Joh.3:5-6

Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.

Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin:

Toki aikuistenkin kaikki synnit on Jeesus sovittanut, mutta varsinaisista omista tekosynneistä parannusta, tehdään uskon ja ymmärryksen kautta .

kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Lapset kastetaan siksi, että he säilyisivät autuaina. Niin kuin kasteen vesi pelasti Nooan.

Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa. Se merkitsee uskosta ja Jumalan valtakunnasta luopumusta. Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin. Yleiseti voidaan yhtyä, sekä vanhan että uuden liiton sakramenteista Augustunuksen tulkintaan: "Ei ilman sakramenttia jääminen kadota, vaan sakramentin halveksiminen kadottaa". Kaste on Jumalan säätämys. Aivan ensimmäiseksi Jumala tunnustaa uskovan ihmisen, myös lapsen omakseen. Sakramentti on siis evankeliumiin perustuva näkyvä armon merkki. Se on Pyhän asian vertauskuva ja tuntomerkki. Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he pysyvät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Kristityt kilvoittelevat kasteen armoliitossa uskon kautta. Uskon kautta ymmärrämme Jumalan sanasta, että myös lapset ovat autuaita uskon tähden, jonka Jumala on heille lahjoittanut Jeesuksessa Kristuksessa. Sen vuoksi lapsille kuuluu kaste, kun he uskovat.

Uudestaan ylhäältä syntyminen

Joh.3:5-6

”Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki”. Liha ei uudestisynny koskaan uskovaisessakaan ja lapsi on syntyessään kaksiosainen. Jos lapsuudenuskon on menettänyt, niin parannuksen armon kautta, uskossa syntyy silloin uudelleen.

Tässä ei voida puhua Kristillisestä kasteesta koska sitä ei ollut voimassa, eikä siitä tiedetty mitään, eikä Jeesus ollut sitä asettanut. Myöskin asianyhteyden mukaan siinä on kyse elävästä vedestä (Joh.4). Tässä olisi kyse epäuskoisesta aikuisesta, jonka täytyy syntyä uudesti ylhäältä, sillä lasten ei tarvitse syntyä enään uudesti, jos ovat lapsen uskossa pysyneet.
15882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Elävä Vesi

On paikallaan tarkastella mitä Raamatussa tarkoittaa elävä vesi. Joh.4, todistaa, mitä Jeesus puhui, vedestä ja Hengestä syntymisestä. Jeesuksen sanat samarialaiselle naiselle: ”Joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo iankaikkisesti (Kysymys on iankaikkisen elämän sanoista), vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä veden lähteeksi, joka kuohuu iankaikkiseen elämään”. (Joh.4:14).

1.Piet.1:22. Ja tehkäät puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa, Hengen kautta, veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olis, ja olkaat keskenänne palavaisessa rakkaudessa puhtaasta sydämestä,
23. Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy.

Apt.10. Korneliuksen tapauksen tutkielma: Niin vastasi Pietari: ”Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin (eli olivat uskoon tullet), vedellä kastamasta (eli sakramentti otetaan vastaan uskolla), ja hän (Pietari) käski kastaa heitä Herran nimeen. Tuttu on myös Paavalin lausuma: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi” (Room.10:10). Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan, että usko tuo mukanaan Pyhän Hengen, kuten edellä kerrotusta Korneliuksen esimerkistä käy ilmi. Kääntäen on todettavissa, että Pyhä Henki vaikuttaa uskon sanan kautta.

Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.

Gal.3:27-29 kertoo muun evankeliumin mukaisesti, että uskon kautta olemme Jumalan lapsia ja kaste on merkki ja sinetti ja vahvistus siitä uskovalle.

Jeesus siis sanoo: "Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä teille puhuin" (Joh.15:3).

Äänestä

Älä Larssi saarnaa täällä, vaan saarnaa seurakunnassa, jos sinut kutsutaan siihen tehtävään. Pahennat monia arkoja etsiviä sieluja helpommin kuin luuletkaan.

Äänestä
  • meillä uskovaisilla olevilla on hengellinen pappeus ja lupa saarnata syntejä anteeksi ja opettaa sen perusteellaa muualla kuin seurakunnassa:

    2.Piet.2:9. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,
    10. Jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette.

    Apt.18:26. Tämä rupesi rohkiasti synagogassa opettamaan. Kuin Akvila ja Priskilla hänen kuulivat, ottivat he hänen tykönsä ja selittivät tarkemmasti hänelle Jumalan tien.

    Äänestä

  • Larssi kirjoitti:

    meillä uskovaisilla olevilla on hengellinen pappeus ja lupa saarnata syntejä anteeksi ja opettaa sen perusteellaa muualla kuin seurakunnassa:

    Luulempa, ettei nämä uskovaisia voi pahentaa, vaan ovat tiedoksi monille ns. Luterilaisille. Täällä on paljon pahempia kirjoituksia, kuin oikeata opetusta.

    Äänestä

  • Mieleeni on noussut sama asia,mutta jos olisin kirjoittanut ei-vl:nä mielipiteeni Larssin "saarnoista",niin jopas minut olisi uskottomana sadan kirjoituksen voimalla kadotukseen tuomittu.

    Niinhän se taitaa olla hengellisissä asioissakin,että oppipojat puhuvat ja mestarit kuuntelevat.

    Äänestä

  • Larssi kirjoitti:

    meillä uskovaisilla olevilla on hengellinen pappeus ja lupa saarnata syntejä anteeksi ja opettaa sen perusteellaa muualla kuin seurakunnassa:

    2.Piet.2:9. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,
    10. Jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette.

    Apt.18:26. Tämä rupesi rohkiasti synagogassa opettamaan. Kuin Akvila ja Priskilla hänen kuulivat, ottivat he hänen tykönsä ja selittivät tarkemmasti hänelle Jumalan tien.

    Menehän Huutoniemeen... ja rauhoitu..

    Äänestä

  • ystävä kirjoitti:

    Menehän Huutoniemeen... ja rauhoitu..

    Yli raamatun? Jos tollasia väittää, niin se pitää osoittaa?

    Äänestä

  • sikopaimen kirjoitti:

    Mieleeni on noussut sama asia,mutta jos olisin kirjoittanut ei-vl:nä mielipiteeni Larssin "saarnoista",niin jopas minut olisi uskottomana sadan kirjoituksen voimalla kadotukseen tuomittu.

    Niinhän se taitaa olla hengellisissä asioissakin,että oppipojat puhuvat ja mestarit kuuntelevat.

    samanlaista kieltä, kuin edellinen kaverisi.

    Äänestä

Nimimerkki Larssilla on taas ollut näppäimistöripuli, mutta yritän pysyä mukana tahdissa.

>Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.

Muuten ymmärrettävää, mutta miksi 'päälle', vaikka asia on varsin sisäinen?

>Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin

Mistä tuon vihan keksit?

>Toki aikuistenkin kaikki synnit on Jeesus sovittanut, mutta varsinaisista omista tekosynneistä parannusta, tehdään uskon ja ymmärryksen kautta .

Alkuosa ymmärrettävää, mutta tekosynti on jo outo juttu. Onko kyseessä keinotekoinen - ikään kuin luonnollisen vastakohta (tekokuitu, tekokuu jne)?
Vai onko kyseessä syntityyppi, johon syyllistytään esimerkiksi ajatustyössä, suku½elinten käytössä tai ns. paskanjauhannassa? Tämä ikäänkuin syntityypi 'perisynnin' vaihtoehtona?

>kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21).

Muuttuuko ajatus pahasti, jos se olisi muodossa 'hyvän omantunnon liitto' tai 'hyvänomantunnon liitto'? Minusta nämä olisivat jotenkin eri asioita, mutta teologisen asiantuntemattomuuteni takia en väitä mitään varmaksi.

>Lapset kastetaan siksi, että he säilyisivät autuaina. Niin kuin kasteen vesi pelasti Nooan.

Entä Johannes Kastajan käyttämä Jordanin vesi? Onko itse kastamistekniikasta erityisvaatimuksia (muutoin kuin joidenkin upotuskaste-vaade)?

>Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

Tähänkö perustuu synnytyslaitoksissa taas omaksuttu tapa antaa lapsi äitinsä päälle?

>”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

Tunsin sinun ....si? Minusta 'sinut' kuulostaisi asiayhteyteen paremmalta.

>Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen.

Öh, rinnastatko nyt suku½elinten silpomisen kasteeseen?

>Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta.

Mitäs se rikoksen koko? Kaikki synti erottaa Jumalasta! Oliko muuten kyse murhauttamisesta vai murhaamisesta?

Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa.

Taisi mennä uusi ja vanha liitto sekaisin?

>Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin.

Tuon keksit itse.

Äänestä
  • Muuten ymmärrettävää, mutta miksi 'päälle', vaikka asia on varsin sisäinen?

    V: Se on vanhaa kielenkäyttöä, mutta uusi sanoo ihan saman: 18. Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän.

    ...yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin

    V: Niin lapsi on syntyessään kaksiosainen, kuten liha on myös uskovaisessa aikuisessa, joka ei tässä elämässä poistu.

    Muuttuuko ajatus pahasti, jos se olisi muodossa 'hyvän omantunnon liitto' tai 'hyvänomantunnon liitto'? Minusta nämä olisivat jotenkin eri asioita, mutta teologisen asiantuntemattomuuteni takia en väitä mitään varmaksi.

    V: 21. Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta, (biblia) Eiköhän ajatus ole sama.

    Taisi mennä uusi ja vanha liitto sekaisin?

    V: Ei toki, vaan ympärileikkauksen paikalle, uuteen liittoon tuli kaste kaikille kansoille:

    12. Ynnä hänen kanssansa kasteen kautta haudatut, jossa te myös hänen kanssansa olette nousseet ylös uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa, joka hänen kuolleista herättänyt on,
    13. Ja on teidät hänen kanssansa eläväksi tehnyt, kuin te synnissä kuolleet olitte, ja teidän lihanne esinahassa, ja on meille kaikki synnit anteeksi antanut.

    Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin.

    Tuon keksit itse.

    V. EN KEKSINYT. Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa.

    Vanhoillislestadiolaisia on toisinaan syytetty helluntailaisten kastekäsityksen omaksumista. Käsityksemme mukaan, usko Kristukseen vanhurskauttaa ja sakramentti tulee ottaa uskolla vastaan. Edellä on osoitettu, että vanhoillislestadiolaisuudessa on aina opetettu kasteesta vastoin helluntailaisten käsitystä. Helluntailais-karismaattiset liikkeet kieltävät lapsikasteen epäraamatullisena, koska lapset eivät heidän mielestään voi uskoa, eivätkä näin vastaanottaa kastetta. Näin he perustavat kasteensa omaan vanhurskauteensa ja ratkaisuunsa. On harhaoppia, että kaste vaikuttaa pelkkänä tekona, ilman kastettavan uskoa. Lapsikasteen hylkäämistä ja uudelleen kastamista, on niinikään pidettävä harhana, jota vastaan tulee taistella Jumalan sanalla. Vanhoillislestadiolainen kaste on Raamatun mukainen. (Erkki Reinikainen)

    Kastamattomana kuolleet

    ”Mitä meidän on sanottava kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”

    Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).

    Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.

    Lähde: Luther St. Luisin laitos I, 1040 – Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa, ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.

    Äänestä

  • Sinulla on toistaiseksi asiallisin viesi, vaikka olisit siten kuin erimieltä.

    Eikö se ole niin Raamatun mukaan, että perisynti ei kadota, mutta tekosynti kadottaa.

    Vastasyntynythän ei ed. olevan käsityksen mukaan ole tehnyt syntiä ja on sen vuoksi taivakelpoinen. Oli kastettu tai ei...

    Kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan kanssa, eikö se näin Raaamttu opeta..?

    Äänestä

  • Kicki12 kirjoitti:

    Jt! Näin se on, emme tarvitse murehtia Aadamin lankeamuksesta, mutta valvoa siinä että omat syntimme vaihdamme Jumalan armoon. Tähän on yksi armoväline tarjolla: elävä, korvin kuultava ja sydämellä uskottava evankeliumi.

    Aivan: 21. Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta,

    Äänestä

  • faija kirjoitti:

    Sinulla on toistaiseksi asiallisin viesi, vaikka olisit siten kuin erimieltä.

    VL, sikopaimen ja ystävä, ootteko tosiaan VL:iä. Josa ootte olkaa keskenänne, niin hähäriä oli kommentinne..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Larssi kirjoitti:

Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.

Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin:

Toki aikuistenkin kaikki synnit on Jeesus sovittanut, mutta varsinaisista omista tekosynneistä parannusta, tehdään uskon ja ymmärryksen kautta .

kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Lapset kastetaan siksi, että he säilyisivät autuaina. Niin kuin kasteen vesi pelasti Nooan.

Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).

Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
Vanhantestamentin aikana ympärileikkauksen hylkääminen merkitsi liiton rikkomista. Sen seurauksena oli kansasta hävittäminen (1.Moos.7:14). Tämän perusteella kasteen hylkääminen kadottaa. Se merkitsee uskosta ja Jumalan valtakunnasta luopumusta. Tuomio ei kuitenkaan kohdistu pieneen lapseen, vaan vanhempiin, joille kuuluu lasten saattaminen kasteen sakramenttiin. Yleiseti voidaan yhtyä, sekä vanhan että uuden liiton sakramenteista Augustunuksen tulkintaan: "Ei ilman sakramenttia jääminen kadota, vaan sakramentin halveksiminen kadottaa". Kaste on Jumalan säätämys. Aivan ensimmäiseksi Jumala tunnustaa uskovan ihmisen, myös lapsen omakseen. Sakramentti on siis evankeliumiin perustuva näkyvä armon merkki. Se on Pyhän asian vertauskuva ja tuntomerkki. Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he pysyvät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Kristityt kilvoittelevat kasteen armoliitossa uskon kautta. Uskon kautta ymmärrämme Jumalan sanasta, että myös lapset ovat autuaita uskon tähden, jonka Jumala on heille lahjoittanut Jeesuksessa Kristuksessa. Sen vuoksi lapsille kuuluu kaste, kun he uskovat.

Uudestaan ylhäältä syntyminen

Joh.3:5-6

”Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki”. Liha ei uudestisynny koskaan uskovaisessakaan ja lapsi on syntyessään kaksiosainen. Jos lapsuudenuskon on menettänyt, niin parannuksen armon kautta, uskossa syntyy silloin uudelleen.

Tässä ei voida puhua Kristillisestä kasteesta koska sitä ei ollut voimassa, eikä siitä tiedetty mitään, eikä Jeesus ollut sitä asettanut. Myöskin asianyhteyden mukaan siinä on kyse elävästä vedestä (Joh.4). Tässä olisi kyse epäuskoisesta aikuisesta, jonka täytyy syntyä uudesti ylhäältä, sillä lasten ei tarvitse syntyä enään uudesti, jos ovat lapsen uskossa pysyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu