onko turvallista tapaa

mä vaan

imuroida musaa netistä? Lapsi kinuu ja kinuu... kun muutkin saa...

4

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...hölmö

      maksa siitä. Laillinen puuha on "turvallista".

    • Kuten edellä jo ehdotettiinkin, maksulliset palvelut ovat ainakin turvallisia. Muilla tavoilla turvallisuus riippuu siitä, mitä välineitä käytetään.

      Monet p2p-ohjelmat, esimerkkinä vaikka KaZaa, sisältävät jonkinlaisia mainos- tai vakoiluohjelmia, mutta ainakin avoimeen lähdekoodiin perustuvat ohjelmat ovat tältä kantilta turvallisia. Näistä esimerkkinä vaikkapa DC ja sen johdannaiset.

      Jos käytettävä ohjelma on turvallinen, tulee vielä pitää huolta siitä, että ei tee mitään hölmöä. Virustutkan ja palomuurin tulee (muutenkin) olla kunnossa, eikä epäilyttäviä ohjelmia kannata imuroida eikä ajaa. Musiikki- ja videotiedostot sisältävät harvemmin viruksia tai muuta ikävää, mutta varuillaan kannattaa olla.

      Turvallisuuden lisäksi kannattaa huomioida myös toiminnan laillisuus. Suomessa on voimassa olevan lainsäädännön mukaan sallittua kopioida itselleen musiikkia ja elokuvia, mutta niiden levittäminen edelleen on kiellettyä. Tietokoneohjelmien kopiointi ja levittäminen on kokonaan kiellettyä, ellei oikeuksien omistaja ole siihen erikseen antanut lupaa.

      Monet p2p-ohjelmat ja hubit vaativat käyttäjää antamaan imuroitavaksi esim. tietyn määrän dataa (ääntä, kuvaa tai ohjelmia) ennen kuin imurointi onnistuu. Tässä kannattaa pitää huolta siitä, että antaa jakoon vain laillista materiaalia, esim. vapaasti levitettäviä ohjelmia.

      Vertaisverkkojen käyttö turvallisesti ja laillisesti ei siis ole triviaalia. Käytettävien ohjelmien toiminta tulee tuntea sen verran tarkkaan, että ei vahingossa tule toimineeksi vastoin lakia tai vaaranna koneen tietoturvaa. Jos tässä tuntee olonsa epävarmaksi, on parempi turvautua kaupallisiin palveluihin.

    • nmky

      joista turvallisin,mutta ei ihan ilmainen,tapa on maksullinen uutispalvelin.Itselläni on käytössä Easynews,hinta 10$/kk,latauslimitti 20gigaa/kk.

    • on käyttää imurointiin Mac-tietokonetta ja jotakin sille löytyvistä lukuisista tiedostonjako-ohjelmista. Koska käytännössä mitkään virukset tai muut haittaohjelmat eivät Macissa toimi, ainoat ongelmat ovat siveellisiä.

      Windowsin käytön ongelmiin ja siveellisyyteen yleensä pätee se mitä Karmawhore on yllä esittänyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe