Aikas vaikeita noi opiskeluasiat. Olen etsinyt tietoa sanomalehtien ja netin kautta ammattikouluun hausta ja kaikesta sellaisesta noin vuoden ajan, enkä ole tullut yhtään viisaammaksi.
Olen ihmetellyt sitä, miksi yli 18-vuotias on niin vahvasti sidoksissa vanhempiinsa. Onko totta, että alle 20-vuotias ei saa opintotukea, jos vanhemmat ylittävät tuloissaan jonkin määrätyn summan? Olen käsittänyt asian niin, ja valitettavasti minä kuulun siihen kastiin. Tarkoittaako se sitä, että minulla ei ole mitään mahdollisuutta mennä opiskelemaan 18-veenä, jos vanhemmat eivät suostu kustantamaan mokomaa?
Jotenkin tunnen olevani pulassa opiskeluasioissa, sillä näyttää siltä, että minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta lähteä näiden kahden välivuodenkaan jälkeen opiskelemaan (siis olen pitänyt ensi syksyyn kahden vuoden opiskelutauon tehden vaan töitä.). Tuntuu kurjalta, kun tekisi niin mieli oppia oma ammatti, ja ryhtyä työskentelemään sellaisella kiinnostavalla alalla. Mahdollisuudet vaan ovat vähissä.
Älkää ihmetelkö, jos näytän epätoivoiselta. En ole koskaan saanut opinnonohjaajan apua, eikä kukaan muutenkaan ole neuvonut opinnon asioissa. Olen ottanut selvää vain omatoimisesti.
opiskelulakko. pyääh
4
657
Vastaukset 4
- vastausta
Älkää ihmetelkö, jos näytän epätoivoiselta. En ole koskaan saanut opinnonohjaajan apua, eikä kukaan muutenkaan ole neuvonut opinnon asioissa. Olen ottanut selvää vain omatoimisesti.
En halua olla mitenkään inhottava mutta herää väistämättä kysymys mikset ole pyytänyt opinto-ohjaajalta neuvoa näissä kysymyksissä? Ei mikään ihme kun noin on sinulle käynyt, tuntuu että tilanteeseesi olet osittain omastakin syystäsi joutunut.No, ehkä unohdin jutusta yhden olennaisen asian. Nimittäin, minulla ei ole koskaan ollut edes mahdollisuutta, kysyä opinnonohjaajalta apua. Minä kuule olen opiskellut kaikki peruskouluvuoteni kotona, joten ei ole ollut mitään opinnon-ohjaajaa. Kiitos kuitenkin neuvosta. Syksyllä aijon mennä opinnon-ohjaajan vastaanotolle. Entisen "tenttikouluni" (=koulu, jossa olen suorittanut tentit) opo on luvannut ohjastaa minua. Joten kiitos maailman parhaan koulun! Ei olisi kaikkien koulujen opoista tälläiseen vapaaehtoiseen työhön.
- zzz
vitsaa vaan pepulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052610Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss4811538- 831294
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö2831220- 58883
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65746- 35695
- 48684
- 46674
- 32633