Vanhat Sanskritin kieliset tekstit kertovat Intian alueella sattuneesta ydintuhosta noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Raman ja ilmeisesti Atlantiksen saaren käymä sota päättyi kummankin osapuolen välisiin ydiniskuihin, joista on mm. nykyisen pakistanin alueelle jäänyt lasittuneita ja suurilta osin sulaneita kaupunki- ja kalliojäänteitä. Mohenjo-Daron alueella sijainnut kaupunki kuuluu näihin, ilmeisesti voimakkaan vetypommin tuhoamiin muinaiskaupunkeihin.
Alueelta on löytynyt vihertäviä lasipisaroita, joita syntyy vain ydinpommin räjähdyksen äärimmäisessä kuumuudessa, täsmälleen samanlaisia jälkiä on modernilta ajalta jäänyt mm. Nevadan autiomaahan, missä USA on testannut ydinaseita. Lisäksi kaupunkiraunioiden tutkimukset antavat ymmärtää, että vain äkillinen ydinpommin räjähdys on voinut tuhota kaiken ja nostaa radioaktiivisuuden tason pysyvästi yli 50 kertaa normaalin taustasäteilun yläpuolelle.
Muinaiset hindut siis tunsivat paitsi fission niin myös fuusion ja osasivat rakentaa toimivan ydinpommin ja vieläpä aivan oikein. Lisäksi Intia kävi sotia, joissa käytetettiin jo muinoin ydinaseita joukkotuhovälineinä. Mahabharata kertoo tarkasti Intian muinaisesta ydinaseesta ja sen tuhoista, teokseen on siis tallentunut kaikkien aikojen ensimmäiset ydinaseilla suoritetut rikokset ihmisyyttä vastaan.
Intialaiset eivät toki ole ainoita jotka hallitsivat ydinpommien käytön. Myös Raamatussa on kertomuksia eritoten Israelin alueella käydyistä hirvittävistä taisteluista, joissa on ilmeisesti käytetty ydinaseita. Saivatko juutalaiset sitten alkuperäiset ydinaseensa muinoin Intialaisilta?
Nykyihmisen olisi syytä ottaa opikseen hindujen hirvittävästä virheestä. Ydinase on vain täydellisen tuhon väline. Se on nyt olemassa, mutta maailma voi edelleen ottaa muinaisilta intialaisilta opikseen ja luopua ydinaseistuksesta - ennen kuin historia alkaa jälleen toistaa itseään.
http://english.pravda.ru/science/19/94/377/13920_stones.html
muinaisen intian ydinase
5
1078
Vastaukset
- Aurora
5.8 On Hiroshiman pommituksen vuosipäivä. Illalla laskevat paperilyhtyjä töölöönlahteen kuolleiden muistoksi.
Että sinne. - Vaisnava
Jo ihan nykytieteen tunnustamíssakin mitoissa olisi tosi kummallista, jos eläisimme vasta nyt ensimmäistä modernin sivilisaation aikaa. Tiedemiesten nykykäsityksen mukaanhan nykyihmisiä on ollut - samanlaisella älykkyydellä varustettuna - ainakin 100 000 vuoden ajan.
Se, ettei ensimmäisten 90 000 vuoden ajalta ole juuri säilynyt mitään ei maalaisjärjen mukaan ole mikään todiste siitä, etteikö mitään säilymisen arvoista olisi ollut ;) Tämä artikkelisi onkin oikein mielenkiintoinen - ydinkatastrofin jäljet eivät näemmä niin vaan katoa.
Vaan missä lukee, että ydinasetta käytti Rama?- Kempiläinen
Nykyaikainen länsimainen käsitys, että olisimme nykyään jotenkin poikkeuksellisen kehittyneitä ja edistyneitä, taitaa olla pelkkää harhaa. Vähintään 1000 eKr. kirjoitetussa Bhagavad Gitassakin puhutaan planeetoista (vai mitä se sana alkukielessä sananmukaisesti tarkoittaa - Vaisnava tai Madhava, voitteko selventää). Raamatun kirjoituksissa puhutaan monessa kohdin esim. lentämisestä ja Eenokin kirjassa 'Jumalan pojista', jotka opettivat ihmisille mm. astronomiaa. Samoin kuvia ilmeisesti avaruuspukuisista ihmisen näköisistä olennoista ja lentävistä härveleistä on säilynyt. Niitä löytyy netistäkin pilvin pimein, esim. oheisen linkin 3000 vuoden ikäiset kuvat.
http://www.crystalinks.com/ancientaircraft.html
Vanhemmat sivilisaatiot lienevät vain hävinneet aika perinpohjaisesti erilaisissa mullistuksissa. Lueskelin joskus Platonin versiota Atlantis-myytistä toivoen pääseväni vähän lähemmäs myytin alkulähdettä. Platon kuitenkin ajoittaa tapahtuman jotain 10,000 vuotta aikaisemmaksi eikä pystynyt itsekään tarjoamaan muuta kuin kuulopuheita. - Kempiläinen
Kempiläinen kirjoitti:
Nykyaikainen länsimainen käsitys, että olisimme nykyään jotenkin poikkeuksellisen kehittyneitä ja edistyneitä, taitaa olla pelkkää harhaa. Vähintään 1000 eKr. kirjoitetussa Bhagavad Gitassakin puhutaan planeetoista (vai mitä se sana alkukielessä sananmukaisesti tarkoittaa - Vaisnava tai Madhava, voitteko selventää). Raamatun kirjoituksissa puhutaan monessa kohdin esim. lentämisestä ja Eenokin kirjassa 'Jumalan pojista', jotka opettivat ihmisille mm. astronomiaa. Samoin kuvia ilmeisesti avaruuspukuisista ihmisen näköisistä olennoista ja lentävistä härveleistä on säilynyt. Niitä löytyy netistäkin pilvin pimein, esim. oheisen linkin 3000 vuoden ikäiset kuvat.
http://www.crystalinks.com/ancientaircraft.html
Vanhemmat sivilisaatiot lienevät vain hävinneet aika perinpohjaisesti erilaisissa mullistuksissa. Lueskelin joskus Platonin versiota Atlantis-myytistä toivoen pääseväni vähän lähemmäs myytin alkulähdettä. Platon kuitenkin ajoittaa tapahtuman jotain 10,000 vuotta aikaisemmaksi eikä pystynyt itsekään tarjoamaan muuta kuin kuulopuheita.Kannattaa lukea myös kuvien alapuolelta alkava teksti - siinä on aika vinhaa juttua juuri intialaisten lentohärveleistä nimeltä Vimana ja niitä koskevista vanhoista teksteistä.
- Qadesha
Kiskaisepa sitä aikataulua vaikkapa balttiarallaa 10.000 v taaemmaksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982