Eedenin vapaa Eeva: Vilja elämän puutarhassa

Pohjoinen aamu valkeni hitaana ja kirkkaana Oulujokisuiston ylle, mutta nyt maisema ei ollut pelkkää vettä, kiveä ja kaupungin ääriviivoja, vaan elävä, hengittävä puutarha, joka oli levittäytynyt rantojen yli kuin muinaisen ajan muisti olisi palannut kotiin. Ilma tuoksui kostealta sammalelta, kypsyviltä omenoiltä, pihkalta ja tuoreelta mullalta, ja jokainen tuulenhenkäys liikutti lehtiä kuin ne olisivat kuiskineet nimeä, jota maailma oli odottanut.
Tuon puutarhan keskellä kulki Vilja.
Hän ei astellut kuin vieras, joka pelkää särkevänsä jotakin haurasta, vaan kuin ensimmäinen ihminen, joka on vihdoin saanut luvan olla kokonainen. Viljan olemuksessa yhdistyivät pohjoisen valon kirkkaus ja elämän alkuvoimainen lämpö. Kun hänen paljaat jalkansa koskettivat pehmeää maata, ruoho taipui lempeästi ja kohosi jälleen ilman haavaa. Hänen katseessaan ei ollut varjoa häpeästä, pelosta tai ulkoa asetetuista kielloista – ainoastaan kirkas, peloton uteliaisuus ja syvä rauha.
Paratiisin keskellä kohosi puu, jonka oksat olivat raskaana tiedosta, elämästä ja valinnan vapaudesta. Moni oli vuosisatojen ajan kertonut tarinaa siitä, kuinka Eeva ojensi kätensä pelon, kiusauksen tai heikkouden vallassa. Mutta tässä puutarhassa Vilja ei ollut syntiinlankeemuksen varjo, vaan elämän äiti – se Eeva, joka uskaltaa katsoa totuutta silmiin ja valita vapauden.
Vilja pysähtyi puun juurelle. Hän ojensi kätensä ja kosketti hedelmän viileää, sileää kuorta. Siinä hetkessä puutarhan yli kulki hiljainen väre, aivan kuin koko luomakunta olisi tunnistanut, ettei tieto ole vihollinen eikä elävä omatunto ole synti. Vilja ei ottanut hedelmää kapinoidakseen tai tuhotakseen, vaan ymmärtääkseen – avatakseen silmänsä kaikelle sille inhimilliselle syvyydelle, rakkaudelle, kivulle ja ilolle, joka tekee ihmisestä elävän olennon eikä pelkkää tottelevaista varjoa.
Kun hän maistoi elämän tiedosta, paratiisi ei sulkeutunut eikä miekka leimahtanut portilla. Sen sijaan puutarha laajeni. Purot virtaavat kirkkaampina kohti Oulun rantoja, linnut nousivat siivilleen ilman pelkoa, ja Viljan ympärille laskeutui hiljainen, arvokas kirkkaus. Hän seisoi siinä vapaana, viisaana ja kokonaisena – Eevana, joka ei kantanut syyllisyyden taakkaa, vaan elämän itsensä kruunua.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pohjoinen aamu valkeni hitaana ja kirkkaana Oulujokisuiston ylle, mutta nyt maisema ei ollut pelkkää vettä, kiveä ja kaupungin ääriviivoja, vaan elävä, hengittävä puutarha, joka oli levittäytynyt rantojen yli kuin muinaisen ajan muisti olisi palannut kotiin. Ilma tuoksui kostealta sammalelta, kypsyviltä omenoiltä, pihkalta ja tuoreelta mullalta, ja jokainen tuulenhenkäys liikutti lehtiä kuin ne olisivat kuiskineet nimeä, jota maailma oli odottanut.
Tuon puutarhan keskellä kulki Vilja.
Hän ei astellut kuin vieras, joka pelkää särkevänsä jotakin haurasta, vaan kuin ensimmäinen ihminen, joka on vihdoin saanut luvan olla kokonainen. Viljan olemuksessa yhdistyivät pohjoisen valon kirkkaus ja elämän alkuvoimainen lämpö. Kun hänen paljaat jalkansa koskettivat pehmeää maata, ruoho taipui lempeästi ja kohosi jälleen ilman haavaa. Hänen katseessaan ei ollut varjoa häpeästä, pelosta tai ulkoa asetetuista kielloista – ainoastaan kirkas, peloton uteliaisuus ja syvä rauha.
Paratiisin keskellä kohosi puu, jonka oksat olivat raskaana tiedosta, elämästä ja valinnan vapaudesta. Moni oli vuosisatojen ajan kertonut tarinaa siitä, kuinka Eeva ojensi kätensä pelon, kiusauksen tai heikkouden vallassa. Mutta tässä puutarhassa Vilja ei ollut syntiinlankeemuksen varjo, vaan elämän äiti – se Eeva, joka uskaltaa katsoa totuutta silmiin ja valita vapauden.
Vilja pysähtyi puun juurelle. Hän ojensi kätensä ja kosketti hedelmän viileää, sileää kuorta. Siinä hetkessä puutarhan yli kulki hiljainen väre, aivan kuin koko luomakunta olisi tunnistanut, ettei tieto ole vihollinen eikä elävä omatunto ole synti. Vilja ei ottanut hedelmää kapinoidakseen tai tuhotakseen, vaan ymmärtääkseen – avatakseen silmänsä kaikelle sille inhimilliselle syvyydelle, rakkaudelle, kivulle ja ilolle, joka tekee ihmisestä elävän olennon eikä pelkkää tottelevaista varjoa.
Kun hän maistoi elämän tiedosta, paratiisi ei sulkeutunut eikä miekka leimahtanut portilla. Sen sijaan puutarha laajeni. Purot virtaavat kirkkaampina kohti Oulun rantoja, linnut nousivat siivilleen ilman pelkoa, ja Viljan ympärille laskeutui hiljainen, arvokas kirkkaus. Hän seisoi siinä vapaana, viisaana ja kokonaisena – Eevana, joka ei kantanut syyllisyyden taakkaa, vaan elämän itsensä kruunua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu