Vuori uni

Unen tulkintaa taas kaipaan! Ja kiitoksia tietysti etukäteen!!!

Unessani kävelin hiekkaista vuoritietä ylöspäin. Vuori oli erään kylän ympärillä niin että kävelin tavallaan vuoren sisäreunaa. Vastaan tuli muutamia ihmisiä joilla oli maastoajoneuvot ja heillä oli vaikeuksia päästä eteenpäin koska tie oli todella vaikeakulkuinen autolle. Minä sensijaan pääsin helposti heidän ohitse kävellen. Tie kääntyi oikealle loppuen jonkinlaiselle tasanteelle josta näkyin keskelle jäävä kylä. Olin todella korkealla ja minua pelotti mennä vuoren reunalle, uskallauduin kuitenkin ryömimmällä ja huomasin että reunan alla oli vielä toinen kieleke joten uskalsin jäädä katselemaan aamuauringon paisteen hehkuttamaan pikkukylää.
2481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

huomata, että lomailu tulee todella halvaksi ja
edulliseksi, kun unohtaa matkatoimistot ja panostaa
omaehtoiseen matkailuun.

Äänestä

On aika nauttia saavutuksista. Olet omin voimin päässyt tähän asti, vaikka tie on ollut vaikeakulkuinenkin. Katsele nyt ympärillesi, ja nauti elämästäsi. Sinulla on nyt näköalaa omaan elämääsi. Näet tulokset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Legio kirjoitti:

Unen tulkintaa taas kaipaan! Ja kiitoksia tietysti etukäteen!!!

Unessani kävelin hiekkaista vuoritietä ylöspäin. Vuori oli erään kylän ympärillä niin että kävelin tavallaan vuoren sisäreunaa. Vastaan tuli muutamia ihmisiä joilla oli maastoajoneuvot ja heillä oli vaikeuksia päästä eteenpäin koska tie oli todella vaikeakulkuinen autolle. Minä sensijaan pääsin helposti heidän ohitse kävellen. Tie kääntyi oikealle loppuen jonkinlaiselle tasanteelle josta näkyin keskelle jäävä kylä. Olin todella korkealla ja minua pelotti mennä vuoren reunalle, uskallauduin kuitenkin ryömimmällä ja huomasin että reunan alla oli vielä toinen kieleke joten uskalsin jäädä katselemaan aamuauringon paisteen hehkuttamaan pikkukylää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu