, että kirjoittanut ei kuitenkaan ole valehdellut miehille olevansa steriloitu, ja silti he ovat tökänneet sisälle.
Onpas tullutkin paljon viestejä.
Moni kyseli ikääni. Vuosia on kertynyt tähän mennessä 26.
Hyvä tietää se, että tukihenkilöitä varmasti on saatavilla, jos on tarvetta. Varmasti tarvetta tuleekin.
Tuskin olen ensimmäinen nainen, joka tulee raskaaksi eikä tiedä, kuka lapsen isä on. Ja kyllä, minä sanoin jo kaikille silloin, etten käytä ehkäisyä. Eräs sanoi: "Ei mua haittaa vaikka tulisit raskaaksi". No nyt sitten haittaa. Hän haluaa tietää, milloin lapsi on siitetty! Hänen mielestään lasta ei voida siittää näin. No onhan sekin ihan totta. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Laittaa almanakkaan ylös kerrat, kun on harrastettu seksiä tai vuokrata lapista mökki kerran kuussa kun yrittää tulla raskaaksi?
Jokainen on siis tiennyt jo alusta alkaen, mihin ovat ryhtyneet. Nyt kuulema tämä on mun sotku, josta pitää selvitä. Miksi ne on sitten tökkinyt munaa joka reikään? Hankalaahan se on yksin raskaaksi tulla. Ärsyttää miehen asenne "tee abortti, se on helpoin ratkaisu". Varmasti onkin, mutta olisi miettinyt tuota ratkaisua jo silloin, kun seksiä mun kanssa harrasti.
Olisinhan mä voinut hakea ne katumuspillerit jo silloin, mutta ei se mun mielestä ole mikään ehkäisykeino. Mutta ei mun mielestä voi ajatella niin, että nainen ehkäisyn hoitaa!
Vastuun lapsesta kannan ihan itse, jos päätän lapsen pitää. En tartte siihen miestä. Tällä hetkellä olen jo saanut tukea siihen, jos päätänkin lapsen pitää.
Kyllä minä mietin sitäkin, että vien asian oikeuteen, jotta saataisiin tietää, kuka lapsen isä on. Tässä tullaankin siihen, että mitä sitten tosiaan tehdä, jos äiti haluaa lapsen, mutta isä ei. Ei ole sinänsä oikein vaatia yhtään mitään ihmiseltä, joka ei edes lasta ole halunnut. Asiassa on toinen puolikin, miksi hän sitten on ollut niin tyhmä, että nussii ilman ehkäisyä tietän raskauden mahdollisuuden. Tottakai miehelle on helppo sanoa "tee abortti". Minähän sen abortin teen. Miehen ei tartte kestää sitä tuskaa, mikä siitä abortista aiheutuu. Hänen ei tarvitse olla missään tekemisissä asian kanssa ja voi taas jatkaa yhtä tyhmää elämää kuin tähänkin asti. En nyt syytä miestä tästä raskaudesta vaan myös itseäni. Ei olisi pitänyt käydä näin.
Olen mä miettinyt, millaiseksi elämä lapsen synnyttyä muuttuu. Tähän asti olen tehnyt ihan mitä päähän pälkähtää, kuten esim. lähtenyt ihan nuin vain reissun päälle ajattelematta muita. Nyt ei voi niin tehdä. Pitäisi ottaa vastuu toisesta pienestä ihmisestä. En olisi enää vain minä vaan olisi otettava vastuu toisesta.
Olen mä sitäkin ajatellut, että nykyisin suhteettoman moni liitto päätyy eroon ja yksinhuoltajia on paljon. Mun äiti on myös yksinhuoltaja ja hyvin se on pärjännyt lasten kanssa. Silti ajatus alusta alkan hoitamisesta on hieman pelottava. Vauva itkee aamulla, illalla ja yöllä. Se on raskasta aikaa, mutta varmasti myös palkitsevaakin.
Olen joskus ollut hieman samanlaisessa tilanteessa(isäehdokkaita oli kylläkin vain yksi),mies kehotti tekemään abortin,mutta lupasi pysyä rinnallani vaikka päättäisin lapsen pitääkin.Pidin lapsen,mutta mies häippäs jo ollessani kuudennella kuukaudella raskaana,ei tullut isyydentunnustukseen,ilmoitti textarilla että isättömäksi saan lapsen ilmoittaa!Pohdittuani asiaa,tulin päätökseen ettei lapseni tuollaista "isää"tule tarvitsemaan,en vaatinut miestä tunnustukseen vaan ilmoitin lastenvalvojalle tietäväni kuka on isä ja ettei hän halua tunnustaa,enkä myöskään sitä vaadi.Tulet kyllä pärjäämään siinä kuin muutkin ja eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan,nimittäin mulle kävi niin,että löysin maailman ihanimman miehen joka on nyt adoptoinut lapseni.Eli lapsellani on isä joka häntä rakastaa ja jota lapseni rakastaa!Jos yhtään epäröit aborttiasiaa,niin neuvoisin sua pitämään lapsen,itse en olisi koskaan antanut itselleni anteeksi jos abortin olisin tehnyt ja paljosta olisin kyllä paitsi jäänyt.Voimia!
Olet 26-vuotias, siis aikuinen. Sinulla ei ole mitään hätää jos annat lapsen syntyä ja vielä ihan itsellesi. Jos isäehdokkaat katosivat, niin kenestäkään heistä ei olisi ollut isäksi lapsellesi. Sinä pystyt huolehtimaan lapsestasi ilman luuseri-isiä. Ja kun lapsesi joskus kyselee, että kuka on hänen biologinen isänsä, niin voit rehellisesti sanoa, että et tiedä.
Äiti olet kuitenkin sinä. Elämä on elämää vasta kun on liuta lapsia antamassa arkeen potkua.
Jos edes harkitsee vakavissaan aborttia niin en suosittele lapsen pitämistä. Ajattele asiaa siltä kannalta, että tämä kyseinen lapsi tulee kuulumaan elämääsi jokaikinen päivä koko loppuelämäsi ajan. Mielestäni lapsen kuuluu saada tuntea olevansa täysin haluttu, isän ja äidin rakas, perheenjäsen. Olet kyllä todella inhottavassa tilanteessa, itse olen kokenut saman ja empatiani on puolellasi. Mutta näinkin tärkeässä asiassa ei voi noudattaa muiden mielipiteitä, sun täytyy tehdä miltä susta itestäs tuntuu. Älä mieti mitä toiset ajattelee tai tulee ajattelemaan, tiedän että tää kuulostaa kornilta mutta sun täytyy tehdä niin kuin sun sydän sanoo. Jos haluat pitää tän lapsen niin sitten hemmetti soikoon pidät sen :)