miehet &

Olen jälleen yksin odottamassa(?).
Kaverini on lomalla vaimonsa kanssa.
Sitä on jo ollut vuodesta vuoteen.
Luulin, että asiat muuttuu.
Mustanko kuika joutuin vuosia sitten odottamaan, kun hän istui kotona eka lasta odottavan vaimonsa kanssa. Tuo lapsi on nyt jo yli 3 vuotta. Ja sitten sen syntymän jälkeinen aika. Hän sanoi, että on ollut minulle paskamainen ja pyysi pyytämällä aina anteeksi. Väitti koko ajan että olen rakkain.

Ajattelin että asiat ovat muuttuneet. Olimme ennen lomaansa kaikki päivät yhdessämme. Söimme, kävelimme ja kävimme jopa Tallinnassa.

Nyt sitten toista viikkoa ilman häntä.
En haluaisi häntä enää hyväksyä, koska jos naii toista, en pystyisi hyväksymään.
Toinenkin poika siidettiin mun tietämättä ja sain sen vastedes kesän alussa sattumalta selville. Se on jo nyt yli 2v.

Voi olla, että on enmmänkin lapsia.
Ma luotin ja uskoin. Hän väitti ja lupaisi lupamalla ja raivostumalla, kun en uskonut.
Samaa taktiikkaa käytetään myös todennäköisesti kotona vaimonsa kanssa.

Sitten hän levittää kaikenlaisia uhuja töissä minusta sekä muista, sen mukaan kuinka hänellä on tarvetta, ja koko iso firma juoksee hänen mielioikkujensa mukaan.
Jos meillä on epäselvyyttä jostakin, koko firmassa on ilmoitus, että mun puheluja ei saa yhdistä hänelle, vaikkapa seuraavat päivät me jälleen normaalisti rakstellaan ja kuljetaan yhdessämme.
Samassa hän puhuu vaikkapa mitä ihmisistä...
Kuka ei ymmärtä että se on sairaasta touhua ja yksityisoikkoja, joita syödetään vaan työelämään.
7692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Olen jälleen yksin odottamassa(?)"

En tiedä, onko siellä muitakin?

Niin se vaan on, että yksityisoikkoja siidetään ja syödetään ja lupaimalla lupamia uhuja rakstellaan. Ei ymmärtä.

Äänestä

Sellaista elämä. Ja jollakin sairaalla tavalla naiset pitävät siitä, vaikka valittavatkin.

Tiedättehän ne rentut miehet? Ne tummat, pitkät ja komeat. Te saitte mitä halusitte niin kiihkeästi. Teille ei kelvannut kunnollinen mies, ja tässä sitä nyt ollaan. NIIN MONI nainen.
Kärsikää, itsehän olette paskakasaan ryömineet. Nyt sitten itkettää, niinkö? Itke toki, ei se siitä helpota.
Se oli sinun valintasi, ei kenenkään muun.

Äänestä

En tiedä oletko itsekkään kovin reilu...Taatusti tiesit hänen olevan varattu ja silti piti tunkeutua tämän pariskunnan elämään! Näin siinä aina käy. Se "kakkonen" on yleensä vain jonkin asteinen korvike...onneksi!!!

Äänestä
  • sitten ei tuo parisuhde enää toimi.

    Äänestä

se ukkomiesten kanssa vehtaaminen. Miten niin petti sinua, sinultako olisi pitänyt kysyä lupa lapsen tekoon? Eikös se jo paljon asiasta kerro jotain...? Taitaa olla niin, että vaimo on se oikea nainen, sinä olet kanssa oikea, mutta vain tyttö-ystävä ja varmaan rakastaa sinuakin, mutta myös vaimoaan, koska haluaa perheen kanssa elää ja tekee lisää lapsiakin. Toiset miehet on vain yksinkertaisesti sellaisia pikku poikia, jotka tarvitsevat vaimon, tyttö-ystävän, ja mitä niitä muita nimikkeitä nyt olikaan? Miksi sit odotat? Vaihda mieheen sitten jolla ei ole vaimoa ennestään!

Äänestä
  • Koko juttu on toisin: eroaminen on vaikeata, poismuutto, tavaran jako, etc.
    Vaimo varmastikin ei suostu lähtemään eikä maksamaan puolikkaasta siitä asunnosta.
    Ollaan pattitilanteessa: eli pakollisesti naimisissa ja rakastettu nainen siinä oheella odottamassa että tilanne tulisi sopivaksi eron kannalta.

    Äänestä

  • sorry, kirjoitti:

    Koko juttu on toisin: eroaminen on vaikeata, poismuutto, tavaran jako, etc.
    Vaimo varmastikin ei suostu lähtemään eikä maksamaan puolikkaasta siitä asunnosta.
    Ollaan pattitilanteessa: eli pakollisesti naimisissa ja rakastettu nainen siinä oheella odottamassa että tilanne tulisi sopivaksi eron kannalta.

    Niin sinä luulet. Niin minäkin uskottelisin sinulle, rakastajattarelle, sillä olet kiva olemassa mutta en minä perhettäni vuoksesi jätä! Onko se niin vaikea ymmärtää? Ota ruusunpunaiset lasit silmiltäsi ja herää arkeen, etsi itsellesi kunnon mies ja lopeta toisten perheiden rikkominen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettäminen; kirjoitti:

Olen jälleen yksin odottamassa(?).
Kaverini on lomalla vaimonsa kanssa.
Sitä on jo ollut vuodesta vuoteen.
Luulin, että asiat muuttuu.
Mustanko kuika joutuin vuosia sitten odottamaan, kun hän istui kotona eka lasta odottavan vaimonsa kanssa. Tuo lapsi on nyt jo yli 3 vuotta. Ja sitten sen syntymän jälkeinen aika. Hän sanoi, että on ollut minulle paskamainen ja pyysi pyytämällä aina anteeksi. Väitti koko ajan että olen rakkain.

Ajattelin että asiat ovat muuttuneet. Olimme ennen lomaansa kaikki päivät yhdessämme. Söimme, kävelimme ja kävimme jopa Tallinnassa.

Nyt sitten toista viikkoa ilman häntä.
En haluaisi häntä enää hyväksyä, koska jos naii toista, en pystyisi hyväksymään.
Toinenkin poika siidettiin mun tietämättä ja sain sen vastedes kesän alussa sattumalta selville. Se on jo nyt yli 2v.

Voi olla, että on enmmänkin lapsia.
Ma luotin ja uskoin. Hän väitti ja lupaisi lupamalla ja raivostumalla, kun en uskonut.
Samaa taktiikkaa käytetään myös todennäköisesti kotona vaimonsa kanssa.

Sitten hän levittää kaikenlaisia uhuja töissä minusta sekä muista, sen mukaan kuinka hänellä on tarvetta, ja koko iso firma juoksee hänen mielioikkujensa mukaan.
Jos meillä on epäselvyyttä jostakin, koko firmassa on ilmoitus, että mun puheluja ei saa yhdistä hänelle, vaikkapa seuraavat päivät me jälleen normaalisti rakstellaan ja kuljetaan yhdessämme.
Samassa hän puhuu vaikkapa mitä ihmisistä...
Kuka ei ymmärtä että se on sairaasta touhua ja yksityisoikkoja, joita syödetään vaan työelämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu