STEEL RING: AUGUSTININ KIROUS

STEEL RING: AUGUSTININ KIROUS

Osa 1 – Vihreänä hohtava pääkallo


Kuusamo, Huhtalanniemi. Marraskuu 2026.

Marraskuun harmaa iltapäivä oli kääntymässä pimeäksi Kuusamon Huhtalanniemessä. Steel Ring -tallin promoottori ja manageri Markku Pirinen oli saapunut mökilleen tarkoituksenaan viettää rauhallinen viikonloppu kaukana nyrkkeilymaailman loputtomista riidoista, ottelujärjestelyistä ja maksamattomista palkkioista.

Markku oli juuri saanut takkaan tulet, kun hän huomasi mökin vanhan ulkovaraston oven olevan raollaan.

– Perkele. Kuka täällä on käynyt?

Varasto oli täynnä vanhoja kalastusvälineitä, pahvilaatikoita ja edellisen omistajan jälkeensä jättämiä tavaroita. Nurkassa, vanhan matka-arkun alla, oli kuitenkin jotakin erikoista.

Pieni, mustaksi patinoitunut puulaatikko.

Markku nosti sen pöydälle. Laatikon kannessa oli kaiverrettuna outo vaakuna: kolme ristiä, käärme ja teksti, jonka hän sai vaivoin selvitettyä.

AUGUSTIN – SANGUIS AETERNA

Ikuinen veri.

Laatikon sisällä lepäsi ihmisen pääkallo.

Mutta se ei ollut tavallinen pääkallo.

Sen silmäkuopista ja kallon saumakohdista hohkasi voimakas, myrkyllisen vihreä valo. Markku perääntyi pari askelta.

– Mitä helvettiä tämä nyt on?

Hän otti puhelimensa ja selasi yhteystietojaan. Lopulta löytyi oikea mies.

Jarmo "Jare" Tolvanen, Juuka.

Puhelu yhdistyi kolmannella soitolla.

– No?

– Jare. Nyt tarvitaan apua.

– Mitä nyt? Onko joku nyrkkeilijä taas kadonnut?

– Ei. Täällä on pääkallo.

– Anteeksi mitä?

– Pääkallo. Vanha. Se hohtaa vihreänä.

Puhelimen toisessa päässä oli hetken hiljaista.

– Oletko ottanut jotain?

– En ole. Kuuntele nyt. Tässä lukee Augustin.

Jare ei enää nauranut.

– Sanoitko Augustin?

– Niin.

– Älä koske siihen enää. Lähden tulemaan.


Kello 21.47

Jare saapui Huhtalanniemeen vanhalla maasturillaan. Hänellä oli mukanaan taskulamppu, nahkainen salkku ja termospullo.

Markku odotti mökin keittiössä. Pääkallo oli edelleen pöydällä, ja sen vihreä hohde oli voimistunut.

Jare pysähtyi oven suuhun.

– Voi saatana.

Hän lähestyi pöytää varovaisesti ja otti salkustaan suurennuslasin.

– Markku, tiedätkö sinä, kuka Augustin oli?

– En.

– Augustinin sukuun liittyy tarinoita, joita ei ole koskaan haluttu julkisuuteen. Erityisesti yhdestä miehestä. Baltic Uncle Augustinista.

Markku kurtisti kulmiaan.

– Tarkoitatko sitä Baltic Uncle Augustinia, joka pyörii nyrkkeilypiireissä?

– Juuri häntä. Mutta tässä on jotain paljon vanhempaa.

Jare käänsi kallon varovaisesti. Sen takaraivossa oli pieni metallinen levy. Hän pyyhkäisi siitä pölyn pois.

Levyssä oli kaiverrus:

17.11.1996 – NON EST MORTUUS.

Hän ei ole kuollut.

Samassa mökin valot sammuivat.

Pääkallon silmäkuopista leimahti kirkas vihreä valo.

Ja sitten kuului ääni.

Se ei tullut radiosta eikä ulkoa.

Se tuli suoraan pääkallon sisältä.

– KEITA... KEITA ON VALITTU.

Markku katsoi Jarea.

Jare katsoi Markkua.

– Markku, sano minulle yksi asia.

– No?

– Onko Pentti Keita tietoinen tästä?

Ennen kuin Markku ehti vastata, hänen puhelimensa näyttö syttyi itsestään.

Tuntemattomasta numerosta oli tullut tekstiviesti.

"Älkää päästäkö Baltic Uncle Augustinia lähelle pääkalloa."

Viestin lähetysaika oli 17.11.1996.

Jatkuu...
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osa 2 – Lisensiaatin varoitus


Angola, Luanda. Kello 22.16 Suomen aikaa.

Lisensiaatti T.F. Selesmaa seisoi nyrkkeilysalin laidalla kädet selän takana. Hänen edessään hikoili 16-vuotias angolalainen nyrkkeilylupaus Pentti Namur Keita, joka oli parhaillaan suorittamassa viiden erän sparria.

– Namur! Kädet ylös! Ei tänne ole tultu tanssimaan! Selesmaa karjaisi.

Nuorukainen väisti vasemman koukun ja vastasi terävällä suoralla.

– Hyvä! Tästä pojasta tulee vielä jotain. Tässä on ainesta kansainvälisille areenoille!

Juuri silloin Selesmaan puhelin alkoi soida.

Näytöllä luki MARKKU PIRINEN.

– Pidä tauko! Älä syö mitään tuntematonta, äläkä puhu kenellekään suomalaiselle promoottorille, Selesmaa tokaisi Keitalle ja vastasi puheluun.

– Selesmaa.

– Markku täällä. Jare on myös mukana.

– No terve. Onko jotain asiaa?

– On. Nyt on sellainen juttu, että sinun pitää kuunnella tarkasti.

Markku kertoi mökin varastosta löytyneestä puulaatikosta, Augustinin vaakunasta ja vihreänä hohtavasta pääkallosta. Jare täydensi kertomusta kaiverruksista ja kallon sisältä kuuluneesta viestistä.

Kun Markku pääsi kohtaan, jossa pääkallo oli lausunut Pentti Keitan nimen, Selesmaa vaikeni.

– Sanokaa vielä kerran. Mitä se sanoi?

– KEITA. KEITA ON VALITTU, Markku toisti.

Selesmaa käveli salin nurkkaan.

– Voi hyvä Jumala. Ei tämä voi olla mahdollista.

– Tiedätkö jotain? Jare kysyi.

Selesmaa huokaisi.

– Minä olen yrittänyt pitää tämän suvun asiat erossa nyrkkeilystä. Mutta nyt näyttää siltä, että menneisyys on tullut hakemaan omansa.

– Mistä oikein puhut? Markku kysyi.

– Pentti Namur Keita ei ole sattumalta saanut nimeään. Hänen äitinsä sukujuuret johtavat Pohjois-Angolaan, alueelle, jossa Augustinin suvun jälkeläiset ovat vaikuttaneet jo sukupolvien ajan.

– Mitä helvettiä? Markku parahti.

– Ja yksi asia vielä. Pentti Namur Keitan syntymätodistuksessa on merkintä, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Hänen toinen nimensä Namur on vanhassa sukukielessä tarkoittanut jotakin aivan muuta.

– Mitä? Jare kysyi.

Selesmaa laski äänensä kuiskaukseksi.

– Kallon perillistä.


Kello 22.31

Selesmaa käski Namurin pukuhuoneeseen. Hän otti vanhan nahkasalkkunsa ja avasi sen.

Sisällä oli kellastunut valokuva vuodelta 1978.

Kuvassa seisoi kolme miestä vanhan kivirakennuksen edessä. Yksi heistä muistutti erehdyttävästi Baltic Uncle Augustinia.

Kuvan takana oli käsin kirjoitettu teksti:

Kun vihreä tuli jälleen syttyy, Keita nousee. Vain veren oikea perillinen voi sulkea Augustinin portin.

Selesmaa soitti takaisin Markulle.

– Kuunnelkaa nyt molemmat. Älkää missään tapauksessa viekö kalloa pois mökiltä. Älkää myöskään antako kenenkään nimeltä Augustin koskea siihen.

– Entä mitä meidän pitäisi tehdä? Markku kysyi.

– Minä tulen Suomeen. Ja tuon Pentin mukanani.

– Kuusamoonko?

– Kuusamoon. Mutta ensin minun täytyy selvittää yksi asia.

– Mikä?

– Markku, hän sanoi hiljaa. – Minä luulen, että Pentti Keita on sukua Pertti Keitalle.

Puhelimesta kuului vain kohinaa.

Sitten mökillä Kuusamossa pääkallo alkoi jälleen hohtaa.

Tällä kertaa sen otsaan ilmestyi uusi teksti:

NAMUR HAS RETURNED.

Jatkuu...

Äänestä

Luku 3 – Kova sonni Oulussa


Oulu, työterveysasema.

Samaan aikaan kun Markku Pirinen ja Jare Tolvanen selvittelivät Huhtalanniemen pääkallon mysteeriä, Oulussa tapahtui jotakin aivan muuta.

Pertti Keita oli saapunut työterveystarkastukseen tutkimaan Baltic Uncle Augustinin terveydentilaa. Augustin oli valitellut jo pitkään iskiasvaivoja, jotka olivat alkaneet häiritä hänen päivittäisiä toimiaan.

– Istu tuohon, Augustin, Pertti kehotti.

– Minä istun, jos tuoli kestää, Augustin vastasi.

Tutkimus eteni tavanomaisesti verenpaineesta liikkuvuustesteihin. Kun Pertti tiedusteli mieskunnosta, Augustin suoristautui tuolissaan.

– Mieskunto? Hah! Minä olen kova sonni!

Samantien Baltic Uncle alkoi esittelemään erektiotaan huudellen: "UGH! GRAAH!"

Pertti huokaisi ja kirjasi vastaukseen:

"Potilas korostaa tarpeettoman voimakkaasti seksuaalista suorituskykyään."

– Entä se iskias? Pertti kysyi.

– Se on vain pieni tekninen häiriö. Moottori käy kuin uusi!

Pertti pudisti päätään.

– Sinulle suosittelen fysioterapiaa ja selän lihashuoltoa.

Augustin nousi tuoliltaan.

– Minulle suosittelet vain kunnioitusta!

Samassa Pertin puhelin värähti.

Markku Piriseltä oli tullut viesti:

"Tuletko käymään Kuusamossa. Pitäisi vähän jutella. Ota Oulun Tarmon varikolta se nosturiauto. Siinä on bensaa."

Pertti katsoi Augustinia.

– Kuulehan, Baltic Uncle. Meillä taitaa olla vähän isompi ongelma kuin sinun iskiasvaivasi. Minun on lähdettävä nyt Kuusamoon. Sinä voit heiluttaa sukunuijaasi vaikka kotona.

Augustin kalpeni ensimmäistä kertaa koko aamuna.



Jatkuu...

Äänestä

Luku 4 – Afrikan sonni saapuu Pohjolaan

Reitti: Luanda–Frankfurt–Helsinki–Oulu


Luandan lentoasemalla Lisensiaatti T.F. Selesmaa oli jo menettänyt hermonsa kahdesti, vaikka matkaa oli takana vasta vartti.

Hänen vieressään istui 16-vuotias Pentti Namur Keita, Steel Ring -tallin angolalainen lupaus, joka oli ensimmäistä kertaa elämässään matkalla Eurooppaan.

– Lisensiaatti! Katso! Lentokone!

– Kyllä, Pentti. Se on lentokone. Me olemme menossa sellaisen kyytiin.

– Ja Frankfurtissa on vielä isompi lentoasema?

– On.

– Ja Helsingissä?

– On sielläkin.

Pentti näytti siltä kuin olisi juuri saanut tietää pääsevänsä maailmanmestaruusotteluun.



Frankfurt, Saksa.

Kun kone laskeutui Frankfurtiin, Pentin silmät laajenivat.

Valtavat terminaalit, kiiltävät lattiat, kymmenet lentoyhtiöt ja kaikkialta saapuvat matkustajat tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen.

– Lisensiaatti! Tämäkö on Eurooppa? Onko iso tissi

– Tämä on vasta lentokenttä.

Pentti huomasi terminaalissa joukon tyylikkäästi pukeutuneita aikuisia naisia.

– Katso noita naisia! Euroopassa on kyllä kaunista!

– Pentti, käyttäydy asiallisesti. Meillä on vaihtolento.

– Minä olen nyrkkeilijä. Minulla on silmää kauneudelle!

– Ja kohta sinulla on silmää myös turvatarkastukselle, jos et lopeta pelleilyä.

Selesmaa vilkaisi kelloaan. Seuraava lento Helsinkiin lähtisi kahden tunnin päästä.



Helsinki-Vantaa, 17. marraskuuta.

Suomeen saavuttaessa Pentti oli jo täysin haltioissaan.

– Lisensiaatti! Täällä on lunta!

– Ei vielä terminaalissa, Pentti.

– Mutta ulkona!

– Kyllä.

– Ja täällä puhutaan suomea!

– Olemme Suomessa.

Pentti katseli ympärilleen. Sitten hän pysähtyi kuin seinään.

– LISENSIAATTI!

– Mitä nyt?

– Minä haluan nähdä Oulun naiset!

Selesmaa hieraisi otsaansa.

– Pentti, sinä olet täällä nyrkkeilyuran vuoksi. Muista käytöstavat. Naisia ei kourita eikä ahdistella. Jos joku kiinnostaa, esittelet itsesi ja kysyt kohteliaasti, haluaako hän tutustua.

– Ymmärrän, Lisensiaatti.

– Hyvä.

– Mutta minä olen kyllä kova sonni.

– Sinä olet kuusitoistavuotias nyrkkeilylupaus. Muista se.



Oulu, lentoaseman saapumisaula.

Markku Pirinen ja Jarmo "Jare" Tolvanen odottivat tulijoita.

– Tuolla ne tulevat, Markku sanoi.

Selesmaa työnsi matkalaukkuaan ja näytti väsyneeltä. Pentti puolestaan käveli terminaalissa kuin olisi voittanut olympiakultaa.

– MARKKU PIRINEN! JARE TOLVANEN!

Hän tervehti molempia innokkaasti.

– Missä pääkallo on?

Markku vilkaisi Selesmaata.

– Huhtalanniemessä. Mutta ennen kuin mennään sinne, meidän täytyy kertoa teille jotain.

– Mitä? Pentti kysyi.

Jare kaivoi takkinsa taskusta valokuvan.

Siinä oli vihreänä hohtava pääkallo.

Pentti muuttui vakavaksi.

Hän tuijotti kuvaa pitkään ja sanoi lopulta:

– Minä tunnen tuon.

– Mistä? Selesmaa kysyi.

Pentti osoitti kallon otsaa.

– Se oli isoisäni talossa Angolassa.

Markku ja Jare katsoivat toisiaan.

Sitten Pentti lausui sanat, jotka muuttivat koko Steel Ring -tallin historian:

- Isoisä sanoi, että kun pääkallo herää, Baltic Uncle Augustin tulee hakemaan mestarivyönsä.


Jatkuu....

*Jatkuu...

Äänestä

Luku 5 – Kuopion kuningas ja himon pääkallo



Oulun lentoasema, saapumisaula. 17. marraskuuta 2026.

Markku Pirinen seisoi suurten ikkunoiden edessä ja katseli lumista kiitotietä. Jare Tolvanen, Lisensiaatti Selesmaa ja nuori Pentti Namur Keita odottivat selitystä pääkallon salaisuuteen.

Markku huokaisi syvään.

– Minun täytyy kertoa teille jotain. Jotain, mitä en ole koskaan aikaisemmin kertonut Steel Ringin väelle.

– Anna tulla, Jare sanoi.

Markku suoristi takkinsa.

– Minä olin aikoinani koko Kuopion suosituin miesstrippari.

Hiljaisuus.

– Anteeksi mitä? Selesmaa kysyi.

– Kuulitte oikein. Markku Pirinen. Kuopion yöelämän kruununjalokivi. Naisten suosikki. Minulla oli oma showni, nimeltään The Steel Hammer.

Jare pudisti päätään.

– Nyt alkaa tulla sellaista tietoa, jota en olisi tarvinnut.

– Älä keskeytä. Tällä on yhteys pääkalloon.

Markku kaivoi lompakostaan vanhan, hieman haalistuneen valokuvan. Siinä hän esiintyi lavalla mustissa nahkahousuissa, paljas ylävartalo öljyttynä ja kultainen vyö lanteillaan.

Kuvan takana luki:

Markku Pirinen – Kuopion naisten ykkösvalinta. 1998.

– Minulla oli yksi erityinen ihailija, Markku jatkoi. – Petriina Virtanen. Hän kävi jokaisessa esityksessäni.

– Ja mitä hänelle tapahtui? Selesmaa kysyi.

– Hän rakastui minuun niin palavasti, että menetti lopulta järkensä.

Petriinan riitti



Markku kertoi, että eräänä marraskuisena yönä Petriina oli mennyt vanhaan Kuopion ulkopuolella sijaitsevaan kartanoon. Siellä hän oli suorittanut mustan magian riitin, jonka tarkoituksena oli sitoa Markun himo itseensä ikuisiksi ajoiksi.

Riitin keskipisteenä oli ollut Augustinien suvun vanha esine: Harald Augustinin pääkallo.

Harald oli suvun kantaisä, jonka maine oli jo 1800-luvulla herättänyt pelkoa ja ihailua. Pääkallo oli kuitenkin paljon muutakin kuin jäänne menneisyydestä.

Se oli himon astia.

Petriina oli lausunut kolme kertaa sanat:

Amor, Sanguis, Augustin.

Sen jälkeen kallon silmäkuopat olivat alkaneet hohtaa vihreinä.

– Mutta Petriina ei tiennyt, mitä oli tehnyt, Markku sanoi.

– Mitä sitten tapahtui? Jare kysyi.

– Riitti ei sitonut vain minua. Se herätti Haraldin pääkallossa asuvan voiman. Ja se voima etsii nyt uusia isäntiä.



Suominyrkkeilyn kirous

Selesmaa kalpeni.

– Nyt ymmärrän.

Hän avasi puhelimensa ja näytti muille useita uutisia.

Suomen nyrkkeilypiireissä oli viime aikoina tapahtunut kummallisia asioita.

- Nyrkkeilijöitä oli jäänyt kiinni rikoksista, joista he eivät muistaneet mitään.

- Useat urheilijat olivat ajautuneet hallitsemattomaan alkoholinkäyttöön.

- Vanhoja ystävyyssuhteita oli tuhottu väkivaltaisilla riidoilla.

- Jotkut olivat menettäneet koko omaisuutensa uhkapeliin ja holtittomaan elämäntyyliin.

- Eräät olivat alkaneet julistaa itseään maailmanmestareiksi ilman ainuttakaan voitettua ottelua.

– Tämä ei ole sattumaa, Selesmaa sanoi. – Haraldin himo leviää Suominyrkkeilyn kautta. Se riivaa nyrkkeilijöitä, saa heidät menettämään itsehillintänsä ja tuhoamaan oman elämänsä rikoksilla, alkoholilla ja loputtomalla uhoamisella.

Pentti Namur Keita puristi nyrkkejään.

– Minä voin pysäyttää sen!

– Et vielä, Selesmaa vastasi.

Jare katsoi Markkua.

– Entä Petriina? Onko hän vielä elossa?

Markku ei vastannut heti.

Sitten hän kaivoi puhelimensa esiin ja näytti vanhan tekstiviestin.

Lähettäjä: PETRIINA VIRTANEN.

Päivämäärä: 17.11.2026.

Viestin sisältö:

Markku. Harald on herännyt. Minä en enää hallitse sitä. Se haluaa sinut takaisin. Ja tällä kertaa se haluaa koko Steel Ring -tallin.

Samassa Selesmaan puhelin soi.

Soittaja oli Baltic Uncle Augustin.

– Selesmaa, vastaa hän.

Puhelimesta kuului raskasta hengitystä.

– Lisensiaatti... minä olen Oulussa.

– Missä?

– Työterveysaseman parkkipaikalla.

– Mitä siellä tapahtuu?

Augustin vaikeni hetkeksi.

– Minun iskiasvaivani ovat kadonneet.

– Sehän on hyvä uutinen.

– Ei ole. Minä pystyn nyt kävelemään takaperin kattoon.

Puhelimesta kuului matalaa naurua.

– JA HARALD ON TULOSSA!

Puhelu katkesi.

Markku katsoi muita.

– Meidän on mentävä Huhtalanniemeen.

Mutta kukaan ei huomannut, että terminaalin suuren ikkunan heijastuksessa Markun takana seisoi hetken nainen. Petriina Virtanen.

Hän hymyili.

Ja hänen silmänsä hohtivat vihreinä.


*JATKUU...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

STEEL RING: AUGUSTININ KIROUS

Osa 1 – Vihreänä hohtava pääkallo


Kuusamo, Huhtalanniemi. Marraskuu 2026.

Marraskuun harmaa iltapäivä oli kääntymässä pimeäksi Kuusamon Huhtalanniemessä. Steel Ring -tallin promoottori ja manageri Markku Pirinen oli saapunut mökilleen tarkoituksenaan viettää rauhallinen viikonloppu kaukana nyrkkeilymaailman loputtomista riidoista, ottelujärjestelyistä ja maksamattomista palkkioista.

Markku oli juuri saanut takkaan tulet, kun hän huomasi mökin vanhan ulkovaraston oven olevan raollaan.

– Perkele. Kuka täällä on käynyt?

Varasto oli täynnä vanhoja kalastusvälineitä, pahvilaatikoita ja edellisen omistajan jälkeensä jättämiä tavaroita. Nurkassa, vanhan matka-arkun alla, oli kuitenkin jotakin erikoista.

Pieni, mustaksi patinoitunut puulaatikko.

Markku nosti sen pöydälle. Laatikon kannessa oli kaiverrettuna outo vaakuna: kolme ristiä, käärme ja teksti, jonka hän sai vaivoin selvitettyä.

AUGUSTIN – SANGUIS AETERNA

Ikuinen veri.

Laatikon sisällä lepäsi ihmisen pääkallo.

Mutta se ei ollut tavallinen pääkallo.

Sen silmäkuopista ja kallon saumakohdista hohkasi voimakas, myrkyllisen vihreä valo. Markku perääntyi pari askelta.

– Mitä helvettiä tämä nyt on?

Hän otti puhelimensa ja selasi yhteystietojaan. Lopulta löytyi oikea mies.

Jarmo "Jare" Tolvanen, Juuka.

Puhelu yhdistyi kolmannella soitolla.

– No?

– Jare. Nyt tarvitaan apua.

– Mitä nyt? Onko joku nyrkkeilijä taas kadonnut?

– Ei. Täällä on pääkallo.

– Anteeksi mitä?

– Pääkallo. Vanha. Se hohtaa vihreänä.

Puhelimen toisessa päässä oli hetken hiljaista.

– Oletko ottanut jotain?

– En ole. Kuuntele nyt. Tässä lukee Augustin.

Jare ei enää nauranut.

– Sanoitko Augustin?

– Niin.

– Älä koske siihen enää. Lähden tulemaan.


Kello 21.47

Jare saapui Huhtalanniemeen vanhalla maasturillaan. Hänellä oli mukanaan taskulamppu, nahkainen salkku ja termospullo.

Markku odotti mökin keittiössä. Pääkallo oli edelleen pöydällä, ja sen vihreä hohde oli voimistunut.

Jare pysähtyi oven suuhun.

– Voi saatana.

Hän lähestyi pöytää varovaisesti ja otti salkustaan suurennuslasin.

– Markku, tiedätkö sinä, kuka Augustin oli?

– En.

– Augustinin sukuun liittyy tarinoita, joita ei ole koskaan haluttu julkisuuteen. Erityisesti yhdestä miehestä. Baltic Uncle Augustinista.

Markku kurtisti kulmiaan.

– Tarkoitatko sitä Baltic Uncle Augustinia, joka pyörii nyrkkeilypiireissä?

– Juuri häntä. Mutta tässä on jotain paljon vanhempaa.

Jare käänsi kallon varovaisesti. Sen takaraivossa oli pieni metallinen levy. Hän pyyhkäisi siitä pölyn pois.

Levyssä oli kaiverrus:

17.11.1996 – NON EST MORTUUS.

Hän ei ole kuollut.

Samassa mökin valot sammuivat.

Pääkallon silmäkuopista leimahti kirkas vihreä valo.

Ja sitten kuului ääni.

Se ei tullut radiosta eikä ulkoa.

Se tuli suoraan pääkallon sisältä.

– KEITA... KEITA ON VALITTU.

Markku katsoi Jarea.

Jare katsoi Markkua.

– Markku, sano minulle yksi asia.

– No?

– Onko Pentti Keita tietoinen tästä?

Ennen kuin Markku ehti vastata, hänen puhelimensa näyttö syttyi itsestään.

Tuntemattomasta numerosta oli tullut tekstiviesti.

"Älkää päästäkö Baltic Uncle Augustinia lähelle pääkalloa."

Viestin lähetysaika oli 17.11.1996.

Jatkuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu