Raskaana ?

Mä en tiedä ollaanko sitä pieniin päin vai ei, joten jos joku sitten kertoisi mielipiteensä..
Mulla on ollu nyt n. puoltoistaviikkoa rinnat arat ja turvonneet sekä alavatsassa on ollut kipristelyjä jonkin verran (ei kovin usein), myöskin pari kertaa on tuntunut sellaisia "outoja muljahduksia". Kuukautiskierto on nyt puolessa välissä ja n. kahden viikon päästä voi ottaa vasta testin. Pissalla saa juosta useammin kuin yleensä. Väsyttää hiukan enemmän kuin yleensä. Välillä tulee kauheita syömiskohtauksia, eli kaikki melkein menee alas mitä vain käteen saa (siis ruokaa). Mulla on ollut aikasemmin hiukan epäsäännölliset kuukautiset ja vuoto niukkaa sekä välivuotojakin on ollut.
Löysin netistä tutkittuani sellaisen hormonivalmisteen kun vitamore total ja olen nyt käyttänyt kyseistä tuotetta n. pari kuukautta. Hormonitoimintaa se on balansoinut ja lievittänyt kuukautisoireita. Loistava tuote. Jos jollain on kokemusta tästä tuotteesta niin kaikki palaute on tervetullutta!
41094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Epäilisin että kuitenkin normaaleja ovis oireita olisivat. Ainakin tuo rintojen arkuus ja kipristely viittaavat ovikseen. Ja nuo muut oireet saattavat olla "haamuraskausoireita" (elikkäs itse aiheutettuja) mutta voihan asia olla niinkin että sellainen pienen pieni taapero sieltä olisi tulossa.

Äänestä
  • Ovisoireista puhuen, on hyvinkin mahdollista..
    Nää oireet kun on nyt täs pysyny samana ja tänä aamuna joukkoon liittyi huono olo. Oksettaa, muttei kuiteikaan laatta lennä. Olisko sitten nasahtanu heti oviksen aikaan ja nyt olisin sitten raskaana..Aikasemmin mulla ei oo koskaan ollu tällasia oireita..

    Äänestä

  • Tuutilulla_78 kirjoitti:

    Ovisoireista puhuen, on hyvinkin mahdollista..

    mutta on myös toive raskaaksi tulosta... Ollut monta kertaa. Nyt poikkeavaa on vetinen valkovuoto, mutta sekin voi johtua maitohappobakteereista joita tykitän kun meinasi tulla hiiva... illalla tuli paha olo mutta se voi olla vatsan liikahappoisuutta... hmm siis.

    Äänestä

  • Tuutilulla_78 kirjoitti:

    Ovisoireista puhuen, on hyvinkin mahdollista..
    Nää oireet kun on nyt täs pysyny samana ja tänä aamuna joukkoon liittyi huono olo. Oksettaa, muttei kuiteikaan laatta lennä. Olisko sitten nasahtanu heti oviksen aikaan ja nyt olisin sitten raskaana..Aikasemmin mulla ei oo koskaan ollu tällasia oireita..

    jos nyt olisit raskaana niin pahoinvointi ei kuitenkaan olisi vielä alkanut. Toivotko muuten että tulisi plussa? Itse tuota plussaa jo tässä odottelen..
    Mutta mahdollista toki on että olet hedelmöittynyt, mutta ei siitä vielä oikeen mitään oireita ole, paitsi ehkä lämmönnousu.
    Ite bongasin oviksen ekan kerran tästä kierrosta, en sitten tiedä johtuiko se siitä että lopetin renkaan vai siitä että nuorempana en osannut ajatella että tämä on nyt se ovulaatio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuutilulla_78 kirjoitti:

Mä en tiedä ollaanko sitä pieniin päin vai ei, joten jos joku sitten kertoisi mielipiteensä..
Mulla on ollu nyt n. puoltoistaviikkoa rinnat arat ja turvonneet sekä alavatsassa on ollut kipristelyjä jonkin verran (ei kovin usein), myöskin pari kertaa on tuntunut sellaisia "outoja muljahduksia". Kuukautiskierto on nyt puolessa välissä ja n. kahden viikon päästä voi ottaa vasta testin. Pissalla saa juosta useammin kuin yleensä. Väsyttää hiukan enemmän kuin yleensä. Välillä tulee kauheita syömiskohtauksia, eli kaikki melkein menee alas mitä vain käteen saa (siis ruokaa). Mulla on ollut aikasemmin hiukan epäsäännölliset kuukautiset ja vuoto niukkaa sekä välivuotojakin on ollut.
Löysin netistä tutkittuani sellaisen hormonivalmisteen kun vitamore total ja olen nyt käyttänyt kyseistä tuotetta n. pari kuukautta. Hormonitoimintaa se on balansoinut ja lievittänyt kuukautisoireita. Loistava tuote. Jos jollain on kokemusta tästä tuotteesta niin kaikki palaute on tervetullutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu