Anna Mari solvaa

Anna Marin kirjoitukset ovat mielestäni vl-uskoa solvaavia. Ottaen vielä huomioon, että hän kirjoittaa anonyymisti, ja väittää olevansa uskontoomme kuuluva.

Suomen rikoslaki
11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, 8 §: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan)

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Ei tämä palstakirjoittelu pitäisi olla kenellekkään mitään kivaa leikkiä, jossa voi kirjoitella mitä vaan.

Rakentavaa keskustelua, ja toisen uskonnon kunniottamista kaivataan.
171704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

veit sanat suustani.
kiva kun kommentoit noin.

Äänestä

Solvauksen edessä kannattaa yleensä pysyä tyynenä. Lakipykälien esitteleminen tällaisen keskustelun yhteydessä on aivan turhaa. Ei Anna Marin avaus täytä kriminalisoidun solvauksen kriteereitä alkuunkaan, jokainen täysjärkinen kai sen ymmärtää.

Se, onko avaus "feikki", ei ole merkityksellistä tämän kannalta. Itse asiassa luulen, että ne, joita avaus pahiten ärsytti, uskovat (epäilevät) sisimmässään, että avaus voisi olla aito. Vaikea kai tuollaista provosoitumista muuten olisi selittää.

Kai huomaatte, että nasaretin ja "Sannamarin" räyhäys ja palstalla riehuminen eivät anna kovin hyvää kuvaa vl-uskosta. Ei myöskään liioin se, että muulloin niin maltillinen seriffi lähti nasaretin raivoon mukaan ja poisti viestiketjuja.

Ettehän te poikaset (ja kellä muulla olisi aikaa roikkua täällä netissä pitkin yötä) ole kylän raitillakaan heti nyrkit pystyssä heilumassa, jos joku vähän provosoi.

Tässä oli sivusta seuraajan kommentti. Itse olen töissä, eikä minulla ole enää aikaa täällä roikkua. Toivottavasti keskustelun taso on noussut, kun seuraavan kerran ehdin vilkaista tänne.

Äänestä
  • Kerron sinulle miksi esim.viime yönä "roikuin" täällä netissä:
    olin töissä,ja koska kaikki siellä nukkuivat oli hyvää aikaa lukea ja kirjoitella...

    Ja vielä sinulle tiedoksi,etten ole "poikanen" vaan äiti-ihminen...:)

    Äänestä

  • Luulisin Sanna-Marin sopivan nimimerkiksi siinä missä muutkin ilman että sitä tarvitsee laittaa lainausmerkkeihin.

    Katso vaustaukseni Anna Marin uusimmasta avauksesta Viha ja Tuomion halu.

    Äänestä

  • nasaretti kirjoitti:

    Kerron sinulle miksi esim.viime yönä "roikuin" täällä netissä:
    olin töissä,ja koska kaikki siellä nukkuivat oli hyvää aikaa lukea ja kirjoitella...

    Ja vielä sinulle tiedoksi,etten ole "poikanen" vaan äiti-ihminen...:)

    Anteeksi kovasti, olisihan minun pitänyt se tietää.

    Eikös olekin niin (modernisoituna) että ei nimimerkki naista pahenna, jos ei nainen nimimerkkiä.

    Hyvää päivänjatkoa, täytyy joutua...

    Äänestä

Tämä sinun kirjoituksesi on solvaava ja panetteleva.

Mitä tulee Suomen Lakiin, on viranomaisilla näköjään paljonkin tehtävää v-lestadiolaisten keskuudessa.
On laissa kielletty pakottaa henkisesti tai hengellisesti tai fyysisesti ihmisiä toimimaan joillakin tietyillä toiminnan tavoilla. SRK:n harjoittama hengellinen väkivalta on Suomen Laissa kielletty. Erityisesti virkavalta varmasti tulee lähitulevaisuudessa puuttumaan siihen, millä tavoin pieniä lapsia käsitellään v-lestadiolaisyhteisöissä.

Äänestä
  • "Erityisesti virkavalta varmasti tulee lähitulevaisuudessa puuttumaan siihen, millä tavoin pieniä lapsia käsitellään v-lestadiolaisyhteisöissä."

    Ei tule: laestadiolaisilla miehillä on vahva hyvä-veli verkosto.

    Äänestä

  • "On laissa kielletty pakottaa henkisesti tai hengellisesti tai fyysisesti ihmisiä toimimaan joillakin tietyillä toiminnan tavoilla",kirjoitat.

    Jos tarkoitat uskoamme ja siinä elämistä,se ei todellakaan ole pakottamista.Sinunlaisesi ehkä kuvittelevat pikkulapsille syötettävän jatkuvalla vimmalla "uskottomat joutuu tulimereen"-tyylisiä asioita.E-hei kuule!
    Vapaaehtoista se on tämä uskominen. Aikanaan lapset,nuoret tekevät oman valintansa kuuluakko tähän uskoon vai ei...

    Äänestä

  • nasaretti kirjoitti:

    "On laissa kielletty pakottaa henkisesti tai hengellisesti tai fyysisesti ihmisiä toimimaan joillakin tietyillä toiminnan tavoilla",kirjoitat.

    Jos tarkoitat uskoamme ja siinä elämistä,se ei todellakaan ole pakottamista.Sinunlaisesi ehkä kuvittelevat pikkulapsille syötettävän jatkuvalla vimmalla "uskottomat joutuu tulimereen"-tyylisiä asioita.E-hei kuule!
    Vapaaehtoista se on tämä uskominen. Aikanaan lapset,nuoret tekevät oman valintansa kuuluakko tähän uskoon vai ei...

    Vapaaehtoista se on tämä uskominen. Aikanaan lapset,nuoret tekevät oman valintansa kuuluakko tähän uskoon vai ei...

    tulkintanne sanasta vapaaehtoinen. Kun lapsi kasvatetaan pienestä pitäen "herran pelossa., ei valinta täysi-ikäisenä tosiaankaan ole vapaaehtoinen . Kaukana siitä.

    Vl- uskosta irtautuminen on pitkä ja raskas prosessi. Siitä on esimerkkejä liian kanssa.

    Äänestä

Huomaan, että poistamani Anna Marin kirjoitus on nostattanut myrskyn vesilasissa. Olen sitä seuraillut ja pohdiskellut poistotoimieni seurauksia tässä parin viime päivän aikana. Toteakin tässä jälkiviisaana, että ehkä olisi sittenkin ollut viisaampaa jättää teksti tänne kaikkien palstalaisten kommentoitavaksi. Näyttää siltä, että toimin hätiköiden tällä kertaa. En kuitenkaan vihassa tai kostonhimoisena. Minulle tämä palsta on edelleenkin hyvä keino päästä kurkistamaan teidän palstalaisten ajatuksiin ja mahdollisesti myös ymmärtämään sitä, miksi vanhoillislestadiolaisuus nostattaa ajoittain niin suuria tunteita.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Anna Marin kirjoituksessa on sellaista falskiutta, joka ei istu vl-uskovaisen tapaan ilmaista uskoaan ja elämäänsä. Tietyt ilmaukset kuulostavat keksityiltä, jotkin taas aivan yliampuvilta, kuten "repiä silmät päästä, käydä kimppuun.." Toki ymmärrän, että kyseessä on henkilön tapa ilmaista tunteitaan, mutta samalla annetaan ehdottomasti väärä ja jopa panetteleva kuvaus toisista vl-uskovaisista. Edelleenkin tekstissä paljastuva kaksinaamaisuus ja salailu eivät mielestäni kuulu vanhoillislestadioalisuuteen, vaan kertovat mielestäni fiktiivisesti ulkopuolisen mielikuvasta vanhoillislestadiolaisen elämän ongelmakohdista.

Ulkopuolisen on ehkä mahdotonta ymmärtää, mistä tällainen näppituntuma feikin tunnistamiseen tulee, mutta kun on ikänsä elänyt tätä uskoa tunnustavien ihmisten edessä eikä koskaan ole törmännyt tuollaiseen kaksinaamaisuuteen, tuntuu erityisen kummalliselta nähdä tällainen "tulkinta" _uskovaisen_ äidin suusta.

Mutta eipä silti, voihan se olla, että joku kokee tämän uskon vain säännöillä keplottelemiseksi. Mielestäni silloin kyseinen henkilö on täysin etääntynyt "sydämen kristillisyydestä".

Jospa me kaikki tälle pastalle kirjoittelevat nyt rauhoittuisimme teemasta Anna Mari ja seuraisimme, mitä hänellä on vielä sanottavaa. Itse ajattelisin, että ei kannata provosoitua väittelyihin - niillä ei voita mitään, korkeintaan alkaa turhaan hihat savuta oman koneen äärellä. Malttia siis.

Ajattelin palauttaa Anna Marin kirjoituksen kopioituna takaisin palstalle edelleenkin teidän maltilla kommentoitavaksi. Teen sen tässä kohtapuoliin.

Pst. Sanna-Mari, otatko yhteyttä sähköpostiini [email protected]

Äänestä
  • Mitä se sinulle kuuluu onko kirjoittaja feikki vai ei?

    yritä nyt ymmärtää, että olet sefuna Suomi24:n palvelimella, etkä suinkaan Rauhan yhdistyksellä.

    Poista keskuudestanne seuroissa niitä, jotka ei mielestäsi ole oikealla tavalla uskomassa.
    Arvioi heitä siellä ja poista heitä siellä keskuudestanne, kuten koko SRK tekee sitä sinun kanssasi.

    Sinun on ymmärrettävä, että tällä palstalla ei ole mitään tekemistä SRK:n kanssa! Täällä saa esiintyä v-lestadiolaisena vaikka olisi uskonnoltaan mitä tahnsa. Se on kirjoittajien oma asia.

    Sinä saat poistaa keskuduestasi ne, joita epäilet feikeiksi, vain SRK:n tilaisuudessa ja omassa yksityiselämässäsi, mutta et tälä palstalla, koska tämä palsta ei todellakaan ole v-lestadiolaisten palsta.

    Äänestä

  • Voit varmaan kertoa asiasi ihan tässä yleisellä palstalla, ainakin minun puolestani.

    Äänestä

  • Sanna-Mari kirjoitti:

    Voit varmaan kertoa asiasi ihan tässä yleisellä palstalla, ainakin minun puolestani.

    ...ei se mitään sen erityisempää ollut, olisin vaan halunnut vaihtaa pari ajatusta kanssasi. Julkisesti ei siihen ole tarvetta ;)

    Hyvää päivänjatkoa sinulle!

    Äänestä

  • Kirjoitat:

    ...Olen edelleenkin sitä mieltä, että Anna Marin kirjoituksessa on sellaista falskiutta, joka ei istu vl-uskovaisen tapaan ilmaista uskoaan ja elämäänsä.

    Onko siis se oikeutus moppaamiselle, että sinulla ja Anna Marilla on näkemyksellisiä eroja?

    Ymmärtääkseni moppaamiselle on aivan muut perusteet, kuin henkilökohtaiset näkemykset.

    Äänestä

  • Sefulle kirjoitti:

    Kirjoitat:

    ...vaan aitous.

    Tarkoitan siis sitä, että AM:n kirjoituksesta henkii epäaitous. Olen hyvin tietoinen siitä, että meillä uskovaisilla on erilaisia mielipiteitä erilaisiin ilmiöihin, enkä todellakaan ole diskriminoimassa AM:a hänen mielipiteidensä vuoksi, vaan poistin hänen kirjoituksensa nimenomaan sen vuoksi, että se antoi -tai tuntui antavan - tarkoitushakuisesti vääristyneen kuvan uskovaisten suhtautumisesta tiettyihin ilmiöihin, tässä tapauksessa vedettiin esiin tanssiminen ja meikkaaminen.

    Pidän myös äitinä hyvin epäuskottavana tarinan äiti-hahmon ja tyttären "kuhertelua" (en parempaa ilmausta keksi) valmistautumisessa koulun "tansseihin" ja paluusuukkoa portailla. Tuli tunne, että kohtaus oli lainattu jostain muutaman vuosikymmenen takaisesta tyttökirjasta;) Kuinkahan moni teinix-jäbä suutelee äidin silmien alla tyttöä "tanssiaisten" jälkeen kodin portailla, vaikka edes poskelle? Eritoten, jos kyseessä on ekat (salaa muilta uskovaisilta) käydyt tanssit (nykyään ehdottomasti disco...jo sana tanssit on hyvin vanhakantainen)

    Mutta voi toki olla mahdollista, sen myönnän, että olen totaalisesti väärin perustein tulkinnut feikiksi Anna Märi-äidin ja Ella-tyttären suhteen ja elämän ylipäänsä. Siinä tapauksessa, pyydän anteeksi.

    Koetan tehdä tätä sefun hommaa parhaan ymmärrykseni mukaan ja välillä tietysti vahinkojakin tulee - mutta ei tietoisesti sensuroiden.

    Hyvää päivänjatkoa kaikille palstalaisille!

    Äänestä

  • moppaajasefu kirjoitti:

    Juuri samat asiat tekivät mielestäni sen epäaidoksi. Äidin ilmeisesti itsellä elämättä jäänyt nuoruus kun posket punastelee tyttären hauskanpidon takia mielihyvästä. Ja samaa mietin minäkin moniko poika saattaa portille niinkuin ennenvanhaan sai tosiaan lukea...:)

    Feikkaaminen on taitolaji.

    Äänestä

sun olisi hyvä jutella vaikka jonkun puhujaveljen kanssa pikkuisen noista sun kiihkeistä kannanotoista, joita esität tällä sivulla. Et muuten ole vastannut sulle osoittettuun viestialoitukseen, se on sulle vaikka siinä onkin pieni virhe etunimessäsi eli Osakari(vl). Minä uskovaisena ihmisenä kehoitan sinuakin olemaan harkitsevampi, älä ylennä itseäsi ja alenna muita. Sinulla on sellaista kiivautta ja jyrkkyyttä, joita moni vl kavahtaa. Sillä ei me uskovaisina olla muita täällä tuomitsemassa, me jokainen elämme uskomassa ja toimimme omantuntomme mukaan. On vaarallista uskovaiselle ylentää itsensä vähäsyntiseksi, sillä kaikki me olemme syntisiä, ja kyllä se on hyvä pyytää anteeksi niitäkin kovia sanoja, joilla täällä turhaan toisin ajattelevia tuomitsee. Sillä kuten sanottu on, niin Jumala se on joka tuomitsee, ei ihminen. Lakihenkisyys ei ole oikeaa uskoa, vaan nöyryys ja halu kilvoitella puhtaalla omallatunnolla kohti taivasta jakamatta kadotustuomioita tässä ajssa muille uskovaisille tai epäuskoisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Oskari(Vl) kirjoitti:

Anna Marin kirjoitukset ovat mielestäni vl-uskoa solvaavia. Ottaen vielä huomioon, että hän kirjoittaa anonyymisti, ja väittää olevansa uskontoomme kuuluva.

Suomen rikoslaki
11 luku: Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, 8 §: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan)

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Ei tämä palstakirjoittelu pitäisi olla kenellekkään mitään kivaa leikkiä, jossa voi kirjoitella mitä vaan.

Rakentavaa keskustelua, ja toisen uskonnon kunniottamista kaivataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu