Auttakaa!

Apua!

Olen seurustellut reilun kuukauden aivan uskomattoman miehen kanssa. Kaikki on kohdallaan, suunnittelemme jo häitä. Tiedän että hän on se oikea, sataprosenttisesti! Nyt vain on käynyt niin, että tulin raskaaksi miehelle, jonka kanssa pussailin ja ilmeisesti hänen siitin kävi liian lähellä emätintäni, ei lauennut sisään, mutta käväisi emättimen suulla. Minulla silloin ovulaatio...Laskin raskauslaskurista, että hedelmöittyminen on tapahtunut silloin. Tämä tapahtui siis vähän sen jälkeen kun olin alkanut seurustelemaan, enkä vielä tiennyt, että seurustelumme olisi näinkin ihanaa ja vakavaa.

En halua menettää miestäni tyhmän seksileikin takia, jota harrastin entisen ystäväni kanssa, ja joka ei edes edennyt loppuun asti! Aion siis tehdä abortin. Ongelmani on siinä, että menin kertomaan miesystävälleni raskaudestani, hän tietysti luulee että hän on sen alulle pannut. Kerronko hänelle totuuden (ja menetän orastavan vuosisadan rakkaustarinan) vai pidänkö salaisuuteni yksin. Pelottaa vain, että miehenikin käy laskemassa raskauslaskurilla ja ymmärtää itse asian....

Olen siis enemmän kuin pulassa! Auttakaa hyvät naiset!
212497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Siis, sekavasta viestistäni vielä tähdennän, että olen raskaana eri miehelle kuin sille jonka kanssa seurustelen ja jonka kanssa haluan elää loppuelämäni. Kertoakko hälle, että olen raskaana toiselle miehelle ja että hedelmöitys tapahtui meidän seurustellessa. Ts taisin pettää miesystävääni...??

Äänestä
  • Horo oot ja et sitä ukkoo ansaitse.

    Äänestä

  • viesteistäsi päätellen olet todella "sekoillut" ja pulassa.
    Siinä sinä olet yksin. Uskotko?

    Miesten asia ei ole laittaa tahtomattaan lasta alulle (joka sinulle tapahtui) ja naisen asia ei minun mielestäni ole synnyttää ellei sitä halua. Joten abortti voi olla ainoa oikea ratkaisu tai muuta en osaa sanoa, kuin että sinä itse tiedät mitä teet.

    Jos haluat unohtaa koko asian, voit tehdä abortin ja kertoa että et ollut valmis, ja salaisuus säilyisi, ellei mies itse laske ajankohtaa (kuten pelkäät) joten joko pääset ilman kertomista tai sitten mies saa sen itse selville, ja kumpi on pahempaa sinusta, mieti sitä itse.
    Kumman sinä haluaisit, että saisit miehen sijassa asian tietää ja sinusta sen totuuden että petit ja tulit vahingossa raskaaksi, vai että sinulta nainen peittää noinkin ison salaisuuden lopun elämäänne...!?
    olen siis kertomisen kannalla...
    Ps. olen itse tehnyt abortin, ja tiedän millaiselta se naisessa tuntuu, siitä ei helposti selviä välttämättä jos on herkkätunteinen.

    Äänestä

  • miesystävällesi! Minä olin ihan täysillä äiti heti kun ensimmäisiä raskausoireita ilmeni. Monet miehetkin ovat heti isiä kun kuulevat, että heidän nainen on raskaana. Yksi tuttavani (mies) selittää aina suurta rakkaustarinaansa, että kun hän oli seurustellut rakkaansa kanssa vasta yhden kuukauden, niin hän jo oli isä.

    Jos mies luulee, että lapsi ja hänen, niin se on vakava asia! Et voi jättää häntä siihen luuloon. Se olisi todella ilkeästi tehty sille miehelle. Saatat kyllä antaa paljon huonomman kuvan itsestäsi, jos pelkän, en nyt oikein ole valmis, herkistelyn takia teet abortin, kuin jos kerrot totuuden.

    Äänestä

No, jopas olet tullut helpolla raskaaksi??? Ei tainnut jäädä "leiki" ihan noin puhtoiseksi kuin annoit ymmärtää. Vai? No, joka tapauksessa...Jos et lasta halua, tee abortti ja kk suhde ei ole vielä kovinkaan vakavaa laatua. Pitäisin ehkä "pikku salaisuuden" omana tietonani.

Äänestä

kun jätkät oli käyny ennen mua ja yhden kalu oli koskenu just samaan paikkaan johon mun tussu sattui, siitä siittiöt innostui ja juoksivat kilvan hajua kohti ja yhden onnistui hetelmöittää mut...tää tarina on tosi

Äänestä
  • se lapsi???

    Äänestä

  • Meikäläisellä meni vahingossa pöksyt samaan pesukoneeseen kun ukon kalsarit ja niin sitä sitten pamahdettiin paksuksi. Laskurilla aloin laskea heti, kun menkat oli myöhässä pari päivää, eihän sitä voi ees testiä ostaa kun oireet on niin selvät (turvottaa, oksettaa, pissat housuissa). Tämä on ihan aikuisten oikeesti totta.

    Äänestä

et ole voinut tulla raskaaksi tuolla tavalla!!!! pöljä!!!

Äänestä

Pusailusta ei voi tulla raskaaksi! Enkä usko tuohon tuohon saunassa raskaaksi tulleeseenkaan. On teillä sadut, mutta jos itse uskotte noihin niin ei voi mitään.

Äänestä

sinun ei tarvitse kertoa kuka isä olisi ollut jos teet abortin. pistät kiekon vaan roskiin vaikka revittynä. Myöhemmin mies tai sinäkään tuskin laskeskelette noita päiviä.

Mutta jos pidätkin lapsen niin silloin pitäisi kertoa.
Asia on liian raskas salattavaksi lopun elämää. Ja jos lapsella ilmenee joku periytyvä sairaus tms. jossa testeillä selviää oikea isä.
Silloin on turha selitellä tapahtunutta ja miehesi tunteet voi vaan arvata.

Oletko muuten varma että tämä miehesi ei voi olla lapsen isä?
Jos et kerran tämän hairahduksen kanssa ollut yhdynnässä, niin aika epätodennäköistä on että hän olisi isä. Vaikkei se mahdottomuus olekkaan...

Äänestä
  • ilman yhdyntää ei voi tulla raskaaksi!!!!

    Äänestä

Puuttumatta siihen, miten lapsi sai alkunsa, suosittelen, että kerrot kauniisti - ei kaunistellen - asian sille ihanalle miehelle. Jos hän todella on ihana mies, kestää hän ja teidän suhteenne myös sen että kerrot rehellisesti.
Jos nimittäin teet abortin, ehkä suhteenne ei voi kuitenkaan jatkua, sillä abortista on mm. seurauksena se, että lheisissä ihmissuhteissa alkaa mättää, eli ei pysty ole maan oma itsensä ja aivan avoin. Lisäksi seurauksena on yleensä häpeää, syyllisyyttä, mahdollisesti lapsettomuus, mielenterveysongelmia, riippuvuuksia, jopa itsemurha-ajatuksia.
En siis suosittele aborttia vaikka tilanteesi onkin tosi vaikea. Toivon Sinulle tsemppiä ja sitä, että yllätyt miehen suhtautumista.

Äänestä

asiasta sen entisen ystäväsi kanssa, jonka kanssa sekstailit? Kannattaisi myös puhua neuvolassa tästä miten kuvittelet tulleesi raskaaksi. Laskettu aina saattaa sitäpaitsi mennä viikkoja mönkään. Naisella voi olla ovulaatio myös jonakin erikoisena aikana. Sisareni tuli raskaaksi kuukautisten aikana. Lapsi on nyt reipas kymmenvuotias. Ja siitä rakkaastasi... Anna hänelle tilaisuus osoittaa rakkauttaan sinua kohtaan. Ole rehellinen hänelle. Kumpi sitten onkin lapsen isä - isä lapsella on kuitenkin. On sitä moni muukin syntynyt erikoisissa olosuhteissa.

Äänestä

Hei,

olen itse 17v.tehnyt abortin ja tiedän mistä puhun. Hyvä suhde perustuu luotamukseen.Jos et nyt uskalla kertoa totuuta niin jonakin päivänä se paljastuu hänelle joka tapauksessa.Onko sulle kukaan kertonutPAS (Post Abortion Syndrom)asiasta?Eli abortin jälkeinen syylisyys ja masennus, unettomuus ym.? Oireet voivat esiintyä vasta silloin kun saat ensimmäinen"halutu" lapsi.Katso miltä lapsi näytä jo 10viikkon vanhana ja ymmärät että se on jo ihminen, ja mieti sitten mitä haluat tehdä. Se ei ole vain joku massa sun vatsassa vaan ihan oikea Ihminen jolla on oikeus elää. Onko helpompi elää oman lapsen kanssa vai syylisyyden kanssa joka vaivaa koko elämä? Jos teet abortin ei kukaan ymmärtää sen jälkeen misksi sulla on niin paha olo,koska itse teit sen päätöksen.

Äänestä

ei voi millään laskurilla laskea, koska sun vauvasi on alkunsa saanut. En parhaalla tahdollanikaan usko, että olisit voinut tulla raskaaksi tuosta kertomastasi tapauksesta. Paljon todennäköisempää on, että se lapsi on sen ihanan miehesi. Oletettavasti olet "pussaillut" hänenkin kanssaan jo heti silloin seurustelun alusta. Millainen ehkäisy teillä silloin oli käytössä?

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta kommentistasi. Ensinnäkään meillä ei tämän ihanan miehen kanssa ole ollut vielä seksiä asian varsinaisessa merkityksessä, eikä siis ehkäisyäkään. Pussailua kyllä. Olemme ajatelleet että kaikki ajallaan...Siksikin ajattelen, että kun ja jos olen raskaana, lapsi on saanut alkuunsa tämän vanhan ystäväni kanssa. Tosin hedelmöitys näyttää lähes mahdottomalta, mutta muutakaan ratkaisua en asialle löydä. Kuukautiseni ovat melkein kaksi viikkoa myöhässä. Eilen tein raskaustestin joka näytti negatiivista. Viikon vielä odotan ja testaan uudelleen, jos edelleenkin näyttää negatiivista, on aihetta mennä lääkärille. Oireeni kyllä viittaavat raskauteen; huimausta, alavatsan vihlontaa siitä lähtien kun kuukautiseni eivät tulleet, väsymystä, huonoa oloa, menkkamaisia oireita, mutta silti erilaisia. Mihin muuhun oireeni voisivat viitata kuin raskauteen??

    Äänestä

  • Nainen24 kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta kommentistasi. Ensinnäkään meillä ei tämän ihanan miehen kanssa ole ollut vielä seksiä asian varsinaisessa merkityksessä, eikä siis ehkäisyäkään. Pussailua kyllä. Olemme ajatelleet että kaikki ajallaan...Siksikin ajattelen, että kun ja jos olen raskaana, lapsi on saanut alkuunsa tämän vanhan ystäväni kanssa. Tosin hedelmöitys näyttää lähes mahdottomalta, mutta muutakaan ratkaisua en asialle löydä. Kuukautiseni ovat melkein kaksi viikkoa myöhässä. Eilen tein raskaustestin joka näytti negatiivista. Viikon vielä odotan ja testaan uudelleen, jos edelleenkin näyttää negatiivista, on aihetta mennä lääkärille. Oireeni kyllä viittaavat raskauteen; huimausta, alavatsan vihlontaa siitä lähtien kun kuukautiseni eivät tulleet, väsymystä, huonoa oloa, menkkamaisia oireita, mutta silti erilaisia. Mihin muuhun oireeni voisivat viitata kuin raskauteen??

    Stressiin ja huonoon omatuntoon. Otapa tästä opiksesi!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Stressiin ja huonoon omatuntoon. Otapa tästä opiksesi!

    Minulla on ollut hyvin säännölliset kuukautiset aina, paitsi kerran, kun olin matkoilla, ja kuukautiset olisivat olleet tosi hankala asia. Niinpä, jostakin syystä, ruumiini oli kiltti minulle ja yhdet kuukautiset jäivät pois. Olin silloin 21-vuotias, eikä sellaista ole sattunut uudestaan.

    Äänestä

"Siemennestettä saattaa erittyä kuitenkin kiihottumisen aikana minä hetkenä tahansa ja pienikin määrä siemennestettä joutuessaan naisen sukupuolielinten kosketukseen, voi johtaa raskauden alkamiseen. " sanoo www.tohtori.fi

kai kaikki on sitten mahdollista.

öö. minä kertoisin. kuten joku tuossa aikaisemmin sanoi, SUHTEEN PITÄÄ PERUSTUA LUOTTAMUKSEEN! ja jos olet jo kertonut ihanalle miesystävällesi että olet todennäk. raskaana en näe mitään muuta keinoa kuin kertoa ettei lapsi ole hänen! jos olette naimisiin menossa?! hyvänen aika. avioon aikovien tulisi olla rehellisiä toisilleen.

itse en harrasta esiaviollista seksiä. odotan avioliittoon ja vasta sitten. ei tarvitse pelätä että lapsi on jonkun muun kuin aviomiehen.

mielestäni olisi parasta että ensin kerrot ja sitten mietit vasta että pidätkö lapsen vai et.

mutta toivotan sinulle kuitenkin voimia ja toivottavasti osaat tehdä sen oikean ratkaisun. :>

Äänestä

On aika pulmallinen tilanne sulla, mutta toivon todella, että rehellisyys olisi tärkein asia ja suhteenne niin vahvalla pohjalla,että mies hyväksyy asian ja ymmärtää vaikean tilanteesi ja on siinä sulle tukena, eikä syyllistäjänä. Avoin ja rehellinen keskustelu ihanan miehesi kanssa, jossa osoitat haluavasi elää yhdessä toinen toistaan tukien, niin vaikeuksissa, kuin iloisissa elämänkohtaloissa. Onnea ja menestystä toivoen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen24 kirjoitti:

Apua!

Olen seurustellut reilun kuukauden aivan uskomattoman miehen kanssa. Kaikki on kohdallaan, suunnittelemme jo häitä. Tiedän että hän on se oikea, sataprosenttisesti! Nyt vain on käynyt niin, että tulin raskaaksi miehelle, jonka kanssa pussailin ja ilmeisesti hänen siitin kävi liian lähellä emätintäni, ei lauennut sisään, mutta käväisi emättimen suulla. Minulla silloin ovulaatio...Laskin raskauslaskurista, että hedelmöittyminen on tapahtunut silloin. Tämä tapahtui siis vähän sen jälkeen kun olin alkanut seurustelemaan, enkä vielä tiennyt, että seurustelumme olisi näinkin ihanaa ja vakavaa.

En halua menettää miestäni tyhmän seksileikin takia, jota harrastin entisen ystäväni kanssa, ja joka ei edes edennyt loppuun asti! Aion siis tehdä abortin. Ongelmani on siinä, että menin kertomaan miesystävälleni raskaudestani, hän tietysti luulee että hän on sen alulle pannut. Kerronko hänelle totuuden (ja menetän orastavan vuosisadan rakkaustarinan) vai pidänkö salaisuuteni yksin. Pelottaa vain, että miehenikin käy laskemassa raskauslaskurilla ja ymmärtää itse asian....

Olen siis enemmän kuin pulassa! Auttakaa hyvät naiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu