Pelonsekaisin tuntein kävin ostamassa raskaustestin tänään ja saman tien tekemään kaupan vessaan, plussaahan se näytti, hassua oli että kun pakkauksessa sanotaan että kolmen minuutin päästä voi lukea tuloksen niin tulos tuli saman tien ennen kuin edes siihen toiseen kohtaan ehti viiva että testi toimii.
Huomiselle sain ajan terveyskeskukseen, aika tylyä ensimmäinen kysymys ol kun aikaa varasin onko raskaus toivottu vai ei.
Raskaus ei ole toivottu ja tuleva isukki yrittää varmasti puhuttaa minua aborttiin, puolustelee taloudellisin syin sen.
Mistä saisin voimia kertoa tulevalle isukille tästä uutisesta, kun pillerit pettivät?
Pää yhtä myllerystä täynnä.Js olisin hieman aikaisemmassa vaiheessa enkä jo viikolla 7 menossa niin en edes epäröisi aborttia, nyt kuiteskin joutuu pohtimaan sitä että sikiö alkaa olla saanut ihmisen muodot ja pikkuhiljaa elimetkin.
Ja sitten iski kauhea morkkis,olen tupakoinut koko ajan, kylläkin vähemmän kuin normaalisti.Viinaakin on tulut hieman nautiskeltua ehkä 4-6 siideriä tänä aikana.
Antakaa vinkkei mitä kannattaisi tehdä, ja onko sittenkin abortti ainoa vaihtoehtoni?
Olen aika nuori täyttänyt tänä vuonna 21-v ja talous ihan ruvella.

Vastaukset 4
Vanhimmat
älä nyt hullu aborttia mieti... Onnea vauvasta! miten joku voi ajatella tappavansa oman lapsen...
ne sun juomat siiderit noin alku vaiheessa jne. ei ole tehnyt sikiölle mitään haittaa!!
tänään tuli kaks viivaa testiin eikä nyt oikein tiedä että miten päin olis. huomenna kuitenkin soitan terveyskeskukseen ku tält päivält oli ajanvaraus jo ohi.
tosin mul ei oo ees vakituista miestä..mutta luultavasti ku asiasta kerron tälle toiselle osapuolelle ni aborttiin se mut laittaa menemään...
ahdistaa.
Älkääpä antako niitten miesten? painostaa itseänne mihinkään, mitä ette varmasti itse halua!
Tsemppiä!
äijälle kengän kuva ahteriin, jos ei vastuuta kanna. kyllä niitä parempia isäpuolia löytyy myöhemminkin ja on sitä vaikeampinakin aikoina yksinhuoltajuudesta selvitty. nyt pää pystyyn ja olkaa ylpeitä äitiydestänne!